EINO HEINONEN

Marraskuun 19 p:nä 1915 on pastorinrouvan päiväkirjassa seuraava lyhyt

merkintä:

»Muuan nuori suomalainen tulla tupsahti yht'äkkiä sisään, jäi

päivälliseksi ja tuli uudelleen teelle, jolle olimme pyytäneet myös

isäntäväkemme. Niin oli meitä 8 henkeä.»

Eino Heinosen käynnistä Kolyvanissa Svinhufvud kertoo:

— Eräänä kauniina päivänä, kun Ellenkin oli vielä Kolyvanissa, tuli

asuntoomme herrasmies, joka kumarsi, puhui suomea ja kysyi, että

ollaanko se ja se.

»Kyllä, kyllä», vastattiin, »mikä tuo maanmiehen tänne?»

Kävi selville, että tulija oli Eino Heinonen. Hänen veljellään oli

nahkurinliike Keravalla, ja hän oli tullut Siperiaan nahkoja ostamaan,

joita siellä saikin, varsinkin hevosennahkoja, hyvin halvalla. Kun hän

Novonikolajevskissa ollessaan kuuli, että minäkin olin siellä lähellä,

päätti hän tulla tervehtimään. Sehän oli hyvin ystävällisesti tehty.

Ei hän siellä kauan viipynyt, puolisen päivää vain. Istuttiin yhdessä,

syötiin ja juotiin teetä sekä juteltiin. Puhuttiin kaiken maailman

kieliä, viroa, saksaa ja venättä, ja me puhuimme Heinosen kanssa

tietysti suomea. Kotiin tultuaan hän kirjoitti käynnistään pitkän

kirjoituksenkin sanomalehtiin. Nykyään hän on Buenos Airesissa, jossa

hänellä on oma liikkeensä. Oli erittäin hauska tavata hänet siellä

Siperiassa.

* * * * *

Uudessa Suomettaressa matkansa jälkeen julkaisemassaan kirjoituksessa

Eino Heinonen kertoo käynnistään Svinhufvudin luona m.m. seuraavaa:

— Viime marraskuun 19 p:nä saavuin liikeasioissa Novonikolajevskin

kaupunkiin Siperiassa. Huomattuani kartasta, että tunnetun

maanmiehemme, asessori Svinhufvudin karkoituspaikka, Kolyvan, oli

ainoastaan 45 virstan päässä, päätin poiketa häntä tervehtimään.

Vuokrasin hevoset ja läksin taivaltamaan. Ilma oli leuto ja keli

erinomainen. Ajettuani kolmisen tuntia havupuita kasvavien seutujen

läpi ja vahvaan jäähän menneen Ob-virran yli, alkoi edessäni kohoavalta

harjulta häämöttää suurehko kylä.

»Sieltä näkyy Kolyvan», huudahti kyytimieheni ja kysyi, mihin käskisin

ajamaan.

Kuultuani, ettei kaupungissa ollut enempää hotelleja kuin

matkustajakotejakaan, kehoitin kyytimiestäni viemään minut johonkin

semmoiseen paikkaan, jossa voisin saada asunnon ja ruokaa. Ja niin

jouduin erään »jamtshikan» eli kyytimiehen asuntoon, jossa huoneet

olivatkin siistejä ja isäntäväki ystävällistä.

Syötyäni aamiaisen ja juotuani teen läksin sitten klo kahden ajoissa

Svinhufvudia tervehtimään. Löysin helposti hänen asuntonsa, kolkutin

oveen ja selitin vastaanottavalle miespalvelijalle olevani suomalainen.

Heti tulikin etehiseen mies, jonka viimeksi olin nähnyt Suomen

eduskunnan puhemiespöydän takana. Asessori Svinhufvud tuntui ilahtuvan

maanmiehensä odottamattomasta tapaamisesta ja kehoitti minua

astumaan ruokasaliin, jossa esitteli minut rouva Svinhufvudille ja

eräälle virolaiselle pastorille sekä tämän rouvalle ja tyttärelle.

Istuuduttuamme juuri katettuun päivällispöytään virisi vilkas

keskustelu, sekaisin venäjän-, ruotsin-, suomen-, viron- ja

saksankielellä.

Keskustelu suuntautui ensiksi matkustamiseen Suomesta Siperiaan,

johon nähden kaikki olimme yhtä mieltä siitä, ettei se ole niinkään

vaivalloinen ja merkillinen kuin miksi sitä Suomessa kuvitellaan.

Kysyin asessori Svinhufvudilta, mitä hän tiesi vapauttamisestaan,

josta niin paljon oli puhuttu. Asessori vastasi, ettei hän duumassa

tehdystä ilmoituksesta ja sanomalehtien kirjoituksista huolimatta

ollut alunpitäenkään uskonut koko vapauttamishuhua. Asessori

Svinhufvudille, kuten tunnettua, oli tarjottu tilaisuus muuttaa

Simbirskin kuvernementtiin, mutta hän kiitti kunniasta ja pyysi saada

jäädä Kolyvaniin. Simbirskin kuvernööri olisi nimittäin voinut määrätä

asessori Svinhufvudin asuinpaikaksi minkä tahansa kyläpahasen.

Mitä muuten Siperian kansaan ja sen luonteeseen tulee, ei asessori

Svinhufvudin niistä saama käsitys ollut varsin edullinen.

Epärehellisyys ja vilppi ovat varsin yleisiä paheita.

Päivänsä kulutti hra Svinhufvud etupäässä lukemalla. Hän on hankkinut

itselleen useita Siperiaa ja sen taloudellista elämää käsitteleviä

teoksia ja voisi hän kerran Suomeen takaisin päästyään pitää

hyvinkin mielenkiintoisia esitelmiä Siperiasta, sen kansasta ja sen

taloudellisista mahdollisuuksista. —

Rouva Svinhufvud tekee ahkerasti käsitöitä, ja neiti Hörschelmann

soittaa erittäin hyvästi viulua, josta kaikille koituu miellyttävää

nautintoa.

Mukanani lähetti asessori Svinhufvud terveisiä kotimaahan ja pyysi

kertomaan, ettei hänellä toistaiseksi ole erikoisempaa hätää, jos

kohta karkoitus ei mikään huvimatka olekaan. Herra Svinhufvud näyttää

erittäin virkeältä, ja sanoi hän hyvin viihtyvänsä Kolyvanissa,

mikä seikka on suureksi osaksi luettava myöskin miellyttävien

asuintovereitten ansioksi.

Minuun jätti tervehdyskäynti hänen luonaan unohtumattoman vaikutuksen.

* * * * *

Yli 12 vuotta myöhemmin Buenos Airesista Svinhufvudille lähettämässään

kirjeessä Eino Heinonen muistelee vielä tuota merkillistä käyntiään

Kolyvanissa seuraavin sanoin:

»Muuten olen toisinaan ihmetellyt, kuinka Herra Senaattori saattoi

suhtautua minuun heti täydellä luottamuksella Kolyvanissa, istuessani

suoraan aamiaispöytään. Muistan ensimmäisen kysymyksenne:

— Mitä uutta kuuluu politiikkaan?

Muistan komeat savut pitkästä piipusta. Muistan iltakävelyn Kolyvanin

puhtailla lumisilla kaduilla, muistan leipurissa käynnin, yhden pöydän

ja kaksi tuolia. Ovi lensi auki ja sisään syöksyi poliisimestarin

apulainen ostaakseen leivoksia, ja minä luulin hänen tulevan minua

tutkimaan. Herra Senaattori meni rauhallisesti keskustelemaan upseerin

kanssa, ja tokko se siten minua huomasikaan.

Svinhufvudin kertomukset Siperiasta · 第 46 / 66 题