Kirkon, perustaminen ja sen aikuisimmat vaiheet.
-- sinä olet Pietari ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa
minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.
Math. 16: 18.
Ilolla ja riemulla olivat Jesuksen opetuslapset Hänen tyhjän hautansa
äärellä saaneet kokea, että heidän Herransa, jonka kirjanoppineet
ja ylimmäiset papit olivat tappaneet, oli voittanut kuoleman ja
eli. 40 päivän kuluessa saivat he vielä monta kertaa nähdä Hänen ja
kuulla Hänen puhuvan taivaan valtakunnasta, kunnes Hän vei heidät
_Öljymäen_ vuorelle, josta Hän kirkastettuna astui ylös taivaasen.
Noudattaen Hänen käskyänsä, palasivat he Jerusalemiin odottamaan
"Isän lupausta", josta Hän oli heille puhunut. Poissa oli nyt heidän
rakas Mestarinsa, taivaan korkeuteen oli "pilvi Hänen vienyt heidän
silmänsä edestä." Hän oli jättänyt heidät tänne ja uskonut heille
suuren tehtävän maan päällä. Niin hämärää, niin kummallista oli
heistä vielä kaikki, mutta he olivat "yksimieliset rukouksissa ja
anomisessa."
Läheltä ja kaukaa kokoontui kansaa Jerusalemiin Helluntaijuhlaa
viettämään, ja juhlapäivän tultua vaelsivat ihmiset temppeliin
rukoilemaan. Mutta eräällä kadulla seisahtuivat väkijoukot, sillä
ihmeellinen tapaus veti heidän huomionsa puoleensa. "Humaus tapahtui
äkisti taivaasta," täyttäen sen huoneen, missä apostolit olivat.
Ihmiset menivät tiedustelemaan, mitä tässä huoneessa, tapahtui.
He näkivät siellä kummia, selittämättömiä. Huoneessa oli muutamia
galilealaisia miehiä, jotka puhuivat "muilla kielillä," niin
että tänne kaukaisista maisia saapuneet muukalaisetkin omalla
murteellansa saivat kuulla "Jumalan suuria tekoja." Turhaan kysyivät
hämmästyneet ihmiset toisiltansa tämän selitystä. Jumalallinen ihme
oli tapahtunut: Pyhä Henki oli vuodatettu apostolein päälle, ja
ainoastaan Hän voi tämän ihmeen selittää. Silloin korotti _Pietari_
äänensä ja puhui kokoontuneelle kansalle. Se oli sama Pietari, josta
evankeliumissa niin monta kertaa puhutaan, sama mies, josta Herra oli
niin suuria ennustanut, mutta jota Hän myös niin monta kertaa oli
ankarasti nuhdellut, -- sama ja kuitenkin toinen. Tullut on "totuuden
Henki" johdattamaan häntä totuudessa, valaisemaan hänen sieluansa
taivaallisella kirkkaudella, tukemaan häntä ylönluonnollisella
voimalla. Ohitse ovat epäilyksen, epätoivon ja hengellisen pimeyden
synkät hetket, jotka niin monesti ennen olivat eksyttäneet häntä,
poissa pelko, joka kerran vaaran hetkenä oli saanut hänen Jesuksen
kieltämäänkin. Innostuneena mutta vakaana astuu hän esiin, alttiina
alottamaan sitä suurta työtä, jonka Herra oli hänelle uskonut.
Hän on "kastettu Pyhällä Hengellä ja tulella" "kallioksi," jonka
päälle Herra rakentaa seurakuntansa. "Apost. Tekojen" 2:ssa luvussa
kerrotaan meille tämä Pietarin uuden testamentin ensimmäisenä
Helluntaipäivänä pitämä puhe. Se on lyhyt, mutta täynnä Pyhän Hengen
voimaa ja ylönluonnollista valoa. Perustuen profeetain ennustuksiin,
selittää apostoli sanankuulijoilleen sen ihmeen, jonka todistajina he
itse nyt olivat, todistaen, että Jesus Natsarenus, jonka he "vääräin
miesten kätten kautta olivat ristiinnaulinneet ja surmanneet,
on Kristus ja Herra". Pietarin sanat "kävivät läpitse heidän
sydämmensä"; he näkivät minkä hirveän rikoksen he olivat tehneet
ja kysyivät omantunnon tuskassa apostoleilta: "te miehet, rakkaat
veljet, mitä meidän pitää tekemän". Taas korotti Pietari äänensä,
lausuen sen kalliin nimen, jossa kaikki synnit annetaan anteeksi,
kehoittaen heitä antaman kastaa itsensä Jesuksen Kristuksen nimeen.
Vielä samana päivänä otettiin kasteen kautta lähes 3,000 henkeä
kristillisen seurakunnan yhteyteen.
Tämä Helluntaipäivä on kristillisen kirkon syntymäpäivä. Pieni ja
vähäpätöinen oli se joukko, joka silloin vihittiin taistelemaan
totuuden ja valon taistelua synnin ja pimeyden valtaa vastaan --
pieni ja vähäpätöinen tosiaan, jos sen voimia arvostellaan tavallisen
laskun mukaan! Mutta se ei turvaakaan maallisiin apukeinoihin, vaan
Herran väkevyyteen ja totuuden omaan vastustamattomaan voimaan, ja
sentähden on sen voitto varma.
Nuori seurakunta herätti pian suurta huomiota Jerusalemissa.
Ylimmäiset papit ja kirjanoppineet, jotka niin suurella huolella
olivat koettaneet saada huhua Jesuksen ylösnousemisesta vaikenemaan,
saivat taasenkin kuulla ihmeellisiä sanomia. Temppelissä olivat
Pietari ja _Johannes_ Kristuksen nimen voimalla parantaneet ramman,
ja kansa oli sykkivin sydämmin kuullut heidän julistavan pelastuksen
sanomaa tästä "Jumalan Pojasta", joka kuolleista herätetty oli.
Levottomuudella näkivät Jesuksen katkerimmat veriviholliset, että
kristittyjen luku päivä päivältä kasvoi. Mikä neuvoksi? Pietari ja
Johannes pantiin kiinni, vietiin vankilaan ja tuotiin ylimmäisten
pappein raadin eteen. Vaan turhaan koettivat Juutalaisten ylimykset
rakentaa salpoja totuuden mahtavalle virralle, turhaan koettivat he
uhkauksilla ja väkivallalla saada Jesuksen tunnustajia vaikenemaan.
Pyhää Henkeä ei voi kenkään kahleilla sitoa, Hän murtaa ne! Tässä ei
riittänyt ihmisneuvo eikä ihmisvoima. Voittosasti levisi Herran sana,
yhä suuremmalla riemulla kaikui ristiinnaulitun Vapahtajan kiitos
ja kunnia kristittyjen huulilta. Raadissa ruvettiin neuvottelemaan
apostolein surmaamista, mutta farisealainen _Gamaliel_ sai raadin
jäsenet luopumaan tästä yrityksestä kun hän varoittaen lausui:
"jos tämä neuvo eli teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukee;
vaan jos se on Jumalalta, niin te ette voi sitä tyhjäksi tehdä."
Kuinka voittamattomat ja kurjat olivat tämän omissa silmissään niin
mahtavan raadin tuumat, kun se vielä kerran uhaten kielsi apostoleita
puhumasta Jesuksen nimessä ja pieksettyään heitä, laski heidät
menemään. Ilolla kärsivät nämä tämänkin, sillä he tiesivät, kenen
tähden he kärsivät, ja kiittäen ja ylistäen Herraa palasivat he Hänen
viljavainiollensa elämän sanaa kylvämään.
Elleivät apostolit ja Jesuksen ensimmäiset tunnustajat olisi muuta
maan päällä toimittaneet, kuin osottaneet, että he, totuutta
puolustaen, uskalsivat alottaa taistelun koko maailmaa vastaan,
olisivat he jo tälläkin ansainneet ikuisen kiitoksen. Ja kuitenkin
on heidän kunniansa paljoa suurempi! Niin ihmeellisen kaunis on
kristillisen kirkon aamukoitto, ettei sen vertaista historian
lehdiltä löydy. Näiden kristittyjen elämästä säteilee meitä kohtaan
rakkaus, joka "ei käytä itseänsä sopimattomasti, ei omaansa etsi, ei
vihaan syty eikä pahaa ajattele". Kaikki omaisuus on yhteinen, ei
mikään eripuraisuus, ei mikään itsekkäisyys vielä pääse häiritsemään
rauhan ruhtinaan valtakuntaa maan päällä. Kaikki ovat "yksi sydän
ja yksi sielu". Ei milloinkaan ole toivon tähti niin kirkkaasti
valaissut Herran tunnustajain tietä taivaallista kotia kohti, ei
milloinkaan usko niin voimallisesti voittanut maailmaa kuin silloin.
Herran kunniasta ja Hänen kättensä töistä kerskaa tämä seurakunta,
"auringon koitosta hänen laskemiseensa asti" kiittää se Hänen
nimeänsä. Ylönluonnollisilla armolahjoilla asuu Herra seurakuntansa
keskuudessa, vahvistaen sitä suurilla ihmetöillä, sillä pian on
veristen vainojen päivä koittava, jolloin sen uskoa kysytään. Vähän
aikaa saa se nauttia rauhaa maailmaltakin, ennenkuin Juutalaisten
kostonhimo hylkää viisaan Gamalielin neuvon, ja verisen taistelun
kauhut häiritsevät sen rauhaa Pyhässä Hengessä. Me seisahdumme
kernaasti ihmettelemään tätä ylönluonnollista rauhaa keskellä
riehuvan elämän häiriötä, ennenkuin käymme eteenpäin tulevien aikojen
vaiheita katselemaan, samoinkuin matkamies viipyy ihailemassa
kirkkaan lähteen pintaa, missä sinertävä taivas kangastaa, ennenkuin
hän jatkaa matkaansa taistelevan virran rannalla.