Marraskuun 19 p:nä 1915 on pastorinrouvan päiväkirjassa seuraava lyhyt
merkintä:
»Muuan nuori suomalainen tulla tupsahti yht'äkkiä sisään, jäi
päivälliseksi ja tuli uudelleen teelle, jolle olimme pyytäneet myös
isäntäväkemme. Niin oli meitä 8 henkeä.»
Eino Heinosen käynnistä Kolyvanissa Svinhufvud kertoo:
— Eräänä kauniina päivänä, kun Ellenkin oli vielä Kolyvanissa, tuli
asuntoomme herrasmies, joka kumarsi, puhui suomea ja kysyi, että
ollaanko se ja se.
»Kyllä, kyllä», vastattiin, »mikä tuo maanmiehen tänne?»
Kävi selville, että tulija oli Eino Heinonen. Hänen veljellään oli
nahkurinliike Keravalla, ja hän oli tullut Siperiaan nahkoja ostamaan,
joita siellä saikin, varsinkin hevosennahkoja, hyvin halvalla. Kun hän
Novonikolajevskissa ollessaan kuuli, että minäkin olin siellä lähellä,
päätti hän tulla tervehtimään. Sehän oli hyvin ystävällisesti tehty.
Ei hän siellä kauan viipynyt, puolisen päivää vain. Istuttiin yhdessä,
syötiin ja juotiin teetä sekä juteltiin. Puhuttiin kaiken maailman
kieliä, viroa, saksaa ja venättä, ja me puhuimme Heinosen kanssa
tietysti suomea. Kotiin tultuaan hän kirjoitti käynnistään pitkän
kirjoituksenkin sanomalehtiin. Nykyään hän on Buenos Airesissa, jossa
hänellä on oma liikkeensä. Oli erittäin hauska tavata hänet siellä
Siperiassa.
* * * * *
Uudessa Suomettaressa matkansa jälkeen julkaisemassaan kirjoituksessa
Eino Heinonen kertoo käynnistään Svinhufvudin luona m.m. seuraavaa:
— Viime marraskuun 19 p:nä saavuin liikeasioissa Novonikolajevskin
kaupunkiin Siperiassa. Huomattuani kartasta, että tunnetun
maanmiehemme, asessori Svinhufvudin karkoituspaikka, Kolyvan, oli
ainoastaan 45 virstan päässä, päätin poiketa häntä tervehtimään.
Vuokrasin hevoset ja läksin taivaltamaan. Ilma oli leuto ja keli
erinomainen. Ajettuani kolmisen tuntia havupuita kasvavien seutujen
läpi ja vahvaan jäähän menneen Ob-virran yli, alkoi edessäni kohoavalta
harjulta häämöttää suurehko kylä.
»Sieltä näkyy Kolyvan», huudahti kyytimieheni ja kysyi, mihin käskisin
ajamaan.
Kuultuani, ettei kaupungissa ollut enempää hotelleja kuin
matkustajakotejakaan, kehoitin kyytimiestäni viemään minut johonkin
semmoiseen paikkaan, jossa voisin saada asunnon ja ruokaa. Ja niin
jouduin erään »jamtshikan» eli kyytimiehen asuntoon, jossa huoneet
olivatkin siistejä ja isäntäväki ystävällistä.
Syötyäni aamiaisen ja juotuani teen läksin sitten klo kahden ajoissa
Svinhufvudia tervehtimään. Löysin helposti hänen asuntonsa, kolkutin
oveen ja selitin vastaanottavalle miespalvelijalle olevani suomalainen.
Heti tulikin etehiseen mies, jonka viimeksi olin nähnyt Suomen
eduskunnan puhemiespöydän takana. Asessori Svinhufvud tuntui ilahtuvan
maanmiehensä odottamattomasta tapaamisesta ja kehoitti minua
astumaan ruokasaliin, jossa esitteli minut rouva Svinhufvudille ja
eräälle virolaiselle pastorille sekä tämän rouvalle ja tyttärelle.
Istuuduttuamme juuri katettuun päivällispöytään virisi vilkas
keskustelu, sekaisin venäjän-, ruotsin-, suomen-, viron- ja
saksankielellä.
Keskustelu suuntautui ensiksi matkustamiseen Suomesta Siperiaan,
johon nähden kaikki olimme yhtä mieltä siitä, ettei se ole niinkään
vaivalloinen ja merkillinen kuin miksi sitä Suomessa kuvitellaan.
Kysyin asessori Svinhufvudilta, mitä hän tiesi vapauttamisestaan,
josta niin paljon oli puhuttu. Asessori vastasi, ettei hän duumassa
tehdystä ilmoituksesta ja sanomalehtien kirjoituksista huolimatta
ollut alunpitäenkään uskonut koko vapauttamishuhua. Asessori
Svinhufvudille, kuten tunnettua, oli tarjottu tilaisuus muuttaa
Simbirskin kuvernementtiin, mutta hän kiitti kunniasta ja pyysi saada
jäädä Kolyvaniin. Simbirskin kuvernööri olisi nimittäin voinut määrätä
asessori Svinhufvudin asuinpaikaksi minkä tahansa kyläpahasen.
Mitä muuten Siperian kansaan ja sen luonteeseen tulee, ei asessori
Svinhufvudin niistä saama käsitys ollut varsin edullinen.
Epärehellisyys ja vilppi ovat varsin yleisiä paheita.
Päivänsä kulutti hra Svinhufvud etupäässä lukemalla. Hän on hankkinut
itselleen useita Siperiaa ja sen taloudellista elämää käsitteleviä
teoksia ja voisi hän kerran Suomeen takaisin päästyään pitää
hyvinkin mielenkiintoisia esitelmiä Siperiasta, sen kansasta ja sen
taloudellisista mahdollisuuksista. —
Rouva Svinhufvud tekee ahkerasti käsitöitä, ja neiti Hörschelmann
soittaa erittäin hyvästi viulua, josta kaikille koituu miellyttävää
nautintoa.
Mukanani lähetti asessori Svinhufvud terveisiä kotimaahan ja pyysi
kertomaan, ettei hänellä toistaiseksi ole erikoisempaa hätää, jos
kohta karkoitus ei mikään huvimatka olekaan. Herra Svinhufvud näyttää
erittäin virkeältä, ja sanoi hän hyvin viihtyvänsä Kolyvanissa,
mikä seikka on suureksi osaksi luettava myöskin miellyttävien
asuintovereitten ansioksi.
Minuun jätti tervehdyskäynti hänen luonaan unohtumattoman vaikutuksen.
* * * * *
Yli 12 vuotta myöhemmin Buenos Airesista Svinhufvudille lähettämässään
kirjeessä Eino Heinonen muistelee vielä tuota merkillistä käyntiään
Kolyvanissa seuraavin sanoin:
»Muuten olen toisinaan ihmetellyt, kuinka Herra Senaattori saattoi
suhtautua minuun heti täydellä luottamuksella Kolyvanissa, istuessani
suoraan aamiaispöytään. Muistan ensimmäisen kysymyksenne:
— Mitä uutta kuuluu politiikkaan?
Muistan komeat savut pitkästä piipusta. Muistan iltakävelyn Kolyvanin
puhtailla lumisilla kaduilla, muistan leipurissa käynnin, yhden pöydän
ja kaksi tuolia. Ovi lensi auki ja sisään syöksyi poliisimestarin
apulainen ostaakseen leivoksia, ja minä luulin hänen tulevan minua
tutkimaan. Herra Senaattori meni rauhallisesti keskustelemaan upseerin
kanssa, ja tokko se siten minua huomasikaan.