Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
KOMMUNISTINEN YHTEISKUNTA
VUONNA 2000
JATKOA JA VASTAUS EDWARD BELLAMYN
ROMAANIIN "VUONNA 2000"
Kirjoittanut
Richard Michaelis
Saksasta suomentanut
H. K.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Arvi A. Karisto 1909.
Tekijän alkulause.
Jokainen pyrkimys etsiä totuutta ja aikaansaada parannusta oloissamme
ansaitsee tunnustusta -- silloinkin, kun emme voi hyväksyä suuntaa ja
ehdotettuja toimenpiteitä. Herra Edvard Bellamyn kirja "Vuonna 2000" on
yritys parantaa ihmiskunnan tilaa ja on senvuoksi kiitosta ansaitseva;
mutta jos me hänen parannusehdotuksiltaan riisumme sen kimmeltelevän
vaipan, johon hän on ne pukenut, ei jää jälelle muuta kuin silkkaa
kommunismia. Ja tämä on kaikkialla, missä se on otettu käytäntöön ilman
uskonnollista pohjaa, osottautunut mahdottomaksi toteuttaa.
Chicago on viimeisinä neljänätoista vuonna ollut kommunistisen ja
anarkistisen liikkeen keskustana Yhdysvalloissa. Kun minä
toimittamassani lehdessä "Freie Presse" puolustin niitä perusaatteita,
joilla amerikalainen valtio-olemus lepää, Europan liiaksiasutuista
teollisuusmaista maahan kuljetettuja oppeja vastaan, tutustuin niin
hyvin näihin kuin noiden yhteiskunnanpelastajien houreisiin ja
omituisuuksiin, jotka aivan täydestä todesta luulivat, että heidän
hallussaan muka oli jokin aivan varma parannuskeino, jonka avulla he
eivät tekisi täydelliseksi ainoastaan kaikkia inhimillisiä laitoksia
vaan vieläpä itse ihmisetkin.
Herra Bellamy edustaa sentään maltillisempia mielipiteitä kuin mitä
monet muut ovat opettaneet; mutta hänellä on Chicagon kommunistein ja
anarkistein kanssa yhteistä se, että hän on käynyt kykenemättömäksi
oikein arvostelemaan nykyajan laitoksia, oloja ja ihmisiä, että hän
katsoo aivan liian vähäisiksi ne esteet, jotka vaikeuttavat hänen
ehdottamiensa muutosten toimeenpanoa, että hän todella uskoo, että hänen
valtioilmalinnansa tuossa tuokiossa muuttuvat tosikuviksi ja että hän
asuttaa pilviparatiisinsa enkelien kaltaisilla olennoilla, jotka ovat
päässeet kaikista inhimillisistä heikkouksista eivätkä missään
tapauksessa tekisi mitään vääryyttä. Oletus, että miehet ja naiset
kommunistisessa valtiossa kokonaan vapautuisivat itsekkyydestä,
kateudesta, vihasta, luulevaisuudesta, riidanhalusta ja vallanhimosta,
on yhtä järkevä tai järjetön kuin otaksuminen, että ihminen voi nukkua
113 vuotta ja sitte herätä yhtä nuorena ja voimakkaana kuin oli maata
mennessään.
Mitä kummallisia toimenpiteitä yhteiskunnanpelastajat toisinaan
ehdottavatkaan! Joh. Most tahtoo yhdenvertaisuuden nimessä ensin ottaa
hengiltä ne, jotka eivät kaikissa asioissa ole samaa mieltä kuin hän.
Sitte hän poistaisi kaikki lait ja virkamiehet ja päästäisi sitten
luonnon vapaasti irralleen.
Herra Bellamy taasen tahtoisi, niinikään yhdenvertaisuuden nimessä,
riistää kaikilta kelvollisilta ja ahkerilta työmiehiltä melkoisen osan
siitä, mitä he työllään ovat ansainneet, ja jakaa sen kykenemättömille,
tuhmille ja laiskoille työmiehille, ja tämä olisi sitte sitä, mitä Herra
Bellamy nimittää oikeudeksi ja yhdenvertaisuudeksi.
Ja saavuttaakseen tämän otaksutun "tasa-arvoisuuden" täytyisi herra
Bellamyn luonnollisesti uhrata vapaa kilpailu, tuo jättiläisvoima, joka
on nostanut meidät kaikki ja herra Bellamyn meidän kanssamme sille
korkealle sivistys- ja siveellisyystasolle, jolla ihmiskunta nyt on. On
totta, että vapaan kilpailun seurauksena on ollut ja vieläkin on suuria
väärinkäytöksiä. Mutta jokainen järjestelmä voi johtaa väärinkäytöksiin,
ja se seikka, että jotain asiaa väärinkäytetään, ei ollenkaan todista,
että asia itsessään olisi huono.
Ei kukaan voi kieltää, että vapaa kilpailu on kristillisen sivistyksen
vuosisatoina korkealle kehittänyt ihmiskunnan henkisiä ja aineellisia
voimia, että vapaa kilpailu näiden vuosisatojen kuluessa on kannustanut
kaikkia ihmisiä panemaan liikkeelle paraat kykynsä ja nostanut sukumme
niin korkealle tasolle, että tavallisella työmiehellä on enemmän
mukavuuksia ja nautintoja saatavissa kuin niillä kuninkailla, joista
Homeros laulaa.
Jokaisella ihmispolvella on suoritettava suuria tehtäviä, ja meidän
tehtävämme on järjestää kapitaalin ja työn väliset suhteet, jotka ovat
tulleet erittäin vaikeiksi sen jälkeen, kun höyryvoiman keksimisen
kautta useilla ammattialoilla on tapahtunut suuria muutoksia.
Meidän on löydettävä keinot ja tiet, ei välttääksemme työtä, jota herra
Bellamy kirjassaan pitää jonakin pahana, vaan parantaaksemme aikamme
aivosyöpä: alituinen epävarmuus ja köyhyyden pelko. Mutta sen voimme
tehdä yhteistoiminnan kautta ja vakuutusyhtiöiden avulla, jotka ovat
perustetut keskinäisyyden pohjalle, ilman että meidän täytyy joutua
kommunismiin, tuohon inhimillisen yhteiskunnan alhaisimpaan olomuotoon.
Epätäydellisyyden, joka on ihmiskunnalle ominainen, täytyy
luonnollisesti esiintyä myös kaikissa sen töissä ja laitoksissa, eikä
senvuoksi mikään ole helpompaa, kuin jossain tulevaisuuden-romaanissa
osottaa kaikkien ihmisten ja asioiden riittämättömyys ja sitte
rakennella enkelien asumia pilvilinnoja.
Minä aion nyt tehdä katsauksen tulevaisuuteen. Olen osottava, kuinka
herra Bellamyn kauniin kertomuksen täytyy loppua, jos sitä jatketaan.
Aikomukseni on osottaa, että herra Bellamy yrittää saada aikaan
ehdottoman yhdenvertaisuuden tilan, mutta sitte, epäillen sen
mahdollisuutta, puoltaa eriarvoisuutta, joka monessa suhteessa tulisi
rasittavammaksi kuin nykyiset olot. Olen näyttävä, että herra Bellamyn
esittämän hallitusmuodon vallalla ollessa suosikkijärjestelmän ja
turmeluksen julkisessa ja ammattielämässä täytyisi runsaasti rehottaa.
Olen todistava, että herra Bellamyn Yhdysvalloissa on hyvin vähän
inhimillistä vapautta huomattavissa ja että itsetietoinen, riippumaton
Amerikan kansa ei koskaan kärsisi sellaista orjuutta, ja minä olen aivan
epäämättömästi näyttävä toteen, että kansa herra Bellamyn ylistämässä
valtiossa tulisi olemaan paljoa köyhempi kuin nyt.
En suinkaan kiellä, että meidän yhteiskuntamme on kipeästi
perinpohjaisten parannusten tarpeessa; mutta en ole valmis sokeasti
seuraamaan herra Bellamya, herra Most'ia tai ketä tahansa vaan siitä
syystä, että hän väittää heti voivansa vapauttaa maailman kaikista
epäkohdista. Minulla ei ole aikomusta päistikkaa syöksyä pimeyteen.
Jos herra Bellamy ja hänen kannattajansa ovat niin varmat siitä, että
voivat perustaa tuhatvuotisen valtakunnan, jossa inhimillinen onni
asustaa, niin tehkööt niinkuin "Amana Societyn" kommunistit, jotka
perustivat Jowan valtioon yhteiskunnan, jossa vallitsee uskonnon
pohjalle perustuva omaisuuden yhteys. Yhdysvaltain hallituksella on
vielä suuret alat hyvää maata, johon herra Bellamy ja hänen ystävänsä
voivat asettua ja maailmalle osottaa, kuinka ihmiskunta käden
käännähdyksessä tehdään täydelliseksi. Mutta heidän ei pitäisi vaatia
Yhdysvaltain kansaa hylkäämään nykyistä hallitusmuotoaan ja
yhteiskuntajärjestystään, ennenkuin herra Bellamy ja hänen ystävänsä
ovat todistaneet, että heidän yhteiskunnan parantamiseksi keksimänsä
keinot ovat käytännössä varmasti tehoavia.
Chicago, Huhtikuulla 1890.
*Richard Michaelis*
ENSIMÄINEN LUKU.
Esitelläkseni itseni niille lukijoille, jotka eivät tunne herra Edward
Bellamy'n kirjaa "Looking Backward" ("Katsaus taaksepäin")[1], kerron
tässä lyhyesti elämäni merkilliset tapaukset, jotka kerrotaan mainitussa
teoksessa.
Minä olen syntynyt 26 p. jouluk. 1857 Bostonissa ja sain kasteessa nimen
Julian West. Kävin ensin alempaa koulua ja sitte ylemmän opiston
kotikaupungissani; mutta kun minulla oli melkoinen omaisuus, en
antautunut mihinkään virkaan enkä ammattiin. Olin kihloissa kauniin
Edith Bartlett'in kanssa. Aikomuksemme oli mennä naimisiin heti, kun
uusi taloni saataisiin asuttavaan kuntoon. Valitettavasti kirvesmiesten
ja muurarien lakot useita kertoja keskeyttivät rakennustyön, ja minä
asuin edelleenkin isäini talossa, jossa kolme perheemme sukupolvea oli
elänyt.
[1] Suomeksi ilmestynyt Työväen Sanomalehti Osakeyhtiön kustannuksella
Helsingissä v. 1907 nimellä "Vuonna 2000". Kaikki tässä kirjassa
esiintyvät viittaukset sivulukuihin tarkoittavat tätä painosta.
Kun usein kärsin unettomuutta, olin antanut vanhan taloni perustukseen
laittaa holvin, johon suurkaupungin melu ei päässyt tunkeutumaan untani
häiritsemään. Holvi oli kokonaan tulenkestävä ja raitista ilmaa tuli
sinne rautaisen putken kautta, joka ulottui talon katolle.
Saadakseni unta olin usein pakotettu käyttämään mesmeristin apua. Niinpä
myös 30 p. toukok. 1887. Vietettyäni kaksi unetonta yötä lähetin mustan
palvelijani Sawyerin erään tri Pillsbury'n luo, joka tällaisissa
tilaisuuksissa aina kernaasti oli auttanut. Lääkäri oli juuri
lähtemäisillään kaupungista, etsiäkseen itselleen toimialaa New
Orleansissa ja viimeisen kerran hän siis nyt minua hoiti. Minä käskin
Sawyeriä herättämään itseni seuraavana aamuna klo 9 ja vaivuin sitte
mesmeristin temppujen vaikutuksesta raskaaseen uneen.
Kun heräsin, huomasin, että olin nukkunut 113 vuotta, 3 kuukautta ja 11
päivää.
Minä sain tietää, että vanha taloni oli palanut ja Sawyer liekeissä
saanut surmansa. Tri Pillsbury oli jättänyt Bostonin, maanalaisen holvin
olemassaolo oli ollut ystävilleni tuntematon, taloa ei oltu enää
uudelleen rakennettu ja niin olin maannut raskaassa unessa enemmän kuin
sata vuotta, kunnes eräs tri Leete, joka asui talossa, joka oli osittain
rakennettu entisen taloni tontille, v. 2000 alkaessaan erään
laboratorion rakennustyötä löysi holvini sekä minut.
Sain tietää, että Edith Bartlett oli minua 14 vuotta surtuaan mennyt
naimisiin, että tri Leeten rouva oli Edith'in tyttären tytär ja hänen
tyttärensä Edith siis sen nuoren naisen tyttären tyttärentytär, jonka
tahdoin naida 113 vuotta sitte.
Murtumaton voimani kesti sen valtavan vaikutuksen, jonka nämä tiedot
minuun tekivät. Tunsin itseni pian tri Leeten talossa kotiutuneeksi,
sitä enemmän, kun nuori Edith piankin sydämessäni anasti sen paikan,
joka kerran oli kuulunut Edith Bartlett'ille. Eikä kestänyt kauaa,
ennenkuin Edith Leete, romantisella, sääliväisellä sydämellä varustettu,
rakastettava tyttö, suostui rupeamaan äitinsä isoäidin seuraajaksi,
s. o. morsiamekseni.
Mutta vielä huomattavampia, kuin oman kohtaloni muutos, olivat
yhteiskunnallisella alalla tapahtuneet muutokset.
Tri Leete selitti minulle uuden asiain järjestyksen.
Yksityisten liikeyritykset olivat lakanneet. Valtio pitää 20:nnen
vuosisadan lopussa huolta kaikista yrityksistä, joita ennen yksityiset
henkilöt tai seurat ja yhtiöt olivat panneet alulle ja johtaneet. Kaikki
terveet ihmiset, naiset niinkuin miehetkin, kuuluvat 21:nnestä 45:nteen
ikävuoteensa työarmeijaan. Yli 45 vuotta vanhoja henkilöitä otetaan
palvelukseen ainoastaan poikkeustapauksessa, suuren hädän uhatessa.
Raha on poistettu; mutta jokainen Yhdysvaltain asukas saa yhtä suuren
osan "teollisuusarmeijan" työn tuloksista maksumääräyksenä, paperilipun
muodossa, jonka arvo on merkitty dollareissa ja centeissä. Jokaisessa
kaupunginosassa ja jokaisessa suuremmassa maaseutupiirissä on
varastohuone, josta kansa saa kaikki mitä se tarvitsee. Ostettujen
tavaroiden hinta merkitään reikäämiskoneella ostajan maksumääräyslippuun
ja hänen saamisestaan hallituksen kirjoissa vedetään pois ostettujen
tavaroiden hinta.
Ruuan valmistavat suuret keittiöt. Vaatteet pestään ja paikataan
suurissa laitoksissa. Kullakin on vapaus syödä joko kotonaan tai
ruokaloissa. Ruokalajeja on runsaasti ja voipa saada itselleen
ruokalassa erityisen aterioimishuoneen. Aterian hinta riippuu siitä,
mitä ruokalajeja tilataan ja missä ne nautitaan.
Joka perheellä on oma talonsa. Sisustus on asukkaan omaisuutta. Vuokran
suuruus riippuu talon suuruudesta ja sisustuksesta ja merkitään sekin
reikäämiskoneella lippuun.
Kaikkien Yhdysvaltain asukkaiden tulee käydä koulua, kunnes ovat
täyttäneet 21 vuotta. Silloin he tulevat työarmeijan jäseniksi.
Ensimäisenä kolmena vuonna heitä sanotaan rekryyteiksi eli oppilaiksi.
Heidän tulee toimittaa tavallisimpia töitä ja ehdottomasti totella
upseereja eli päällysmiehiä. Heidän käytöksestään pidetään kirjaa, johon
merkitään jokaisen rekryytin kyky ja käytös.
Ensimäisten kolmen vuoden kuluttua voi jokainen rekryytti valita
toimialansa. Mikäli mahdollista, pannaan rekryytit sellaisiin toimiin,
joista eniten pitävät. Ensinnä saavat ne rekryytit valita, joilla on
paraat todistukset. Monien täytyy valita toinen, vieläpä kolmaskin
kerta, koska eräille toimialoille on liian paljon pyrkijöitä. Ja taas
toisten on tyydyttävä niihin paikkoihin, jotka heidän esimiehensä heille
osottavat.
Kaikki työarmeijan jäsenet jaetaan kykynsä ja käytöksensä mukaan kolmeen
osastoon ja parailla todistuksilla varustetut oppilaat voivat
kolmivuotisen rekryyttikauden jälkeen päästä sen ammattikunnan
ensimäiseen osastoon, johon tahtovat yhtyä.
Ammattikunnan kenraali nimittää sen kaikki upseerit. Luutnantit otetaan
ensimäisen osaston jäsenistä. Kapteenit valitsee kenraali luutnanttien,
överstit kapteenien joukosta. Kenraalin valitsevat hänen ammattikuntansa
entiset jäsenet, s. o. ne, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta. Kaikkien
ammattikuntien entiset jäsenet valitsevat myös päälliköt läheisten
ammattikuntien muodostamille kymmenelle suurelle osastolle eli ryhmälle,
joihin työarmeija on jaettu. Nämä päälliköt valitaan ammattikuntain
kenraaleista. Entiset ammattikuntain jäsenet valitsevat myös
Yhdysvaltain presidentin, jonka täytyy olla ollut yhden noista
kymmenestä suuresta osastosta päällikkönä. Presidentti, työarmeijan
kymmenen suuren osaston päälliköt ja kaikkien ammattikuntien kenraalit
asuvat Washingtonissa.
Työarmeijaan kuuluvilla ei ole oikeutta äänestää upseerien vaalissa,
jotka heitä tulevat komentamaan. 24-vuotisena työaikanaan he eivät
millään lailla ole edustetut; mutta jos he tahtovat esimiestään vastaan
valittaa, voivat he jättää valituksensa tuomarin ratkaistavaksi, jonka
päätöksestä ei voi vedota.
Tuomarit valitsee presidentti niiden ammattikunnan jäsenten joukosta,
jotka ovat eronneet työarmeijasta ja ovat yli 45 vuotta vanhoja.
Tuomarien palvelusaika on viisi vuotta.
Tuomioistuimet, asianajajat, vankilat, sheriffit (nimismiehet),
veronkantajat ja -maksajat ja monet muut virat ovat poistetut.
Rikollisia käsitellään sairaaloissa mielenvikaisina.
Liittohallitus ohjaa kaikkea. Jos se huomaa, että jollekin toimialalle
tunkee paljo vapaaehtoisia, samalla kun toiset ammattikunnat valittavat
halukasten puutetta, niin hallitus pidentää työaikaa suosituissa
ammateissa ja vähentää työtuntien lukua niissä ammateissa, jotka
tarvitsevat enemmän pyrkijöitä.
Naisilla on omat upseerinsa, kenraalinsa ja tuomarinsa, ja he
muodostavat työn apuarmeijan. He saavat samat nosto-osotteet kuin
miehetkin, ja kun keittäminen, pesu ja talouskapineiden korjaus
toimitetaan muualla, on 20:nnen vuosisadan naisella enemmän aikaa
tuottavaan työhön kuin naisilla 19:nnen vuosisadan lopulla.
Rekryytit, jotka ovat palvelleet kolme vuotta, voivat siirtyä
teknillisiin, lääketieteellisiin ja muihin opistoihin; mutta jos he
eivät kykene seuraamaan luokkansa mukana, täytyy heidän erota. Lääkärit,
joilla ei ole tarpeeksi potilaita eivätkä siis nauti kansalaistensa
luottamusta, saavat tyytyä siihen, että heille osotetaan toinen
toimiala.
Jos ihmiset haluavat perustaa sanomalehden, voivat he kokoontua ja
yhteisesti luovuttaa valtiolle tarpeellisen määrän
maksumääräyslippujaan, korvatakseen sille toimittajien, latojien ja
painajien työn menettämisen.
Jos joku tahtoo julkaista kirjan, voi hän sen kirjoittaa joutohetkinään
ja painattaa, luovuttamalla valtiolle osan maksumääräyslipuistaan
latomisen, painamisen ja paperin maksuksi. Myydyistä kirjoista hän sitte
saa vastaavan korvauksen.
Papit, aivan niinkuin sanomalehdentoimittajat, ovat niiden
kustannettavat, jotka tahtovat kuulla heidän saarnojansa.
Rammat ja muut, jotka eivät kykene täyttämään työarmeijan jäsenelle
kuuluvia velvollisuuksia, saavat siitä huolimatta täyden osansa työn
tuloksista. Se tosiasia, että he ovat ihmisiä, oikeuttaa heidät saamaan
täyden osan kaikesta hyvästä, mitä maa tuottaa, tuottakoot itse vähän
tai ei mitään.
Yhdysvaltain eri valtioiden hallitukset ovat hyödyttöminä poistetut.
Kaikki muut sivistyneet kansat ovat järjestäneet työn ja kansalaistensa
käyttämisen samalla tavalla kuin Yhdysvallat ja he käyvät vapaata
kauppaa keskenään. Joka vuoden alussa tasoitetaan eri maiden saamiset
sellaisilla tavaroilla, jotka kaikkialla ovat käypiä.
Uusi asiain järjestys tekee kansoille mahdolliseksi elää ilman suruja ja
seuraus siitä on, että useimmat terveruumiiset miehet ja naiset
saavuttavat 85--90 vuoden ijän.
Näin kertoi minulle tri Leete useiden keskustelujen kuluessa uudesta
yhteiskuntajärjestyksestä. Tohtori puhui suurella innostuksella
valtiosta, jossa hän elää, eikä epäillyt kutsua sitä tuhatvuotiseksi
valtakunnaksi.
Tri Leete vapautti minut siitä surusta ja epävarmuudesta, jota tunsin
vastaiseen toimintaani nähden työarmeijassa. Hän ilmoitti minulle, että
minulle oli tarjona 19:nnen vuosisadan historian professorin paikka
Shawmut opistossa Bostonissa.