Oi, joulukuu, sä jumalainen kuu,
luot lapsuuteni aikain arkaa unta,
kun loisti kimmeltäen kuusipuu,
ja sieluun siinti puhtaan pyhää lunta!
Hyy syksyn viime tummat tahrat peittää,
jääkidekirkkaan tahdon työhön tuo,
yön haltijatar hiudehunnun heittää,
maan puoleen valkein siivin loiston luo.
Ja tiuvut tinnittää ja kirkko loistaa,
min erheistä pois pääsin eloon ma,
nyt kellot jonkun vanhan muiston toistaa,
vain sielussain nyt asuu Jumala.
Sä rakkauden, rauhan tarun taika,
sä tähtipoikain, laulun, lahjain kuu,
oi, joulukuu, kun avaruuteen aika
luo aukon, josta ihmeet heijastuu!
Mua lahjomaton kohtaloni painaa,
en lahjaa kerjää, sain jo kylliksein,
on moni ystävä jo mulle vainaa,
saan tilit tehdä yössä yksiksein.
Jo elämäni ilta-ihmeet nähtiin,
on turhiin mennyt moni joulukuu,
en enää usko kaikenlaisiin tähtiin,
vain yhtä tietä kaikki kirkastuu.
Yks aatos yli kaiken kauas hohtaa:
Oi, Vapaus, sä Luojan lahja suurin,
sun kauttas tieni jumalihin johtaa,
veit yöstä orjan varman vankimuurin!
Sun henkes kansain kohtaloita ohjaa,
ah, vapaan Suomen suuren päivän näin!
Se loistaa vasten pimeyden pohjaa,
käy kuninkaista kujaa eteenpäin!
Maa nousi, nosti Kainin kurjaa kalpaa
ja kehnon kanssa paljon suurta löi,
ei lyönyt kaikkea, mi meiss' on halpaa,
kun idän myrkky kansaan syövän söi.
Kateus, epäluulo, saita saasta,
nuo perisynnit tämän synkän maan,
on terästahdoin kitkettävä maasta
kuin rikkaruoho liekkiin loimuvaan!
Kun tyhmyys, turhuus maass' on kerran tuhkaa,
niin vapaa tulikotka nousta voi
tuhasta tuhkan, kohtalot jos uhkaa,
ei enää kansan rikos ruhtinoi.
Elämän kova kaitselmuksen koulu,
uus polvi perintönä parhaan saa,
ja silloin vasta kansalla on joulu,
on silloin vasta vapaa Suomenmaa!
Siis lennä, laulu, loista, joulukuusi,
nyt yli sorjan, suuren Suomenmaan,
ja nouse vanha Suomi, Suomi uusi,
kun kansain lujaan liittoon kuljetaan!
Maa rakkain meille Pohjantähden puolla,
sen eestä kunnialla kamppaillaan,
vain vapaina me voimme elää, kuolla,
se viime hengenvetoon vannotaan!
O-kylässä 11.12.18.