ödmjukaste tjenare
Jac. Judén.»
[35] »Herr Professorns afhandling om Nordens gamla språk läses här med
begärlighet. Ehrströms exemplar är redan halfslitet». Ehrström, jota
Renvall kirjeissään joskus sanoi maisteriksi ja jota hän
venäjänkielisistä teksteistä ja sanoista selkoa ottaissaan käytti
apunaan, oli tällöin jo yliopiston dosentti ja lehtori venäjän kielessä
ja kirjallisuudessa.
Prof. Rask'in näihin aikoihin julkaisemia teoksia ovat: » Vejledning
til det Islandske eller gamle Nordiske Sprog» (56 + 282 siv.), 1811,
»Undersögelse om det gamle Nordiske eller Islandske Sprogs Oprindelse»,
1818, käänteentekevä »Angelsaksisk Sproglaere», 1817 ja »Anvisning till
Isländskan». Stockholm 1818 (28 + 298 siv.), hänen itsensä ruotsiksi
suorittama uusittu laitos »Vejledning»'iä v:lta 1811.
[36] »Min Finska språklära är numera till det mesta utarbetad, till och
med Prosodien. Jag bör tacka Herr Professorn för de nya
denominationerna på språkets casus, hvilka jag vid närmare pröfning
funnit vara lämpeligare, än de af mig förut i min disputation
föreslagna. För öfrigt har jag i det mesta bibehållit den af ålder
brukliga Grammatikaliska terminologien.» Renvall julkaisi kielioppinsa
kuitenkin vasta vuotta ennen kuolemaansa eli v. 1840. Sen esipuheessa
hän vain mainitsee Juteinin kieliopin 5:ntenä suomen kieltä
käsittelevänä.
[37] Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 196.
[38] Kirjeessä 24/4 1819 Renvall suosittaa Sjögren'iä sopivaksi
lähetiksi suonialaissukuisten kansojen kieliä Venäjällä tutkimaan,
koska hän oli kuullut, että kreivi Rumjanzow oli ehdottanut, että prof.
Rask sinne lähtisi, mutta tämä taas oli katsonut siihen sopivammaksi
jotain suomenkielentaitoista ja tarkkaa tuntijaa.
[39] Kohta kuuluu alkuperäisenä: (Judén) »hat----im Jahr 1812 in Wiburg
einen Versuch Zur Erörterung der finnischen Grammatik drucken lassen,
die viele treffliche Bemerkungen, jedoch ohne streng systematische
Ordnung enthält». Painatusvuoden on Sjögren muistanut väärin; sehän oli
1818. Kirjansa ensimäisillä sivuilla Sjögren puhuu samaan suuntaan kuin
Jutein puheessaan »Suomen Kansalle, wuonna 1810». Ajatukset ovat aivan
samoja.
[40] Nähtävästi sama mies, jota myöhemmin (v. 1827) sanotaan, tällöin
prokuraattorina olevan Carl Walléen'in eräässä virkamemoriaalissa Turun
maaherralle, Mynämäen kirkkoherraksi, tohtori Rönnbäck'iksi, vaikkakin
nimen oikeinkirjotus on, kuten näkyy, hieman erilainen, (Kts!
Liitteitä.) Rönbäck'in nimen on Friman tässä kirjottanut väärin (katso
»Bibel Sällskapets i Wiborg protokoll» sivu. 54 ja 55!)
[41] Sanan Saattajan Viipurista ensimäisessä päivämäärässä on
painovirhe: pitää olla 2 sijasta 20 p:stä huhtikuuta; ja Friman'in
kertomukseen on väärinymmärryksestä tullut väärä vuosiluku: Viipurin
Pipliaseura alkoi toimintansa varsinaisesti vasta 20 p:nä huhtik. 1819,
pidettyään helmik. 12 p:nä samana vuonna juhlallisen kokouksen
raatihuoneen salissa. (Kts. E.m. lähde!)
[42] Ehkäpä Jutein oli lähettänyt erään sensuroimattoman
Anteckningar-nimisen kirjansa v. 1827 prokuraattori Walléen'illekin,
niinkuin eräässä edellisessä viivanalaisessa mainitulle Rönnbäck'ille,
minkä arvelun näin edellisen yhteydessä tahdomme esittää.
[43] Kts. Liitteitä.
[44] Ent. kirjakauppias Walter Howing'in Viipurista tiedonanto.
[45] Koska »Viborgs stads Kommunionbok 1813-1825», niinkuin jo
aikaisemminkin näimme, ei tiedä vielä mitään Juteinin aviosta, niin on
mahdollista, että Howing'in tiedonannossa on muistiereys kysymyksessä
ja että puheena ollut liitto solmittiin vasta v. 1826. »Viborgs stads
svenska församlings Kommunionbok. 1835-45» tietää Juteinin vaimosta ja
pojasta seuraavaa, jonka tässä esitämme sen lisäksi, mitä sen mukaan
aikaisemmin olemme J:sta itsestä erääseen viivanalaiseen merkinneet:
»H:stru Cathr. Margr. Blank. f. 1790 död den 7 Junii 1841.--son Joël
Jacob Judén f. 18/11 1827». Sitten seuraa 14 täyttä ristiä (X)
lukemisen taidossa ja kristinopin tiedossa sekä sanat: »adm. med nöje
1844».
[46] Katso Liitteitä.
[47] Hän nähtävästi ei tuntenut, että Frenckell Turussa aikaisemmin oli
painattanut muutaman Juteinin julkaisun.
[48] Katso Liitteitä.
[49] »så mycket mindre, som sådant högeligen skulle strida emot min
egen öfvertygelse derom».
[50] »--upplösa all den förmenta tvetydighet, som blifvit tillagd de
till anklagelse deri anmärkta ställen.»
[51] Juteini oli kuten näkyy yhtä mieltä usean jumaluusoppineen kanssa
siitä, että Heprealaisepistola olisi ap. Paavalin kirjottama.
[52] Kats. Liitteitä.
[53] Kats. Liitteitä.
[54] J. Krohn kirjassaan Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 212 sanoo, että
Anteckningar-kirja »seuraavana vuonna (tarkottaa v:na 1828)
hovioikeuden päätöksestä poltettiin----julkisesti Turun torilla
pyövelin käden kautta». Nähtävästi tieto perustuu perinnäistietoihin.
Tuo »pyöveli» tässä nyt oli v.t. kaupunginvouti J.J. Andström; vuosi
taas oli Krogerus'en sairauden takia vasta 1829 ja tuosta »Turun
torista» tahdon esittää seuraavan arvelun, jonka esitti Viipurin
lääninkanslian vahtimestari. Hänen kanssaan, näet, jouduin tästä
asiasta keskusteluun, kun Viipurissa ollessani tammikuussa 1913 kävin
ottamassa selkoa maaherra Ramsayn ylläesittämistäni kirjeistä
sikäläisen lääninkanslian suuressa ja hyvin järjestetyssä arkistossa,
jossa sanottu vahtimestari oli opastajanani. Hän sanoi, että pitkää
siltaa, joka alkaa pienestä rantatorista, jolla Torkkeli Knuutinpojan
patsas on, ja johtaa Viipurinlinnan alueelle, kutsutaan Turun sillaksi
ja että epäilemättä tätä pientä toria sitten myös on sanottu »Turun
toriksi». Mahdollistahan siis on, että Andström kirjan painoksen poltti
tällä »Turun torilla» Viipurissa.
[55] Niinkuin myöhemmistä (vv. 1835-45) kirkonkirjoista näkyy, on
Juteinin talo aikoinaan merkitty numerolla 109. Howing'in tiedonannon
mukaan on Juteinin talona ollut nykyinen viljakauppias ja
myllynomistaja Mielck'in talo n:o 19 Katariinankadun varrella, minkä
talon nykyisen (v. 1913) omistajan Mielck'in isä oli vaihtanut Juteinin
pojan kanssa. Jo ennenmainitussa tilaisuudessa tammikuulla v. 1913 kävi
tämän kirjottaja katsomassa tätä taloa ja oli hänellä opastajanaan
talon monivuotinen talonmies, jonka vaimo oii läheistä sukua
(muistaakseni: tytär) Juteinin ent. palvelijattarelle. Tämän
talonmiehen esittelyä sekä kirjottajan omia huomioitakin esitetään
tässä. Pituuttaan koko tontin mittainen kivirakennus antaa
Katariinankadulle päin. Holviportin yläpuolella kivitalon
linnanpuolisessa päässä oli rakennusta pihanpuolelta levitetty, ja
porstua pihan puolella portin vieressä uusittu. Tämä oli muistaakseni
tapahtunut sen takia, että sisäänkäytävä oli laitettu kadunpuolelta ja
rappuset olivat ylösjohdettaissa vaatineet sen laajennuksen. Juteinin
aikana oli heti pihan takana ollut muuri (näet linnotusmuurin yksi osa;
kaupungin taloja oli muurin sisäpuolella); tämän muurin päällä oli
Juteinin puutarha ollut. Nyt oli puutarha hävitetty ja muurissa olevaa
kalliota louhittu ja sinne tilalle rakennettu suuri jauhomakasiini,
talli ja vaunuliiteri, jonka yksi seinä vielä muodostui entisestä
munrista. Sen kiviäkin vielä oli näkyvissä.
[56] Koko tämä pöytäkirja kuuluu alkuperäisenä:
»Den 4 December 1827.
§ 3.
Sedan Hans Kejserliga Majestät genom nådigt rescript af den, 21 Martii
innevarande år i nåder lemnat Wiborgs Stad rättighet att utom åtskiligt
annat uppbära så kallade Tomtören, hafva Stadens gårdsägare till i dag
blifvit uppkallade för att i ämnet höras. Och infunno sig nu af desse
Herr Lagmannen och Häradshöfdingen Adolf Krogius, Herr Lagman Anders
Malm, Herr vice Landskamreraren Eric Johan Bäck, Herr Magistrats
Secreterarn Jacob Judén. Herr Collegii Rådet och Riddaren Christian
Jaenisch, Herr Collegii Asessoren Johan Thesleff, Notarien Henrik
Sylviander, Handlanderne Johan Tuderman, Filip Listvennikoff, Henrik
Heitman, och Jemelian Koscheloff, Commerce Rådet Timofei Tichanoff,
Handlanderne Merculei Schussin, å fru Consulskan Maria Hackmans vägnar
dess Son Handels Bokhållaren Fredric Hackulan, Handlanderne Dimitri
Alenoff, Jonas Wrigstedt, Ivan Scorneikoff, Nicolaj Wlassoff, Andrej
Tschusoff, Michaila Budanoff, Commerce Rådet Andreas Jaenisch,
Grosshandlaren Guftaf Johan Heyno, Bokbindaren Eusebius Suppius.
Kopparslagaren Carl Baltrusch, Uhrmakarene Johan Aqvilander och Carl
Elfström, Kakelungsmakaren Thomas Backström, och Svarfvaren Daniel
Stenberg och Färgaren Guftaf Nyman.
Härå och sedan ofvanberörde Nådiga Rescript blifvit uppläst och
följande deraf här intagit:------
3:o det samtlige ifrågavararande Städer utom de här ofvanföre
uppräknade afgifter och de som bero af Städernes eget bestämmande och
taxation, såsom Tomtören, Burskaps afgift, Tracteurs och
Näringsidkareafgift, Muhlbetespenningar samt Bodrums och Marknadsstånds
penningar m.m.: jemväl äga att------förklarade Herr Lagman Krogius sig
af ordalydelsen häruti finna att det helt och hållet berodde af
gårdsägarene att bestämma om Tomtören böra utgå eller icke, hvarföre
och då Stads Cassan för närvarande vore i det skick att den icke
behöfde andra inträder än de hitintills vanlige, Herr Lagmannen jemväl
tills vidare undandrog sig sagde afgift, men i händelse Stads Cassan
framdeles genom tillftötande omständigheter komme i behof af större
inkomster ville Herr Lagmannen för sin del gerna erlägga ifrågavarande
afgift.
Häruti förenade sig Herr Lagman Malm, vice Landskamreraren Bäck,
Collegii Rådet Jaenisch, Asessoren Thesleff, Handlanderne Tuderman,
Listvennikoff, Heitman och Koscheloff samt Magistrats Secreterarn Judén
hvilken sistnämnde derhos ingaf ett sålydande andragande till
Protocollet:
»Då Svenska Regeringen fordom anlade Fästningen Wiborg såsom Stad,
kunde denna Stad icke bli utan innevånare och inkomster, om
anläggningen skulle äga bestånd. Derföre anvistes Tomter i Fästningen
till bebyggande, och jord kring Staden anslogs till begagnande. Genom
det förra tillskapades en Stad, och genom det senare skulle Staden
vidmakthållas. Den anslagne jorden var nödvändig, för att med inkomsten
deraf kunna bestrida de förefallande kostnaderne och borgerliga onera
utan att innevånarne behöfde belasta sig sjelfve med betalning af
Tomtören, hvaraf och uppbörden inom Fästningen aldrig existerat. Men då
förstäderna sedermera tillkommit, hafva Gårdsplatserne i likhet med
Stadens öfriga användbara mark, blifvit upplåtne till hugade bebyggare
emot årligt arrende, och hafva förmodligen vilkoren dervid antingen med
eller utan köpeskilling till Staden, bestämts att utgå efter areal
widd, och således bestå i Tomtören såsom den beqvämaste norm till
debitering i sådant afseende. Wissheten af detta påstående framlyser
klarligen af den omständigheten att icke Tomterne inom Fästningen, utan
endast i Förstäderna varit med Tomtören belastade, såsom uppbörds
Längderne för åtskilliga år tillbaka torde sådant utvisa, ehuru
uppbörden af Tomtören äfven i Förstäderne sedermera alldeles upphört,
åtminstone hafva de med regelbundenhet icke blifvit indrifne.
Åtskillige af Förstädernas innevånare böra likväl kunna uppvisa
Quittencer å denna sorts utbetalning som ännu efter Länets förening med
det öfriga Finland, af en och annan Gårdägare blifvit uppburen,
synnerligen vid försäljningen af gårdarne. Alla Gårdsplatser inom
Fästningens murar, såsom förlänte af Öfverheten till bebyggande, äro
således att anse såsom Fritomter, och kunna emot ägarenas samtycke med
afgifter icke betungas, hvartill de och svårligen torde finna sig
befogade, sålänge de inse löjligheten af att utan anledning och liksom
blott på andras inrådan tömma den ena fickan för att fylla den andra.
Då nu en slik afgift äfven vid stadfästelsen af Stadens senaste
organisation icke blifvit påräknad utan sådant öfverlemnats till
vederbörandes eget godtfinnande och Stads Cassan för öfrigt icke finnes
vara i någon sädan brist af medel, att extraordinaira debiteringar
skulle behöfva påkallas; så torde Tomterne inom Fästningen vara
derifrån alldeles befriade och så beskaffad taxering kunna tillämpas
endast Förstädernas Tomter och annan Stadens brukbara jord, i händelse
det kan af Staden godtfinnas, att sålunda begagna sina ägor».
Som upplästes; hvaremot alle öfrige närvarande förklarade sig villige
att ifrågavarande afgift för sine gårdar erlägga; dock anmärkte
Svarfvaren Stenberg, att han endast i den händelse de inom fästningen
belägne gårdar blefve befriade för denne afgift, jemväl undandrog sig
betalningen deraf.
Wederbörande tillsades härå afträda, medan öfverläggning skedde till
följande
Utslag:
Hvad af vederbörande anfördt och påstått blifvit har Magistraten i
öfervägande tagit; och alldenstund Hans Kejserliga Majestät, genom
ofvanomförmäldte Nådiga Rescript i Nåder funnit godt förordna att
Wiborgs Stad äger uppbära ifrågavarande afgift under namn af Tomtören;
fördenskull, och då det icke tillkommer Stadens Gårdsägare att pröfva
Stads Cassans behof af större eller mindre inkomster, ty finner
Magistraten skäligt ålägga vederbörande Gårdsägare att genast skrida
till förslag af bestämmande utaf det belopp, hvartill sagde afgift bör
af hvarje Gårdsägare utgå: Hvilket å inkallandet afsades då Herr Lagman
Krogius och de hvilka med honom sig förenat emot Utslaget anmält
missnöje, som de underrättades att fullfölja medelst skriftliga besvär,
hvilka, åtföljde af detta Protocoll, böra till Herr Landshöfdingen i
Länet ingifvas inom trettio dagar härefter, denne dock oräknad och
således sist den tredje (3) Januarii nästkommande år 1828; Och kommer
emellertid med vidare åtgärd i ärendet att anstå, tills erfaras får om
vederbörande fullfölja sitt missnöje, samt i sådan händelse intilldess
ärendet blifvit å vederbörlig ort sluteligen afgjordt».
[57] Maistraatin pöytäkirjassa, jonka kyseessä olevaa asiaa koskevassa
kohdassa kunnallispormestari ja kollegiasessori Buchman itse on
kirjottanut, on sana »inan» (sic!), vaikka tietenkin tulisi olla
»sedan».
[58] »Den 12 Januarii Måndag närvarande i Magistraten Politiae
Borgmästaren Collegiiass. o. ridd. Buchman; Justitiae Borgm. o. ridd.
Ekmark Justit. Rådmännen Hällström och Öijer samt Politie Rådmännerne
Ivanoffskij och Zincke. Prot. fördes af Öijer». (Tämä on sitten
laatinut 7 §:ä, joiden jälkeen on pöytäkirjaan liitetty 1 1/2 arkkia
samalle päivämäärälle ja merkitty §§:llä 1 ja 2:) »1829 den 12 Januarii
Pol: Prot:
Politiae Borgmästaren etc. Buchman amnälte huruledes tjenstförrättande
Notarien vid Rådstuvu Rätten och Magistraten Justitie Rådmannen Öijer
oaktadt af Borgmästaren tid efter annan gjorde påminnelser och derpå af
Rådmannen gifne löften, ännu icke utlemnat Politiae Protocollerne från
den tid, förningen af desamma honom blifvit ombetrodd, eller från den 3
Julii år 1827 till och med år 1828 äfvensom alla dertill hörande
Handlingar och Diarier. Rådmannen Öijer härom tillspord uppsteg i från
dess i Rätten innehafda säte och förklarade att protocolerne icke
kunnat af honom Coumpletteras i saknad af Herr Landshöfdingens till
Magistraten i åtskillige ämnen aflåtne Memorialer som Magiftrats
secreteraren Judén skulle hafva vägrat till honom lämna, för att hemma
hos sig begagnas till Protocollernas deducerande, och att inan (!)
sådant skedt och han såsom af Rådstufvu Rätten tillförordnad Extra
Ordförande vid Kämner Rätten här i staden, hunnit verkställa några i
sådan egenskap honom åliggande göromål, ville han skyndesammast från
sig lemna ifrågavarande Protocoller och handlingar. Magistr. Secr.
Judén detta förebärande åhörande, förklarade att hvarje gång då Herr
Landshöfdingens Memorialer blifvit Magistraten föredragne, har Rådman
Öijer emot qvitto, uti en dertill inrättad Bok, erhållit Memorialerne
för att begagnas vid deduceringen af Protocollerna; sedan desse
memorialer för år 1827 blifvit återlenmade och sedermera inbundne, har
Rådmannen velat taga Memorial Bandet hem till sig, men M. Secr. har
dertill icke kunnat bifalla med mindre Magistraten för godt finner,
sådant tillåta.--Rådmannen Öijer tilllades att afträda hvarefter
uppstod skiljaktighet uti meningen Ledamöterne emellan och yttrade
Extra Rådmannen Zincke att Rådmannen Öijer med fästadt afseende å
särskilda gifne Förordnanden att handleda mål vid Kämner R:n borde
åläggas att aflemna Protocollerne och handlingarne för år 1827 till den
26 dennes, fallit för år 1828 till den nästkommande 14 Febr. vid vite
af 10 Rubel Silfver, Rådman Ivanoffsky deremot ansåg Öijer, som haft
mera än tillräckelig tid och tillfälle, att deducera Protocollerne och
i behörigt stånd sätta handlingarne och Diarierne, böra åläggas af (!)
aflemna desamma för år 1827 inom åtta och för 1828 inom fjorton dagar
härefter vid berörde vite, Justitiae Rådm. Hällström och Justit Borgm.
Ekmark förenade sig med Extra Rådmannen Zincke, samt Pol: Borgm.
Buchman med Rådnmannen Ivanoffsky; I anledning hvaraf
Beslöts:
Som herr Justitiae Rådmannen Öijer åtagit sig tillsvidare förrätta
notarie Tjensten i denne Rådstuvu Rätt och Magistrat emot åtnjutande af
den dertill anslagne lönen; men alltifrån dess antagande eller från och
med Julii månads början år 1827 intill närvarande tid ehuru särskilde
gånger derom påmind, åsidosatt till Magistraten aflämna de dervid förde
Protocoller; alitså varder han Justitiae Rådmannen Öijer ålagd att vid
vite af 10 Rubel i s:r, sist inom den 26:te i denne månad till
Magistraten hafva ingifvit alla de från Julii månads början år 1827
till sagde års slut förde Protokoller uppsatte jemte alla de dertill
ingifne hörande handlingar; äfvenledes åligger det herr Justitiae
Rådmannen vid enahanda vite att inom den 14 nästkommande februarii
aflämna alla de vid Magistraten för sistlidet år förde Protocoller
behörigen uppsatte jemte dertill hörande handlingar tillika med saköres
Längden för senare hälften af sistlidet år, hvilket efter inkallandet
afsades».
[59] Katso Liitteitä.
[60] Ignatius, Kaarlo Henrik Jaakko, kirjailija, s. 23/12 1809.
Yliopistossa opintonsa lopetettuaan I. vihittiin papiksi 1533, tuli
vankilansaarnaajaksi Viipuriin 1836, työ- ja ojennuslaitoksen
saarnaajaksi samassa kaupungissa 1838. V. 1841 nimitettiin I.
apulaiseksi Viipurin lukioon. Hän kuoli 11/10 1856. Vaikka heikko ja
kivulloinen ruumiiltaan, työskenteli hän innolla kansan valistamiseksi,
jota todistaa hänen painattamansa _Lukemisia Suomen kansalle_. Tätä
teosta ilmestyi 1845 ainoastansa kaksi vihkoa, edellinen käsittävä
alkuperäisen novellin »Harjulan onnettomuus», toinen Martti Luther'in
elämäkerran. (Biogr. Nimikirja).
[61] Katso tämän teoksen siv. 108.
[62] Meidän kursivoima.
[63] J.W. Ruuth. Wiborgs stads Historia. siv. 900. Ruuth mainitsee myös
»Kanavasta, Sanansaattajasta Viipurista 1845-1847», puhuessaan, että
»sen sisällyksen muodosti aluksi enimmäkseen kansantapain kuvaukset,
vaihdellen Juteinin ja Schröder'in runojen kanssa». Mutta mitään
Juteinin runoja ei ole siinä; ainoastaan Schröder'in.
[64] Kaarle Krohn. Mikä oli Kalevalan palkka. »Otava», kuvall. kuuk.
lehti 1914. Siv. 56.
[65] J. Krohn. Suom. Kirj. Vaiheet. Siv. 213.
[66] Viipurin raastuvanoikeuden arkistonhoitaja, eräs vanha neiti
Svetichin kertoi myös kuulleensa, että Juteini oli ollut omituinen,
mutta mitään erikoisen omituista ei hän sentään tietänyt mainita.
[67] Samana vuonna hän muuten oli matkoilla Skandinaaviassa.
[68] Ehkäpä näin: D(avid) E.D. Europaeus.
[69] Tämä lause tukee koko lailla J. Krohn'in väitettä ja meidän
aikaisemmin epäillen lausumaa arvelua Juteinin jumaluusopillisista
luvuista, vaikk'ei sekään tietysti varmaksi todista asiaa. Ellei
Krohn'in tiedonanto ole perinnäiskertomaa, on se kotoisin tästä
lähteestä.
[70] Ellei J. Krohn'in tästä asiasta edellä esittämämme tiedonanto ole
taaskin perinnäiskertomaa, niin on sekin kotoisin tästä lähteestä.
[71] Tämän epäkriitillisen lauseen löytää järkevämmässä muodossa
J. Krohn'in Juteini-elämäkerrasta. Siitä on jo edellä puhe.
[72] »Suomettaren» toimituksella on nähtävästi kyllä ollut kirjanen
»Lauseita», mutta ei »Anteckningar» kirjaa, koska sen nimen on hieman
väärin esittänyt: käyttää, näet, »hvarjehanda» sanaa »varianta» sanan
sijasta, vaikka sen kyllä sanallisesti oikeana olisi saanut »Lauseita»
kirjan esipuheesta, mutta ei ole huolinut siihen katsoa, vaan on sen
siitä luultavasti ennen lukeneena muistista esittänyt.
[73] Viisi päivää ennen kuolemaansa Juteini jo täytti 74 ikävuotta.
[74] Tässä sopinee täydennykseksi erääseen edelliseen viivanalaiseen
lisätä, että Mielck'in talo, jonka Joël Jacob Judén sai vaihtoon
isältänsä saamaansa taloa N:o 109 (nyk. Katariinank. 19) vastaan,
sijaitsi Neitsytniemen esikaupungissa Viipurissa ja että vaihto ehkä
oli tapahtunut jo isän eläissä, koska Aschan'in kertomuksessa mainitaan
»ukko J:n tulleen Neitsytniemestä».--Joël Jacob Judén oli Howingin
tiedonannon mukaan naimisissa suomalaissyntyisen palvelijansa kanssa ja
muutti Ruotsiin 1860-luvulla. Saman tietämän mukaan ei hän ollut mikään
»kielten opettaja», kuten J. Krohn mainitsee, vaan eli isänsä
keräämillä varoilla, niinkuin eräässä kohdin aikaisemminkin kerromme.
[75] Åbo Tidning,--N:o 26, d. 31 Mars 1804 ja V.W. Pipping'in Luettelo.
Kerron tässä, että tohtori A.V. Koskimies on huomauttanut minulle, että
Åbo Tidning'issä oleva tämän runon otsake »Edesmenneen muistoxexi,» on
siksi niin omituinen, että se on runomittaiseksi laadittu.
[76] J. Krohn'in »Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet» siv. 206.
[77] Tämä wainaja oli itse Pohjalainen. (Juteinin oma muistutus!)
[78] Nähtävästi painovirhe pro »jälje».
[79] F.W. Pipping'in Luettelo ja Åbo Tidning 1804 nr. 26 sekä Valvoja
v:lta 1882 siv. 373 Aug. Hjelt'in kirjotus, jossa viivanalaisessa
muistutuksessa kerrotaan Åbo Tidningin toimituksen seuraava arvostelu:
»runo on sekä vilpitön uhri yli koko maata kaivatulle opettajalle, joka
sen ohessa itse suojeli piakkoin kuoloon joutuvia suomalaista
mnotaitoa, että ilahuttava runollisen kyvyn osote, josta voipi
tulevaisuudessa odottaa monta onnistuvaa yritystä mainitun runouden
hyväksi.»
[80] Jotta lukija voisi saada oikean käsityksen siitä, miten vähän
Juteini _oikeinkirjotustaan_ muutti koko pitkänä kirjailijatoimintansa
aikana, mutta taas miehuutensa päivinä _paljonkin_ oli antanut
»valistuksen aikakauden» _runoiluunsa_ vaikuttaa, painatamme tähän
ensin tohtori Aug. Hjeltin »Åbo Tidningistä» lainaamat 17 säettä tästä
Juteinin runosta vuodelta 1801 nekä sen jälkeen vertailtavaksi koko
runon 1856-vuoden painoksesta. Viimemainitun painoksen runot tuntuvat
yleensä venytetymmiltä, vetisemmiltä sekä (sallittakoon pieni pila!)
»järjen valon» valtaamilta.
»Åbo Tidningin» äsken mainitut säkeet kuuluvat:
»Mies on ollut, mies on mennyt!
Ah! kuin rintan ahdistuupi!
Täst on täynnä tuhannetkin
syystä syngiät sydämmet.------
Sanall yhdellä sanottu,
puhuin puolella puheella:
eipä wertaista wedetä
joka ajan antimista,
eipä saada sadoissakan
wuotten wuosissa tapaista.
Tämä yxin yhtyänsä
oli kaikki kaikillengin.------
Pois on mennyt Porthanimme!
Eipä pojat Pohjanmaalta,
yli suuren Suomenmaankan,
taida suullansa sanella,
murhettansa mainitakkan.
1856-vuoden painos tätä runoa kuuluu: Lause Yli-Opettajan Porthanin
Muistoksi 1804. [Kursivoinnit meidän.]
Täysi tundo,
kelpo kundo,
Oppi oiwa,
sana soiwa
walmistuiwat wainajalla,
joka kuoli kunnialla.
Mies on ollut, mies on mennyt,
ah, ah! kuinga ahdistuupi
rinda kungin riemutoina.
Kalma, tullut tuonelasta,
Oppi-isän otti meildä.
Tuosta tosin tuhansilla
syngeys on sydämessä,
rajittawa raskahasti,
koska kuolema kowasti
kutsui pojes kunnon miehen,--
miehen kuuluisan kylissä,
kaupungissa kuuluisamman,
waldakunnissa walitun,
jolta oli opin teilä
järjen jalon johdattaissa
neuwo nuorten ystäwäinsä
hywän-suonnossa sulasta.
Sanalla on sanottawa
taikka puolella puheella
oiwallisen olennosta,
miehen mennehen menosta:
Eipä wedä wertaistansa
joka aika andimeksi,
eikä jaata wuosi-sadat
tänne wainajan tapaista.
Tämä yksin yhtyänsä;
ilman innon järkähdystä
oli kaikki kaikillekin;
oli siellä taikka täällä,
aina ajoi asioita
opit korkeat ojaillen;
sekä tiesi että taisi,
pyysi, aina pystywäinen,
temput selvittää sywätkin,
_käytti järjen käsitykset
epä-luulon esteheksi,
walistukselle waroksi_.
Opettaissa omiansa
pohjan maiden mandereilda
ohjaili hän outojakin
taidon tielle tasaisesti,
warustellen, walmistellen
johdatteli joukottaisin
ymmärryksen ystäwiksi,
wartioiksi wakaisuuden,
teki työtä työlähindä
ahkerasti aikanansa
warsin wiisaalla tawalla.
Tämän tunnetun totuuden
_Turku_ taitaa todistella,
jonne kaukaakin kokoili
opit, oiwat ohjaukset,--
jonne saatti Suomalainen
muisto-merkit muilda mailda,
Kirja-huoneet hywät täytti
tunnon, taidon tawaroilla,
wirwoitteli wiisautta
Oppilaisille omille
_Auran_ Akatemiassa,
jonga hän on isä ollut,--
ollut tuki, ollut turwa,
tehden sille testamentin
koki opin koroitusta
lepohongin lähteissänsä,
rauhan riemuisen majoille.
Nyt on näändynyt elosta
mainittawa Mestarimme
niin kuin ruoko runnelduna.
_Wainaja on waloilansa_
ollut hywä, _hyödyllinen_,
mutta kynttilän mukainen:
_walistusta waikutellen_
oman olennon menetti.
Oppi-isämme iloinen,
walpas, wirkku, walwowainen
on jo jättänyt hywästi
matkustajat maailmassa,
--pois on mennyt Porthan'imme.
Suomessa on käynyt surma
murtawainen murehella.
Eipä oiwat oppineetkan,
horjuwaiset huolessansa,
taida suullansa sanella,
kuinga ombi huoli kurja,
mieli musta, rinda raskas
katkerasti karvastellen,
koska saattavat surulla,
suuren murehen sumussa,
särjetyillä sydämillä
sielun parhaan puetusta
maatumahan jälle maaksi,
josta alkoi ainehensa
hywän hengensä majaksi.
Waan ei muutu nimi maassa,
muisto miehen merkillisen.
Wähät owat wuosikunnat
tätä täyttämään ajassa;
mainittua Mestaria
kuolduakin kutsutahan
miesten mieheksi jaloksi.
Eipä kuollut kuolemana
sangen suuri sanomansa,
ehkä ruumis raukeneepi
mustan mullan muotoiseksi;
muistohomme muuttaneena
ei se mene mieleltämme,
eikä erkane elosta,
ehkä sielu säilytetty,
kaunistettu kunnialla
maalda warahin waelsi.
[81] F.W. Pipping'in Luettelo.
[82] Ibid. Sen hän lähetti Haminasta tammikuussa, siellä vielä
ollessaan v.t. maistr. sihteerinä.
[83] Biograf. Nimik.
[84] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 1.
[85] Miten tavattoman paljon Juteini eri painoksissa muutteli runoja,
niin etiä ne tulivat miltei tuntemattomiksi tai suoraan sanoen aivan
toisiksi runoiksi, siitä on ylläoleva 1856 vuoden painoksesta otettu
runo mitä selvin todistus, sillä 1815 vuotien painoksessa »Suomalaisten
Laula Suurelle Kuhtinaalle» kuuluu:
Eläkön armias,
rakkahin Ruhtinas
rauhallinen!
jossa on onnemme,
jossa on ilomme,
turwa ja toiwomme
täydellinen!
Osottain armonsa
wahwisti waldansa
Wartiamme;
on lewinnyt,
walistus wirinnyt,
elatus enennyt
majoissamme.
Suojeldu sodassa
riemuitkon rauhassa
Suomalainen,
ollen taas uudella
uskollisuudella,
urhollisudella (!)
alammainen.
O! Luoja laupias,
wahwista woimallas
Ruhtinaamme!
Aamuja enennä,
päiwiä pidennä,
waiwatkin wähennä
Waldiaamme!
[86] F.W. Pippingä'in Luettelo.
[87] F.W. Pipping'in Luettelo ja »Muisto-Patsas j.n.e. TURUSA, 1815.
Painanut J.C. Frenckell ja Poika.» Tässä painoisessa muutama
oikeinkirjotusseikka vetää huomiomme puoleensa. Kolmessa säkeessä runon
alkupuolella on s-kiriainta käytetty toisin kuin muualla; ehkäpä niissä
on painovirhe. Säkeet kuuluvat: »mutta koska kuuluisasti / nosti päänsä
Pietarista»------»nosti päänsä paistawaisen.»
[88] Mnisto-Patsas j.n.e. 1815 s. 5.
[89] F.W. Pipping'in Luettelo.
[90] »Några drag etc.» Litteraturblad'issa v:lta 1852.
[91] F.W. Pipping'in Luettelo.
[92] Suomalainen, elli Runo j.n.e. Wiip. 1816.
[93] Suomalainen j.n.e. Wiip, 1816 s. 11.
[94] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816 s. 5.
[95] Siinä kappaleessa tätä runoa vuodelta 1816, jonka olen lainannut
ylioppilaskirjastosta, on joku lyijykynällä klrjottanut sivun
alareunaan juuri tämän kuvauksen alle sanan: Ukkonen. Ehkäpä Juteini
»ukonilmaa» ja ukkosen virvottavaa sadetta tässä tahtookin kuvata,
vaikka, kuten toisista kohdin näkyy, hän antaa Ilmarisen »jylistää» ja
»iskeä tulda» l. salamoida. Olemme tästä monessa kohdin hauskasta
runosta esittäneet niin paljon ja etenkin juuri sellaista, josta
selviää minkälainen käsitys Wäinämöisestä ja Ilmarisesta ja heidän
toiminnastaan ia tehtävistään Juteinilla oli jo v. 1816 eli siis paljon
ennen, kuin Kalevala ilmestyi.
[96] Koko tähänastinen kuvaus on otettu Juteinin kirjasesta Suomalainen
j.n.e. Wiip. 1816 ss. 1-22.
[97] Jak. Juteinin Kirj. I s. 99.
[98] Suomalainen j.n.e. Wiip. 1816. siv. 23 seur.
[99] I saknad af orginal händelse till följande målning af en
sjöbatalj, behagade läsaren anse den blott som fyllnad tili tavlan.
(Alkuperäisen tapahtuman puutteessa seuraavaa meritappelun kuvausta
varten, pitaköön lukija sitä vain kuvauksen täytteenä.) (Juteinin oma
huomautus!)
[100] Snomalainen, j.n.e. Wiip. 1816 s. 31.
[101] F.W. Pipping'in luettelo ja Wenäläineu j.n.e. Wiip. 1816.
[102] Venäläisillä ja suomalaisilla, näet, yhteinen.
[103] Aleksanterin.
[104] Hanhensulka, jolla bän kirjotti.
[105] Wenäläinen j.n.e. Wiip. Ibid.
[106] Tässä Juteinin kirjasessa »Wenäläinen» on nimilehdessä
epäjohdonmukaisesti käytetty kirjaimia s+vanha-s pitkää s-äännettä
merkittäissä, vaikka hän itse runossa kauttaaltaan sen merkitsee
vanha-s+vanha-s, joten otsakkeessa luemme »Wenäjäsfä», »Parisisfa ja
Wiipurisfa», »Walmistettu A. Cederwallerin kirjapainosfa wuonna 1816».
Tiedonannossa painatuspaikasta 1816 painetun runon »Suomalainen»
nimilehdessä on samoin sf, mutta muuten on samaisen runon otsakkeessa
esim. »Suomeffa» ja johdonmukaisesti koko runossa, samoin
kuin samana vuonna painetussa »Waikutukfia Suomalaifen fydämeffä»,
pitkä s-äänne merkittynä ff-merkeillä. Yhteen aikaan vuonna 1816
Juteini siis käytti yhdistettyinä ff-kirjaimia.
[107] F.W. Pipping'in Luettelo ja Waikutuksia j.n.e. Wiip. 1810
sekä Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1810.
[108] Waikutuksia j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1810.
[109] Biograf. Nimik.
[110] Joh. Rich. Danielson. Suomea yhdistäminen Venäjän valtakuntaan,
s. 13.
[111] Joh. Rich. Danielson. Suomen yhdistäminen j.n e. ss. 189-191.
[112] J. Krohn Suomal. Kirjallis. Vaiheet, s. 206.
[113] Niinkuin Juteini itse runoilullaan oli tehnyt!
[114] Juteini on jakanut kahdelle riville sanat: rinnassamme ja
waelluksessamme: siksi oikeinkirjotus nähtävästi tällainen; muuten
olisi sanoissa ff.
[115] Pila-Kirjoit. Jak. Jut. Wiip. 1810.
[116] Joka tietenkään ei ennen ole sitä ymmärtänyt käyttää. (Meidän
huomautuksemme!)
[117] Jak. Jut. Pila-Kirjoituksia. Wiip. 1816 s. 20.
[118] F.W. Pipping'in Luettelo.
[119] Anmärkningar etc. ja Kritik etc. Viborg. 1816.
[120] Suomalainen runousoppi j.n.e. A.E. Ahlqvist siv. 29.
[121] Anmärkningar etc. Wiborg 1810.
[122] Jak. Jut. kirj. I, siv. 108.
[123] Kritik öfver Lån-Bokst. etc. Wib. 1810.
[124] Hän on johdonmukaisesti käyttänytkin tätä kirjotustapaa paitsi v.
1819 julkaisemassaan ranovihkossa »Uusia Lauluja Perustuskielellä» ja
siinä runossa, jonka hän liitti oheenaolevaan Kritiikkiinsä. Runon nimi
on »Suomen kielestä elli Sana-Armeijan Kokous Perustus-suomeksi», josta
vastedes tulee puhe.
[125] Liitämme tähän Renvall'in omat sanat, jotka otamme hänen
kirjottamastaan: »Lexicon linguae finnicaen» esipuheesta. Hän, näet,
sanoo: »Littera Consonans ubi sit aut simplex scribenda, aut
duplicanda, facile dijudicit auris in Finnicis teres, neque in ea re
inter nostrates unquam fuit dissensus, nisi in usu litterarum k, p, t
post m, n, l, utrum scil. mp, nk, nt. It, an ex imitatione exterorum
mb, ng, nd, ld, exaranda, e.c. utrum _rampa, lanka, ranta, silta_, an
_ramba, langa, randa, silta_. Diligentius vero vocem Finnorum exanimans
quisque, sine dubio judicet, p in _rampa, lampaan_ eodem modo
pronuntiari ac in _rapa, tapaan, halpa, warpaan, ylpiä_, it. k in
_lanka, henki_ haud aliter sorare qvam in _loka, lohko, alku, solki,
härkä, walkia_, it. t in _ranta, häntä, ilta, pelto_ ita efferri ac in
_rata, hätä, wirta, pirtin, vihta_, it. pp in _hamppu, kimppu_ ejusdem
esse soni atqve in _loppu, wilppi, kirppu_, it. kk in _lenkki, renkku,
lonkka, penkki_ ita sonare ac in _leikki, arkku, kirkko. nilkka,
sorkka_, it. tt in _kinttu, paatti, kiltti, waitti_ non dfferre a tt in
_matti, juttu, pirtti, karttaan_. Quae vero voce consentiunt,
consentiant etiam, necesse est, scriptura. Nos igitur analogiae rerum
analogarum studente semper scripsimus _rampa, lampaan, lanka, henki,
ranta, häntä, silta, pelto.» Tähän liittää Renvall muistutuksen: »Qvi
namque scribere amat _ramba, langa, randa, silda_, scribat etiam,
necesse est, si sibi contentiat, _raba, tabaan, halba, warbaan, ylbiä:
loga, algu, solgi, härgä, walgia: rada, hädä, wirda, parda, pirdin_.
Qvod vero a nemine huc usque est usurpatum. Differentia autem speciosa
soni k in _hanki_ et _halki, henki_ et _härkä, lanka_ et _loka_, non
est sita in k, sed in antecedente n nasali (ng), qvod k emollire
videtur.--De cetero facile patet, p, k, t in _rampa, lanka, ranta,
silta_ alio plane a Finnis genuinis efferri sono duriore, qvam b, g, d
in Svec. _vimba, ringa, landa, vilda_, mitiori tamen quam svec. p, k,
t, in _lumpor, lunka, lunta, salta»--»In Genit. tamen pinximus _langan,
hengen_, nam ibi excidit k (aeque ac in _jalka jalan, wirka wiran_
etc.) nec restat nisi n nasale, qvod, deficiente typo alio aptiore, ope
litterarum ng designavimus. Eadem de causa scripsimus e.c. _kangas,
penger, ongin, langeta_ etc., quia in illis solum n nasale occurrit,
sed contra, accedente k, exaravimus _kankaan, penkereen, onkia,
lankean_ etc. haud aliter ac in _porras portaan, kinner kinteren, rewin
replä, rupean ruweta.» Näistä Renvall'in todistuksista ja
muistutuksista käyneekin selväksi, että Juteini oli erehtynyt, mitä
b:n, d:n ja g:n käyttämiseen m:n, l:n ja n:n jäljessä tulee.
[126] Meidän lisäämä sana.
[127] Juteini ei ole huomannut, ett'ei d:tä itämurteissa käytetä
myöskään esim. myöskin esim. h:n ja vokaalin välillä.
[128] F.W. Pipping'in Lutttelo sekä itse kirjaset.
[129] Biogr. Nimik.
[130] Litteraturbladet v. 1858.
[131] Jak. Juteinin Kirj. VI v. 1858 s. 27 ja 28.
[132] Ajan Wiete, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1817, ss. 22, 23.
[133] F.W. Pipping'in Luettelo sekä itse kirjaset.
[134] Biograf. Nimik.
[135] F.W. Pipping'in Luettelo.
[136] Biograf. Nimik.
[137] Huomattava on, että Juteini antaa tälle sijalle päätteen -ta.
[138] Tuosta olisimme halukkaat päättämään, ett'ei Juteininkaan aikana
kansankieli käyttänyt illatiivissa »sen»-päätettä.
[139] Tämän esim. J. on pannut väärään paikkaan, sillä sen asema olisi
ennemmin oleva vasta seursavassa säännössä.
[140] Litteraturbladet v:lta 1858.
[141] Jak. Jut. Kirj. IX, siv. 137.
[142] Lyhennämme joka kohdassa merkki-sanan näin.
[143] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse 24 siv. käsittävä teos.
Mainittakoon tämän yhteydessä että J. Krohn teoksessaan Suomalaisen
Kirjallisuuden Vaiheet sivulla 193 sanoo Juteinin painattaneen tämän
vihkosen v. 1817; aikamääräys mainitussa kohdassa on kuitenkin
nähtävästi syntynyt painovirheen kautta, koska Krohn myöhemmin sivulla
209 samassa teoksessa ilmottaa oikean painatusvuoden. Kun 1891-vuoden
Valvojassa oleva J. Krohn'in esitys Jutelnista on siirretty jo
mainittuun teokseen Suomalaisen Kirjallisuuden Vaiheet ja samaisessa
esityksessä (Valvojan siv. 267) löytyvä kappale lainakirjainten
poistamisesta suomenkielestä vähän muunnettuna sijotettu irralleen
Juteinin elämäkerrasta toiseen kohtaan sanottua teosta (Oman Maan
Juteini-elämäkerrasta se on kokonaan jäänyt pois, vaikka siihen eräässä
kohdin esitystä viitataankin!), niin edelläminittu virhe olisi myöskin
voinut syntyä siten, että useinmainitun teoksen toimittaja alkuaan oli
tarkottanut viitatussa kappaleessa »Uusien Laulujen» asemesta mainita
runon »Suomen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous», joka myöskin on
julkaistu oikeinkirjotuksen puolesta »Perustus-suomeksi, niinkuin
edellämainittu teos »Uusia Laulujakin», ja joka runo liittyy vuonna
1816 painettuun kirjaseen »Kritik öfver Lån-bokstäfverna», mutta sitten
hän muistiereyksen takia oli tullutkin maininneeksi perustuskielellä
lauletut »Uudet Laulut», jotka tässä kieliasussa, niinkuin esipuheessa
sanotaan, »taipuvat huokeasti nuotille». Asia ei muuten olisi
huomauttamisen arvoinen, ell'ei samassa paikassa (Suomal. Kirjallis.
Vaiheet siv. 193) oleva hieman erehdyttävä esitys Juteinin kannasta
lainakirjainten b:n. d:n ja g:n käytön suhteen tavallaan saisi tukea
tämän virheellisen tiedon kautta. Krohn, näet, siinä sanoo Juteinin
ehdottaneen juurimainitussa Lainakirjainten kritiikissään b:n, d:n ja
g:n hyljättäviksi, kosk'ei niitä »vastaavia äänteitä löytynyt
alkuperäisessä suomenkielessä», ja painattaneen v. 1817 vihkosen
laulujansa tällä »perustuskielellä», ilman b:tä, d:tä ja g:tä. »Mutta
myöhemmin hän ne» muka »otti jälleen armoihin ja piti niistä sitten
lujasti kiinni, kirjoittaen: parembi, rauda» (pitää tietenkin olla
randa), »kuitengin, ikänsä loppuun asti». Näin Krohn! Tästä voi lukija
saada sen käsityksen, että Juteini kirjailijana jonkun aikaa hylkäsi
sanottujen kirjainten käytön, vaikka myöhemmin otti ne armoihin.
Kuitenkin on asian laita sellainen, että Juteini, mikäli ymmärrämme,
oikeastaan ei muuttanut tässä asiassa kantaansa; sillä ensiksikin tuo
hänen »hylkäämisehdotuksensa» kuului: »Minä esitän tässä------
tarkastajain vastattavaksi kysymyksen: Eikö Suomen kieli voi mitään
varsinaista kotimaista tietä täydellistyä ilman ulkomaisia merkkejä ja
vieraita kaavoja? Epävarmana siitä, kuinka vastaus tulevaisuudessa
tulee kuulumaan, en ole uskaltanut sovelluttaa kaikkia tämän Kritikin
tuloksia muihin kokeihini Suomen kielellä, kuin mitä tämän (kirjan)
lopussa esimerkkinä esitetään» (Kritik öfver Lånbokstäfverna sivv. 5 ja
6 sekä Försök till Utredande af Finska Språkets Grammatik sivv. 142 ja
143). Ja toiseksi hän v:na 1819 julkaisi kaikki muut teoksensa
tavallista oikeinkirjotustaan noudattaen paitsi Uudet Laulunsa ja jo
ennen mainitut muutamat sivut Lasten Kirjan toisessa painoksessa.
Edellisen mukaan siis Juteini kaipaa keinoja suomenkielen
kehittämiseksi usein mainittujen äänteiden oikeata ja johdonmukaista
merkitsemistä varten, niinkuin näkyy vielä hänen puolustuksestaankin
vuonna 1827 kirjotuksessa »Suomen kielen pehmeiden äänteiden puolustus»
(kirjassa »Anteckningar etc.» Katso tämän esityksemme sivuja 104-106!),
joka nähtävästi aiheutui Renvall'in muistutuksista edellisenä vuonna
hänen ja entisaikain tavasta käyttää b:tä, d:tä ja g:tä, eikä uskalla
sen vuoksi parempien välikappalten puutteessa vielä niistä luopua,
vaikka katsookin ne oikeutta myöten poistettaviksi. Yhden esimerkin hän
sentään esittää ikäänkuin koetteeksi, miltä suomenkieli näyttää ilman
lainakirjaimia, nimittäin ennenmainitun runon »Suomen Kielestä», mutta
karttaa siinä, vaikka se on 9 sivun laajuinen, huolellisesti
sanamuotoja, joissa olisi merkittävä suljetun tavun alussa tai edessä
vahvan asteen nk ng:llä ja samoin suljetun tavun alussa vahvan asteen t
d:llä lyhyen vokaalin jäljessä. Sen sijaan tapaamme 3 vuotta myöhemmin
Uusien Laulujen »Kewät-Laulussa» sanamuodon sellaisen kuin _aurinkon_
ja laulussa »Hiljain naineille» sanan _hetelmöitkäi_. Ett'ei Uusien
Laulujenkaan julkaiseminen »perustuskielellä» tietänyt mitään
kannanmuutosta, sen näemme niiden esipuheesta, jossa syy »syvän ja
suloisen koto-kielen» (suomen kielen) käyttämiseen tässä asussa
ilmotetaan. Paitsi että laulut näin helpommin sujuvat laulaissa, niin
»on sen (suomen) helisevä puhtaus» vielä »säilytettävä muistoksi
jälkeentulevaisille, jotka kerran ihmetellen havaitsevat siinä monta
etusuutta, joita he muissa kielissä turhaan etsivät». Kirja on siis
oleva kielellisenä muistomerkkinä »perustussuomesta» eli puhtaasta
suomesta aikoina, jolloin suomi on oleva vallan pilaantunutta.
Sellaista aikaa Juteini ennustaa, sen vuoksi että »Suomen kieli on
Ruotsin monen wuosisataisen wallan aikana unhotettu ja suuresti
turmelluksi tullut», ja kun »sitä on työläs nytkin, _Wenäjän_
hallituksen alla, ojentaa ja ylös auttaa, koska kansan lain käyminen ja
walistuksen menot owat meillä wieraisiin kieliin suljettuina», ja koska
kolmanneksi SSuomen kieli on siis (muukalaisen sivistyksen takia)
wieläkin waipuwainen, eikä jaksa tästä tilasta oikeaan ja omaan
arwoonsa ylentyä» ja--huudahtaa Juteini--»kuka woine sitä enää koskaan
wanhalle perustukselle kokonansa parantaa!» Lopuksi sanoo Juteini kyllä
tietävänsä, ett'ei tämä julkaiseminen »perustuskieleilä» »niille
otolliseksi näytä, jotka ennen opitun ja wieraan turmeluksen parempana
oman kielen puhtautta pitäwät; mutta, kuin yksikin wiisas asiaan
suostuu, siinä ei kymmenenkän tyhmän mieltä noutaa tarvitse». Että
Juteinin kanta pysyi muuttumattomana kautta hänen elämänsä b:n, d:n ja
g:nkin merkitsemisessä, samoinkuin se oli järkkymätön muiden
lainakirjainten täydellisessä poistamisessa, todistavat vielä seuraavat
otteet hänen Lasten Kirjaansa liitetystä »Lyhyestä Neuwosta Lapsen
Opettajalle», jotka ovat lainatut esitykseemme kirjasen kahdesta eri
painoksesta. D-äänteen äänneopillisessa tutkimisessa vain huomaa
jonkinlaisen kehityksen. Otteet otamme Lasten Kirjan 1819- ja
1858-vuoden painoksista ja kuuluvat: »Wieraista kielistä lainnattuja
puustawia on------: b, c, d, f, g, x ja z, joita ei suuresti, eikä
ensingän Suomessa tarwita; waan ne owat rasitukseksi kielelle, ehkä b,
d ja g, niin kuin wähemmän rasittawaiset, owat minuldakin endisen tawan
jälkeen tähän asti säilytetyt, koska d on kuitengin, nykyisen
kirjoituksen mukaan, t (teen) muutoksissa, useasti tarpeellinen,
esimerkiksi: _pöytä, pöydän_, joka on perustus-suomeksi: _pöytä,
pöyän_. Wiimeisiä (b, d, g) ei taida peri-suomalainen tässä, eikä
yksittäin koskaan selkeästi ulos sanoa, ehkä niihin muiden puustawien
seurassa, l, m ja n jäljessä, jotka itsestänsä niiden äänen
pehmittäwät, kieli joksikin taipuu, niin kuin näissä sanoissa: _kangi,
parembi, silda ja kando_. Muutoin perustus-suomeksi: kanki, parempi,
silta_ ja _kanto_» (Lasten Kirja. 1819. siv. 42.). Toinen ote:
»Wieraista kielistä lainattuja kirjaimia on----: b, c, d, f, g, x ja z,
joita ei suuresti eikä ensingän suomessa tarwita, waan owat outoja
kielelle, ehkä g, b ja d, _niin kuin puheen pehmittäjät, omaisten
merkindöen puutteessa, owat minuldakin endisellä tawalla tähän asti
säilytetyt_», (Meidän harventamaa!) »joista erittäin d on kuitengin,
nykyisen kirjoituksen mukaan, sanan wäändeissä ja t (teen) muutoksissa,
useasti tarpeellinen ja niistä kuuluwa niin kuin kielen kärjen hellä
täräys etu-hammasten juurella yli-ikenässä_,» (Meidän harventamaa!)
»esimerkiksi: _pöytä pöydän_, joka muutoin olisi _pöytä pöyän_. Ei
wiimeisiäkän (g, b, d) taida peri-suomalainen yksittäin warsin
pehmeästi äändää, ehkä niihin sanain sisällä, l, m ja n jäljessä, jotka
itsestänsä waatiwat seurawaisen kirjaimen laukkeutta, luondewasti kieli
taipuu, niin kuin näissä sanoissa: _kangi, wamba, silda_ ja _kando_.
Muutoin: kanki, wampa, silta ja kanto.» (Jak. Juteinin kirjoja. VI osa.
Sivv. 108 ja 109).
[144] Biogr. Nimik. ja itse teos.
[145] Itse teos.
[146] Itse teos.
[147] Samoin ja J. Krohn. Suomal. Kirjallis. Vaiheet. s. 153.
[148] Erasmuksen kirja käännettiin suomeksi v. 1670. Kuten G. Palander
kirjottamassaan Porthan'in elämäkerrassakin ilmottaa, piti tämä
luentojakin siivoista tavoista.
[149] F. W. Pipping'in Luettelo ja itse teos.
[150] Tämä viimeinen lauselma on muodostettu eri runoksi 1856-vuoden
painoksessa nimellä »Paha lammas» eikä siis vielä sen nimellisenä ja
siinä muodossa ollut 1819 olemassa, niinkuin Krohn ennen mainitussa
teoksessa s. 210 mainitsee. Mutta pääasiassahan tuo lause muodostaa
koko runon.
[151] Merkki A.A. = August Ahlqvist Litteraturblad'issa v:lta 1852
sanoo tämän runon alkaneen sanoilla: »Voi Juteini juttujasi, Jaakko
jaarituksiasi». Katso kuitenkin Liitteitä tämän kirjan lopussa.
[152] Katso Liitteitä.
[153] F.W. Pippinng'in Luettelo ja itse kirja.
[154] Huilun Humina s. 13. Tällä kohdalla on viivan alla seuraava
huomautus: Det will säga, den upphöjande kraften och inre njutande
känslan wid snilleöfningar hafva hos författaren aftagit (Se tahtoo
sanoa, kohottava voima ja sisällinen nautintoa tuottava tunne
neroharjotukslssa ovat tekijässä vähenneet.)
[155] Jak. Jut. Huilun Humina s. 36.
[156] Jak. Jut. Kirj. IV, s. 5.
[157] Kissan Poika. Jak. Jut. Wiip. 1826. Mitä tulee itse kirjaan, on
se myöskin mainittuna F.W. Pipping'in Luettelossa.
[158] Sangari Sionissa, j.n.e. Jak. Jut. Wiip. 1826.
[159] Katso Liitteitä.
[160] F.W. Pipping'in luettelo.
[161] Biograf. Nimik. ja itse kirja Ant. af Tank. etc. Jac. Judén.
Wib. 1827.
[162] F.W. Pipping'in Luettelo.
[163] Merkki A. A(hlqvist) Litteraturblad'issa vita 1,452 sanoo
Anteckningar-nimisen kirjan ilmestyneen jo v. ,SiS, mikä tiedonanto
kuitenkin on väärä.
[164] Katso Liitteitä.
[165] Katso Liitteitä siv. IV N:o II.
[166] Että kirje Krogerus'elle on päivätty jo 3 p:nä, vaikka
kenraalikuvernöörin kirje mainitaan Walléen'ille saapuneeksi vasta 4
p:nä, riippunee kait siitä, että tämä oli ryhtynyt toimiin jo
suusanallisen keskustelun nojalla odottamatta kirjallista määräystä.
[167] Katso Liitteitä.
[168] Että prokuraattori W. mahdollisesti oli uskonuollismielinen,
todistaa seuraava piispa H. Råbergh'in lausunto kirjeessä minulle:
»Prokuraattori Walléen'in uskonnollisista suhteista tiedän minä, että
hänen tytärpnolensa, sittemmin Aurora Demidoff-Karamzine harjotti
jumalisuutta, pitäen polvistuneena iltarukouksia aina lapsuudesta asti:
että hänen vaimonsa, Aurora K:n äiti, aikaisemmin naimisissa maaherra
Stjernvall'in kanssa, piti jumalanpalveluksia kodissaan. Yleensä olivat
useat sen ajan ylhäisöön kuuluvat Suomessa hurskaita. Vaan heidän
uskonnollinen suuntansa oli ankaraa kirkollista laatua. Sentähden
heillä oli usein epäluuloja pietistejä kohtaan. Epäuskonnollisia
mietteitä he kokonaan hylkäsivät. (Katso Råhergh'in kirj. Aurora K:n
elämäkertaan K.F.F.K:n kalenterissa »Ljus» v:lta 1911.) Piispa R. on
myöskin ystävällisesti auttaakseen minua käynyt läpi Porvoon
Konsistoorin pöytäkirjain luettelon niiltä vuosilta, jolloin ilmianto
olisi voinut tapahtua, »mutta ei löytänyt mitään tietoja Juteinista».
Hän arvelee vielä: On mahdollista, että, jos Cons. Eccl:lla on ollut
osallisuutta toimenpiteessä, tämä on tapahtunut yksityisesti piispan
puolelta eikä sen vuoksi ole otettu pövtäkitjoihin.
[169] »De hafva materialiserat offrets allegori i Christi död till
underpant för den förmenta försoningen genom offerblod. (Katso
Liitteitä.)
[170] ----»och en lefvaade visshet om hans välbehag med den förbättrade
menniskans moraliska tillstånd och uppriktiga framsträfvande uti det
goda.»
[171] Sanottu pykälä tässä asetuksessa kuuluu alkuperäisenä
seuraavasti: »Ingen vare tillåtit något skrifva eller genom Trycket
utgifva, som strider emot vår rätta Tros Bekännelse och den rena
Evangeliska Läran; Hvar, som dermed beträdes, vare til Tryhundrade
Daler Silfvermynts böter förfallen.
Innehåller skriften smädelse emot Gud, varde dömd efter almän Lag. Och
på det irrige Lärosatsers insmygande des bättre förekommas må, skola
alla Manuscripter, som i någor måtto angå Läran och våra Christendoms
stycken, förut af närmaste Consistorio öfverses, och ingen Boktryckare,
vid Tuhundrade Dal. S:mts vite, sig fördrista, at utan Consistorii
påskrifne tillåtelse, hvilken ock tillika tryckas bör, sådana skrifter
genom trycket utgifva.»
[172] Anjala samoin kuin Elimäkikin oli Juteinin aikana Lovisan
kirkkoherrakunnan kappeli, mutta molempia nimitetään sen aikuisissa
asiakirjoissa pitäjiksi. Vapaaherra Gustaf Wreden maatila, missä
Juteini vuosina 1810-12 oleskeli kotiopettajana, oli juuri Anjalassa,
eikä Elimäellä, niinkuin Krohn sanoo e.m.t. sivuilla 204 ja 205.
(Katso Liitteitä N:o VI). Elimäellä Juteini oli ollut vähän
aikaisemmin eli vv. 1809-1810 sotaneuvos Forselles'en luona Peippolan
kartanossa. Tästä kotiopettajanpaikasta oli hän juuri keväällä 1810
lähtenyt Turkuun pyytämään hallituskonseljin kielenkääntäjän virkaa, ja
kun ei sitä saanut, meni hän Wredelle Anjalaan kotiopettajaksi.
[173] Katso Liitteitä. Asessori K.E. Raade on ystävällisesti minulle
etsinyt tämän pöytäkirjan hovioikeuden arkistossa, minkä täten
kiitollisena mainitsen.
[174] Tämä julistus kuuluu alkuperäisenä: »Den 6 Maji 1780. Kongl.
Maj:ts Kungörelse och Påbud, angående Boktryckares ansvar för brott och
förseelser emot Kongl. Maj:ts Förordning om Skrif- och Tryckfriheten.
Wi Gustaf &c. Göre veterligt: at som Wi utaf åtskillige tid efter annan
utkomne tryckte skrifter med missnöje förnummit, huru Wår nådiga
Förordning om skrif- och tryckfriheten af den 26 April 1774, emot des
rätta förstånd, samt sanskyldiga ändamål, i flerehanda slags måtto, så
i anseende till ämnen, som skrifsätt, öfverskriden och missbrukad
blifvit; Hvilket Oss desto mera misshageligt förekommit, som Wi funnit
orsaken dertil förnämligast härröra från en del Boktryckares
öfverdrifne egennytta, i det de, för at öka sin afsättning och vinning,
oförsynt emottaga och nästan trycka alt, hvad dem i sådant afseende
tilställes; Altså och på det en sådan deras tiltagsenhet hämmas och
förekommas må, samt tryckfrihetens rätta bruk icke uti missbruk af
ofvannämde orsak vidare förfalla; ty hafve Wi i nåder velat förordna,
at Boktryckarne ej mindre än Auctorne skola ansvara, och på sätt
Tryckfrihets Förordningen bjuder, straffas för de brott och förseelser,
hvilka emot des 2. § samt 1. och 2. mom. 3. § begås kunna; men i alt
öfrigt, som emot berörde Förordning brytes, skall Auctoren för tiltal
och straff vara fri, och Boktryckaren allena til ansvar stånda, samt på
det sättet anses, at han första gången skal böta ethundrade riksd.,
andra gången dubbelt: men förbryter han sig tredje resan, vare icke
allenast sin Boktryckare-rätt förlustig, utan och derjemte skyldig, at
på minst tio eller flere år hållas på någon fästning, med eller utan
arbete, efter personens och brottets beskaffenhet. Det alle som
vederbör, o.s.v.»
[175] Meidän kursivointimme!
[176] Kunink. Majest arm. varotus, annettu jouluk. 21 p:nä 1792,
kyseessä olevassa kohdassa kuuluu: »------at vederbörande skulle ställa
sig til obrottslig efterrättelse, hvad vi i samma förordning tydeligen
undantagit, såsom otillåteligt at skrifva och trycka, nemligen: alt
det, som är anstöteligt, stridande och smädeligt emot det Högsta
Väsendet, emot vår rätta trosbekännelse och den rena Evangeliska läran,
emot regeringssättet, emot moralen och goda seder, samt emot utrikes
Hof och Magter; men som Vi med högsta missnöje förnummit, huru som
åtskillige antingen oförståndige eller kitslige författare vågat, at
uti deras skrifter drifva och försvara sådane förgripelige satser,
hvilka icke mindre påsyfta än uphäfvandet af regeringssättet, af den i
samfundet faststälde ordningen, och af det lugn och den säkerhet, som
hvar man i samhället och under lagen njuta bör, så hafve Vi, likmätigt
Vår Konungsliga plikt, ansett Oss icke längre kunna upskjuta med at
öfverlemna slika fredsförstörande och uproriske skrifter til lagens
alfvarsamma åtgärd och straff.
Sorgfällige derom, at denna af Oss utstakade Skrif- och Tryckfrihet
icke må yttermera dragas till något skadeligt och oanständigt missbruk,
vädeligt för allmänna lugnet och den medborgerliga förtroligheten,
hafve Vi tillika å nyo velat varna samt derjemte alfvarligen befalla
dem af Våre trogne undersåtare, hvilka vilja nyttja denna tryckfrihet,
at afhålla sig från sådane ämnen, hvilka Vi i meranämnde Vår Förordning
så tydeligen undantagit, och som icke til tryckning kunna tillåtas,
ehvad de äro här i landet författade eller från fremmande språk
öfversatte; skolandes den som häremot bryter, utan skonsnål anses med
de böter och det straff, sona Vår Högstsalig Herr Faders, Konung Gustaf
III. förnyade Förordning och Påbud, angående Skrif- och Tryckfriheten
af den 26 April 1774 förrgår och stadgar i 1, 2 och 3 §§, hvilka till
deras innehåll och efterlefnad i alla delar Vi härmedelst fastställa,
med den tilläggning, at Boktryckaren skal lika anses med Författaren om
den tryckte skriften innehåller försök til Grundlagarnes tadlande och
angripande.»
[177] Katso Liitteitä.
[178] Katso esityksemme sivuja 110 ja 111.
[179] Katso Liitteitä.
[180] Katso esityksemme sivuilla 110 ja 111 olevaa tietoa. Luultavasti
on B.F. Godenhjelm Suomalaisen kirjallisuuden historiassaan oikeassa
siinä, että Anteckningar-kirja poltettiin Viipurin torilla. J. Krohn'in
tiedonanto (Suomal. Kirjallis. Vaiheet siv. 212), että se vasta
hovioikeuden päätöksestä olisi poltettu Turun torilla, on epäilemättä
väärä.
[181] Katso taas esityksemme sivuja 110 ja 111.
[182] Katso Liitteitä.
[183] Tätä merkillistä, hävitettyä kirjaa on nykyisin yksi kappale
yliopistomme kirjastossa ja prof. Setälällä toinen. Olen yliopiston
kappaleen itselleni kokonaisuudessaan kopioinut.
[184] Katso esityksemme sivua 86.
[185] Katso Liitteitä.
[186] Meidän kursivointimme!
[187] _Lasten Kirjan_ ensi painos näkyy kyllä painetun ilman
»imprimatur'ia», riippuen kaiketi siitä, ett'ei siinä oikeastaan ollut
muuta hengellistä kuin »Isä meidän» rukous.
[188] Till ödmjukaste följe af h. exc. generalgouverneuren m.m.
högvälborne Arsenii Zakrewskys till cons:m vördade skrifvelse.
Hornborg: Circulärbref siv. 142.
[189] Valvoja 1891 siv. 273.
[190] Katolisuskoisten (luultavaeti).
[191] »Om ordet tro». Kts. Anteckningar j.n.e.
[192] Luultavasti Juteini tässä tarkottaa, ett'ei kahden konsonantin
sulautumista yhdeksi ainoaksi äänteeksi lainkaan ole suomenkielessä
olemassa; mutta siinä kohden hän on erehtynyt, sillä ng-äännehän on
juuri sellainen äänne. Sitä paitse on huomattava, että »suomen d on
pehmeä, heikon r:n kaltainen ja vienoon äänelliseen s:ään vivahtava
äänne, siis toisellainen kuin ruotsin ja muiden vierasten kielten kova
d». (Genetz).
[193] J. Krohn sanoo (e.m.t. siv. 212) Juteinin polttaneen »kaikki,
mitä hänellä oli painamattomia runoelmia», nmtta Juteini itse käyttää
yllämainitussa kohdassa sanoja: »qvarlefvorna af mina öfriga----
_ströskrifter_» (Meid. kurs.!).
[194] Katso taas sivv. 110 ja 111.
[195] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »1835».
[196] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »Käytyä Suomessa 1833».
[197] 1856-vuoden painoksessa lisäys: »1836».
[198] Laulun alla on: Wanha suomalainen». Tämän merkin hän yhdessä
saman vuoden ja useissa seuraavan vuoden runoissa lyhentää »W-S-»:ksi.
[199] J. Krohn (e.m.t. siv. 213) sanoo: »Useammat hänen (Juteinin)
rakkaus----lauluistansa ovat tällä ajalla syntyneet; eikä hän voine
tarkottaa muuta kuin aikaa, jolloin Juteini antoi runojaan Sanan
Saattajaan. Mutta mitään uusia, varsinaisia rakkauslauluja en ole
lehdestä löytänyt, ellei »Vanhan Pijan laulua» ja »Neitoisen laulua
Meri-miehelle», molemmat pieniä leikkilauluja, sellaisiksi katsottaisi,
vaikka sisältävät pikemmin pilaa ja ivaa kuin erotiikkaa».
[200] Promotori Carolus Reginaldus Sahlberg sanoo sivulla 11 heinäk. 20
p:nä 1840 päivätyssä kutsumuskirjassaan: »I Philosophiae doctores
honorarii creandi». (Seuraa sitten kunniatohtorien luettelo, jossa
Israel Hwasser on 5:nä ja seuraavana:) »Jacobus Judén, Senatus
Friderico-Hafniensis antehac Secretarius urbisqve Notarius Pnblicus»,
Erehdyksestä on siinä »Haminan», vaikka tulisi tietenkin olla
»Viipurin».
[201] Kuten ennenkin jo on mainittu, löytyy Aug. Ahlgvist'in esitelmä
»Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning» nimisen
aikakauslehden n:ossa 8 elokuulla 1852. Sen täydellinen nimi on: »Några
drag ur Finska litteraturens historia. Föredrag, hållet i akad.
Läseföreningen den 22 okt. 1852». Esitelmä oli nähtävästi
aikakauslehdelle annettu, ennenkun se todella oli »pidetty».--Koska
tässä tullaan viittaamaan ylläesitettyyn esitelmänkohtaan, niin
painatamme sen kohdan kokonaisuudessaan tähän. Se kuuluu:
----det vackraste beviset är, att han (Judén) vid filosofiedoktors
promotionen under jubelfesten 1840 blef promoverad till
honorarie-doktor, ett ovanligt erkännade af Judéns finska sträfvanden,
helst han icke hade tagit någon examen vid universitetet. Den
uppmärksamhet, hans författarskap sålunda ådrog sig, var dock till en
del förorsakad genom de skrifter, han på svenska språket utgaf, och bar
i detta hänseende äfven bittra frukter för författarn, i det han för
några uttryck i en samling af aforismer kallad: _Anteckningar af tankar
i warianta ämnen_, som utkom 1818, invecklades i en process, hvilken
slutades dermed, att skriften blef i högsta instansen dömd att
uppbrännas. Denna skrift, hvars bedömande är utom detta föredrags
gränsor och enskildt för mig äfven omöjligt, emedan arbetet, till följe
af den deröfver fällda domen, är sällsynt, denna skrift tyckes hafva
innehållit åtskilliga skarpa utfall mot presterskapet och för dessa
ådragit sig denna dom. Det kränkta ståndet försmådde dock icke heller
att bekämpa Judén på hans eget fält och angrep sin motståndare i föga
valda uttryck, såsom synes af den bekanta runon: _Voi Juteini
juttujasi, Jaakko jaarituksiasi!_ Bland hans öfriga, oantastade
skrifter finnas några mot presterna riktade satirer på finska språket,
hvilka utvisa, att han syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf
blir det också lätt förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar
sig åt lugna och ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas
genom några vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare.» Jo
aikaisemmasta esityksestämmekin monessa kohdin selviää, että useat
Ahlqvist'in väitteet tässä ovat erehdyttäviä. Eikä ihmekään. Hänhän
nähtävästi ei ollut saanut käsiinsä Anteckningar-kirjaa, koska hän
sanoo kirjan arvostelemisen itselleen mahdottomaksi, se kun, näet,
polttamistuomion johdosta oli harvinainen. Kuitenkin katsomme
velvollisuudeksemme selvittää lukijalle ne nähdäksemme kuusi kohtaa,
joissa Ahlgvist'in edellä oleva esitys on harhaanvievä. Ja silloin emme
ota lukuun sitä seikkaa, josta esityksessämme viivan yläpuolella
mainitaan. 1. Vuosiluku on luultavasti vain _arvailtu_ samaksi kuin
kieliopin julkaisuvuosikin. 2. Ei Anteckningar-kirjaa »korkeimmassa
oikeusasteessa tuomittu poltettavaksi». 3. Ei Anteckningar-kirjassa ole
»monia ankaria hyökkäyksiä papistoa vastaan», vaan päinvastoin Juteini
siinä sellaisia karttaa, saatuaan tarpeekseen mieliharmia v. 1819
kappalaisen Ahlgvist'in häväistysrunoista. 4. Ei kirja siis näiden
(oletettujen) »hyökkäystensä johdosta saanut tuota (korkeimman
oikeusasteen) tuomiota osakseen», kun ei siinä erityisesti pappien
kimppuun käytykään, vaan kuten jo tunnemme aivan toisista syistä. 5. Ei
tietysti »loukattu (pappis)säätv» _sanotun kirjan johdosta_ »katsonut
arvolleen sopiuiattomaksi taistella Juteinia vastaan hänen omalla
taistelutanterellaan» runossa: »Voi sun juttujas, Juteini! Villitsijä
vejsujaisi!» (Emme ole Aug. Ahlgvist'in esittämillä sanoilla alkavaa
toisintoa runosta ensinkään nähnyt!). 6. Aug. Ahlqvist'in esityksestä
lainaamaamme viimeistä lausetta johtuu lukija lauseyhteyden johdosta
jatkamaan ajatuksessaan jotenkin niin, kuin me sulkumerkkien välissä
tulemme sen esittämään, vaikka kuten ennestään tunnemme tällaista
ajatusta vastaava teko kuuluu ainoastaan tähän asti todistamattomiin
mahdollisuuksiin: »Bland hans öfriga, oantastade skrifter finnas några
mot presterna riktade satirer på finska språket, hvilka utvisa, att han
syftat åt embetets svagaste sidor, och häraf blir det också lätt
förklarligt, huru ett stånd, som helst öfverlemnar sig åt lugna och
ostörda betraktelser, kunde till en sådan grad oroas genom några
vanvördiga uttryck af en simpel satirförfattare» (att det angifvit
denne, hvarigenom han blifvit »invecklad i en process» o.s v.).
Sanoimme aiemmin, että on kuin ei Anteckningar-kirjasta v. 1840 ja sitä
seuraavana aikana yleensä mitään tiedettäisi, ja mielestämme näytimme
jo siinä toteen, että näin voi sanoa, huolimatta siitä että Juteini
itse Lauseita-kirjasessaan v. 1844 sen kohtalosta puhuu. Kun kuitenkin
vielä Aug. Ahlqvist'kin v. 1852 sen mainitsee, niinkuin edellisestä
selviää, niin heikentää tämä tieto ensi näkemältä tietysti lukijan
mielestä tuon väitteemme todenmukaisuutta. Mutta itse asiassa pidämme,
että Ahlgvist'in esitys vain vahvistaa käsitystämzne tässä asiassa,
sillä hänen tietonsa siitä, niinkuin edellä osotimme, ovat osiksi
vääriä otaksumia, osiksi nähtävästi myös lapsuudessa tai poikavuosina
kuulemia, jotka nyt tarvittaissa, kun hän 26 vuoden vanhana kirjottaa
esitelmänsä, hämärinä muistoina ensin palautuvat mieleen, mutta joita
hän sitten väkevällä kuvausvoimallaan saattaa tietoisuudessaan
ilmieläviksi ja selviksi tapauksiksi syineen ja seurauksineen. Hän ei
näytä tunteneen Juteinin Lauseita-kirjasta ja sen esitystä
Anteckningar-kirjan kohtalosta eikä myöskään katsoneen »akateemisessa
Lukuseurassa» pidettävää esitelmäänsä siksi tärkeäksi, että olisi sitä
varten tarkemmin tiedustellut vanhalta Juteinilta »kuulemiensa» ja
muistamansa oikeata suhdetta todellisuuteen, vaan luottaneen nähtävästi
hyvänkin muistinsa pettämättömyyteen. Millä seurauksella sen olemme
edellä nähneet.
[202] F.W. Pipping'in Luettelo ja itse teokset, toinen 158 ja toinen 56
sivua laaja.
[203] F.W. Pipping'in Luettelo. Yliopiston kirjastossa ovat nämä
vihkoset sidotut yhdeksi 11 painoarkkia laajuiseksi kirjaksi. Luettelon
näistä pienistä arkkiveisujen kokoisista kirjasista olemme liittäneet
kirjotuksemme lähdeluetteloon.
[204] Tällaista tarkotusta varten olisi vielä Juteinin kootuissa
teoksissa vakavia »Ajatuksia» 635 ja hieman hilpeämpiä »Hupailemia» 508
kappaletta.
[205] Sanan Laskun Koetuksia ja Runon Tähteitä. Jak. Juteini.
Viipurissa, 1844. Sivu 38. Tarkotetaan luonnollisesti kristittyjä
»uskokuntia».
[206] Kaksi viimeksi esitettyä löytyy Juteinin e.m.t. siv. 59.
[207] Molelmmat viimeksiesitetyt löydetään Juteinin e.m.t. siv. 50.
[208] Tämän hän olikin laatinut siinä olevista lukuisista esimerkeistä
päättäen yksinomaan pitäen esikuvina omia runojaan, jotka kuitenkin
runomitan puolesta olivat virheellisiä.
[209] Nykyisten runolakien mukaan hän on liiankin paljon pitänyt
loppusoinnun täydellisyyttä silmällä.
[210] Meidän kursivoimaa!
[211] Ilmarinen föreställes i Finska Mythologien såsom luftens, åskans
och vindarnas beherrskare. (I:ta Suomen jumalaistaruissa esitetään
ilman, ukkosen ja tuulien hallitsijana.) (Juteinin oma huomautus!)
[212] Lähtö-Laulu sivv. 5-12.
[213] Jak. Jut. Kirj. I, siv. 9.
[214] Jak. Jut. Kirj. II, siv. 2.
[215] Ajan Viete, siv. 47.
[216] Tosin olivat jo edellisellä vuosisadalla Gabriel Calamnius,
Henrik Lilius ja Juhana Frosterus kirjottaneet muutamia tällaisiakin
runoja ja niiden joukossa toisia onnistuneitakin, mutta niiden
lukumäärä oli pieni; ja Kristfrid Ganander'inkin Kalevalan runomitalla
sepitetyt runot, vaikka tosin runomuodoltaan parempia kuin Juteinin,
olivat kuitenkin sisällykseltään siksi arkipäiväisiä, ett'eivät
Juteinin runoille voineet sen takia olla minään hyvinä esikuvina.
Calamnius'en kaunista Ilolaulua Jesuksesta on Juteini nähtävästi
käyttänyt esikuvanaan sepittäessään Sangarinsa Sionista, mutta huonolla
menestyksellä.
[217] A.E. Ahlqvist. »Suomalainen runous-oppi j.n.e.» siv. 5. Olemme
tässä viitanneet »De Poësi Fennicaan», koska se oli Juteinin
käytettävissä.
[218] Hyminä, ett sakta mest genom näsan sjungande dån eller läte,
hvilket ord för de många likheter emellan Grekiska och Finska språken
torde äfven vara en derivation af Hymn, som betyder en lofsång.
[219] Edellisen yhteydessä Juteini viittaa Cajanuksen kauniiseen
virteen »Etkös ole ihmis-parka» etc. Muuten ainoa kohta, jossa hän
esittää muiden runoista esimerkkiä.
[220] »Första ordet af tre, andra af två, och tredje af tre stafvelser,
såsom:
Mainitun ilon majoissa,
och
Hellittäin hyvän hedelmän,
låta ock säga sig, men böra nyttjas sällan; ty i denna ställning kommer
hvarje ord att _söndras_, [meidän kurs.] då deras stafvelser skola
afdelas till pedes, hvilket gör versen tung, allt efter mängden af de
ord, som ej af naturen passa till tonfallet, i synnerhet om förra
stafvelsen af det tvåstafviga ordet är vigtigare än uti de anförde
verserne. Dessutom passa _ordens rim_ [meidän kurs.] här aldirg till
rim för pedes, som _är hufvudsaken_, [meidän kurs.] och utgör rythmen i
versen.»
[221] Juteinin aikana siis äännettiin me, te, he pitkiksi, kuten vielä
muutama vuosi sitten kuulin vanhan rovasti A.E. Tarenius'en
säännöllisesti saarnoissaan tekevän. Hän kuoli Heinolan kirkkoherrana
v. 1909 ja oli enemmän kuin 30 vuotta aikaisemmin tullut Heinolaan
kotipitäjästään Mäntsälästä.
[222] »Men jag måste här tillstå: i sångstycken af flere strofer,
bildade efter andra Nationers Sångkonst, är det ganska svårt, och
nästan gränsande till omöjlighet, om man ej då och då antingen dödar en
sublimare tanke, eller råbråkar språket, att med ändelse-rimmet, och
ännu svårare med dem bägge, alldeles noga, utan vridning af ord,
afpassa hvarje stafvejse efter metern i alla motsvarande rader,
nämligen: att alltid kunna finna till dem lika fallande ord. Så
skiljaktiga äro de vanligtvis långa finska orden i deras stafvelse
vigt. Likväl är det nödigt, att, i synnerhet uti stycken, ämnade till
sång, välja orden så, att stafvelse-vigten, så mycket möjligt är,
öfverensstämmer med sjelfva tonfallet».
[223] Juteinin oma ehdottama sana, jolla »svigtande» sana olisi
käännettävä.
[224] Tämän yhteydessä huomautettakoon, että K.H. Asp'in kirjeen mukaan
Lönnrotille 1/11 1840 on Juteini sananlaskujulkaisussaan käyttänyt
Porthan'in sananlaskukoelmia hyväkseen.
[225] G.A. Bürger's sämmtliche Gedichte herausgegeben von Eduard
Grifebach. I. Berlin. G. Grote'sche Verlagsbuchhandlung. 1889. s. 236.
Taikka: Bürgers sämtliche Werke in vier Banden. Mit einer Einleitung
und Anmerkungen herausgegeben von Dr Wolfgang von Wurzbach. Erster
Band. Leipzig Max Hesses Verlag. (Elämäkerran lopussa vuosiluku:) 1902.
Siv. 165.
[226] Anttila sanoo eräässä viivanalaisessa: »Selvimmin ilmenee
vaikutus kirjotelmissa »Tankespråk. (tulee tietenkin olla:
»Tänkespråk»!) ja »Tutkinnon aineita.» Osa tätä Anttilan »laudatur»
arvosanaa varten tekemää kirjotusta on painettuna »Virittäjän»
kaksoisvihkoon (N:ot 5 ja 6) toukokuulla 1913.
[227] Meidän sulkujen väliin lisäämät sanat. Vertaa: Th. Ziegler,
Kasvatusopin historia siv. 314 seur.
[228] E.m.t. »Ueber die finnische Sprache und ihre Literatur» siv. 11:
»----der um die finnische Literatur hoch verdiente Jak. Judén,
Magistrats Secretär in Wiburg, welcher durch verschiedene, mit
Rücksicht auf sowohl seine eigene als seines Publicums äussere Lage,
einzeln herausgegebene kleine Gedichte und vermischte Aufsätze auf die
Bildung des Bauernstandes in Finnland thätig gewirkt hat».
[229] P. Päivärinta, »Elämäni» siv. 28 ja Eino Ieino, »Suomalaisia
Kirjailijoita» siv. 108. Mitenkä erilailla sivistävää kirjallisuutta
arvostellaan, riippuen siitä, osataanko asettua historiallisten
olosuhteitten kannalle vai ei, siitä ovat yllämainitut Sanan Saattajan
toimituksen (luultavasti pastori Ignatius'en, kuten ennen olemme
osottaneet) ja Sjögren'in lausunnot yhdeltä sekä Päivärinnan toiselta
puolen todisteena. Sillä Päivärinnan esitys on edellä mainitussa
kohdassa seuraavanlainen: Hänen nuoruutensa aikana olivat hänen
kotipitäjässään kortinlyönti, juominen ja tappelu yleisiä. Ja kuu hän
oli joutunut vieraille ihmisille palvelukseen, niin hänkin joutui
niitä harjottamaan muka miehuutta osottavina hyveinä, joita pyhäöinä
ja -päivinä niin suosittiin, ett'ei silloin muuta ennätetty. Sitten hän
lisää:
»Semmoinen se koulu oli, johon nyt jouduin.--Se ei ole kummakaan että se
niin oli, sillä siihen aikaan ei ollut vielä mitään sivistyttävää
maallista kirjallisuutta eikä kansallisia sanomalehtiä, ei
minkäänlaisia kouluja j.n.e., eikä hengelliset kirjat ja kristillisyys
yksistänsä voineet tyydyttää nuorison kaipaavaa henkeä, täytyi hakea
huvitusta jostakin, ja se meni paremman ohjauksen puutteessa väärälle
uralle. Ainoat kirjat siihen suuntaan lienevät olleet siihen aikaan:
Jutén'in »Piia pahoista hengistä» ja »Hoberg'in äijä», jotka jokainen
osasi ulkoa, mutta jotka taikamaisen ja kelvottoman sisältönsä puolesta
eivät liene kansaa paljon sivistäneet. Kun näin oli asiat, ei ollut
kansassa mitään kansallishenkeä, ei mitään käsitettä oikeuksistaan ja
velvollisuuksistaan, elettiin vaan melkein niin kuin luontokappaleet--
semmoinen aikakausi se oli». (Kuten näkyy, on Lagus'en matrikelin
tietoon Juteinin nimien eri muodoista vielä lisättävä P:n käyttämä:
Jutén!)
[230] Meidän harventamaa.--
[231] »(Judén) har utgifvit en mängd skrifter under mångahanda
benämningor, hvilkas både innehåll och yttre utstyrsel antyda, att de
äro ämnade för folket.--Denna omständighet hindrade dem likväl icke att
blifva kända och värderade äfven bland ståndspersonerna, af hvilka då
ännu många delade folkets litterära sympatier och icke kunde till den
grad, som fallet nu är, tillfredsställa sin läslust med utländsk
litteratur. Denna omständighet, att Judéns skrifter blefvo spridda
äfven bland landets mer bildade befolkning, förskaffade också honom den
allmänna aktning, han såsom litteratör åtnjutit,------».
[232] Judéns sånger äro vida kring landet kända, lästa och sjungna--af
Finska folket, ehuru deras författare af flertalet bland de bildade är
känd endast till namnet.
[233] »Också är det kändt, att Judén's skrifter, spridda i
arklitteratur, tillvunnit sig en ganska vidsträckt krets af läsare
bland allmogen och säkert icke varit utan inflytande på dess
intellektuella och moraliska bildning. Icke en bland hundra af dem, som
i verlden lysa med börd, embeten, titlar och ordnar, kan i nyttig
verksamhet jemföras med den anspråkslösa magistratssekreteraren i
Wiborg, skall icke heller få sitt namn bevaradt i samma tacksama minne
hos efterverlden».
[234] Katso Juteinin kieliopin sivulla 118 olevaa viivanalaista, jossa
hän selittää, miksi hän uudelleen painatti kielioppinsa yhteyteen nämä
kirjaset.
[235] Ylläesitetyn lisäksi kertoi Howing: »Kun kansa osti virsikirjan
tai hiukankaan isomman kirjan 1/2 ruplan tai parin markan arvosta, niin
saivat he arkkiveisun kaupanpäällisiksi. Ja sellaista he pyysivät».
Tämän ohella hän muisteli, että »Europaeus painatti (Pientä)
Runoseppäänsä 30,000 kappaletta. Hän myi koko painoksensa, sen
myymättömän osan (näet), Clouberg'ille (kirjakauppiaalle--Howing oli
tämän luona silloin kauppa-apulaisena) käärepaperin hinnasta sillä
ehdolla, että jos hän tahtoisi jotakin siitä, niin saisi hän samasta
hinnasta. (Herra Howing) vei sitten kerran Europaeus'elle 3 markan
arvosta suuren paketin, runsaasti 10 naulaa, (siis yli 4 kiloa)».
[236] B.N. Setälä on esitelmässään »W. Kilpinen Suomen kielen
uudistajana» huomauttanut sivv. 9 ja 10, mitenkä Virolahden kappalainen
Fr. J. Ahlqist tunnetussa moiterunossaan teki pilkkaa »useista Juteinin
käytäntöön ottamista sanoista» niiden outouden vuoksi, vaikka ne
»meille nykyään ovat aivan jokapäiväistä leipää».
[237] Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran käsikirjotuskokoelmien joukossa
on myös kokoelma Juteinin suomenkielisistä kirjoista poimituita sanoja,
mitkä on koonnut maisteri Väyrynen. Siis on jo esitöitä tehty sellaisia
vastaisia tutkimuksia varten, mitkä osottanevat Juteinin osuuden
suomenkielen uudistajana ja mytologistenkin sanojen käyttäjänä.
[238] Luettelo on laadittu poimimalla sanat »Jak. Juteinin Kirjoista»
jo v. 1888 ja sen vuoksi selitykset myöskin ovat annetut siihen aikaan
käytännössä olleen Genetz'in kieliopin mukaan eikä nykyaikaistettu.
[239] Jak. Jut. Kirj. III, siv. 43.
[240] Tässä sopinee vihdoin huomauttaa, että Juteinin alussa
epäsäännöllinen pitkän s:n (f) käyttö hyvin pian tasaantui sellaiseksi,
kuin se nykyäänkin »fraktura»-kirjasinlajissa on, ja kaksinkertaista
v:tä (w) hän tietysti frakturassa aina käytti.
[241] Eino Leino Suomalaisia kirjailijoita. Pikakuvia. Helsingissä.
1909. Sivut 155 ja 156.
[242] J.V. S. nähtävästi muistaa tapauksen A. A:n esitelmästä.
[243] Tässä viittaa Snellman jälkeenpäin kirjotuksessaan näytteinä
esittämiinsä otteihin ja kokonaisiin lainaamiinsa kauniisiin runoihin,
joita hän monella sattuvalla kehuvalla sanalla kiittää, sellaisia ovat
Luonnon suuren lapsukaiset, Menestys Suomessa, Lapsen laulu leskelle,
Levottomuus ja Panettelijalle.
[244] Meidän kursivoimaa!
[245] Snellman esittää tässä paljoa uskottavammassa muodossa kuin
J. Krohn Juteinin eläinsuojelusharrastuksen; sillä K. käyttää
vastaavassa kohdassa sanaa »usein».
[246] Edellämainitun 1858-vuoden Litteraturblad'in arvostelun Jak.
Juteinin Kirjojen Osista VI-IX painatamme tähän verrattavaksi
ylläolevaan Snellmanin arvosteluun ja luulisimme, että lukija
verrattuaan niitä toisiinsa tulee samaan johtopäätökseen kuin mekin eli
siis siihen, että tämäkin on Snellmanin kynästä lähtöisin. Arvosteleva
kohta siv. 447 kuuluu: »Hvad man i Judéns skrifter öfverallt
återfinner, är en tänkande ande. Ett långt lifs erfarenhet i förening
med ett klart förstånd har ingifvit honom reflexioner, öfver alla
menskliga förhållanden, de betydelsefullaste som de mest hvardagliga.
Dessa reflexioner äro väl sällan snillrika och nya; men de äro alltid
frimodiga och sunda. Han skref för folket, och han skrifver nästan
alltid för att upplysa och lära. Hans poesi är derföre med få undantag
didaktisk. Någon friare fantasins flygt och innerligare känsla får man
icke i den söka. Likväl egde han fantasi nog, för att åtminstone ofta
ikläda sin lefnadsvishet bildens drägt. Beundransvärd är den lätthet,
hvarmed han behandlar språket; och vi tro icke, att någon Finsk poetisk
författare eller öfversättare från nyare tid öfverträffar honom i
versens ledighet och lättheten att finna rim. Det bör dock medgifvas,
att han icke alltid tager det så noga med rythmen, metern och språkets
klang. Der finnes i hans vers ringa omsorg och konst, och den uthärdar
icke jemförelse med t.ex. Kiljanders genomarbetade, fina versifikation.
Judéns vers hvilar uppenbart endast på språkgehör, utan medvetande om
den moderna striden mellan accenten och qvantiteten, men bryter sällan
svårare mot någondera.
Mycket bland de didaktiska styck ena kan med nöje och uppbyggelse läsas
äfven af den mest bildade; mycket af all ungdom. Men isynnerhet för
menige man och dess barn finnes i Judéns skrifter en rik visdomsskatt.
Äfven de prosaiska uppsatserna hafva såsom läsning för folket ett stort
praktiskt värde. I både prosa och vers råder det bestämdaste syfte att
föra läsaren till frihet från fördomar, till ett rent menskligt
tänkesätt, och ett stilla, sedligt lefverne». (Edellämainittu Kaarle
Martti Kiljander, synt. 22/9 1817, Nilsiän kirkkoherra ja Kuopion
tuomiokapitulin asessori, kuoli 6/9 1879, suomentanut Stagnelius'en,
Nikanderin ja Runeberg'in runoelmia, joista ansioista v. 1877 vihittiin
filosofian tohtoriksi Upsalan yliopiston 400-vuotisessa riemujuhlassa,
missä itse oli läsnä. Biogr. Nimik.).
[247] Niin tarkkaan on Raitio seurannut Biografisen Nimikirjan esitystä
(tai ehkäpä J. Krohn'in luentoja, koska Biogr. Nimik. ilmestyi vv.
1879-1883), että on joutunut sen virheellisvydetkin painattamaan,
joista kuitenkin olisi vapautunut, jos olisi Juteinin alkuperäisistä
runovihkoista lainojaan tehnyt eikä Jak. Juteinin Kirjoista. Biogr.
Ninlikirjasta on, näet, kotoisin tieto, että Huilun humina ilmestyi v.
1819, vaikka se todellisuudessa julkaistiin vasta seuraavana. Samasta
lähteestä on myös juhlallinen juttu »pyövelin kädestä» ja
painamattomien runojen polttamisesta, minkä Juteinin »Lauseita» nimisen
kirjan esipuheesta jo aikaisemmin näimme vääräksi. Mutta eihän Raition
esitys tahdokaan käydä tutkimuksesta!--Tämän yhteydessä sopii
huomauttaa, että uusi suurisuuntainen Tietosanakirjamme esittää
Juteini-artikkelissa useimmat Biografisen Nimikirjan Juteini-artikkelin
ja Suomal. Kirjallis. Vaiheitten Juteini-elämäkerran virheet ja on
niitä vielä lisäillyt väärinymmärrysten ja usean painovirheen kautta.
[248] J. Krohn on juuri edellä luetellut Juteinin teokset sekä
esittänyt muutamia hänen runojansa, joissa moititaan suomenkielen
halveksijoita ja kiitetään oman kielen lämmintä loistetta ja valistusta
vaikuttavaa voimaa.
[249] J. Krohn. Suomal. Kirjall. Vaiheet siv. 294.
[250] J. Krohn. E.m.t. siv. 216.
[251] Litteraturblad 1856, siv. 354.
[252] Litteraturblad 1856, siv. 368.
[253] O1i ensi kerran v. 1816 painettuna Juteinin _Waikutuksia
Suomalaisen sydämessä_ nimisessä runokokoelmassa.
[254] Kuin J------n kirja-painosta ilmauntuneita toimituksia ei ole enä
kirja-kauppioilla eikä hänellä itsellä, niin lienee soveljas niitä
tässä ehkä nimeltä luetella(!). Niitä oli: A.) _Suomen kielisiä_ a)
Runo-sanoilla: 1 Kirjoituksia 1:nen Osa (ilman jatkantoa). 2
Muisto-patsas Aleksanderille 1:selle. 3 Suomalainen. 4 Wenäläinen. 5
Vaikutuksia Suomalaisen sydämessä. 6 Lausumisia ja muita vakaisia
runoja. 7 Vilpittömiä kirjoituksia. 8 Pila kirjoituksia. 9 Ajan viete,
eli moninainen Runo-kokous. 10 Lähtö-Laulu eli Hyvästi jättö
Wäinämöiselle. 11 Huilun Humina. 12 Uusia Lauluja perustus-kielellä. 13
Sangari Sionissa. 14 Kissan Poika. 15 ja 16 Uusia Sanan Laskuja, l:nen
ja 2:nen ulos ando.--b) Tavallisella kielellä: 17 Valittuja
Suomalaisten Sanan Laskuja. 18 ja 19 Lasten kirja, I:nen ja 2:nen pano.
20 Puhe Lapsen kasvatuksesta. 21 Tutkinnon Aineita. 22 Tutkindo
kuolevaisuudesta. 23 Perhekunda. 24 ja 25 Pila pahoista hengistä, 1:nen
ja 2:nen paino. 6 Huvitus-Sanomia. 27 Aavis-juttuja. 28 Nimipäivä. 29
Viisauden vaellus maan päällä. 30 Neuvo-kirja (uudistama). 31 Tutkindo
uskon laadusta. 32 Erhetyksen vaikutus eli Lapsen murha.--B)
Ruotsinkielisiä: 33 Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten. 34 Kritik
öfver lånbokstäfverne 1 Finska Språket. 35 Försök till utredande af
Finska Språkets Grammatik.
[255] Virasta vapaaksi päästyä panetti J----i vatihan kynä-veitsen,
joka oli häntä palvellut piammasti kaiken sen ajan kuin hän itse piti
Magistraatin Sihtierin virkaa Viipurissa, lasin ala seinälle, jossa
myös lyhyt Runo ilmoittaa syyn tähän erinomaiseen kunnianosotukseen.
[256] Detta försök blef författadt under Svenska tiden.