Praesens indic. vastaa praesens indic.
» conj. » » konjunkt.
Impergfectum ind. » impf. ind.
» conj. » » conj.
Imperativus ind:ve & conj:ve » praesens imperat.
Infinitivus praes. vastaa » I inf. lyhyempää muotoa.
» impf. » I partis. genit.
» praet. » II » »
» futur. » III infin.
» supin. » I » pitempää muotoa.
» gerund. 1. » III » illat.
» » 2. » » » elat.
» » 3. » » » iness.
» » 4. » » » adess.
» » 5. » » » ablat.
» » 6. » » » abess.
» » 7. » I partis. essiiv.
Participium praes 1. » II inf. instrukt.
» » 2. » » » iness.
» commune » » » partis. part. pass.
(esim. hakattua).
» praeter. 1. » » » partis. part. aktiv.
» » 2. » III inf. nomin.
» futurum » I partis. nomin.
»Verbum auxiliare» taivutetaan samoin kuin yleensä muutkin verbit.
»Verbum negativum»ia Juteini kommenteeraa seuraavasti; eivät-muotoa ei
käytetä, siis ei myöskään pidä käyttää emme- ja ette-muotoja, vaikka en
ja me vierekkäin hätäisessä puheessa kuuluvat kuin »emme», niinkuin »en
minä»kin kuuluu »emminä»ltä.
Partisiipit ovat sukua adjektiivien kanssa ja niitä käytetäänkin
niinkuin adjektiiveja. »Participium praesens» ja »commune» tekevät
kuitenkin tässä suhteessa poikkeuksen.
Sitten hän eri kappaleessa selvittää, mitä hän tarkottaa affikseilla.
»Ne ovat enkliitikan tapaisia partikkeleja--niitä sanotaan myöskin
suffikseiksi--, joilla yksinään seisovina ei ole mitään merkitystä,
mutta liitettyinä sanain loppuun ne merkitsevät persoonia,
konjunktsiooneja, kysymyksiä y.m.» Tämän jälkeen hän luettelee
erilaisia affikseja. Näistä ovat seuraavat »persoonaa merkkiviä
affikseja»: -n, -s (-si), -nsa t. -nsä, jotka ilmaisevat yksikköä, -me,
-ne,
-nsa t. -nsä, jotka viittaavat monikossa olevaan sanaan. Tähän hän
lisää sen huomautuksen, ett'eivät persoona-affiksit vaikuta
»konsonantin pehmennystä», mutta kuitenkin hän kirjotuksissaan niiden
edessä aina käyttää t:n sijalla d:tä, kun t on kahden vokaalin välillä,
joista edellinen on pitkä (-uu-, -yy-, -au-,
-ey-, -ou- j.n.e.) ja jälkimäinen on lyhyt (-e-): esim.
»welwollisuudeni», »kirkkaudes», »tytywäisyydensä», »kiitollisuudemme»,
»welwollisuudenne», »siweydensä» j.n.e.
Muut affiksit ovat:
-kin t. -gin, -kan t. -gan, -kän t. -gin
-ka t. -gä, -ko t. -go, -kö t. -gö;
-han t. -hän; -pa t. -ba, -pä t. -bä;
-pi; -ma t. -mä; -n ja -s.
Muoto-oppinsa lopetettuaan hän lisää siihen osaksi sääntöjä, osaksi
muitakin havaintoja ja kutsuu tätä kielioppinsa toista osaa näin:
»Utredningar i blandade ämnen» (Sekalaisten aineiden selityksiä).
Siinä osassa hän mainitsee, kuinka ja mitkä sanat ensinnä ovat
syntyneet kieleen. Ensimäiset ovat interjektsioonit, sitten seuraa joku
osa verbejä, sittemmin taas substantiiveja ja adjektiiveja--
onomatopoieettiset näistä tietysti ensin.
Seuraa sitten muutamia havaintoja ja oikaisuja kielenkäyttöön.
Juteini esim. pitää oikeampana sanan »aiwoitus kuin »aikoitus», ja sen
johdosta hän vaatii myöskin kirjottamaan »aiwoa, aiwon» eikä »aikoa».
»Niin myöskin on aihetta kirjottaa sydämen sydänsanasta, ei sydämmen,
samoinkuin kirjotetaan kuusan, kuusamen: särwin, särpimen j.n.e. eikä
kuusammen, särpimmen.»
»Weljen-sanan nominatiivi on tavallisten muodostuslakien mukaan oleva
welji, ei veli t. welii.»
»Elli-sanasta (sama kuin nykyisen kirjakielen eli) ja negatsiooneista
en, et, ei muodostetaan sanat ellen, ellet, ellei, jotka merkitsevät
samaa kuin jos en, jos et, jos ei.»
»Nurjin, Descriptivus nurja-sanasta, on parempi kuin nurin ja nuriin,
joilla ei ole mitään derivatsiooni-perustetta.»
Jo näistäkin muutamista säännöistä huomaamme, että Juteini koki
perustaa kirjakieltä vankalle ja säännölliselle pohjalle, mutta useat
hänen muodostamistaan sanoista ovat sittemmin kuitenkin kirjakielessä
muuntuneet, kun niitä kansankieli ei käyttänyt.
Juteini jakaa kielioppinsa vielä kolmanteenkin osaan, joka on
selvittävinään lauseopillisia seikkoja, ja jolle hän on pannut nimeksi
»Några reglor till syntaxen» (Muutamia lauseopillisia sääntöjä).
Tässä lauseopillisessa osassa on sääntöjä tähän suuntaan: »Koska meidä
ja teidä ovat todellisia substantiiveja, sekä voidaan kääntää
ruotsiksi: »vårt hem» ja »edert hem» (kotomme ja kotonne), vaikka ne
johtuvat pronomineista meidän ja teidän, niin ei kuitenkaan saa koskaan
liittää persoona-affiksia niiden »kanssasubstantiiveihin» (s.o.
pääsanaan), muulloin kuin meidän ja teidän pronomineina ollessa. Meidän
isändä on siis ihan toista kuin meidän isändämme».
Kanssa-postpositsioonin Juteini sanoo vaativan totaaliakkusatiivia ja
kirjottaa sen hyvin usein yhdellä s:llä.
»Olla-apuverbin »persoona», samoin kuin tavallisten aktiivisten
verbienkin, on nominatiivi, esim. hän on tehnyt, hän on luvannut tehdä.
Mutta kaikki muut apuverbit (»Auxiliaria») vaativat persoonan
totaaliakkusatiiviin, esim. minun tarvitsee tulla, miehen sopii mennä,
hänen sanotaan tekevän,[139] sinun pitää tekemän».
Viittaamme tässä vielä kolmanteenkin sääntöön, jotta lukija saattaisi
nähdä, millainen käsitys Juteinilla oli partisiipi-järjestelmästä. Hän
sanoo, näet, näin: »verbin, joko finitum'in taikka infinitum'in, ja
infinitiivin imperfektin keralla on ensinmainitun verbin »persoona»
nominatiivissa ja imperfektin »persoona» taas totaaliakkusatiivissa,
mutta niiden »kasus» on tavallisuuden mukaan partsiaaliakkusatiivi,
esim. minä luulin hänen puhuvan pahaa».
Mainittakoon vielä, että Juteini sanoo postpositsioonien ja
prepositsioonien vaativan joko partsiaali- taikka totaaliakkusatiivia.
Juteinin kielioppi on tietysti kaikkina aikoina saava tunnustusta siitä
syystä, että se oli ensimäisiä suomenkieltä käsitteleviä uusia
yrityksiä. Ennen häntä olivat, näet, ainoastaan E. Petraeus, M.
Martinius, B. Vhaël ja J. Strahlmann raivanneet tietä tällä alalla.
Että Juteinin kielioppia aikanaan pidettiin tutkijalle arvokkaana
lähteenä, todistaa jo muuan arvostelukin, jonka lukija on löytävä
»Kallavedestä» v:lta 1846. Se, näet, kuuluu: »myöskin Juteinin------
teos (tässä tarkotetaan hänen kielioppiaan) sisältää tutkijalle
arvokkaita tietoja ja tutkimuksia».
Jo aikaisemmin mainitsimme, että Juteini v. 1818 painatti myöskin
kokoelman »Walittuja Suomalaisten Sananlaskuja, Jotka on kokoillut ja
ulos andanut Jak. Juteini». Niitä on kaikkiaan 1140. Näiden
sananlaskujen joukossa on tietysti paljon sellaisia, joita löytää
Lönnrotinkin sananlaskukokoelmasta, mutta myöskin moni Lönnrotin
kokoelmalle tuntematon.[140]
Sananlaskujensa jälkipuheessa Juteini kehotti isänmaallismielisiä
kansalaisia kokoilemaan sananlaskuja ja lähettämään hänelle keräilynsä
tulokset uutta lisättyä laitosta varten. Hänen kehotustaan
noudatettiinkin[141] ja hän saikin lisiä sananlaskuihinsa. Parannettu
ja lisätty kokoelma näkyy olleen valmiina painatusta varten jo v. 1842
toisen painoksen jälkipuheesta päättäen, mutta tämä »Toinen painando,
parannettuna ja runsaasti lisättynä», ei ilmestynytkään, ennenkun v.
1858 yhteydessä »Jak. Juteinin Kirjain» kanssa.