-- -- Nyt loppunäytös tää
Päätteeksi ihmeellisen tarinan.
_Niinkuin suvaitsette_.
Seuraavana aamuna herra Ratcliffe toi neiti Verelle hänen isältään
kirjeen, jonka sisällys oli seuraava:
"Lapsi kultaseni.
Sortavan hallituksen vaino pakottaa minut, henkeni turvallisuuden
tähden, lähtemään ulkomaille ja viipymään siellä jonkin aikaa. Minä
en pyydäkään, että nyt seuraisit minua tai että tulisit jäljessäni.
Sinä voit paremmin valvoa sekä minun että omaa etuasi jäämällä
tänne. On tarpeetonta selittää sinulle tarkemmin syitä eilisiin
eriskummallisiin tapauksiin. Minulla olisi mielestäni syytä
valittaa Sir Edward Mauleyn käytöstä minua kohtaan, vaikka hän
onkin sinun lähin sukulaisesi äitisi puolelta. Mutta koska hän on
säätänyt sinut perillisekseen ja aikoo kohta antaa suuren osan
omaisuuttaan sinun haltuusi, niin katson tuon asian täysin
sovitetuksi. Minä näen, ettei hän ole koskaan antanut anteeksi
sitä, että äitisi suostui mieluummin minun kosintaani kuin hänen
sukunsa määräämän sopimuksen ehtoihin, jotka mielettömällä ja
omavaltaisella tavalla määräsivät äitisi epämuotoisen sukulaisensa
puolisoksi. Sir Edward Mauleyn tuska oli niin suuri, että se
sekoitti hänen järkensä (joka totta puhuen ei koskaan ole ollutkaan
aivan selvä), ja minulle, hänen lähimmän sukulaisensa ja
perillisensä puolisolle, annettiin toimeksi hoitaa häntä ja
omaisuuttansa. Tämän toimen minä suoritinkin, kunnes ihmiset, jotka
epäilemättä luulivat tekevänsä oikein ja kohtuullisesti, hankkivat
hänelle jälleen täyden vallan hallita omaisuuttansa. Jos kuitenkin
tarkasti tutkittaisiin hänen myöhempää käytöstään, niin varmaan
tulisi ilmi, että häntä olisi edelleenkin täytynyt pitää hänen oman
etunsa vuoksi lempeän ja terveellisen valvonnan alaisena.
Yhdessä suhteessa hän kuitenkin osoitti tuntevansa verisiteiden
arvon ja samalla oman heikkoutensa. Kun hän luopui kokonaan
maailmasta piiloutuen monenlaisten valenimien sekä valepukujen
peittoon ja vaati, että pantaisiin liikkeelle huhu hänen
kuolemastaan (johon, tehdäkseni hänelle mieliksi, kernaasti
suostuinkin), hän jätti minun haltuuni useimmilta tiluksiltaan
saamansa vuokrat. Varsinkin niiltä, jotka olivat olleet sinun
äitisi omia ja joutuneet sittemmin hänelle, ainoalle miespuoliselle
perilliselle. Siinä asiassa hän saattoi luulla tekevänsä hyvinkin
jalomielisen teon, vaikka hän kaikkien syrjäisten mielestä täytti
vain luonnollisen velvollisuutensa. Sinä olit kaiken kohtuuden,
vaikkakaan et lain kirjaimen mukaan, äitisi perillinen ja minä
sinun luonnollinen holhoojasi. Minä en siis arvellut olevani tästä
kovin suuressa kiitollisuudenvelassa Sir Edward Mauleylle,
päinvastoin oli minulla mielestäni syytä valittaa, että herra
Ratcliffe mielivaltaisesti vain vähitellen tiputteli minulle nuo
tulot. Ottipa hän minulta vielä kiinnityskirjojakin tähän isältäni
perittyyn Ellieslaw'n kartanoon kaikista niistä summista, joita
vielä lisäksi halusin. Näin voidaan sanoa, että hän sai vähitellen
koko omaisuuteni vapaaseen hoitoonsa ja valvontaansa. Ja jos Sir
Edward Mauleyn teeskennelty ystävyys on ollut vain keinona, jolla
hän tahtoi saada asiani kokonaan valtaansa saattaakseen minut
häviöön milloin halusi, niin minä, sen sanon vielä kerran, arvelen
olevani hänelle vieläkin pienemmässä kiitollisuudenvelassa.
Syksyllä, viime vuonna, sen verran kuin minä sain kuulla, hänen oma
mieletön päähänpistonsa tai joku viittaamani hanke saattoi hänet
tälle seudulle. Syy, jonka hän toi esiin, kuuluu olleen se, että
hän halusi nähdä hautakiven, joka hänen käskystään oli asetettu
kartanomme kappelikirkkoon äitisi haudalle. Herra Ratcliffe, joka
tähän aikaan oli suonut minulle suuren kunnian muuttamalla minun
talooni niinkuin omaan asuntoonsa, oli niin hyvä että saattoi
kääpiön salaa tähän kappeliin. Seurauksena oli, niin hän kirjoitti
minulle, useampia tunteja kestävä hurjuuden puuska, jolloin hän
pakeni läheisille soille. Hiukan toinnuttuansa hän päätti asettua
asumaan eräälle kaikkein jylhimmälle paikalle toimittaakseen siellä
jonkinlaista poppamiehen virkaa niinkuin hän parhaimpinakin
aikoinaan aina mielellään oli tehnyt. Herra Ratcliffe -- se on
huomattava -- jonka olisi pitänyt antaa minulle tieto tästä
asiasta, jotta minä olisin saanut pitää vaimoni sukulaisesta
sellaista huolta kuin hänen surkea tilansa vaati, näytti sen sijaan
moitittavalla tavalla myöntyneen kääpiön hullutuksiin ja luvanneen,
jopa valalla vannoneenkin pitää ne salassa. Hän kävi usein Sir
Edward Mauleyn luona ja auttoi häntä, erittäinkin nyt, kun tämän
mieleen oli johtunut se eriskummallinen asia, että hän tahtoi
rakentaa erakkomajan. Heidän pahimpana pelkonaan kuuluu olleen,
että heidän seurustelunsa tulisi tunnetuksi.
Erakon asunnon ympärillä oli maa joka suunnalla aivan lakea, ja
heti kun joku lähestyi paikkaa, pujahti Ratcliffe piiloon pieneen
maanalaiseen rotkoon, luultavasti vanhaan hautakammioon, jonka he
olivat löytäneet suuren kivipatsaan luota. Tottapa sinäkin,
kultaseni, olet sitä mieltä, että semmoiseen salavehkeilyyn täytyi
olla tärkeitä syitä. Huomattava on myös, että onneton ystäväni,
jonka minä luulin olevan La Trappen munkkien luona, asuikin monta
kuukautta valepukuisena seitsemän, kahdeksan mailin päässä
kartanostani. Hän hankki itselleen minun salaisimmistakin
toimistani säännöllisesti tietoja, joita hän sai Ratcliffen tai
Westburnflatin tai jonkun muun henkilön kautta, sillä urkkijoiden
palkkaamiseen hänellä oli varoja ylenmääräisesti. Hän soimasi minua
pahantekijäksi, kun yritin saada aikaan avioliiton sinun ja Sir
Frederickin välillä. Minä tein minkä katsoin parhaaksi. Jos Sir
Edward Mauley oli toista mieltä, niin miksei hän astunut suoraan
esiin ja ilmoittanut tahtovansa ottaa osaa asian päättämiseen? Ja
miksei hän vaikuttanut siihen sillä vallalla, mikä hänellä oli
sinuun nähden, koska olet hänen suuren omaisuutensa perillinen?
Enkä minä nytkään, vaikka sinun hätäilevä ja hurjapäinen
sukulaisesi ilmoitti tahtonsa jokseenkin myöhään, tahdo panna
isänvaltaani hänen aikomustansa vastaan, vaikkakin se mies, jolle
hän tahtoo sinua puolisoksi, on nuori Earnscliff, vihoviimeinen,
johon olisin luullut hänen suostuvan erään turmiollisen tapauksen
vuoksi. Mutta annan mielelläni ja koko sydämestäni suostumukseni,
jos vain sinulle määrättyjä rahoja koskevat paperit laitetaan
peruuttamattomaan muotoon. Haluan, ettei lapseni joudu saman
mielivallan ja samojen äkillisten, ilman mitään syytä tapahtuvien
lahjojen peruutusten alaiseksi, joista minulla on niin suuri syy
valittaa. Sir Frederickiä et luullakseni enää koskaan saa nähdä. Ei
ole todennäköistä, että hän tulee pyytämään tytön kättä, jos tällä
ei ole perintöä tiedossa. Minä siis jätän sinut, Isabella
kultaseni, Jumalan viisauden ja sinun oman älykkyytesi haltuun
kehoittaen sinua viipymättä hankkimaan itsellesi kaikki ne edut,
jotka oikullinen sukulaisesi on minulta riistänyt yltäkylläisesti
ne sinulle vuodattaakseen.
Herra Ratcliffe ilmoitti minulle, että Sir Edward Mauley aikoi
määrätä minulle jonkin summan vuotuiseksi eläkkeeksi ulkomailla,
mutta sydämeni on liian ylpeä ottaakseni sitä _häneltä_ vastaan.
Minä sanoin hänelle, että minulla on rakas lapsi, joka nyt
rikkaaksi tultuaan ei suinkaan antaisi minun kitua köyhyydessä.
Katsoin oikeaksi sanoa hänelle aivan suoraan, että se lisäsumma,
jonka hän katsoo hyväksi määrätä, on järjestettävä siten, että se
todella riittää tähän välttämättömään ja luonnolliseen menoon. Minä
tahdon mielelläni määrätä omaksesi Ellieslaw'n kartanon tiluksineen
osoittaakseni sinulle isällistä rakkauttani ja epäitsekkyyttäni ja
haluani edistää sinun toimeentuloasi tässä maailmassa. Tähän
kartanoon kiinnitettyjen velkojen korot ovat tosin vähän suuremmat
kuin siitä saatavat tulot, vaikka luettaisiinkin mukaan
kohtuullinen vuokra asuinrakennuksesta sekä kartanon omassa
viljelyksessä olevista tiluksista. Mutta koska kaikki velkakirjat
ovat herra Ratcliffen, sinun sukulaisesi asiamiehen, käsissä, niin
sinulla ei mahtane olla kovin ahdistava velkoja. Ja samalla en voi
olla sinulle huomauttamatta, että vaikka minulla on syytä moittia
herra Ratcliffen käytöstä itseäni kohtaan, niin pidän häntä
kuitenkin rehellisenä ja suorana miehenä. Sinä voit huoletta kysyä
häneltä neuvoa asioissasi, puhumattakaan siitä, että hänen
suosionsa säilyttäminen takaa sinulle myös sukulaisesi suosion.
Sano puolestani terveisiä Mareschalille -- toivottavasti hänelle ei
tule mitään kiusaa noista nykyään tapahtuneista asioista.
Mannermaalle päästyäni kirjoitan sinulle pitemmälti. Sillä aikaa
olen sinun rakastava isäsi
_Richard Vere_."
Tämä kirje on ainoa lisävalaistus, jonka me olemme voineet saada
tarinallemme. Hobbien ja kenties useimpien lukijoittemmekin mielestä
Mucklestane-Moorin erakko ei ollut aivan täysijärkinen, joten hän ei
koskaan aivan selvästi tiennyt mitä hän tahtoi eikä myöskään osannut
pyrkiä tarkoitustensa perille selvimmillä ja suorimmilla keinoilla.
Hobbien mielestä saattoi löytää selitystä hänen käytökseensä yhtä vähän
kuin suoraa polkua niityllä, jolla kulkee satoja mutkittelevia jälkiä,
mutta ei ainoatakaan selvää tien pohjaa.
Kirjeen luettuaan Isabella kaikkein ensiksi kysyi, missä hänen isänsä
oli. Hän oli, niin vastattiin, aikaisin aamulla lähtenyt kartanosta
keskusteltuaan herra Ratcliffen kanssa pitkän aikaa, ja oli jo kaukana
matkalla lähimpään merisatamaan, missä hän toivoi tapaavansa jonkun
mannermaalle menevän laivan.
"Missä on Sir Edward Mauley?"
Kukaan ei ollut nähnyt kääpiötä edellisen illan merkillisen tapauksen
perästä.
"Kummallista!" virkkoi Hobbie Elliot. "Jos Elshie raukalle on jotakin
tapahtunut, niin soisin mieluummin, että minun taloni vielä kerran
ryöstettäisiin!"
Hän ratsasti heti erakon majalle, jossa yksin jäänyt vuohi tuli määkien
häntä vastaan, sillä lypsyaika oli aikoja sitten tullut ja mennyt.
Erakkoa ei näkynyt missään. Ovi oli auki, tuli sammuksissa, koko mökki
jäänyt samaan tilaan, jossa Isabella oli sen siellä käydessään nähnyt.
Selvän selvää oli, että kääpiö oli samalla kulkuneuvolla, jolla hän
edellisenä iltana oli saapunut Ellieslaw'hon, liikkunut jonnekin
muualle. Hobbie palasi kartanoon pahoilla mielin.
"Pelkäänpä pahoin, että Viisas Elshie on mennyt meiltä kiluineen
kaluineen."
"Hän on kuin onkin mennyt", virkkoi Ratcliffe, vetäen esille paperin,
jonka pisti Hobbien käteen. "Mutta lue tämä, niin saat nähdä, että
tuttavuus hänen kanssaan ei ole ollut sinulle vahingoksi."
Se oli lyhyesti kirjoitettu lahjoituskirja, jolla Sir Edward Mauley,
myös Elshender erakon nimellä mainittu henkilö, antoi Halbert eli
Hobbie Elliotille sekä Grace Armstrongille ikiomaksi sen rahasumman,
jonka samainen Elliot oli häneltä lainannut.
Hobbien iloon sekaantui toinenkin tunne, joka pani kyyneleet vuotamaan
hänen karkeille poskilleen.
"Kumma kuitenkin", sanoi hän, "vaan enpä voi iloita näistä kolikoista,
jollen saa tietää, että se miesparka, joka ne antoi, on onnellinen!"
"Lähinnä oman onnen nauttimista", lausui Ratcliffe, "on se tieto, että
on tehnyt toisia ihmisiä onnellisiksi. Jos kaikki minun herrani lahjat
olisivat kohdanneet tämmöisiä ihmisiä, niin kuinka toisenlainen olisi
silloin ollutkaan niiden vaikutus! Mutta liiallinen järjetön
anteliaisuus, joka täyttää ahneuden kidan tai antaa uusia varoja
tuhlaajalle, ei tee hyvää eikä saa kiitostakaan palkakseen. Yhtä hyvin
voisi kylvää tuulta saadakseen myrskyä sadokseen."
"Ja se olisi hyvin kepeä sato", virkkoi Hobbie. "Mutta, jos tämä nuori
neiti sallii, niin ottaisin mielelläni Elshien mehiläispesät ja veisin
ne Gracen pikku puutarhaan Heugh-footiin -- ei kumpikaan meistä anna
mehiläisten kuolla. Ja vuohiparka, joka ei tässä suuressa kartanossa
saa hyvää hoitoa, voisi saada ravintonsa meidän liljanurmikollamme
puron varrella. Koirat tutustuisivat siihen päivässä eivätkä tekisi
sille vahinkoa, ja Grace lypsäisi sitä Elshien sijasta joka aamu omin
käsin. Sillä vaikkakin hän oli yrmeä ja ynseä puheissaan, niin hän
kuitenkin rakasti luontokappaleita."
Hobbien pyyntöihin myönnyttiin mielellään. Ihmeteltiin vain hänen
luontaisen hienotunteista sydäntään, joka oli keksinyt tällaisen keinon
kiitollisuutta osoittaakseen. Hän tuli iloiseksi, kun Ratcliffe lupasi
ilmoittaa hänen hyväntekijälleen, että hän näin oli ottanut hoitoonsa
hänen lemmikkinsä.
"Älkääkä unohtako sanoa hänelle, että mummo sekä tyttölapset ja etenkin
Grace ja minä olemme hyvissä varoissa ja voimissa. Se on kaikki hänen
ansiotaan -- ja siitä hän iloitsee, luulisin."
Ja Elliot pysyi perheinensä Heugh-footissa yhä edelleenkin hyvissä
voimissa ja varoissa niinkuin hänen horjahtamaton rehellisyytensä,
helläsydämisyytensä ja miehuutensa täydellisesti ansaitsivatkin.
Kaikki Earnscliffin ja Isabellan avioliiton esteet olivat nyt
poistetut, ja heidän elatuksekseen määrätyt varat ja lahjakirjat, jotka
Ratcliffe Sir Edward Mauleyn puolesta antoi heille, olivat sellaiset,
että ne olisivat tyydyttäneet itse Ellieslaw'nkin ahneutta. Mutta neiti
Vere ja Ratcliffe eivät katsoneet tarpeelliseksi ilmoittaa
Earnscliffille, että erakko kohteli nuorta pariskuntaa niin
ylenpalttisella anteliaisuudella voidakseen siten sovittaa Earnscliffin
isän kuoleman, jonka pikaisuudessaan oli aiheuttanut monta vuotta
sitten tapahtuneessa kahakassa. Jos oli totta, niinkuin Ratcliffe
vakuutti, että kääpiön katkera ihmisviha hiukan hälveni siitä tiedosta,
että hän oli saattanut niin monta ihmistä onnelliseksi, niin
yllämainitun onnettoman tapauksen muisto lienee kuitenkin vaikuttanut
sen, että Sir Edward Mauley itsepäisesti kieltäytyi tulemasta katsomaan
heidän onneansa kaikista pyynnöistä huolimatta.
Mareschal juoksutti koiriaan, ammuskeli, joi claretviiniä -- kyllästyi
viimein kotiseutuunsa, läksi ulkomaille, otti osaa kolmeen sotaretkeen,
palasi jälleen kotiinsa ja nai Lucy Ildertonin.
Vuodet menivät ja tulivat, mutta ne kohtasivat Earnscliffin ja hänen
puolisonsa aina yhtä tyytyväisinä ja onnellisina. Vehkeilyihin halukas
kunnianhimo saattoi Sir Frederick Langleyn osalliseksi onnettomaan
kapinaan v. 1715. Hän joutui vangiksi Prestonissa Lancashiressä,
yhdessä Derwentwaterin kreivin ja muiden kanssa. Hänen puolustuksensa
sekä mestauslavalla pidetty viimeinen puheensa ovat luettavina
Valtiollisissa oikeudenkäynneissä. Herra Vere, joka sai tyttäreltään
runsaan eläkkeen, pysyi lopun ikänsä ulkomailla, otti osaa Law'n
pankkiasiaan Orleansin herttuan hallitusaikana, ja yhteen aikaan häntä
luultiin äärettömän rikkaaksi. Mutta tuon maailman mainion
saippuakuplan puhjettua hän tuskastui siitä, että hänen jälleen täytyi
tyytyä kohtuulliseen eläkerahaansa (vaikka hän näki tuhansien
onnettomuuskumppaniensa suorastaan nääntyvän nälkään). Mieliharmista
hän sai lopuksi sydänhalvauksen joka vei hänet kuolemaan muutamien
viikkojen sairauden jälkeen.
William Westburnflat pakeni kohta Hobbien kostoa niinkuin häntä
arvokkaammat miehet lain kouraa. Isänmaanrakkaus kehoitti häntä
palvelemaan omaa maata ulkomailla. Mutta toiselta puolen rakkaus
kotiseutuun neuvoi häntä jäämään saareensa ja poimimaan maantiellä
kulkevilta kansalaisiltaan kukkaroja, taskukelloja ja sormuksia.
Onneksi edellinen tunne voitti jälkimmäisen ja hän läksi sotaväkeen
Marlborough'n johdon alaiseksi. Hän sai upseerin arvon, mihin
korotukseen hänen taitava karjanhankkimisensa huoltojoukoille suuresti
vaikutti. Hän palasi kotimaahansa monen vuoden kuluttua tuoden mukanaan
sievoisen rahasumman (Jumala tiesi millä tavoin se oli kokoonsaatu).
Ensi töikseen hän revitti alas rosvoluolansa Westburnflatissa ja
rakensi sen sijalle korkean, kaitaisen, kolmikerroksisen
maalaiskartanon, jossa oli savupiippu kummassakin päässä. Hän
ryypiskeli paloviinaa samojen naapurien kanssa, joilta hän nuorempana
oli ryöstellyt, kuoli omaan vuoteeseensa ja sai hautakiveensä
Kirkwhistlessä (se on vieläkin tallella) sellaisen mainesanan, että hän
oli täyttänyt kaikki urhoollisen soturin, hyvän naapurin ja hartaan
kristityn velvollisuudet.
Herra Ratcliffe asui tavallisesti Ellieslaw'n herrasväen luona, mutta
matkusti säännöllisesti joka kevät ja joka syksy pois kuukauden ajaksi.
Tämän ajoittain sattuvan matkansa suunnasta ja tarkoituksesta hän
jyrkästi vaikeni, mutta jokainen tiesi hyvin, että hän kävi silloin
onnetonta herraansa katsomassa. Viimein, kun hän taas kerran palasi
tämmöiseltä käynniltä, ilmaisi hänen murheellinen muotonsa sekä
surupukunsa Ellieslaw'n asujille, että heidän hyväntekijänsä ei enää
ollut elävien parissa. Sir Edward Mauleyn kuolema ei lisännyt heidän
rikkauttaan, sillä hän oli jo eläessään antanut pois kaiken
omaisuutensa, suurimman osan heille. Ratcliffe, hänen uskottu miehensä,
kuoli vanhalla iällä, eikä hän koskaan ilmaissut, missä hänen herransa
oli viettänyt loppuikänsä, ei myöskään hänen kuolemantapaansa eikä
hautapaikkaansa. Oli syytä luulla, että hänen herransa oli käskenyt
hänen pitää kaikki nämä asiat salassa.
Elshien äkillinen katoaminen eriskummallisesta erakkomajastaan vahvisti
niitä huhuja, jotka hänestä olivat levinneet kansan keskuuteen. Moni
luuli, että kääpiö, uskallettuaan astua pyhitettyjen seinien
sisäpuolelle, vastoin paholaisen kanssa tehtyä liittoa vietiin elävältä
hiiteen majalle palatessaan. Mutta useimmat luulivat, että hän oli
kadonnut vain ajaksi ja näyttäytyy toisinaan yhä vieläkin vuoristossa.
Ja muistellessaan, niinkuin tavallisesti tehdään, enemmän hänen hurjia,
tuskallisia puheitaan kuin hänen monien tekojensa hyväntahtoista
tarkoitusta, kansa usein sekoittaa hänet Kankaan Mieheksi nimitetyn
pahan haltian kanssa, josta Elliotin vanha mummo kertoi
lastenlapsilleen. Tavallisesti luullaan hänen noituvan lampaat, niin
että uuhet saavat keskosia. Ollaan myös näkevinään hänen irroittavan
suuria lumikinoksia ja pudottelevan niitä vaeltajien niskoille, kun
nämä ovat tuiskuilmassa hakeneet itselleen turvapaikkaa vuoripuron
äyrään tahi syvän laakson jyrkän seinän vierestä. Sanalla sanoen,
onnettomuudet, joita tuo paimenkansa kaikkein pahimmin pelkää ja
inhoaa, luetaan _Mustan kääpiön_ syyksi.
Viiteselitykset:
[1] Englannissa ja Skotlannissa maa on enimmäkseen rikkaiden herrojen
hallussa, ja talonpojat ovat vain arentimiehinä eli lampuoteina.
[2] Skotlannissa syödään paljon kauraleipää.
[3] Presbyteriläisiin kuuluvat protestantit.
[4] Skotlannissa oli vuoristossa ja alankomaissa aivan eri kansaa, eri
tapoja.
[5] Kekäle, joka jätettiin tuhan alle kytemään, jotta tarvittaessa
saataisiin taas tulta.
[6] Skotlannissa, jossa ilma usein on sumuista, luuli kansa näkevänsä
pieniä haltiaparvia tanssivan utujen keskellä. Suom. huom.
[7] Siksi sanotaan Skotlannissa paholaista.
[8] Skotlannin murteella earn merkitsee kotkaa, ja cliff on
englanninkielellä kallio.
[9] Edinburghin kaupungin.
[10] Linnamäki oli hirttopaikka Jeddartin kaupungissa, jolla moni
Westburnflatin ammattitoveri on saanut loppunsa.
[11] Puitten puutteessa käytetään siellä turpeita polttoaineena.
[12] Muinaisina aikoina, jolloin Englanti ja Skotlanti vielä olivat eri
valtakuntina, tapahtui usein ryöstöretkiä puolelta ja toiselta, jotka
kostettiin likimmille vihollisen puolella rajaa asuville, kysymättä,
ketkä olivat tuhon tehneet. Suom. huom.
[13] Länsi on Englannin kielellä West, alkutavu tuon rosvon nimessä.
[14] Jakobiiteiksi sanottiin karkoitetun Stuart-kuningassuvun
puoluelaisia.
[15] Turnersholm oli paikka Englannin ja Skotlannin rajalla, missä usein
tapahtui kaksintaisteluja.
[16] Tolboothiksi (tullihuoneeksi) eli Midlothianin sydämeksi sanotaan
vankilaa Edinburghissa.
[17] Jokin tauti näillä rämeisillä seuduilla.
[18] Grace merkitsee englanninkielellä armoa.
[19] Nostoksi sanottiin myös hautajaisten alkua, arkun nostamista.
[20] Kuningas Vilhelm III.
[21] Englannin laivaston päällikkö.
[22] Englannin silloinen kuningatar Anna.