Talviaurinko hopeoi hankia. Tuulet ovat vaiti. Suuret puhtaat värit,
sininen ja valkoinen, hallitsevat taivasta ja maata.
Keskipäivän auringossa odottaa talvireki Basilnikoffin asuntoportaiden
edessä ja vie Svinhufvudin, Hörschelmannin ja Dietrichin metsään
joulupuuta hakemaan. Tunnit vierivät ja vierittävät auringon
mukanaan taivaanreunaan, mutta sitä ennen on kaunein puu kirvestetty
reenpohjaan, ja sen neulasien pistellessä kasvoja ja käsiä kiiruhtaa
reki takaisin kaupunkiin.
* * * * *
On jouluaatto. Aurinko on juuri sanonut viimeiset jäähyväisensä ja
hämärä kutonut ensimmäiset verkkonsa. Silloin sulkeutuu asunnon ovi.
Valmiiksi koristettu joulukuusi jää ihmeissään yksin odottamaan.
Mutta sen koristajat ja hakijat, mukanaan pastorinrouva, kiiruhtavat
hämäriä, lumisia katuja huopatossuissa ja turkeissa, viettämään joulua
niiden kanssa, joille aurinko ei ole hymyillyt. Heille on pastori
Tallinnassa asuvan serkkunsa avulla saanut järjestetyksi joulukuusen
ja joululahjoja, ja yhteistä lahja-avustusta on myös Svinhufvud omilla
varoillaan tukenut. Monena päivänä on pastori harjoitellut kotonaan
mieskuoroa, jonka joululauluillaan piti tehdä joulusta todellinen
joulu. Olisipa pastori pitänyt heille joulusaarnankin, mutta siihen ei
poliisimestari antanut lupaa. Jo muutamia päiviä ennen joulua oli tämä
kutsunut Svinhufvudin ja pastorin luokseen ja ilmoittanut heille, että
he saavat kyllä mennä mukaan juhlaan, mutta eivät saa esiintyä puhujina
siellä.
Saksalaiset Siperian vangit asuivat kylmissä parakeissa yhteen
ahdettuina. Aineellisesti monella heistä tuskin oli huonompaa kuin
kotona Saksassa sodan jaloissa olisi ollut, mutta henkisesti oli heille
tuskallista, kun heidän täytyi pysyä toimettomina ja kun eivät he
voineet auttaa isänmaataan sen suuressa kamppailussa.
* * * * *
Harmaassa, suuressa parakissa seisoo juhlallisena joulupuu risteineen.
Kynttiläin tuttu valo ilmoittaa joulusta, suuresta rauhan juhlasta,
keskellä kauheinta sotaa. Moniin kymmeniin kasvoihin leviää iloinen
hymy. Mieleen muistuvat omat kodit, ne joulut, jolloin ilo oli
todellinen eikä ahdistuksen murtama. Kun joululaulut kaikuvat
valtaisina sävelinä, kuoron laulamina ja pastorin johtamina, silloin
unohtuu, ainakin hetkeksi, kohtalon kovuus. Laulujen vaiettua jaetaan
joululahjat, ja jokainen saa paketin tupakkaa.
* * * * *
Kun kotona joulukynttilät on sytytetty ja joululaulut kantavat
korviin omissa huoneissa, muistuu Lappeen tuomiokunnan tuomarin
mieleen jouluaatto Tymskojessa vuosi sitten. Silloinhan ei ollut
edes joulukuusta, vain setripuun oksa, ja elämä tuntui paljon
murheellisemmalta. Eilenkin nukkui silloin sairaana vuoteellaan. Nyt
oli läsnä hyviä ystäviä, joulukuusi ja joululaulut.
Kauan vielä kynttiläin sammuttuakin istuttiin yhdessä teepöydän
ääressä. Dietrich ja Karl Friedrich Hoffmann olivat mukana koko ajan,
saipa Hoffmann arvokkaan joululahjankin, turkin, jonka Svinhufvud ja
Hörschelmann olivat hänelle ostaneet ja lahjoittaneet.
Ensimmäisenä joulupäivänä oma talo täyttyi vieraista, mutta toisena
joulupäivänä oltiin vierailulla Fuchsin ja Dietrichin luona. Sielläkin
oltiin joulukynttiläin ja laulujen ääressä.
Saksalaisia siviilivankeja kasarmissaan Kolyvanissa. Heidän luonaan
Svinhufvud vietti joulun 1915.