Kaksi synnytystä saman vuorokauden kuluessa. Molemmat niin erilaisia
kuin suinkin ajatella saattaa. Toinen tapaus oli normaleista normalin,
toinen tuollainen nykyaikainen sairaalloinen synnytys.
Noiden terveiden ihmisten luona olin tietysti hyvin tyytyväinen.
Tällaisissa tapauksissa on lääkäri melkein onnellinen, kun häntä ei
tarvita, kun hän näkee, että terve luonto toimii itsestään.
Vaimo synnytti ensi kertaa ja oli senvuoksi hiukan levoton. Kaikki
kävi aivan säännöllisesti. Kun hän oli ollut tutkittavanani, tiesin jo
aikoja sitten, ettei mitään odottamatonta tule tapahtumaan.
Yhtä kaikki he vaivasivat minua luokseen. Ymmärränhän minä niin hyvin
tuon nuorissa aviopuolisoissa ilmenevän heikkouden. He ovat niin
ihmeissään siitä, että luonto heidän kauttaan toimii loistavimman
ihmeensä, että he ottavat kaiken aivan hassunkurisesti vastaan.
Molemmat aviopuolisot pelkäävät ja ovat hiukan kiihoittuneita. Jos
siihen aikaan pyytäisi heitä omantuntonsa nimessä vastaamaan, mikä
asia on maailman tärkein, niin he ehdottomasti sanoisivat: juuri tämä
synnytys!
No, senhän minä kyllä ymmärrän. Kaikki kävi normaalisti. Synnytys oli
helppo ja lapsi terve.
Olen tottunut laskemaan miehen kunnollisuuden siitä, kuinka levoton
hän on vaimonsa synnyttäessä. Eihän tämä määritelmä ole aina aivan
paikkaansa pitävä, mutta huvikseen jakaa ihmisiä senkin mukaan eri
luokkiin. Ensimäisen lapsen syntyessä perheeseen pitää tämä määritelmä
aina paikkansa. Kunnon mies kärsii hirveitä sielullisia tuskia ja
tuntee itsensä jollain tavoin syylliseksi. Tämäkin aviomies oli aivan
kuin päästä sekaisin. Hän oli tietysti ennen synnytystä lukenut
kaikenlaisia lääketieteellisiä kirjoja, ymmärtänyt ne osaksi väärin,
kuvitteli kaikki mahdolliset lisätaudit ja kysyi minun mielipidettäni
niiden suhteen. Olisi tehnyt mieleni melkein haukkua häntä, ellen
niin hyvin olisi ymmärtänyt hänen mielentilaansa. Kun kaikki oli
onnellisesti suoritettu, kätilö pesi lasta, ja minä jo olin eteisessä,
riensi mies minulle maksamaan. Minua suorastaan huvitti tuo kiire,
jolla hän tahtoi palkkioni suorittaa. Olisi pysynyt rouvansa luona ja
tullut jonain muuna päivänä maksamaan. Se olisi ollut järkevämpää.
Mutta tuo terve mies, joka terveessä naisessa oli synnyttänyt terveen
lapsen, oli koomillisessa isänilossaan minulle hyvin sympaattinen.
Keskellä sitä peloittavan suurta puutteellisuutta, jonka lääkäri
ehdottomasti tulee näkemään, oli hän aivan kuin keidas erämaassa.
Ensin teki mieleni hiukan häntä rangaista siitä, että hän parina yönä
oli aivan tarpeettomasti minua vaivannut saapumaan vaimoaan katsomaan,
mutta kun näin hänet tuossa edessäni ylpeänä isänarvostaan — kuinka
koomillinen onkaan mies ensi kertaa isäksi tultuaan, kun kaikki on
onnellisesti saatu loppuun, luulee hän olevansa tärkein henkilö koko
jutussa! — ja tiesin, että perheenlisäys aina tuottaa odottamattomia
menoja sekä että hänellä ei suinkaan ollut liikoja varoja, sanoin:
— Ette ole minulle mitään velkaa. Minä mielelläni autan terveitä
ihmisiä.
Hän tietysti kiitteli ja tahtoi melkein väkipakolla minulle maksaa.
Kummallista, kuinka järkevät ja kunnon ihmiset luulevat, että heidän
sittenkin täytyy tarjota rahaa, kun toinen on kieltäytynyt sitä
vastaanottamasta! Aivan kuin ilmaiseksi tekeminen ei olisi paljoa
rakkaampaa kuin maksun edestä!
Siinä sitten käteltiin ja kumarreltiin. Hän ei millään tavalla tahtonut
eroittaa kättäni kädestään, mutta kuitenkin näytti maa polttavan hänen
jalkojensa alla, ja kun olin painamassa ulko-ovea kiinni, oli hän jo
juoksemassa vaimonsa luokse.
Täältä oli minun mentävä toisen potilaan luo.
Oli sekin avioliitto! Miehellä oli aikoinaan ollut syfilis, joka kyllä
oli parantunut, niinkuin se saattaa parantua, siten, että milloin
tahansa voi puhjeta esiin. Nainen oli hysteerinen. Se oli sellainen
yhdistelmä inhimillistä kurjuutta, että sen voi hyväksyä ainoastaan
kirkko, joka antaa kelle tahansa luvan mennä naimisiin.
Että he tahtoivat saada nautinnon osakseen, sen minä ymmärrän.
Ihmisiähän hekin ovat ja kaipasivat sensatsionia suuremmassa määrässä
kuin moni terve, mutta että he tahtoivat saada lapsia itselleen, se oli
jotain käsittämätöntä senvuoksi, että he molemmat pitivät itseään perin
intelligentteinä; jos yleensä intelligenttisyyttä ja uskonnollisuutta
voi sovittaa yhteen, sillä he olivat hyvin uskonnollisia, ja joka
kerta, siellä käydessäni ja rouvaa tutkiessani, sain kelpo annoksen
raamatunlauseita niskaani. Niinkuin raamatulla olisi mitään tekemistä
luonnon laatiman prosessin kanssa. Toisinaan tulin ajatelleeksi,
että tuo mies uskoi aviollisen yhdyselämän kautta sovittavansa ne
nuoruuden hairahdukset, joista hänen tautinsa oli ollut seuraus,
uskonnollisuudella laastaroivan elämänsä, luullen olevansa oikeutettu
sellaiseenkin, joka sotii selvimpiä eetillisiä periaatteita vastaan.
Synnytys oli tietysti hyvin vaikea, niinkuin olin arvannutkin.
Kätilöllä ja minulla oli työtä pitkäksi aikaa. Mies katseli kalpeana
kädet ristissä puuhiamme. Olen varma siitä, että hän rukoili.
Kun lapsi oli syntynyt, vein sen toiseen huoneeseen ja jätin
hoitajattaren virvoittelemaan tainnoksiin mennyttä äitiä. Lapsi parka!
Syvällä säälillä häntä katselin. Hän oli selvästi perinyt isältään
liian paljon. Kasvoissa oli jokseenkin selvänä tuo erikoinen muoto,
joka syfilististen isien lapsilla useinkin on. Hän oli jo edeltäkäsin
määrätty tulemaan onnettomaksi maailmassa. Joko hän saisi periä isänsä
taudin jossain muodossa tai tulee hänestä henkisesti vaillinainen
olento. Ainoastaan jonkun kummallisen sattuman kautta voisi tämän
vaillinaisuuden ohella olla jokin erikoinen ominaisuus, jonka kautta
hän voisi saavuttaa elämässä ehkäpä suurtakin, sillä ostetaanhan
nerokkaisuus usein vaillinaisuuksien kustannuksella, mutta tämä
mahdollisuus oli tavattoman pieni, koska hänen äitinsä oli hysteerinen,
jonka kautta hänen hermostonsa tulee heikoksi.
Mitä tehdä? Olin auttanut maailmaan olennon, josta joka tapauksessa
tulee onneton ihminen, miehen, joka kirkon ja yhteiskunnan luvalla voi
jatkaa kurjaa ja heikkoa ihmissukua ja moniin polviin jättää henkisten
puutteellisuuksiensa jäljet. Kuinka minä vihasin elämää tällaisessa
puutteellisessa muodossa, tuota elämää, jota lääkärivalan nojalla
olin pakoitettu pitämään yllä. Nyt tunsin todellakin aivan todeksi
sen, että me lääkärit olemme yhteiskunnan suurimmat viholliset, me
kun pidämme hengissä kaikki kurjat ja vaivaiset ja annamme heille
tilaisuuden varttua niin vanhoiksi, että voivat maailmaan tuottaa lisää
vaillinaisia ihmisiä.
Kirottu lääkärivala! Minun teki mieleni tappaa tuo lapsi! En
ollut koskaan ennen sellaista tehnyt, vaikka epäilinkin, että
virkaveljeni monasti ryhtyvät sellaiseen keinoon vastoin lakia. Tuo
senttimenttalisuus, joka niin usein piilee meissä ihmisissä luonteemme
pohjalla ja tuppautuu selvän järjen tielle, se nytkin tuli minua
kiusaamaan.
Onko lääkärillä oikeutta estää jo elämään astunutta olentoa sitä
jatkamasta? Samassa ehdottomasti tulin ajatelleeksi, että tuo lapsi
kerran kuitenkin tulee kaipaamaan kuolemaa, huomatessaan, että elämä ei
anna hänelle kaikkea sitä, minkä se muille antaa, ja silloin hän kiroo
niitä, jotka ovat hänet maailmaan tuottaneet, ja saavuttaakseen edes
jotain onnea, rikkoo yhteiskunnalliset lait tavalla tai toisella.
Ei, sellainen ei saa elää!
Samassa sai lapsi ankaran kouristuksen. Vaikka sen ei tarvinnutkaan
merkitä sitä, että se saisi kaatuvataudin, niin saattoi se olla sen
ensimäinen enne.
Yksi pieni morfiiniruiskutus ja kaikki olisi lopussa!
Mutta kätilö? Kuka noiden naisten tunteellisuudesta tietää! Tiesin
hänet jokseenkin uskonnolliseksi, ja jos hän huomaisi tekoni, niin
herättäisi se hänessä kauhua ja hän pitäisi velvollisuutenaan ilmoittaa
kaikki. Niin kauan kuin hän oli huoneesta poissa, saatoin toimia.
Samassa astui hän sisään yhdessä lapsen isän kanssa. He olivat toiseen
huoneeseen kuulleet lapsen valituksen. Viereisestä huoneesta kuului
äidin heikko ääni, kun hän vaikeroiden kysyi, mikä lasta vaivasi. Hän
rukoili ja pyysi, että toisimme lapsen hänen luokseen.
Tämä päivä oli ainoa, jolloin ehkä jonkinmoinen tilaisuus lapsen
surmaamiseen tarjoutui minulle. Seuraavana päivänä se saattoi jo olla
mahdotonta. Nyt tämän yleisen hämmingin aikana täytyi minun toimia, jos
yleensä tahdoin laisinkaan onnistua.
Lähetin miehen rauhoittamaan vaimoa. Olin siis enään vain kätilön
seurassa, ja edessämme makasi lapsi yhtenä käppyränä. Minun täytyi
saada kätilö hetkiseksi huoneesta pois.
Lapsen kouristus alkoi heiketä, mutta samalla kuului vihlovia
valituksia äidin suusta. Kätilö riensi apuun.
Nyt tai ei koskaan!
Otin nopeasti morfiniruiskun taskustani. Pian olin sen täyttänyt, pieni
pistos ja lapsi oli hiljaa.
Se oli tauonnut elämästä.
Menin toiseen huoneeseen hoitelemaan äitiä ja samalla ruiskulla,
jolla olin hänen lapsensa surmannut, annoin hänelle morfiniannoksen
rauhoittuakseen. Kun hän jälleen lepäsi tyynesti, meni kätilö toiseen
huoneeseen, palasi vähän ajan päästä kalpeana ja viittasi minua
saapumaan.
— Lapsi on kuollut, sanoi hän.
— Minä arvasin, että niin kävi, vastasin minä. Tunsin itseni
kummallisen rauhalliseksi jopa onnelliseksikin, lähtiessäni talosta
pois. Itsetietoisesti, ilman suorastaan pakoittavaa syytä olin rikkonut
lääkärivalan. Mutta yhtäkaikki olin varma siitä, että olin menetellyt
oikein.
Nukuin yöni hyvin ja rauhallisesti.
Seuraavana aamuna, tullessani työhuoneeseeni, oli sen pöydällä
yksinkertainen kauppiaalta ostettu maljakko, jonka hintalappukin,
neljä markkaa, oli jäänyt jälelle ja maljakossa oli joukko ruusuja.
Palvelijattareni ilmoitti tuon edellisen isän tuoneen ne minulle sinä
aikana, jona olin jälkimäisen luona. Jos olisin ottanut tavallisen
maksun, olisin ottanut sata markkaa. Mies osti neljän markan maljakon
ja siihen luultavasti kuuden markan edestä ruusuja. Käytännöllinen
mies! Hän olisi kotinsa eteisessä ensi ilossaan kyllä maksanut minulle
sata markkaa, mutta sitten hän ennätti miettiä asiaa ja käytti lahjaan
kymmenen markkaa. Suoraan tunnustan, että hän siinä teki oikein.
Kukkien ohella oli pieni lappu, hiukan rypistynyt, vaikka sitä olikin
koetettu silittää. Nuori äiti oli vuoteellaan omakätisesti kirjoittanut
siihen nimensä ja sanan: "Kiitos!"
Mikä lapsellinen käsiala! Luulin hänellä olevan kehittyneemmän.
Tuollainen oikea nainen, joka on luotu synnyttämään terveitä lapsia,
tekee aina kehittyneemmän vaikutuksen, kuin mitä hän onkaan. Puhdas
naisellisuus on tavallaan jonkinmoinen lumoava veren aateluus, joka
tasoittaa kehityksen puutteellisuudet.
Sanomalehdissä oli tuon toisen isän lähettämä kuolinilmoitus ja sen
alla: "Herra antoi Herra otti j.n.e." Tietysti he sillä nyt lohduttivat
itseään!
Heidän lapsensa kuolemasta oli heille mielestäni suorastaan hyötyä ja
tuskin he arvaavatkaan, kuinka monesta ikävyydestä heidät säästin.
Lääkärit ainoastaan tällaisen kuoleman kautta kadottivat, sillä eläähän
lääkäri pääasiassa ihmiskunnan puutteellisten olentojen kustannuksella.