Tukholman torin yläpuolella kajahtivat uuden tornikellon kaksitoista
lyöntiä ilmoittaen, että päivän torikauppa oli päättynyt. Oli
kuuskymmenluvun alkupuoli kuudennellatoista vuosisadalla. Vain joitakin
harvoja ostajia liikkui torikojujen välissä antaen katseensa tutkivasti
kulkea yli näytteille asetettujen tavaroiden. Kaikkialla talonpojat
keräsivät kokoon kamppeitaan ja korejaan ja läksivät toinen toisensa
jälkeen kantamuksineen tai rattailleen pois.
"Ostakaa jäniksiä, lihavia ankkoja, naapuri!" yritti nuori
talonpoikaistyttö tarjota tavaroitaan joillekin ohikulkeville, toivoen
saavansa varsin suuren varastonsa myydyksi. Häneltä oli kauppa tänään
käynyt huonosti; haluttomasti hän järjesti ylijäämiään koreihin.
Kirkon juurella seisoi vahtisotilas Kustaa Pietarinpoika somassa
nahkatakissaan, leveä vyö uumilla. Hetken aikaa hän katseli
talonpoikien toimia; sitten hän siirtyi hitaasti, koska hänen
vartioimisensa tähän aikaan ei vielä ollut suuresti tarpeen, lähdössä
olevien maalaisten ohi kojun luo, missä metsänriistaa myyvä tyttö
seisoi.
Niinkuin aina muulloinkin toripäivinä, hän oli tänäänkin astunut
useamman kerran tytön ohi ja tervehtinyt tätä iloisesti silmää
vilkuttaen. Nyt hänellä oli enemmän aikaa ja hän saattoi pysähtyä
hetkeksi. Mutta tyttö, joka oli täydessä puuhassa eikä erittäin hyvällä
tuulella, ei kiinnittänyt sotamieheen paljonkaan huomiota.
"Onko kauppa käynyt huonosti, Kaarina?" aloitti sotilas keskustelun
katseltuaan hetken tytön hommia.
"En ole saanut juuri mitään myydyksi," sanoi tyttö harmistuneena ja
tarkasteli rahojaan, jotka oli ottanut taskustaan esille. "Näin pienen
summan vuoksi olen saanut seisoa täällä koko aamun. Täällä oli taaskin
lundilaisia metsästäjiä; kaikki tahtovat ostaa heidän kaniinejaan
ja villisorsiaan, koska he voivat myydä halvalla. He metsästävät
luvattomasti — se ei maksa mitään. Mutta me — —" Tyttö huokasi.
Sotilas ei vastannut mitään näihin valituksiin, sillä ne olivat hänelle
ennestään tutut. Veitikkamaisesti silmää iskien hän sanoi vaan:
"Tokkopa sinulta tänään riittää mitään minulle."
Harmissaan tästä viittauksesta nuori kaupustelija ei ollut ensin
kuulevinansa. Äreänä hän korjasi pois myymättä jääneitä tavaroitaan.
Mutta hetken kuluttua hän otti korista kaksi pientä lintua esille.
"Ota nämä rastaat — ne ovat sinulle. Tule illalla vanhan Kirstin luo,
niin paistan ne sinulle rasvassa. Minun täytyy kumminkin jäädä yöksi
Tukholmaan."
Tyttö hymyili, miehen tarttuessa lintuihin, jotka hän myhäillen pisti
laukkuunsa. Samalla hän tarttui Kaarinan käteen ja puristi sitä
hellästi.
"Menehän jo!" vastusteli tyttö. "Tuolla kadunkulmassa seisoo taaskin
musta mies tarkastellen meitä. Lyön vetoa, että hän on seisonut siellä
jo hyvän aikaa."
"Mikä musta mies?" kysyi sotilas.
"Älä katso sinne! Ehkäpä hänen toimenaan on pitää silmällä teitä
sotilaita. Jo viime kerralla hän hiipi täällä paikasta toiseen."
"Ei meitä sotilaita kukaan täällä pidä silmällä," arveli Kustaa
Pietarinpoika päätään pudistaen. "En minä ainakaan ole kuullut mitään
sellaista."
"Mutta jos nyt sanon sinulle, että näin hänet vastikään kuninkaan
rinnalla? Silloin kun kuningas ratsasti tästä ohi pari viikkoa sitten,
oli tuo mies hänen seurueessansa."
Sotilas katseli kulmakarvat rypyssä outoa miestä, joka mustaan viittaan
kietoutuneena seisoi kadunkulmassa, toria vastapäätä.
"Voisikohan tuo olla Yrjänä Pietarinpoika?"
"Kuka on Yrjänä Pietarinpoika?" kysyi Kaarina.
"Etkö sinä sitä tiedä? Etkö ole kuullut Yrjänä Pietarinpojasta, tuosta
kehnosta, kunnianhimoisesta miehestä, joka on huonon naisen poika,
mutta jonka kuningas on ottanut armoihinsa, kallistaa korvansa hänen
neuvoilleen ja aikoo korottaa hänet ministerikseen, niinkuin sitä
sanotaan?"
"Olenpa kuullut. Mutta antaako kuningas tuollaisen huonon ihmisen
johtaa itseään? Eikö kuningas ole viisas, eikö hän itse tiedä, mitä
hänen tulee tehdä?"
"Sellaista me emme ymmärrä, Kaarina. Kuningas on vielä nuori, ja sitten
hän on itsepäinen ja lujatahtoinen; mitä hän kerran on päättänyt, sen
hän myös tekee. Niinpä hän koroittaa Yrjänä Pietarinpojan ministeriksi."
"Vaiti, hän tulee; kiiruhda pois, jotta hän ei näe, miten kauan olet
täällä seisonut! — Mutta tulethan illalla Kirsti muorin luo?"
Sotamies nyökkäsi ilosta loistaen. Sitten hän astui hitaasti tyhjien
torikojujen muodostaman kujan läpi ja pysähtyi erään kojun taakse
seisomaan voidakseen matkan päästä tarkastaa mustaa miestä, joka juuri
oli lähtenyt liikkeelle lähestyen toria.
Laiskasti vieras astui toisen kojun luota toisen luo, kiertäen
varovasti vihannesten jätteet ja roskat, joita oli kaikkialla torilla
ja jotka vaikeuttivat hienoissa kengissä kulkevan liikkeitä. Talonpojat
olivat suurimmalta osaltaan jo lähteneet pois; vain jotkut harvat
korjasivat vielä korejaan, pöytiään ja kärryjään kiinnittämättä
huomiota vieraaseen, joskin hän oli harvinainen ilmestys tässä
ympäristössä.
Vaeltaessaan täten pitkin toria hän vältti Kaarinan pöytää, ikäänkuin
hän ei olisi sitä lainkaan huomannut. Aivan viimeksi vasta hän kuin
sattumalta ohjasi askeleensa sinne ja pysähtyi katselemaan tytön
täysinäisiä koreja.
"Jänikset ja sorsat näyttävät tänään käyneen huonosti kaupaksi, kaunis
lapseni," aloitti hän kiinnittäen säälivän katseen Kaarinaan.
"Haluatteko vielä jotakin, hyvä herra? Pitäkää kiirettä, sillä toriaika
on jo ohitse."
"Kas vain kauppiasta! Niin nuori ja kuitenkin yhtä liukaskielinen kuin
vanha markkinamies." Hän nauroi.
Kaarina punastui ja mutisi jotain itsekseen.
"No, kyllä minä uskon," jatkoi vieras, "ettei nuori tyttö huvikseen
istu myymässä torilla niin hyvin pakkasella kuin helteellä — varsinkaan
kun ei saa mitään kaupaksi."
"Ei, huvia se ei ole," mutisi tyttö ja vilkaisi salaa mustaan mieheen
ikäänkuin saadakseen selkoa, mitä tämä hänestä oikeastaan halusi.
"Mieluisempaa on tietenkin tanssia, kultansa kanssa kuiskutella ja
kantaa kauniita vaatteita — —"
"Minäkö, herra — —?" sanoi Kaarina nauraen.
"Minähän vain sanoin, että se on mieluisempaa, ja sen sinä kai myönnät?
— Mutta saanko luvan kysyä, mistä olet kotoisin ja kuka olet? Eikö
sinulla ole vanhempia, koska sinun näin nuorena on jo pakko lähteä
aivan yksin torille?"
"Onpa niinkin, herra, mutta äiti on sairas, ja isä hoitaa taloa; hän ei
voi lähteä torille, niinpä on minun se tehtävä. Täytyy koettaa ansaita
rahaa, tuoda tavaroita kaupaksi ja koettaa myydä minkä voi."