Viel' yöhyt niin synkkä, musta
On osana miljoonain.
He rauhaa ja sovitusta
Ain' etsii, mut turhaan vain.
Ei jumalat mykät luoda
Voi rauhoa rintahan,
Ei lohtua eloon tuoda,
Ei tuskihin kuoleman.
Eik' aavista kurjat, Luoja
Ett' armo on pohjaton,
Ja Jeesus ett' elon tuoja
Ja syntisten autuus on.
On rauhaton raukkain rinta,
Ei lohtua mistään saa.
Kuin myrskyllä merten pinta,
Se rauhatta aaltoaa.
Ah, rauhaa he vailla vaipuu
Myös kuolohon, multiin maan.
Ei polttava rinnan kaipuu
Voi viihtyä milloinkaan!
Yö, kurjuus on joka puolla>
Yö, kurjuus kertomaton.
Voi, kristitty, valkeus tuolla
Ja apu se tarpeen on!
"Oi, tule ja auta meitä!"
Sielt' ääni tää korviis saa.
Maa kristitty, kuule heitä!
Heit' aik' on jo armahtaa.
Sa Kristuksen armon anna
Sua vaatia, velvoittaa!
Jo esiin sa uhris kanna —
Sitä vartovi varjoin maa!
Ja valtakunnalle Herran
Min uhraat sa iloiten,
Siit' armosta palkan kerran
Sa saat satakertaisen.
Oi, itsekkyys, Jeesus, poista!
Luo rakkautta sydämiin!
Ja kerran sa taisteloista
Vie meit' ylös taivaisiin!
Ylkä tulee!
(Sävel: virsi 528.)
Lähestymäss' ah, on Herran
Päivä suuri, valtava.
"Ylkä tulee!" huuto kerran
Puoliyöss' on kaikuva.
Niinkuin suurten vetten pauhu
Kaikuva tuo huuto on.
Tyhmät neitseet silloin kauhu
Valtaa suuri, rajaton.
"Ylkä tulee!" Nukkuessa
Neitseiden näin kajahtaa.
Öisen unen vallitessa
Ylkä äkist’ esiin saa.
Kautta maan kun unen rauhaa
Luopi hengellinen yö,
Silloin pasuunat ne pauhaa,
Herran tulon hetki lyö!
Ylkä tulee! Seurakunta
Lamppusi jo valmista!
Ällös hengellistä unta
Nuku! Nouse, havahda!
Ylkä tulee! Eikä sitten
Lamppuuns' öljyä se saa,
Ken sen tyhmäin neitsehitten
Lailla ennen unhoittaa.
Ylkä tulee! Uskovainen,
Valvo! Hanki öljyä!
Hengen, armon öljy vainen
Lamppuhus luo liekkiä.
Armonvälineit' oi, käytä,
Rukoele ahkeraan!
Lamppusi näin öljyin täytä,
Ett’ei tules sammuis vaan!
Ylkä tulee! Valvovaksi
Minutkin, ah, Herra, tee!
Neitseeksi tee viisahaksi,
Tuloas mi vartoilee!
Ah, äl' anna lampustani
Öljyn, Herra, puuttua!
Häitten juhlaan ehtoonani
Ovi armost' avaja!
Sammuu päivä, jos ois pitkäkin.
Sammuu päivä, jos ois pitkäkin.
Päättyy taival, vaikk' ois tukalin.
Tuskienkin tunnit häipyy pois,
Niinkuin niit' ei koskaan ollut ois.
Kiitää ohi myrskyisinkin sää,
Asettuvi aalto vaahtopää.
Aalloill' uskon haaksikin se käy,
Vaan ei aallot ainaisiksi näy!
Aamuhun myös aina vaihtuu yö!
Talven jälkeen kevään hetki lyö!
Poikke'ust’ ei elon talvi tee:
Kiireesti pois sekin rientelee!
Koht', oi, on se ohi kokonaan!
Hetki enää tuiskusäätä vaan,
Hetki enää pohjatuulia,
Talven kolkkoutt’, yötä, taistoja.
Hetki enää, — sitten kevät jo,
Ikikevät, ikiaurinko,
Ikiruusuin tuoksu, ihanuus,
Kevään riemulaulu pyhä, uus!
Oi, jo koita, pyhä kevät, sä!
Hohtehes jo salli säteillä!
Rantojes suo siintää, rauhan maa,
Helmiporttis, Saalem, heijastaa!
Helmahasi, Herran kaupunki,
Baabelista kaihoo henkeni.
Kons', oi, saanen ilmaas raikasta
Hengittää ma, korvenkulkija ?
Suo, oi, Jeesus, että tyytyin ma
Varron voiton juhla-aamua,
Tahtohos ja teihis taivun ain,
Sinust' aina voimaa ammentain!
Tuskain tulen, vaivain valkean
Takana myös kätes rakkahan
Suo mun nähdä, sinuun uskaltaa,
Muistain: — taa jää kohta taistoin maa!
Runoelma virkaan-vihkiäisissä.
(Luettu Tuomiorovasti Eljas Lönnrotin virkaan-vihkiäisissä
Oulussa 7.10.1906.)