Oli kerran prinssi, joka tahtoi puolisokseen prinsessaa, mutta ei hän
olisi huolinut kuin _todellisesta_ prinsessasta. Ja hän kiersi maat
ja mantereet ja etsi etsimistään, mutta aina tuli esteitä vastaan.
Prinsessoja oli yllin kyllin, mutta ei hän koskaan saanut selville
olivatko he _todellisia_ prinsessoja. Aina tahtoi olla jotakin, joka
ei ollut aivan paikoillaan. Hän palasi kotiin murheellisena, sillä
hän olisi niin mielellään tahtonut todellisen prinsessan.
Eräänä iltana oli hirveä rajuilma. Ukkonen jyrisi ja salamat
sinkoilivat, satoi kuin kaatamalla. Kerrassaan kamalaa oli. Äkkiä
koputettiin kaupungin porttiin, ja vanha kuningas meni avaamaan. --
Portin takana seisoi prinsessa. Mutta herranen aika sentään kuinka
sade ja rajuilma olivat häntä runnelleet! Virtana valui vesi hänen
vaatteistaan ja hiuksistaan, vettä meni sisään kengän kärjistä ja
tirsui ulos kantapäistä. Ja prinsessa sanoi olevansa todellinen
prinsessa.
"Pian se nähdään!" ajatteli vanha kuningatar. Hän ei kuitenkaan
puhunut mitään, vaan meni makuuhuoneeseen, mätti sängystä kaikki
makuuvaatteet ja pani pohjalle herneen. Sitten hän otti kaksikymmentä
aluspatjaa, latoi ne herneen päälle ja pani vielä aluspatjojen päälle
kaksikymmentä untuvapatjaa. Tässä vuoteessa tuli prinsessan nukkua
yönsä.
Aamulla häneltä kysyttiin kuinka hän oli nukkunut.
"Voi, voi, niin kauhean huonosti!" sanoi prinsessa. "Tuskin olen koko
yönä ummistanut silmiäni. Jumala ties mitä sängyssä olikaan! Jotakin
kovaa allani oli, sen vain tiedän. Koko ruumiini on sinelmiä täynnä.
Tämä on aivan kauheaa!"
Johan sen toki ymmärsi, että hän oli todellinen prinsessa, koska
hän kahdenkymmenen aluspatjan ja kahdenkymmenen untuvapatjan alta
oli huomannut herneen. Niin herkkäihoinen saattoi olla ainoastaan
todellinen prinsessa.
Prinssi otti hänet nyt vaimokseen, sillä tiesihän hän saavansa
todellisen prinsessan. Mutta herne vietiin museoon, ja siellä se on
tänäkin päivänä, jollei joku ole vienyt sitä.
Sen pituinen se!