Lalli menee vierashuoneeseen. Isä nostaa Lallin polvellensa. Koko
maailma luhistuu, ja kuu kierii sohvan alle. Villi herää kuolleista.
Lalli kertoo.
Seuraavana aamuna koski Lallin ensimmäinen kysymys Villiä. -- Ei,
kukaan ei ollut nähnyt kissaa sitten edellisen illan, ja Lallin mieli
masentui. Hän oli puolittain toivonut, että Villi kuitenkin olisi
selviytynyt ja että se olisi ehkä hypännyt lastenkamariin ja välttänyt
haikalan puraisun, mutta nyt näytti siltä, kuin tämäkin viimeinen toivo
olisi ollut turha. Hänellä ei siis ollut muuta neuvona kuin tunnustaa
vanhemmille, mitä oli tapahtunut.
Aamiaisen syötyä kävi hän sentähden vierashuoneeseen, missä isä istui
sanomalehtiä lukemassa, äidin ommellessa käsityötänsä.
-- Oletko poikaseni maasi myynyt ja hukannut rahasi, -- kysyi isä ja
katseli poikaansa lehden takaa, -- vai oletko tehnyt pahojasi ja tahdot
nyt niistä kertoa meille?
-- Ei, en minä, mutta haikala nieli Villin, -- nyyhkytti Lalli.
-- Mitä ihmettä sinä nyt loruat, -- kysyi isä aivan ällistyneenä.
-- Siellä korallisaarella Tyynessä valtameressä, -- selitti Lalli
edelleen. -- Villi hyppäsi puunrungolta pelastaakseen minut, ja silloin
haikala sen nieli.
Isä ja äiti katsoivat toisiinsa, ja sitten he alkoivat molemmat nauraa.
Sitten isä laski sanomalehden käsistään ja otti Lallin polvelleen,
silittäen ystävällisesti hänen keltaista kiharapäätään.
-- Tuo seikkailusi täytyy sinun selittää vähän tarkemmin, -- sanoi hän,
ja Lalli kertoi alusta alkaen seikkailuistaan maapallolla, ja isä ja
äiti kuuntelivat kasvavalla jännityksellä.
-- Tuohan kuulostaa hirveän mielenkiintoiselta, -- sanoi isä, kun Lalli
oli lopettanut kertomuksensa. -- Kaikki oli tietysti unennäköä, mutta
yhtä kaunista voi se silti olla. Ei sinun tarvitse Villiä surra, se
kyllä palaa pian.
-- Unennäköäkö, -- toisti Lalli aivan kiukuissaan. -- Eivät ne ole
voineet olla unia. Jollette minua usko, niin minä näytän, että voin
vielä kerran hypätä tuolle karttapallolle. Tulkaa vain mukaan
lastenkamariin!
-- Sillä tapaa saa pojan parhaiten vakuutetuksi, arveli isä, ja kaikki
lähtivät lastenkamariin.
Siellä oli karttapallo ja näytti niin pieneltä ja mitättömältä
kirkkaassa päivänvalossa, ettei Lalli itsekään voinut ymmärtää, miten
hän oli voinut sille hypätä. Mutta tiesihän hän, että kaikki oli
todellisuutta, ja jos hyppäys oli käynyt päinsä eilen, niin voi se
tapahtua tänäänkin.
-- Sen täytyy olla liikkeessä, -- selitti hän varmasti, mietittyään
hetkisen.
Sanaa sanomatta pani isä sähkökojeen käyntiin, ja maapallo alkoi
liikkua hitaasti pienen kuun sitä kiertäessä. Mutta aurinko näytti niin
kalpealta ja himmeältä päivänpaisteessa, että hän tuskin tiesi, milloin
oli päivä tai yö eri osissa maapalloa.
-- Tuolla on korallisaari, -- selitti Lalli ja osoitti pientä pistettä
Tyynessä valtameressä. -- On kai parasta, että hyppään sinne takaisin
katsomaan, onko Villi siellä.
Isä ja äiti hymyilivät toisilleen merkitsevästi. Lallistakin tuntui,
että kaikki tuo oli aivan mahdotonta, mutta täytyihän hänen todistaa
heille, että hyppääminen kävi päinsä. Hän kiipesi sentähden sohvalle ja
valmistautui hyppäämään.
-- Varo itseäsi, ettet loukkaannu, -- huusi äiti kauhuissaan.
Mutta varoitus tuli liian myöhään. Lalli oli ehtinyt tehdä hyppäyksen,
-- kuului rusahdus ja kolahdus -- ja poikanen potki lattialla, pienen
karttapallon kieriessä mattoa pitkin ja kuun kadotessa sohvan alle.
Palvelijatar aukaisi keittiön oven nähdäkseen, mikä oli hätänä, ja
samassa livahti Villi häntä pystyssä iloisena huoneeseen.
-- Villi, -- huudahti Lalli ja unohti jälleennäkemisen ilossa häpeänsä
ja pettymyksensä ja särkevän polvensa, -- miten sinä vältit haikalan?
Mutta Villi vain kehräsi ja silitti kylkiään häntä vastaan.
Isä ja äiti, jotka juuri aikoivat Lallia nuhdella karttapallon
rikkomisesta, katselivat ihmeissään tätä näytelmää.
-- Ne kaiketi ovat kuitenkin olleet hyvin selviä unia, -- sanoi isä
vihdoin, -- ja Lalli-parka uskoi itse varmasti siihen mitä hän jutteli.
Sinun on kerrottava, poikaseni, seikkailusi vielä kerran oikein juurta
jaksain.
Sitten istuutuivat he kaikki kolme sohvaan, ja Villi hypähti äidin
syliin, ja Lalli kertoi kaikista seikkailuistaan yhtä perinpohjin, kuin
ne tässä on esitetty.