Kun Mirri ensi kerran alkoi katsella tätä maailmaa pyöreillä
ruskeilla silmillään, oli sen ensimäinen havainto kirjava emo, jota
se imi ja joka makasi käppyrässä sen ympärillä. Toinen havainto oli
ruskea riepukasa alla, matalat, pienireikäiset laidat ympärillä, ja
rajaton tyhjyys yläpuolella. Emon povi oli lämmin ja emon turkki
hieno -- siinä oli niin suloinen ja turvallinen uinailla. --
Näin meni vähän aikaa, ja Mirri alkoi kävellä. Silloin kävi kori
ahtaaksi. Mirrin teki mieli nähdä maailmaa siellä ulompanakin ja
se kapusi korinlaitaa vasten pystyyn. Mikä ääretön avaruus siellä
levisikään silmäin eteen -- harmahtavaa tasankoa niin pitkälle kuin
silmä kantoi ja pitemmällekin! Mirrin päätä huimasi, kun hän katsoi
korinlaidan ylitse.
Sieltä etäisyydestä se kuului se tuutilaulua muistuttava äänikin,
ja sieltä ne kuuluivat muutkin äänet, joita Mirri tähän saakka oli
ihmetellyt. Nytkin sieltä raikui Mirrin pikku korvia järisyttävä
ääni, toisenlainen kuin emon. Suuri haamu, josta ääni kuuluikin
lähtevän, tuli Mirriä kohti. Mirri tunsi, mitenkä suuri käpälä --
monta vertaa suurempi kuin emon -- puristui sen ruumiin ympäri ja
nosti sitä. Mirri sätkytti pienillä jaloillaan ja parkui minkä
jaksoi. Ja kun käpälä laski sen irti, parkui se yhä -- sillä nyt oli
Mirri joutunut sille harmahtavalle tasangolle, jossa ei ollut laitoja
missään. Tasanko tuntui kovalta ja kylmältä jalkoihin, ja siellä
tuoksui kokonaan toiselta kuin korissa. Eikä Mirri uskaltanut kuin
yhdessä kohti pyöriä ja parkua. Se tunsi itsensä niin turvattomaksi,
-- emoakaan kun ei näkynyt, suuria haamuja vain liikkui, kummat
äänet koskivat korviin, ja tasanko tärähteli, kun ne suuret olennot
liikkuivat.
Mirri ehti parkua jo itsensä väsyneeksi, kun sama suuri käpälä taas
tarttui häneen ja julmasti emoa matkien nosti takaisin koriin. Siellä
oli turvallinen ja lämmin, siellä oli Mirri kotona. Pian tuli emokin
kotiin ja nuoli puhtaaksi Mirrin, joka surkeasti parkuen kertoi,
missä hädässä oli ollut. Mutta kun emo laskeutui makaamaan ja alkoi
laulaa tuutulaulua, etsi Mirri nisän ja hiljalleen maiskutellen
ja käpälillään painellen alkoi imeä. Siinä emon povella oli niin
suloinen uinailla.
Kului taas vähän aikaa, ja Mirri jo nauroi sille hädälleen, jota
oli tuntenut ollessaan ensikertaa lattialla, sillä harmahtavalla
tasangolla. Nyt se uskalsi jo laukata etäälle kotoisesta korista,
pitkin ja poikin, sekä huomasi, ettei tasanko niin rajaton olekaan.
Mirri nauroi, oikein makeasti nauroi silloisille haamuilleenkin --
eiväthän ne mitään haamuja olleet! Jussi, Miska, Littu, isä ja äiti
vain. Jussin on tapana heittää Mirrin kanssa palloa tai rukiintähkää
perässään vetäen hyppiä ympäri tupaa, ja Mirri laukkaa perässä tähkää
kiinni tavotellen. Heillä on hauskaa!
Kun Mirri väsyy, kipuaa hän Jussin polvelle ja nukkuu siinä, tai
Miskan, tai Litun, tai isän tai äidin -- ellei Jussi ole saapuvilla.
Silloin Mirriä silitellään, sille puhellaan ja Mirrin on niin hyvä
olla. Painelee käpälillään pehmeästi, oikoilee ruumistaan ja kehrää.
Joskus iltasin on Mirri oikein vallaton. Kiipee polvelle ja
viattomana alkaa takin nappia suuhunsa sovitella, samalla
syrjäsilmällä seuraten takin omistajan kasvojen liikkeitä -- ja
yht'äkkiä iskee takin omistajaa leukaan. Mirri ymmärtää, -- tai sille
tuntuvalla tavalla osotetaan, ettei se ollut oikein tehty, ja samassa
se jo mennä viilettää häntä sojona tuvan toiselle laidalle.
Sieltä se sitten tulee vähän ajan kuluttua julmana, kynnet
harallaan, selkä köyryssä, selkäkarvat pystyssä; häntä porhollaan
se kiekauttelee sivuttain, korvat luimussa ja silmäterät pyöreinä.
Ennenkuin kukaan osaa aavistaakaan, on se jo kiivennyt Miskan olalle.
Siellä se sitten pyörähtelee, kurkistelee veitikkamaisesti Miskaa
silmiin, läjäyttääpä korvallekin ja samassa jo on Miskan pään päällä
ja sieltä pyyhkii Miskan nenää. Kun Miska uhkaa lyödä käsissään
olevalla haravan-ainespuulla köyristää Mirri selkänsä, hyppää alas ja
jo taas mennä viilettää kaapin sivulle.
Uskaltaapa se toisinaan isällekin tehdä tällaisia kolttosia -- siksi
demokraatti se on.
Litun on tapana iltasin navetasta päästyään kutoa sukkaa. Silloin
kiipee Mirri hänen syliinsä, katsoo hetken mietteissään hänen
vilkkaasti liikkuvia käsiään -- ja samassa viskaakin lankakerän Litun
sylistä lattialle, hyppien itse perässä. Silloin lankakerä näkee
kyydin!
Ennenkuin Littu, -- joka on vähän kömpelö toisinaan -- ehtii
hätään, on lanka jo kiertynyt monen tuolin ympäri, sängyn jalkain
ympäri, pöydän jalkain ympäri moneen kertaan ja vesikorvon ympäri.
Miska tulla holmuaa tallista eikä näe vesikorvon ja ovisängyn
jalan väliin pingotettua lankaa, vaan vetää sen poikki suurilla
saapaslottanoillaan.
Mirri on jo tehnyt tuhannen kuperkeikkaa kerän kanssa ja mennä
viilettää silmät säkenöiden ja viikset eteenpäin sojossa, häntä
ylöspäin taivutettuna kerää edellään työntäen uunin loukkoon oikein
tulen kyydillä ja -- kerä lennähtää likaämpäriin.
Nyt saa Mirri nuhteita, jopa vitsaakin, ja menee taas korvat
nirpallaan kaapinsivulle, jossa hetken kasvojaan peseskelee.
Emo siinä kiertelee lattialla nuuskien ja häntäänsä taivutellen.
Mirri julmistuu. Selkä köyryssä, karvat porhollaan se kiekauttelee
sivuttain emoa kohti ja samassa syöksyy tämän niskaan. Emo sattuu
olemaan hyvällä tuulella -- hyppää korkealle, ja Mirri -- menee ohi.
-- Emo lähtee leikillä laukkaamaan ja Mirri perässä, lapsellisen
tuima uhka silmissä. Jo kaukaa loikkaa Mirri emon niskaan -- emo
kellahtaa pitkälleen ja silloin alkaa paini. Mirri jo vikisee, mutta
emo ei hellitä. Vihdoin saa Mirri riistäyneeksi irti ja lähtee
laukkaamaan emo perässä ja taas alkaa paini -- pureksitaan ja
kynsitään, hypitään ja juostaan -- kaikki leikkiä tietysti. Jokaisen
täytyy nauraa.
Mirrin onnistuu päästä hakkuupölkylle, ja siellä siinä vasta on
mestaria. Pyörähtelee ja kiepsahtelee, eikä tahdo tietää, miten olla,
kun emo siinä ympärillä päätään kallistellen astelee.
Illan tultua paneutuu Mirri nukkumaan takkakivelle sukkain päälle.
Ja kun Littu aamulla nousee kahvia keittämään, on Mirri heti kynsin
hampain hänen säärissään kiinni. Littu hypähtelee ja huudahtelee,
mutta Mirri vain nauraa, vaikka onkin totinen olevinaan.
Sellainen se oli Mirri, aina valmis leikkiin vaikka kenenkä kanssa.
Lattian rakojakin se käytti leikkitovereina, paperiliuskoja ja jos
mitäkin -- ja jos ei mitään toveria saanut, piti ilon itsestään.
Huvikseen sitä katseli niinkuin auringon pilkistystä synkkinä
talvipäivinä.
Elämä ei ole pelkkää leikkiä -- sen sai Mirrikin pian kokea.
Naiset pesivät tuvan lattian tulossa olevaksi jouluksi, ja siitä se
alkoi Mirrin korpivaellus. Sillä kuten jokainen tietää -- miehet
varsinkin -- ovat naiset lattianpesun jälkeen tavattoman pöyhkeitä ja
siisteyden haluisia -- pitäisivät kyllä miehet kokonaan ulkona, kun
vain tulisivat toimeen muuten.
Tästä sai Mirrikin kärsiä, sillä se ei ollut oikein ihmisten tavalla
siisteyttä rakastava, käyttihän vain sänkyjen alustoita, kaappien
taustoita ja muita sellaisia.
Ennen lattian pesua sitä naisetkin katsoivat noin vain läpi sormien.
Toruttiin kyllä, mutta ei sen pahempaa tehty. Olihan Mirri vielä niin
pieni. Mutta pesun jälkeen menettelytapa muuttui, -- olihan Mirri jo
niin iso, että sen pitäisi vähän ymmärtää.
Koko seuraava päivä sitä vainottiin kuin karkulaista. Jos vähänkin
pistäytyi sängyn alle, tai kaapin taakse, oli Littu heti perässä ja
kyyditsi ulos, vieläpä löikin. Mirri hyppäsi liiterin alle piiloon,
istui siellä hetkisen surumielisenä ja läksi jälleen tupaan. Ovi
avautui heti ensi pyynnöllä.
Hetken leikki Mirri lattiamatossa olevan reiän kanssa ja pujahti
sängyn alle. Mutta Littu oli perässä, otti kiinni ja viskasi menemään
rappuja alas, niin että Mirri satutti päänsä. Hädissään vetäytyi se
rappujen alle, istui vanhan luudan viereen ja itki.
Siellä alkoi tulla kylmä. Mirri nousi arasti rappusille ja istui
väristen ison aikaa, ennenkuin uskalsi mennä sisälle pyytämään.
Eikä nyt tultukaan heti avaamaan, vaan sai Mirri parkua äänensä
sorroksiin, ennenkuin pääsi tupaan.
Nyt koetti Mirri olla viekas. Leikki emonsa kanssa vallattomana ja
samassa pujahti sängyn alle. Mutta Littu kuitenkin huomasi ja oli
perässä. Toisesta etujalasta vain veti, vaikka Mirri parkui ja pyysi
saada olla rauhassa. Nyt sai Mirri kovan selkäsaunankin.
-- Sinä, sinä, junkkari -- kun et tottele -- lurjus!
Littu mätki Mirriä päähän kädellään ja viskasi pihaan -- vielä
tömisytti jaloillaankin perään.
Puolipyörryksissä, korvat päätä vasten painuneina ja silmät
sirrillään laukkasi Mirri sydän kurkussa halkoliiterin alle. Iski
päänsäkin hirteen, kun pienestä aukosta yritti pujahtaa.
Konemaisesti katsellen liiterin alle varissutta pehkua, puun siruja
ja muuta törkyä, istui Mirri siellä hyvän aikaa. Se oli niin onneton,
tunsi itsensä niin hyljätyksi.
-- Mitä varten aina ajetaan tuvasta pois? Minkätähden ei saa olla
niinkuin ennenkin -- miksi tällä tavalla vainotaan? Miksi ei saa
mennä sängyn alle, kun kumminkin sinne pitää mennä?
Mirri kimmurteli -- vilu värisytti. Ei uskaltanut mennä tupaan. Mirri
koetti keksiä syytä _minkätähden_ näin rääkätään, mutta ei löytänyt.
Taas rupesi Mirrin silmissä kiiltämään, taas Mirri itki. Eihän se
raukka ymmärtänyt, vaikka Littu sanoi monta kertaa, että: "Vaikka
porraspäähän -- kun vain pihalle."
Sinä päivänä sai Litun lankakerä olla rauhassa. Miska sai itse
pyyhkiä nenänsä, Jussi oli kuin orpo kurki eikä ketään juuri
naurattanut. Sillä Mirri ei leikkinyt. Pihalta tultuaan istui aina
hetken takkakivellä ja pyyhiskeli suupieliään, arkana vilkuillen
ympärilleen. Sitten yritti pujahtaa sängyn alle, mutta Littu näki ja
oli heti niskassa.
Seuraava päivä oli Mirrille kamala. Heti ylösnoustuaan pisti Littu
sen pihalle ja piti siellä hyvän aikaa. Mutta Mirri oli parantumaton,
yhä vain yritti asioilleen pujahtaa tuvassa vanhaan tuttuun tapaan.
Äiti ja Littu olivat menneet navettaan, isä ja Miska olivat menneet
metsään ja Jussi oli yksin tuvassa. Hän oli jätetty kotiin puita
sahaamaan, ja nyt annettiin kova määräys vahtia Mirriä niin kauvan
kun äiti ja Littu ovat navetassa. Jussi oli uskollinen. Useamman
kerran hän jo viskasi Mirrin ulos oikein vihantiestä, mutta Mirri ei
vain ottanut parantuakseen.
Kerran Mirri taas tuli tupaan ja alkoi heti kynsillään vetää mattoa
läjään muurin sivulla aikoen asettua siihen. Jussin sisu kuohahti.
Kovakouraisesti hän tarttui Mirriä kurkusta, puristi siitä ja vei
ulos. Mirri korisi ja valitti. Jussi painoi toisella kädellä sen
suun kiinni. Silloin Mirri kynsäsi joka käpälällään ja sylkäisi, ja
Jussi heitti sen jäätyneeseen pihaan. Oli pimeä, mutta Jussi oli
näkevinään, mitenkä Mirri pujahti aitan alle.
Vapisten meni Jussi tupaan.
-- Ei se sieltä nyt hetkeen tule, ja kunpa olisikin niin kauvan, että
sinne kuolisi, -- ajatteli hän.
Tuvan ovea avatessaan huomasi Jussi, mitenkä jokin suhahti ohitse,
ja kun hän sai oven kiinni, istui Mirri jo takkakivellä ja hätäisenä
nuoleskeli itseään.
Jussi seisahti kuin aaveen nähdessään.
Mirri oli kurjan näköinen, märkä ja takkuinen, silmissä kauhun ilme.
Levottomasti se liikahteli ja oli surkeasti tyrmistyneen näköinen.
Jussi katsoi ja katsoi, eikä voinut irroittaa silmiään Mirristä. Oli
niin kummallista -- niinkuin olisi ollut puupala sydämen tilalle
pistettynä ja se nyt alkaisi sulaa.
Yht'äkkiä Mirri hypähti takassa palavaa tulta kohti. Jussi äyksähti
kuin henkitoreissaan ja ehti paraiksi saada Mirriin kiinni. Kolme
kertaa se teki samanlaisen yrityksen, elottomasti tuijottaen.
Jussin silmät kävivät kauhusta pyöreiksi.
-- Se aikoo epätoivoissaan tehdä itsemurhan. -- Jussin kädet
tärisivät.
Kun ei Mirri päässyt tuleen, hyppäsi se lattialle ja asettui
matolle. Jussi aikoi ottaa kiinni, mutta Mirri köyristi selkänsä ja
sylkäisi. Jussi peräytyi, eikä uskaltanut tarttua raivostumiseen
saakka kiusaantuneeseen eläimeen. Mutta ei Mirrikään saanut asiaansa
toimitetuksi, Jussi kun aina häiritsi. Silloin läksi se sängyn alle,
eikä Jussi ehtinyt muuta kuin häntään kiinni tarttua juuri kun Mirri
oli pääsemässä. Mirri taas sylkäisi eikä Jussi uskaltanutkaan pitää
kiinni, vaan sieppasi saappaan sängyn vierestä ja sutkasi sillä
Mirriä, niin että se poukahti seinää vasten. Mirri parkaisi ja läksi
toisen sängyn alle juoksemaan. Jussi perään, mutta ennenkuin Jussi
ehti paikalle, oli Mirri jo tehtävänsä tehnyt.
Nyt Jussi raivostui.
-- Sinä -- --!
Jussi ihan kihisi, kun haki puuloukosta tukevan halon ja alkoi etsiä
Mirriä.
-- Nyt minä sinut --!
Jussi kulki halko lyöntiasennossa kautta tuvan moneen kertaan, mutta
Mirriä ei löytynyt.
-- Helvettiinkö se nyt joutui?
Ja Jussi kiertelee ja kiertelee valmiina lyömään, mutta Mirriä ei
vain löydy, ja Jussi jo alkaa kummastella, mihin se joutui.
Vähän tyynnyttyään älysi hän vihdoin ottaa lampun käteensä ja katsoa
ruokakaapin taakse. Ja siellä makasi Mirri seinän ja kaapin välissä,
kapeassa aukossa niin kaukana, ettei Jussi voinut saada sitä millään
tavalla käsiinsä. Jussin nähdessään se koetti kyyristyä vieläkin
pienemmäksi ja loi Jussiin sydäntä särkevän, armoa rukoilevan katseen.
Jussi pani lampun pöydälle, vei halon loukkoon, kohensi tulta padan
alla ja alkoi levottomana kävellä edestakaisin lattialla. Eikä hän
voinut olla taas siirtämättä lamppua, niin että se valaisi kaapin
taustaa, jossa Mirri makasi.
Mirrin pää oli painunut lattiaa vasten, mutta kun valo laskeutui
sinne, kohotti se raukeasti päätään.
-- Eikö vieläkään saa olla rauhassa -- edes täällä? -- se näytti
kysyvän ja kyyristyi yhä pienemmäksi.
Jussi pani lampun pöydälle ja alkoi kävellä edestakaisin.
Vähän ajan päästä hän taas otti lampun ja katsoi Mirriä. -- Mirri
nukkui pää lattiaan painuneena -- korvat vain hieman liikahtivat, kun
lamppu valaisi.
-- Nyt se raukka nukkuu. -- Kunpa sinne kuolisi, ettei enää
tarvitsisi kärsiä. --
Jussi pyyhkäsi silmiään ja kurkkuun nousi katkera pala.
Samassa tulivat äiti ja Littu navetasta, ja Jussi meni ulos.
Määrätönnä harhaili hän kartanolla -- taas tuntui kuin puupala siellä
sydämen tilalla alkaisi sulaa.
Takaisin tupaan tultuaan Jussi vapisevalla äänellä kertoi, miten
hän jo oli tappamaisillaan Mirrin ja olisi tappanutkin, jos olisi
saattanut -- samalla lamppu kädessä katsoen Mirriä, joka yhä vain
nukkui kaapin takana.
Päivä jo valkeni, ennenkuin Mirri uskalsi arkaillen hiipiä pois
kaapin takaa ja kiivetä takkakivelle. Peloissaan se oli. Kun Jussi
sitä lähestyi, katsoi se kauhuissaan ja yritti painautua takkakiveen
-- mutta kun Jussi vain alkoikin silitellä, oikaisi Mirri itsensä
pitkälleen ja kehräsi niin että jyrisi.
Jussi vain silitteli ja katsoi Mirriin omituisesti, mitään puhumatta.
Mirri kehräsi ja oikoili käpäliään Jussin sormia tavotellen. Se
näytti niin autuaalliselta. Näkyi kokonaan unohtaneen -- tai eikö se
ymmärtänyt, missä oli ollut. Nukahti vain rauhallisesti lämpimällä
takkakivellä.
-- En enää siihen ryhdy -- vaikka suuhuni päästäisi, -- päätteli
Jussi, veti kintaat käteensä ja karvalakin korvilleen, otti sahan ja
kirveen ja meni puita pilkkomaan.
Seuraava päivä oli jouluaatto. Isä ja Miska olivat menneet aikaisin
heinään niinkuin aattona tavallisesti. Sauna oli pantu lämpiämään
niin että olisi saatu päivällä kylpeä niinkuin aina ennenkin aattona.
Mutta sittenkään ei oikein tuntunut joululta. Isä oli lähtiessään
ollut tuittuisella päällä, tiuskinut kaikille ja lopuksi Jussille
tiuskaissut:
-- Jussin pitää jäädä kotiin ja tappaa tuo häijy kissa!
Se pani Jussin ajattelemaan.
Eilen jo oli yhteisesti päätetty, että Mirri on lopetettava -- onhan
se parempi kuin että sitä tuossa rääkätään. Mutta kuka sen tekee,
siitä ei puhuttu mitään, tiuskittiin vain ja elettiin painostavassa
hermostuksessa. Ja nyt se annettiin Jussin tehtäväksi.
Jussi ihan lyyhistyi kokoon kuin oman kuolemantuomionsa kuullessaan.
Neuvottomana harhaili hän ulkona, tuvassa, kamareissa ja kaikkialla.
Pysähtyi milloin missäkin ja lähti taas kävelemään ikäänkuin olisi
unesta havahtunut.
Monta kertaa hän jo kädet nyrkissä päätti: "nyt minä otan sen kiinni,
vien ulos ja nutistan!" Juuri silloin kiipesi Mirri Jussin syliin.
Jussi alkoi sitä silitellä, mutta samassa työnsikin Mirrin pois
polveltaan ja alkoi kättä viipaten kävellä.
Toisella kertaa Mirri juuri ehti ruveta imemään, eikä Jussi voinut
ottaa lasta äitinsä rinnoilta -- tappaaksensa.
Sitten tuli naapurin emäntä paistinpannua lainaamaan, ja taas jäi
Mirri rauhaan.
Kun Jussi Litun ja äidin kanssa söi aamiaista, hyppäsi Mirri
heidän syliinsä niinkuin tavallisesti. Mutta ei kukaan sallinut
sen olla sylissä -- toisaanne katsoen työnsivät hiljaa pois. Mirri
ei uskaltanut ottaa vähääkään kynsillään kiinni niinkuin ennen.
Arkana se hyppäsi lattialle ja jäi kysyvän surumielisenä eteensä
tuijottamaan.
Syötyään harhaili Jussi levottomana kartanolla. Sanoi itselleen, että
vartoo sopivaa tilaisuutta ottaakseen Mirriltä hengen. -- Käväisi
halkoliiterissä. -- Siellä sen kyllä voisi tehdä, niin ettei olisi
ketään näkemässä. -- Jussi varasi halon, jolla sitten lyö, jos ei muu
auta.
Mutta päivä valkeni arveluttavassa määrässä, eikä Jussi ollut
vieläkään tehtäväänsä tehnyt.
-- Ei mutta -- kyllä sen nyt täytyy tapahtua!
Päättäväisenä meni Jussi tupaan.
Sydän kutistui Jussin, kun tuvan oven avatessaan näki Mirrin
viattomana hiljalleen leikkivän oljen korren kanssa lattialla, ja
Jussin nähtyään arkana hypähti kaappia kohti. Jussi loi avuttoman
katseen äitiin ja Littuun, jotka pesivät astioita takan ääressä. He
käänsivät päänsä toisaanne eivätkä puhuneet mitään.
Jussi vapisi kuin uinnin jälkeen, ja meni katsomaan, onko kello
tullut vedetyksi tänä aamuna.
Tappamatta se Mirri Jussilta jäi ja tappamatta se olisi jäänyt
muiltakin, jollei Limppu-Leena olisi sattunut tulemaan talon
jouluvalmistuksia katsomaan. Äiti pyysi Leenaa siihen ja Leena sen
tekikin, saaden palkakseen varileivän, sianlihaviipaleen ja kaksi
kupillista kahvia sekä luvan tulla illalla hakemaan maitoa.
Niin sortui Mirri, kun ei tajunnut, mitä korkeammat voimat häneltä
tahtovat.