Alma valeli vedellä pikku Helmiä, joka makasi seljällään pesupunkassa,
niininen tyyny pään alla ja vatsalla villainen peite. Tyttö kirkui
ilosta, potki peitteen ylös ja huiski käsillään, että vesi roiskui
kauvas ympäri.
»Kuule, kuule, sinä vallaton, kun kastelet mamman ihan märäksi», puheli
Alma, »ja sitten kylmetyt vielä lisäksi. Annahan olla, mamma panee
vettä tuonne päälaelle ja pesee silmätkin, mitäs sitten sanot? Kas
noin. Herran tähden, elä suutu, se on tehty jo. No, kuka siellä taas
tulee? Ovi kiinni, lapsi on alasti».
Maijaliisa se oli, joka kyökin ovesta vääntyi sisään.
»Vieraita tulee, rouva, kaupungista. Kahdella hevosella ajoivat
pihaan.»
»Herroja vai rouvia?»
»Herroja. Apteekkari ja pormestari ja se vieras herra, maisteriko se
on?--Mitä nyt saadaan illaksi, kun ei ole kotona, ei minkäänlaista?»
»Noo, kyllä Maijaliisa keksii jotain.»
»Niin, kyllähän se! Rouva aina vaan panee leikiksi. Mutta minä en toden
perästä tiedä tällä kertaa, mitä niille laittaisi. Hiisi kaikkiakin,
oikein pistää vihaksi. Mikä niitä aina tuoneekin tänne vastukseksi.»
»Eihän niitä suuria laitoksia tarvitsekaan. Kunhan on ruokaa. Täytyy
heidän ymmärtää, ettei maalla voi olla niin varustettuna joka aika.»
»Kun olisi edes kaloja. Mutta kun nekin syötiin päivälliseksi, joka
nokare.»
»Annetaan kuivaa ruokaa vaan ja viilipiimää.»
»Tietäisin minä vielä yhden keinon.»
»Mikä se on?»
»Jos rouva raahtisi luvata muutamia kananpoikia.»
»Kuinka monta?»
»Ei kun kolme. Silloin kerrassa saisimme hyvän illallisen.»
Alman kävi niitä vähän sääli, mutta täytyi hänen kumminkin myöntää.
Hyvillä mielin pujahti Maijaliisa silloin tiehensä, ja Alma jäi
rauhaan.
Hän nosti Helmin vedestä, kuivaili hänet tarkoin lakanaan ja puki
puhtaat vaatteet päälle. Siinä tyttö nyt kellotti tyytyväisenä äidin
polvella. Pyöreitä kasvoja ympäröitsi kuultavan valkoinen pitsimyssy ja
hihasta pisti pienoinen nyrkki esiin.
Alma suuteli hänen hieneitä poskiaan, ja leukaa ja kaulaa, ja pientä
nyrkkiä.
»Oma rakas kultani. Sokurinukkini, mamma ihan syö sinut.»
Helmi nauroi ja sanoi »gää». Ja jokainoasta hyväilystä kun pääsi irti,
hän nauroi ja sanoi »gää».
»Gää, gää, gää», jamasi Alma. »Sinä pikku sopertelija, etkö osaa jo
sanoa muutakin kuin »gää». Sano näin: mam-ma ... mam-ma. Noo, sano nyt:
mam-ma!»
Helmi katsoi tiukasti äitiä suuhun, eikä aikaakaan ennenkuin jo alkoi
jäljittelemällä liikuttaa huuliaan.
»Mamm, mamm, mamm», sieltä tuli.