Lauantai-iltana saunan jälkeen käveli Tuomas Nuotioniemeen. Teki mieli
pistäytyä joskus naapurissakin, vaikka arastellen sinne menikin.
Mitähän sanovat _siitä_...? Katsovatkohan naureksien...?
Nuotioniemen Heikki istui pihamaalla piippuaan poltellen. Talossa oli
hiljaista. Palvelijat olivat menneet iltasaunan jälkeen kukin taholleen
ja Heikki, vakava vanhapoika, oli yksin kotona.
Tuomas oli kuullut, että Heikki aikoi myydä talonsa. Ja kun
sattui olemaan hyvää aikaa, päätti hän käydä kysymässä asian
todenperäisyyttä. Tuomasta oli viime päivinä alkanut kyllästyttää
toisen maan viljeleminen. Vaikka Heinämäki olikin kuin omansa ja
vielä pitkäaikainen vuokrasopimus, oli kyllästyminen tullut sitä
voimakkaammaksi, kuta enemmän alkoi ajatella, että maa, jota viljeli,
oli Isotalon maata, metsät, joissa liikkui, Isotalon metsiä.
Jos vaan Heikki myy talonsa sopivasti, niin hän ei arkaile ostaessaan.
Pääseehän ainakin Isotalon komentelemisista ja viimepäivinä
yhtämittaa kiusanneesta ajatuksesta, että täytyy elää niinkuin sen
miehen armoista, joka on saattanut hänet suurimpaan häpeään ja
perheonnettomuuteen.
Nuotioniemeen paistoi iltapäivä vinosti. Haapa portin pielessä lepatti
hiljaista puhettaan iltatuulessa. Kovinpa se talo näyttikin hauskalta
näin kesäisessä asussaan.
— Kas Tuomasta, kun on lähtenyt kerrankin naapuriin, ihasteli Heikki ja
toimitti istumaan pihamaalle.
— Tulinhan kerran lähteneeksi. Usein ei joudakaan, kun on paljot työt
aina vastuksina.
— Kovin oletkin niitten töittesi kanssa... niinkuin ei vähemmälläkin
ennättäisi.
— Kylläkin sitä... mutta onhan edes työstä jotain huvia, kun ei
muustakaan.
Heikki ymmärsi hyvin, mitä Tuomas puheellaan tarkoitti, muttei kajonnut
siihen. Vaimostaan se ehkä tahtoisi haastaa, mutta mitäpä tuosta.
Semmoisia ne ovat, kyllä se on jo huomattu. Siksipä heistä on erillään
tässä pysyttykin. Heikin kasvoille levisi tyytyväisyyden ilme. Erillään
on osattu pysyä. Harmia ne vain tuovat, kun ne kovin läheiseksi
pääsevät, mietti Nuotioniemen hiljainen peltomyyrä.
— Minä tässä päinvastoin alan laiskistua, virkkoi Heikki. Suoraan
sanoen möisin talon, kun olisi, joka ostaisi.
— Möisitköhän? arveli Tuomas.
— Varmasti. Mitä minä yksinäinen mies talolla.
— Olisihan niitä ostajia, kun vain olisivat myyjälle mieleisiä.
— Onko sulla ostaja tiedossa? Sanohan pois.
— Minähän sitä olen vähän niinkuin ajatellut, mutta mitäpä siitä. Ethän
sinä minulle möisikään.
— Miks'en. Vaikka heti tehdään kaupat.
— Ihanko tosissa?
— Mitäpä tässä nyt sinun kanssasi naljailemaankaan. Lyö vain kättä
päälle! Hinnan kai olet kuullutkin.
— Olenhan tuon kuullut, mutta milläpä tyhjä mies talon ostaa.
Heinämäestä tosin saa muutamia tuhansia, mutta...
— Ei siinä sinun kanssasi rahat tule kysymykseen. Itse saat määrätä
ehdot.
— Älähän.
— Saat sen uskoa, vakuutti Heikki.
Tuomaasta tuntui niinkuin painava mieli olisi hetkeksi haihtunut ja
päivä hänelle joltakin suunnalta alkanut valjeta. Hän ostaa talon ja
pääsee eroon ilkeästä isännästään. Annakin ihastuu, kun taloon pääsee
emännäksi. Ehkä heittää huonot tapansakin. Aloitetaan uutta elämää.
— Kyllähän minä siinä mielessä tulin, että ostan vaikka heti, jos vain
hyväksyt tämmöisen ostajan. Olisihan noita rahojakin joku tuhansinen
aluksi.
— Mitäpä minä niillä... pääasia on, kun saan jättää talon oikeisiin
käsiin.
Sovittiin, että kauppa päätetään heti. Tuomas saa talon huomisesta
lähtien käsiinsä.
— Minä tästä samoilen tuonne selkäsaareen ja rakennan sinne
kalasaunani, puheli Heikki. Kalastelen, makailen, soutelen huvikseni.
Tulenpahan sitten talveksi tupaasi, Tuomas, jos luvan antanet. Ei ole
huolta huomisesta. Elää kellettelen, niinkuin kulloinkin parhaaksi näen.
Miehet juttelivat myöhään yöhön. Nuotioselältä kuului venemiesten ääniä
ja airojen kolinaa. Kaakko äännähteli joskus tyvenillä vesillä rikkoen
kirkkaan kesäyön hiljaisuuden.
Tuomas tunsi pitkästä aikaa olonsa jotenkuten rauhalliseksi. Jos
Annankin saisi hyvällä kohtelulla vielä muuttumaan. Jos lakkaisi kyliä
käymästä ja tyytyisi uuteen kotiin ja muuttaisi mielensä. Kun kerrankin
kaikki entinen katoaisi kuin paha uni ja saisi alottaa uutta elämää.