Käki kukkuvi kesäkuussa,
kukkain kuussa,
hoikan hongan kelopuussa
kuuluttaen kultakesää;
ja alle onnensa orren
tuo lintu kiiltävän korren
ja laittaa perheelle pesää.
Kasvaa maa ja vilja viihtyy,
laineen laulu kilvan kiihtyy,
läikkyy lämmin,
taivaan tulta täytelämmin
maisen emon rikkaat rinnat
hehkuu, hohtaa pilvilinnat,
laukee luonnon neitsytvyö,
valkenee värjyvä yö.
Oi, enteet, ihmehet nähkää,
maa nostaa nyt nuorta tähkää,
käy toiveet jo toteennukseen,
käy, kuohuu ja voimassa vaeltaa
jumaljuhlien juhannukseen;
kuin varttuva vaimo on maa,
mi siunauksen saa!
Kukkaan käy nyt luomistyö,
ihanuuden ihme-yö,
mittymaarjan heljät haaveet
kohoo korkeuden kaihoon,
neito käy nyt lemmenlaihoon,
lempi nostaa nuorta rintaa,
kun hän katsoo lähteenpintaa,
ilta-ihanaistaan,
suuren sulhon kuvajaistaan.
Sääsket ne tanssivat sulosuven säällä,
siniliekit välkkyvät aarteiden päällä,
ja nyt täyttyy jo tähkäpää,
maan kätköt kimmeltää,
maa synnyttää nyt suurta,
luo kaiken alkujuurta,
maa kaikki kantaa,
maa kaikki antaa.
Aitoissansa neidot nukkuu
yljänyrtit alla pään,
järven takaa käki kukkuu
viime virsiään,
rakkauteen kaikki raukee,
avaruudet aukee,
kaikkeutta päivä kantain
käy jo yli taivaanrantain,
mainen henki heilimöi.
suuren suven seppelöi,
tuleennuttain tuuli hiljaa
tuutii viljaa.
O.-kylä, kesäk. 1919.