Nytkään en ollut eilisestä viisastunut. Kuka on tämä kursailematon
Gyuvkrics, joka nimittää minua vanhaksi luuskaksi ja tonkii
laatikoissani? Kuka on Feri, ja missä on kantapöytä?
Palautin mieleeni kaikki Feri-nimiset tuttavani, mutta ainoakaan ei
tietänyt mitään herra _Guyvkricsista_.
Paaston loppupuolella sitten kerran menin yhdistykseeni ja katselin
puoliyöhön asti pelaajia. Taitavin ja uhkarohkein pelaajista — jota
mielihyvällä katseli — oli tummanpuhuva, uljasviiksinen ratsumestari.
Hänellä oli jumalainen taito erehtymättömästi nähdä vastapelaajansa
katseesta, oliko tällä, näytettyään kaksi nihtiä, vielä kolmaskin
kädessään, vai tahtoiko hän vain peloitella.
Samassa takertui katseeni ratsumestarin sikarikoteloon, joka oli hänen
edessään vihreällä pöydällä. Kannella komeili emaljoitu vaakuna,
valkoinen kissanpää punaisella pohjalla.
— Kuka tuo ratsumestari on? kysyin naapuriltani.
— Géza Gyurkovics, maaseutulainen.
Gyuvkrics — Gyurkovics... Se on hän! Kun sitten myöhemmin varovasti
kysyin ratsumestarilta, oliko hän ollut paaston aikana Pestissä,
pudisti hän päätään.
— Vuoteen en ole liikahtanut kylästäni.
Keväällä näin jälleen kissanpäisen sikarikotelon erään ravintolan
pöydällä. Se oli valtiopäivämies Milán Gyurkovicsin omaisuutta. Ei
hänkään tietänyt mitään öisestä seikkailusta, hän onkin sitäpaitsi
liian vakava poliitikko, jotta häntä voitaisiin mokomasta epäillä.
Salaisuuden verhon nosti vihdoin ystäväni Feri Horkay sattumalta hänet
tavatessani.
— Gyurka Gyurkovics nukkui luonasi, sanoi hän. — Tulimme kolmisin
Bácskasta Redeyn huveihin... Emme tahtoneet nukkua hotellissa ja niin
jakaannuimme ystäviemme luokse. Päätimme, että minä nukkuisin sinun
luonasi, Gyurka mellastaja-Elefántovicsin luona ja kolmas jossakin
muualla... Mutta matkalla Gyurka riitaantui Elefántovicsin kanssa,
ja senvuoksi vaihdoimme asuntoa: hän meni sinun luoksesi ja minä
Elefántovicsin luo...
Niin tapahtui, että Gyurkovicsin pojat rupesivat herättämään
mielenkiintoani ja minä utelin heidän urotöitään. Mitä sain tietää
omien huomioitteni avulla ja toisten neuvomana, sen kerron seuraavassa
lukijoilleni. Mutta ennenkuin syvennyn yksityiskohtiin, täytyy meidän
luoda ylimalkainen yleiskatsaus Gyurkovics-sukupuuhun.
Poikien isä, Sándor Gyurkovics, oli ollut bácstamásilainen
tilanomistaja. Tamásilaisella Sándor Gyurkovicsilla ja
rác-miletiläisellä Anna Csákólla, entisellä kuuluisalla kaunottarella,
oli kaksikymmenvuotisen onnellisen avioliiton hedelmänä kaksitoista
laillista perillistä.
Tässä jalon sukupuun nuorimmat vesat:
1. 2. Géza (sotilas) ja András (maatilanomistaja), kaksoset.
3. Milán (valtiopäivämies).
4. Sári (rouva Hidveghy).
5. Gyurka (bajalainen ylituomari).
6. Ella (rouva Endre Gábor).
7. Sándor (maatilanomistaja?).
8. Katinka (kenraali Radványin rouva).
9. Terka (rouva Laci Török).
10. Liza (rouva Gida Radványi).
11. Klári (rouva Feri Horkay).
12. Mici (rouva Sándorfy).
Tässä minun täytyy huomauttaa, että rouva Gyurkovics, omaa sukua Anna
Csákó, näki hyväksi tehdä sukupuuhun eräitä omavaltaisia muutoksia,
niin että hän vaihtamalla syntymisjärjestyksen siirsi nuoremmat Gyurkan
ja Sándorin heidän viidenneltä ja seitsemänneltä sijaltaan vastaaville
neljännelle ja viidennelle sijalle ja näihin täten syntyneihin
aukkoihin hän asetti Sárin ja Ellan. Tämän muutoksen hyväksyi koko
perhe niin perin pohjin, että tytöt aina nimittivät nuorempia
veljiänsä isoiksi veljikseen, suoden heille kaiken vanhemmille tulevan
kunnioituksen. Ja jos joskus sattui, että hajamielinen Sándor nimitti
Sária tai Ellaa isoksi sisarekseen, silloin runoilijoiden niin ylistämä
äidin käsi nopeasti rankaisi rikkomuksen perhesäädöksiä vastaan.
Rouva Gyurkovicsin tarkoitusten mukaisesti teen siis seuraavat oikaisut
sukupuuhun:
...
3. Milán
4. Gyurka
5. Sándor
— usean vuoden väliaika —
6. Sári
7. Ella
8. Katinka j.n.e.
Sukupuun aikamääriä minun täytyy vielä täydentää muutamilla
huomautuksilla.
En voi täysin varmasti päättää, kummalleko kaksosista esikoisoikeus
ja vanhemmuus juridisesti lankeaa. Se johtuu rouva Jurenan
hajamielisyydestä, sillä heti lasten syntymän jälkeen tämä
sekoitti heidät. Esikoisuuden erikoisasemaa ja sen vertauskuvaa,
perhesinettisormusta, he kumpikin sittemmin vaativat itselleen.
Andrásin haltuun se joutui aluksi, mutta myöhemmin Géza, ollessaan
aliluutnanttina, voitti sen korttipelissä veljeltään. Kun András
yhä edelleen kunnioitti tätä veljensä valloittamaa oikeutta, täytyy
minunkin sitä kunnioittaa, ja siksi olen asettanut Gézan nimen
ensimmäiseksi sukupuuhun.
Tässä täytyy minun vielä huomauttaa, että minun on ollut pakko panna
kysymysmerkki (?) Sándorin arvonimen jälkeen (katso I:n luettelon n:o
7), sillä hän oli alunpitäen valmistautunut insinööriksi ja ainoastaan
herra professori Warthan käsittämättömän uteliaisuuden tähden
antautui väliaikaisesti parantamaan perheen taloutta. (Kenties lienee
tarpeetonta mainita, että mainitun herra professorin uteliaisuus ilmeni
muutamissa tietoja vaativissa tutkintokysymyksissä.)
Näiden yleisten mietelmien jälkeen voin siirtyä kertomukseni
varsinaisiin sankareihin, Gyurkovicseihin.