Ensimmäinen kohtaus.
Ardennien metsä.
(Siera ja Kaisa tulevat.)
SIERA.
Ei hätää, Kaisu, kyllä vielä on aikaa; malta vain mielesi, hyvä
Kaisuseni.
KAISA.
Kyllä maar pappi oli tarpeeksi hyvä, sanokoon tuo vanha herra mitä
sanoo.
SIERA.
Se hirveä pastori Olivarius, se pahanpäiväinen Vääräläinen! Mutta,
Kaisu, täällä on eräs nuorukainen täällä metsässä, joka vaatii sinua
omakseen.
KAISA.
Tiedän kyllä, kuka se on; hänellä ei ole mitään tekemistä minun
kanssani. Mut tuossa se tuleekin se mies.
(William tulee.)
SIERA.
Voisin päivän syömättä katsella mokomaa tolvanaa. Meidän, joilla on hyvä
äly, meidän on, totta totisesti, paljosta vastattava; meidän täytyy
ilkastella, siitä emme pääse.
WILLIAM.
Hyvää iltaa, Kaisa.
KAISA.
Iltaa, iltaa, William.
WILLIAM.
Hyvää iltaa teillekin, herra.
SIERA.
Hyvää iltaa, ystävä. Lakki päähän! Lakki päähän! Kas niin, lakki päähän!
Kuinka vanha olette, ystävä?
WILLIAM.
Viidenkolmatta, hyvä herra.
SIERA.
Vakaa ikä. Williamko nimenne?
WILLIAM.
William, hyvä herra.
SIERA.
Kaunis nimi. Ja täällä metsässäkö syntynyt?
WILLIAM.
Täällä, herra, Jumalan kiitos.
SIERA.
"Jumalan kiitos" -- hyvä vastaus. Oletko rikas?
WILLIAM.
No niin, hyvä herra, niin ja näin.
SIERA.
"Niin ja näin" on hyvä, oikein hyvä, oikein verrattoman hyvä, eikä
kuitenkaan: onhan vain niin ja näin. Oletko älykäs?
WILLIAM.
No, onhan sitä älyä sievänlaisesti.
SIERA.
No, sen sanot oikein. Muistan nyt erään sananlaskun: "tyhmä luulee
olevansa viisas, mutta viisas tietää olevansa tyhmä". Pakanallinen
filosohvi, kun sai halun syödä viinirypäleen, avasi huulensa samassa
kuin pisti sen suuhunsa, sillä osoittaen, että viinirypäleet on luotu
syötäviksi ja huulet avattaviksi. Rakastatko tuota tyttöä?
WILLIAM.
Rakastan, hyvä herra.
SIERA.
Anna tänne kätesi. Oletko oppinut?
WILLIAM.
En, hyvä herra.
SIERA.
Siis ota minulta oppia. Jolla on, sillä on; sillä retoriikassa on
lausemuoto, joka sanoo, että kun kaadat juotavaa kupista lasiin, niin
toinen tyhjentyy ja toinen täyttyy; sillä kaikki meidän kirjailijat ovat
yhtä mieltä siinä, että _ipse_ on hän; mutta sinä et ole _ipse_,
sillä minä olen hän.
WILLIAM.
Mikä hän, hyvä herra?
SIERA.
Se hän, hyvä herra, joka nai tämän tytön. Siis, sinä tolvana, herkeä --
joka on arkikielellä samaa kuin: lakkaa -- seurustelusta -- joka moukkain
kielellä on: yhteydestä -- tämän neitsyen -- tai tavallisella kielellä:
tytön -- kanssa; tai kaikki yhteen laskettuna: herkeä seurustelusta
tämän neitsyen kanssa, muuten sinä, tolvana, olet mennyttä kalua, tai,
paremmin ymmärtääksesi, kuolet; nimittäin, minä tapan sinut, toimitan
sinut pois maailmasta, muutan elämäsi kuolemaksi, vapautesi orjuudeksi;
kauppaan sinulle myrkkyä tai selkäsaunaa tai puukkoa; nujerran sinut
politiikalla; tapan sinut sadalla viidelläkymmenellä tavalla; siis
vapise ja mene!
KAISA.
Tee se, hyvä William.
WILLIAM.
Jumala teidän älyänne varjelkoon, herra!
(Menet.)
(Corinnus tulee.)
CORINUS.
Herra ja neiti hakevat teitä. Tulkaa joutuin, joutuin!
SIERA.
Juokse, Kaisu, juokse, Kaisu! -- Minä tulen perässä, minä tulen perässä.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Toinen kulma samaa metsää.
(Orlando ja Oliver tulevat.)
ORLANDO.
Onko mahdollista että näin lyhytaikaisesta tuttavuudesta voi syntyä.
mieltymys? Tuskin näitte hänet, niin jo rakastitte häntä; tuskin
rakastitte, niin jo kositte; tuskin olitte kosinut, niin jo saitte
lupauksen. Ja aiotteko pysyä päätöksessänne?
OLIVER.
Älköön teitä arveluttako tämä kiireisyys eikä hänen köyhyytensä, eikä
lyhyt tuttavuus, eikä pikainen kosiminen, eikä hänen pikainen
suostumuksensa, vaan sanokaa minun kanssani, että minä rakastan Alienaa;
sanokaa hänen kanssaan, että hän rakastaa minua; olkaa molempain kanssa
yksimieliset siitä, että meidän täytyy saada toisemme. Siitä on teille
vain hyötyä, sillä isäni talon ja kaikki vanhan sir Rolandin tulot
luovutan teille, itse täällä elääkseni ja kuollakseni paimenena.
ORLANDO.
Suostumukseni saatte. Pitäkää huomenna häänne; kutsun niihin herttuan ja
koko hänen iloisen seurueensa. Menkää ja valmistelkaa Alienaa, sillä,
nähkääs, tuossa tulee minun Rosalindani.
(Rosalinda tulee.)
ROSALINDA.
Jumalan rauha, veliseni!
OLIVER.
Samaa, kaunis siskoseni!
ROSALINDA.
Oi, rakas Orlando, kovin on haikeata nähdä, että sydämmesi on siteissä.
ORLANDO.
Ei, vain käsivarteni.
ROSALINDA.
Minä kun luulin, että sydämmesi oli saanut haavan jalopeuran kynsistä.
ORLANDO.
Haavan se on saanut, mutta naisen silmistä.
ROSALINDA.
Onko veljenne teille kertonut, kuinka olin pyörtyvinäni, kun hän näytti
minulle teidän nenäliinaanne?
ORLANDO.
On, vieläpä suurempiakin ihmeitä.
ROSALINDA.
Oh, kyllä tiedän, mitä tarkoitatte. -- Niin, se on totta: se kävi yhtä
sukkelaan kuin kahden jäärän tappelu ja Caesarin thrasonilainen kerska:
"tulin, näin ja voitin"; sillä veljenne ja sisareni heti kun kohtasivat
toisensa, näkivät; heti kun näkivät, rakastuivat; heti kun rakastuivat,
huokailivat; heti kun huokailivat, kysyivät toinen toiseltaan syytä;
heti kun saivat syyn tietää, etsivät apukeinoa; ja näin askelittain
rakensivat itselleen portaat avioliittoon, joita nyt äkkipikaa nousevat,
jott'eivät sitä ennen joutuisi äkkipikaiseen tekoon. He ovat oikein
lemmenraivossa ja pyrkivät yhteen; heitä ei voisi kurikoillakaan
erottaa.
ORLANDO.
He menevät huomenna naimisiin; ja minä aion pyytää herttuaa häihin.
Mutta, voi, kuinka haikeata on katsella onnellisuutta toisen silmillä!
Sitä lähempänä minä huomenna olen alakuloisuuden huippua, jota
onnellisemmaksi katson veljeäni, kun on saanut mitä on toivonut.
ROSALINDA.
Mutta mitä? Enkö minä huomenna kelpaisi teille Rosalindan asemesta?
ORLANDO.
En voi kauemmin elää turhista luuloista.
ROSALINDA.
En minäkään siis kauemmin tahdo teitä vaivata turhilla puheilla.
Tietäkää siis -- sillä puhun nyt vakaassa tarkoituksessa -- että tiedän
teidät ylimykseksi, jossa on paljon hyvää. En sano tätä siksi, että
luulisitte suuria minun tiedoistani, kun sanon että tiedän teidät
sellaiseksi; enkä tavoittele sen suurempaa arvoa, kuin että sillä
voisin, vaikka vähäisenkään, saada teitä uskomaan, että tarkoitan teidän
parastanne enkä omaa kiitostani. Uskokaa, jos tahdotte, että minä voin
saada aikaan kummia. Olen kolmivuotiaasta seurustellut velhomiehen
kanssa, jolla oli syvälliset tiedot ammatissaan, silti olematta
kadotuksen oma. Jos Rosalindaa rakastatte niin sydämmenne pohjasta, kuin
käytöksenne julki huutaa, niin saatte naida hänet samalla kuin veljenne
nai Alienan. Tiedän, missä tukalassa tilassa hän on; eikä minulle ole
mahdotonta, jos se ei teille ole vastenmielistä, loihtia hänet silmienne
eteen ilmielävänä ihmisenä ja mitään vaarallisia keinoja käyttämättä.
ORLANDO.
Onko se vakaata täyttä totta?
ROSALINDA.
On, kautta henkeni, joka on rakas minulle, vaikka sanonkin, että olen
taikuri. Siis pukekaa parasta päällenne ja kutsukaa ystävänne, sillä,
jos haluatte, saatte pitää huomenna häitä Rosalindan kanssa, jos
haluatte. Kas, tuossa tyttö, joka rakastaa minua, ja poika, joka
rakastaa häntä.
(Silvius ja Phebe tulevat.)
PHEBE.
Tylysti teitte, nuori mies, kuin muille
Näytitte kirjeen, jonka teille laitoin.
ROSALINDA.
En sitä sure: onkin aikeeni
Tylyyttä teille osoittaa ja vihaa.
Tuoss' uskollinen paimen teitä seuraa;
Hänt' armahtakaa, häneen katse luokaa,
Hän teitä jumaloitsee.
PHEBE.
Rakas paimen,
Hänelle sano, mit' on rakkaus.
SILVIUS.
Se sulaa kyynelt' on ja huokausta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.
PHEBE.
Ja minun Ganymedeeseen.
ORLANDO.
Ja minun Rosalindaan.
ROSALINDA.
Ja minun kehenkään ei naiseen.
SILVIUS.
Se sulaa hellyytt' on ja hartautta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.
PHEBE.
Ja minun Ganymedeeseen.
ORLANDO.
Ja minun Rosalindaan.
ROSALINDA.
Ja minun kehenkään ei naiseen.
SILVIUS.
Se sulaa, sulaa haaveilua on
Ja sulaa hehkaa, sulaa toivomusta,
Ja sulaa palvelua, alttiutta,
Nöyryyttä, maltitonta malttamusta,
Puhtautta, hartautt', ihka alttiutta,
Kuin minun rakkauteni Phebeen.
PHEBE.
Ja minun Ganymedeeseen.
ORLANDO.
Ja minun Rosalindaan.
ROSALINDA.
Ja minun kehenkään ei naiseen.
PHEBE (Rosalindalle).
Jos niin on, miksi rakkauttani piikkaat?
SILVIUS (Phebelle).
Jos niin on, miksi rakkauttani pilkkaat?
ORLANDO.
Jos niin on, miksi rakkauttani pilkkaat?
ROSALINDA.
Kenelle tuo: "miks rakkauttani pilkkaat?"
ORLANDO.
Hän tääll' ei ole eikä sitä kuule.
ROSALINDA.
Mutta, hyvät ihmiset, ei enempää tätä lajia: se on niinkuin sudet
ulvoisivat kuuta. -- (Silviukselle.) Teitä autan, jos vain voin. --
(Phebelle.) Teitä rakastaisin, jos vain voisin. -- Huomenna yhdytään
kaikki. -- (Phebelle.) Teidät nain, jos koskaan tytön nain, ja huomenna
pidämme häät. -- (Orlandolle.) Teidät tyydytän, jos koskaan olen ketään
tyydyttänyt, ja huomenna saatte pitää häänne. -- (Silviukselle.) Teidän
mielenne hyvitän, jos se, mitä haluatte, voi mieltänne hyvittää, ja
huomenna saatte pitää häänne. -- (Orlandolle.) Niin totta kuin
Rosalindaa rakastatte, niin saapukaa. -- (Silviukselle.) Niin totta kuin
Phebeä rakastatte, niin saapukaa; -- ja niin totta kuin minä en ketäkään
naista rakasta, niin totta saavun minäkin. -- Hyvästi vain! Olen antanut
teille määräykset.
SILVIUS.
Minä en jää tulematta, jos vain elän.
PHEBE.
Enkä minä.
ORLANDO.
Enkä minä.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Toinen kohta samaa metsää.
(Siera Ja Kaisa tulevat.)
SIERA.
Huomenna on se ilon päivä, Kaisu; huomenna pidämme häät.
KAISA.
Sitä halaan koko sydämmestäni; ja toivon, että se ei ole mikään
häpeällinen halu halata naimisiin niinkuin kaikki muutkin ihmiset.
Tuossa tulee kaksi karkoitetun herttuan hovipoikaa.
(Kaksi hovipoikaa tulee.)
1 HOVIPOIKA.
Hauska tavata, hyvä herra.
SIERA.
Niin maarin, hauska tavata. Tulkaa, istukaa; istukaa ja pankaa lauluksi.
2 HOVIPOIKA.
Niinkuin tahdotte; istukaa te tähän keskellemme.
1 HOVIPOIKA.
Annammeko tulla suoraa päätä, rykimättä, sylkemättä ja valittamatta
käheyttä, joka on huonon äänen tavallinen esipuhe?
2 HOVIPOIKA.
Tietysti, tietysti; ja molemmat samaa ääntä, niinkuin kaksi
mustalais-akkaa samassa hevosessa.
Laulu.
Ja sulhaispoika se tyttöineen,
Hih, hei vaan, hei, tilu, tilu, tilu, lei,
Ruisvainion kulkivat siimekseen.
Kevät-aika nyt on, niin, kihla-aika nyt on,
Kun metsät soi, soi soiseli soi,
Kevät lemmen aika on, oi!
Ja nurmelle tähkien heilintään,
Hih, hei vaan, hei, tilu, tilu, tilu, lei,
Ne nuoret laskivat lepäämään.
Kevät-aika nyt on, niin, kihla-aika nyt on,
Kun metsät soi, soi soiseli soi,
Kevät lemmen aika on, oi!
Siell' laulavat tyttö ja sulhainen,
Hih, hei vaan, hei, tilu, tilu, tilu, lei,
"Elämämme on niinkuin kukkainen".
Kevät-aika nyt on, niin, kihla-aika nyt on,
Kun metsät soi, soi soiseli soi,
Kevät lemmen aika on, oi!
Nykyhetki se hetki on herttaisin,
Hih, hei vaan, hei, tilu, tilu, tilu, lei,
Kevät kukkima-aika on lemmenkin.
Kevät-aika nyt on, niin, kihla-aika nyt on,
Kun metsät soi, soi soiseli soi,
Kevät lemmen aika on, oi!
SIERA.
Toden totta, nuoret herrat, vaikk'ei laulussa ollut sanottavaa
sisällystä, niin oli sävel kuitenkin sangen epäsointuisa.
1 HOVIPOIKA.
Erehdytte, hyvä herra; pysyimme nuotissa ja pidimme välit.
SIERA.
Niin kyllä; mutta, totisesti, minä en pidä väliä kuunnella mokomia
typeriä lauluja. Jumalan haltuun, ja Jumala parantakoon äänenne! --
Tule, Kaisu!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Toinen kulma samaa metsää.
(Herttua Amiens, Jaques, Orlando, Oliver ja Celia tulevat.)
HERTTUA.
Orlando, uskotko sä, että voi
Tuo poika tehdä kaikki mitä lupaa?
ORLANDO.
Välistä uskon, välistä en usko,
Kuin epäilijä toivoo epäillessään.
(Rosalinda, Silvius ja Phebe tulevat.)
ROSALINDA.
Vain hetki, niin on kaikki valmista. --
(Herttualle.)
Jos Rosalindan tänne tuon, niin hänet
Lupaatte antaa Orlandolle?
HERTTUA.
Lupaan,
Ja myötäjäisiks vaikka valtakunnat.
ROSALINDA (Orlandolle).
Te hänet otatte, jos saapuu?
ORLANDO.
Otan,
Vaikk' oisin valtakuntain valtias.
ROSALINDA (Phebelle).
Te minut otatte, jos suostun?
PHEBE.
Otan,
Vaikk' ensi hetkessä jo kuolisin.
ROSALINDA.
Mut mua jos ette suostu ottamaan,
Niin otatteko tämän paimenen?
PHEBE.
Niin on jo sovittu.
ROSALINDA (Silviukselle).
Phebenkö otatte, jos hän niin tahtoo?
SILVIUS.
Sen teen, vaikk' olisi se surmakseni.
ROSALINDA.
Tään kaiken minä lupaan järjestää.
Sananne nyt vain kaikki pitäkää.
Te, herttua, annatte siis tyttärenne; --
Ja te, Orlando, hänet otatte; --
Te, Phebe, mulle käytte puolisoksi,
Tai, jos en kelpaa, tuolle paimenelle; --
Te, Silvius, hänet naida lupaatte,
Jos mun hän hylkää; -- ja nyt täältä lähden
Nää kaikki epäilykset ratkomaan.
(Rosalinda ja Celia menevät.)
HERTTUA.
Tuon paimenpojan kasvoiss' elävästi
Näen oman tyttäreni piirteitä.
ORLANDO.
Niin, ensi hetkestä kun hänet näin,
Ma tyttärenne veljeks häntä luulin.
Mut täällä metsäss' on hän kasvanut
Ja moness' arveluttavassa tieteess'
On oppia hän saanut sedältään,
Jot' osaavaksi kehuu taikuriksi
Ja joka täällä metsän piiloss' asuu.
JAQUES.
On varmaankin tulossa toinen vedenpaisumus, ja nämä parikunnat tässä
ovat menossa arkkiin. Mutta tuossapa tulee oikein eriskummainen
eläinpari, jota kaikilla kielillä sanotaan narreiksi.
(Siera ja Kaisa tulevat.)
SIERA.
Terveiset ja tervehdykset teille kaikille!
JAQUES.
Hyvä herttua, sanokaa hänet tervetulleeksi. Se on se kirjava sielu,
jonka niin usein olen tavannut täällä metsässä. Hän vannoo olleensa
hovimies.
SIERA.
Jos kukaan sitä epäilee, niin pankoon minut koetukselle. Olen tanssinut
minuettia; olen imarrellut naisia; olen ollut ovela ystävilleni ja
siloinen vihamiehilleni; olen vienyt kolme räätäliä häviöön; olen ollut
neljässä riita-asiassa osallisena ja yhdessä jo joutua tappeluunkin.
JAQUES.
Ja mitenkä se sovittiin?
SIERA.
He, tulimme yhteen ja huomasimme, että riita-asiamme oli seitsemännen
asteen asia.
JAQUES.
Mitä? Seitsemännen asteen? -- Hyvä herttua, mieleisenne mies, niinhän?
HERTTUA.
Sangen paljon hänestä pidän.
SIERA.
Kost'jumala, herra hyvä! Pyytäisin samaa teiltä. Minäkin tunkeudun tänne
muiden maalaisparien joukkoon tekemään valan oikean ja väärän, aina
miten aviosääty velvoittaa ja liha ja veri helpoittaa. -- Köyhä tyttö,
herraseni, rumannäköinen kapine, vaan minun omani: pahainen päähänpisto,
herraseni, ottaa mikä ei muille kelpaa. Vahva siveys, herraseni, asuu
niinkuin saituri huonossa hökkelissä, samoin kuin helmi rumassa
simpukassa.
HERTTUA.
Hän on, totta vieköön, oikein sukkela ja kekseliäs.
SIERA.
Aina sen mukaan, miten narrin varat riittää näin ihanassa taudin
puuskauksessa.
JAQUES.
Mutta se seitsemäs aste! Miten se riita-asianne oli seitsemännen asteen
asia?
SIERA.
Se oli seitsemästi torjuttu valhe. -- Selkä suoraksi, Kaisu! -- Näin,
nähkääs. Minä en pitänyt muutaman hoviherran parran kuosista; hän
laittoi minulle sanan että, jos minä olin sanonut että hänen partansa ei
ollut hyvin leikattu, hän oli siinä asiassa toista mieltä; tätä sanotaan
"kohteliaaksi kumoamiseksi". Kun minä nyt lähetin takaisin sanan, ettei
se ollut hyvin leikattu, niin hän lähetti taas sanan, että hän
leikkautti partansa oman mielensä mukaan; sitä sanotaan "siivoksi
huomautukseksi". Jos minä taas laitoin sanan, ettei se ollut hyvin
leikattu, niin vastasi hän, että minulla ei ollut arvostelukykyä; sitä
sanotaan "törkeäksi vastaukseksi". Jos vieläkin sanoin ettei se ollut
hyvin leikattu, vastasi hän, ett'en puhunut totta; sitä sanotaan
"miehuulliseksi ojennukseksi". Jos taaskin sanoin ettei se ollut hyvin
leikattu, ja hän vastasi että valehtelen, niin se on "uhitteleva
vastaväite"; ja sitten tulee "ehdollinen valhe" ja sitten "suora valhe".
JAQUES.
Ja kuinka usein sanoitte, että hänen partansa ei ollut hyvin leikattu?
SIERA.
En tohtinut mennä kauemmaksi kuin ehdolliseen valheeseen, eikä hänkään
tohtinut minua syyttää suorasta valheesta; ja sitte mittelimme
miekkojamme ja läksimme tiehemme.
JAQUES.
Voitteko nyt uudestaan järjestyksessä nimitellä nuo valheen asteet?
SIERA.
Kyllä, herra, me taistelemme präntätyn mukaan, kirjan mukaan, niinkuin
niitä on kirjoja hyviä tapojakin varten. Luettelen teille asteet.
Ensimmäinen: kohtelias kumoaminen; toinen: siivo huomautus; kolmas:
törkeä vastaus; neljäs: miehuullinen ojennus; viides: uhitteleva
vastaväite; kuudes: ehdollinen valhe; seitsemäs: suora valhe. Kaikista
näistä voitte selviytyä, paitse suorasta valheesta, ja siitäkin voi
teitä auttaa pieni _jos_. Olen nähnyt, että seitsemän valamiestä ei
voinut sovittaa pientä riitaa, mutta kun riitapuolet tulivat yhteen,
niin toinen niistä keksi tuon sanan jos; esimerkiksi: "jos te sanoitte
niin, niin sanoin minä niin"; ja he paiskasivat kättä ja tulivat
veljiksi. Se jos se on se oikea rauhanrakentaja; harvinainen voima siinä
_jos_-sanassa.
JAQUES.
Eikö tämä ole harvinainen mies, hyvä herttua? Ymmärtää niin hyvin
kaikkia asioita, ja on kuitenkin vain narri.
HERTTUA.
Hän käyttää narriuttaan kuvahevosena,[13] jonka piilosta ampuu nuoliaan.
(Hymen, Rosalinda naisen puvussa, ja Celia tulevat.)
(Hiljaista soittoa.)