basson, tenorin, alton ja b-kornetin soittajat, näillä kullakin on
nuottikirja, viidentenä tulee klarinetinsoittaja ilman nuottikirjaa.)
OPETTAJA
Tulkaa tännepäin. Tänne näin. Täällä on teille oma lava. (Ohjaa
soittajat lavalle.) Kai te osaatte sitten soittaa sen Kunkrissanin
marssin. Se sopisi niin hyvästi. (Soittajat nyökkäävät.) Ja sitten kun
minä annan merkin, niin te saatte aloittaa.
(Opettaja juoksee vasemmalle, soittajat asettuvat soitto-asentoon).
OPETTAJA (Hetken kuluttua juoksee takaisin ja huutaa).
No, nyt! Aloittakaa nyt! (Menee sen jälkeen oikeanpuolisen penkin luo
ja katselee tyytyväisenä, minkä vaikutuksen mahtava soitto tekee).
(Soittokunta soittaa »Kope Christian stod ved», mutta klarinetti, joka
soittaa korvakuulolta, tekee omasta aloitteestaan jos minkälaisia
koristuksia ja kuvioita. Torvet sekaantuvat silloin tällöin tahdissa
ja töräyttelevät aivan luvattomia. — Ihmiset kumminkin kuuntelevat
ihmeissään ja ihastuksissaan).
OPETTAJA (Juoksee kesken soiton vasemmalle ja huutaa).
Tänne päin! Kantakaa varovasti.
(Opettaja palaa vasemmalta. Hänen jälessään tulevat Tuppu ja eräs mies
kantaen laatikkoa, jonka laskevat pöydän viereen ja nostavat laatikosta
mahdollisimman pienikokoisen separaattorin pöydälle. Tuppu ja hänen
seuralaisensa menevät vähän sivulle. — Ihmiset aikovat nousta ylös
separaattoria katsomaan. — Soitto loppuu.)
OPETTAJA (Opettaja-äänellä).
Istukaa kaikki paikoillanne, niin te näette kaikki aivan hyvin.
IITU (Tulee vasemmalta vetäen pienestä laatikosta tehtyjä,
nelipyöräisiä leikkivankkureita. Laatikossa on kaksi noin 2—3 litran
vetoista maitokannua.) Tännekö tämä maitokuorma oli tuotava.
OPETTAJA
Aivan oikein. Jätä siihen vain.
(Iitu menee vähän sivulle. Kiellosta huolimatta menevät kaikki
muut tarkastamaan separaattoria lähempää paitsi Janne, joka mitään
huomaamatta murjottaen tuijottaa separaattoria, ja Aapo, joka näkyy
silmillään hakevan jotakin väkijoukosta. — Separaattorin tulee
kumminkin näkyä katsomoonkin.)
VAPPU (Tulee melkein kohta Iitun jälessä, jää vasemmalle etualalle,
katselee separaattoria ja hymähtää).
Tuollainen rääppänäkö se vain olikin.
AAPO (Tulee Vapun luo, viittaa separaattoria).
Tuossa se nyt sitten on se koko riidan syy.
VAPPU
Kovin on pieni! Ja tuollaisen tähden sitten tehdään laulut, riidellään
ja itketään.
AAPO (Vakavasti).
Tyhjästähän ne suuret riidat aina saadaan syntymään, kun on vain
riitojen tekijöitä. (Äänen sävy muuttuu lämpimäksi.) Mutta kuinka se
on, pelkäätkö sinä vielä tuota — meijeriä?
VAPPU (Vilkaisee hämillään Aapoa ja painaa päänsä alas).
En tiedä.
AAPO (Ottaa taskustaan pienen paketin ja antaa sen Vapulle).
Katsos, minä toin sinulle vähän kaupungintuliaisia, että jos sinä
huolit niistä —
VAPPU (Yhä enemmän hämillään).
Mitä — sinä —
AAPO
Ja sitten minä toin sinulle tämän. (Ottaa taskustaan sormuksen ja
pistää sen Vapun sormeen).
VAPPU (Iloisena).
Kuule, Aapo. — (Puristaa Aapon kättä.) Kuinka sinä osasit ostaa tämän
sormuksen? Se on aivan kuin mitan mukaan.
AAPO (Hymyilee). Se _on_ mitan mukaan ostettu. Minulla on niitä
apulaisia. (Sydämellisesti.) Ja kuule, Vappu, kyllä sinä saat pitää
kirnun vielä meilläkin, ettei sinun tule ikävä! (Katsoo Vappuun
hymyillen).
VAPPU
Niin, Aapo, älä naura. — Eihän minulla olisi teille mitään annettavaa,
ellen saisi edes kirnuta voita.
AAPO (Vähän viekkaasti).
Kenelle »teille»?
VAPPU
Sinulle ja lapsille.
AAPO (Nauraa).
Mutta eihän meillä vielä ole — (Vappu painaa ujona päänsä alas) — mutta
niitä tulee. (Tempaa Vapun kainaloonsa).
IITU (Huomaa Vapun ja Aapon, huutaa). Hii, hei! (Hyppii tasajalkaa.)
Nyt minä pääsen Vapun piiaksi. (Tulee Vapun luo.) Enkös pääsekin!
VAPPU (Katsoo Aapoon).
Jos isäntä sinusta huolii.
AAPO
Kyllä isäntä huolii.
(Väkijoukko, joka on innokkaana katsellut ja arvostellut separaattoria,
kuulee Iitun riemun ja huomaa Aapon ja Vapun. Kuuluu huudahduksia:
Jahaa! — Vappu ja Aapo. — Katsokaas noita!)
HILIPPA-HEIKKI
Sitäkö varten sinä sen soittokunnankin? No nyt minä ymmärrän! No,
onneksi olkoon. (Menee kättelemään Aapoa ja Vappua. Kaikki isännät
käyvät onnittelemassa Aapoa ja Vappua, palaavat sitten takaisin
paikoilleen. Fiia menee Jannen luo ja pukkaa häntä kylkeen tarkoittaen,
että Jannekin kävisi onnittelemassa, jää sitten Jannen luo.)
JANNE (On koko ajan tuijottanut separaattoria sekavin tuntein, herää
nyt. — Sisäisellä vakaumuksella).
Ei se ole kovin kumma masiina! — Ja pieni se on! — Mutta sillä on kaksi
sarvea kuin pirulla! — Ja mitä pienuudesta. Pieni se on ampiainenkin ja
sillä on vain yksi piikki, mutta päästäpäs se naamaasi pomppimaan! —
Kyllä se niin on, että: irti tästä talosta.
FIIA (Iloisena).
Jottako jo lähdet torpan tekoon?
JANNE
En! — Mutta minä menen Ameriikkaan! — Siellä saa mies syödä mitä
ansaitsee vaikka söisi läskiä ja voita ja joisi kermaa päälle.
(Fiialle.) Tahdotko tulla samaan joukkoon vain onko tuo (viittaa
Tuppuun, joka seisoo separaattorin vieressä) vieläkin sinun mielestäsi
se parempi miehenalku?
FIIA (Vähän naurahtaen). Ei ole. Eikä ole koskaan ollutkaan.
JANNE
Ja etkö sano enää koskaan, että minä olen niinkuin valtiopäiviltä
tullut?
FIIA (Naurahtaen).
En sano! — En koskaan! (Vilkaisee Justukseen ja Iiskaan. — Vakavasti.)
Kun sinä taidat ollakin ainoa mies koko joukosta.
JANNE
Silloin lähdetään yhdessä.
FIIA (Onnittelijoille, jotka ovat jo melkein kaikki palanneet
paikoilleen).
Olisi tässä toinenkin pari.
(Kaikki kohahtavat ihmetellen, eivät onnittele kädestä, mutta kuuluu
vuorosanoja: No kas vain! — Sehän mukavasti sattuu että kaksi paria. —
No onnea ja menestystä! — Pitkää ikää ja paljon lapsia! — J.n.e.)
10:s kohtaus.
Kaikki edelliset.
OPETTAJA (Lyö käsiään yhteen. — Opettaja-äänellä).
Ehkä me nyt sitten ryhdymme siihen pääasiaan! (Lähtee puhujalavalle
päin).
ENKKELI (Havahtuu. Kiljaisee).
Joo, niin, pääasiaan. Kysy nyt, Kalle, Mariannalta, että onko se asia
nyt sitten selvä.
MARIAANA
Kyllä se nyt on selvä. Isä käski sanoa, että sopii mennä vaikka ensi
sunnuntaiksi kuulutuksille.
ENKKELI (Iloisena).
No niin! Nyt sitä taasen on niinkuin ainakin isäntämies!
OPETTAJA (On noussut puhujalavalle, ottaa lakin päästään, puhuu
saarnaäänellä).
Rakkaat ystävät! Arvoisat kansalaiset! — Kaikki me tiedämme, mikä ylevä
asia on meidät, itse kunkin majastamme kutsunut tähän tilaisuuteen.
Sillä asia, joka meidät, arvoisat kansalaiset, on tähän tilaisuuteen
kutsunut, on tärkeä. Ja me olemme itse kukin majastamme tähän juhlaan
saapuneet siinä mielessä, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu, ja me
olemme tietoisia, että meidän oli sen vuoksi lähdettävä majastamme
ulos, että tämä tärkeä asia meitä kutsuu ja se kutsu meitä velvoittaa.
— Rakkaat ystävät. Tarkastakaamme nyt näitä kahta kohtaa, kuinka
velvoitus meitä kutsuu ja kuinka kutsu meitä velvoittaa. (Taidepaussi).
JANNE (Fiialle päättävästi).
Kuule Serafia. Me lähdemme nyt pois! (Ottaa Fiiaa kädestä ja menevät
pois vasemmalle).
OPETTAJA (Katsoo poistuviin, jatkaa sitten puhettaan).
Niinkuin tähän uuden, paremman ajan kodin seinään on kultakirjaimin
piirretty »Eläköön» — (Muistaa samalla unhottuneen asian. — Puhuu
tavallisella äänellä.) Kuulkaa kun minä puheeni lopetan ja sanon
kohoittakaamme eläköön-huuto, niin silloin pitää jokaisen huutaa
»eläköön». (Saarna-äänellä.) Niinkuin tähän uuden paremman ajan kodin
seinään on kultakirjaimin piirretty »Eläköön» niin velvoitus meitä
kutsuu että Huhtajärven kylä elää ja nousee valon ja valistuksen
mukaan korkealle (häkeltyy) valistuksen ja valon — korkealle niin kuin
kultakirjaimin on piirretty — (Pyyhkii hikeä ja haukkoo tyhjää ilmaa,
lopettaa hätääntyneenä.) Eläköön Huhtajärven meijeri!
(Kaikki ovat seuranneet puhetta tylsinä. Puheen lopussa huutavat
kaikki, kuka »hii», kuka »haa»! Kuka »hellerei»! Joku huutaa
»eläköönkin», soittokunta aloittaa uudelleen saman marssin.)
Esirippu.