Hämäläisten pieni partiojoukko oli hiipien päässyt itse Karjalan
tietäjän, sankari Osman asunnolle asti. Tuossa jo palasi hämäläisten
vakoilija lepikossa lymyilevien tovereittensa luo.
"Ei parempaa onnea ikänä pyytämistä!" virkkoi hän. "Ajatelkaas, kaikki
Osman miehet lähtivät aamun valjetessa otuksen ajoon, mutta tietäjä
itse jäi kotiin. Nyt sen pyydystämme! Kohta saa koko Karjala kuulla,
miten Hämeen miehet ovat vieneet mennessään sankari Osman, Karjalan
ylpeyden, varjaagien kauhun! Ja ensi talvena kaikuu Hämeen pirteissä
laulu näitten poikien sankarityöstä! Niin, pojat, odotamme puoleen
päivään, jotta Osman miehet ennättävät kyllin kauaksi, ja sitten äkkiä
hyökkäys!"
Kun aurinko oli korkeimmillaan syyskesän taivaalla, lähtivät hämäläiset
piilopaikastaan. He kiertivät Osman kartanon ja ryntäsivät yht'aikaa
joka puolelta. Halli ennätti vain kahdesti haukahtaa ennenkuin keihäs
sen lävisti. Orjatyttö pikkarainen tuskin sai ämpärin kädestään, kun jo
kellistyi tantereelle. Hirveä oli ryske, hävitys, kauhu. Hämäläisten
raivolla ei ollut rajoja. Mutta voi hirtehinen, -- Osmaa ei ollut
missään! Sitä kovemmin sidottiin hänen vaimonsa, lempeä, kaunis Alja.
"Vain kalleimmat aarteet kontteihin ja sitten tuli nurkan alle!" kuului
joukon johtajan karski käsky. -- --
Pahaa aavistamatta palaa Osma 14-vuotiaan poikansa, pikku Osman kanssa
kalasta. Vasta kun hän pääsee kotivaaran laelle, on sydän kauhusta
jähmettyä. Ensimäiset liekit lehahtivat korkeuteen hänen komeasta
kartanostaan, joka sijaitsi vaaran etelärinteellä. Ja voi, tuolla
oli Alja, lempeä Alja sidottuna! Osma tarttuu tapparaansa, vihan
veret syöksähtävät poskille. Mutta silloin kajahtaa huuto: "Tuolla on
Karjalan tietäjä!" Samassa koko miesjoukko hyökkää kohti Osmaa. Ei
muu neuvoksi, Osma tarttuu poikansa käteen. Alkaa hirveä pako. Nuolet
suhisevat, kirouksia, ryskettä. Kamala oli juoksu yli mäkien, soitten,
rämeitten. Se oli juoksua elämästä -- tai kuolemasta. Vasta illansuussa
uskalsivat Osmat pysähtyä. Takaa-ajajia ei kuulunut, he olivat
pelastetut.
Väsyneinä, hikisinä palaavat hämäläiset ryöstöpaikalle. Mutta mitä!
Poissa on Alja, poissa orjattaret, poissa aarteet! Hämäläisten vihalla
ei ole määrää.
"Hiis vieköön", virkkoo johtaja hammastaan purren, "Karjalan Osma on
sittenkin tietäjistä suurin!"