Ensimmäinen kohtaus.
Huone hetttuan hovissa
(Herttua Fredrik, Oliver ja seuralaisia tulee.)
HERTTUA FREDRIK.
Sen jälkeen hänt' et nähnyt? Mahdotonta!
Jos suurin hyveeni ei olis armo,
Niin kaukaa koston esinett' en etsis,
Kun sinä paikall' olet. Mutta varo!
Hae veljesi, vaikk' oisi missä hän,
Hae kynttilällä, vuoden kuluessa
Tuo hänet kuolleena tai elävänä,
Tai näille maille älä koskaan palaa
Täält' elantoas etsimään. Sun maasi
Ja mit' on muuta omaa sinulla
Ja arvokasta, meidän omaks joutuu,
Siks kunnes veljes suu sun vapauttaa
Kaikesta, mistä epäillyt sua olen.
OLIVER.
Oi, mieleni jos tässä tietäisitte!
En veljeäni rakastanut koskaan.
HERTTUA FREDRIK.
Sen suuremp' olet konna. -- Ovest' ulos!
Ja käskekäätte ryöstömiesten hältä
Maat, konnut ottaa takavarikkoon;
Se tehkää joutuin. Viekää hänet pois!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Ardennien metsä.
(Orlando tulee, paperi kädessä.)
ORLANDO.
Tuoss' olkoon lemmen viesti, värssyt nuo!
Kolmasti kruunattu yön kuningatar,
Kalpeilta mailtas kaino katse luo
Nimeen, jok' eloni on haltijatar.
Rosalinda! Kirjani on nämä puut,
Ma niiden kuoreen sydämmeni uurran,
Niin että tajuisivat kaikki muut
Sun suloutes, jost' onneni ma juurran.
Nyt toimeen! Joka puu tuon nimen soman
Saa omakseen, tuon kainon, verrattoman.
(Menee.)
(Corinnus ja Siera tulevat.)
CORINUS.
No, kuinka teitä tämä paimenelämä miellyttää, herra Siera?
SIERA.
Totta puhuen, paimen hyvä, siihen itseensä katsoen, on se elämä kylläkin
hyvä, mutta siihen katsoen, että se on paimenelämää, on se joutavaa.
Siihen katsoen, että se on yksinäistä, on se mukiin menevää, mutta
siihen katsoen, että se on eristettyä, on se elämä sangen kurjaa. No
niin, siihen nähden, että se on maalla, se minua miellyttää, mutta
siihen nähden, että se ei ole hovissa, on se ikävää. Mikäli se on
säästeliästä, on se hyvin minun mieleni mukaista; mutta mikäli se on
vähän niinkuin niukanpuoleista, on se minulle sangen vastenluontoista.
Onko sinussa, paimen, filosohvin vikaa?
CORINUS.
Eipä juuri; sen vain tiedän, että jota sairaampi ihminen on, sitä
pahemmin hän voi, ja kellä ei ole rahaa, tavaraa ja tyytyväisyyttä,
siltä puuttuu kolme hyvää ystävää; että veden on tapa kastella, ja tulen
polttaa; että hyvillä syöttömailla tulee lampaat lihavia, ja että yö
pääasiassa johtuu päivän puutteesta; että se, joka luonnon tai taidon
kautta ei ole ymmärrykseen tullut, saa päivitellä kasvatustaan, taikka
on hän perin tuhmaa sukujuurta.
SIERA.
Siinäpä oikein luonnon filosohvi! Oletko, paimen, koskaan ollut hovissa?
CORINUS.
En tosiaankaan.
SIERA.
Silloin sinä joudut kadotukseen.
CORINUS.
En toki, toivon, --
SIERA.
Totisesti, kadotukseen, niinkuin huonosti käristetty muna, toinen kylki
kärventynyt.
CORINUS.
Siitäkö, etten ole hovissa ollut? Sanokaa syy.
SIERA.
No, jos et koskaan ole hovissa ollut, niin et koskaan ole nähnyt hyviä
tapoja; jos et koskaan ole hyviä tapoja nähnyt, niin ovat sinun tapasi
pahoja, ja kaikki paha on syntiä, ja synti vie kadotukseen. Sinä olet
arveluttavassa tilassa, paimen.
CORINUS.
En vähääkään, Siera. Ne, mitkä ovat hyviä tapoja hovissa, ne ovat
naurettavia maalla, niinkuin maalaistavat ovat hovissa pilkanalaiset.
Sanottehan että hovissa ette kumarra, vaan suutelette omaa kättänne;
semmoinen kohteliaisuus olisi epäsiistiä, jos hovilaiset olisivat
paimenia.
SIERA.
Todista se, lyhykäisesti; todista.
CORINUS.
No, mehän aina pitelemme uuhiamme, ja niiden villa on rasvainen,
niinkuin tiedätte.
SIERA.
No, eikö sitten hovilaisen kädet hikoile? Ja eikö se uuhen rasva ole
yhtä terveellistä kuin ihmisen hiki? Typerää, typerää! Parempia
todisteita, parempia!
CORINUS.
Sitä paitsi, kätemme ovat karkeat.
SIERA.
Sitä paremmin huulenne ne tuntevat. Taaskin typerää! Tepsivämpiä
todisteita! Noh!
CORINUS.
Ja ne ovat usein tervassa lammasten laastaroimisesta; ja tahtoisitteko
että suutelisimme tervaa? Hovilaisten kädet hajahtavat myskiltä.
SIERA.
Perin typerä mies! Sinä matojen ruoka, hyvään lihakappaleeseen
verrattuna! -- Ota viisailta oppia ja ajattele: myski on huonompaa
sukuperää kuin terva, vain kissan ruokotonta vuotoa. Parempia
todisteita, paimen!
CORINUS.
Teidän älynne on liian hovimaista minulle; siinä minä pysyn.
SIERA.
Niin kadotuksessako? Jumala auttakoon sinua, tyhmeliini! Jumala
ymmärryksesi avatkoon! Sinä olet heikko.
CORINUS.
Hyvä herra, minä olen kunniallinen työmies; ansaitsen itse ruokani ja
vaatteeni; en vihaa ketään, en kadehdi kenenkään onnea, iloitsen muiden
menestyksestä ja tyydyn omiin huoliini; ja suurin ylpeyteni on nähdä
lammasteni syövän ja karitsaini imevän.
SIERA.
Taaskin typerä synti, kun viette uuhet ja jäärät yhteen, ettekä häpeä
hankkia elatustanne elukkain parittelulla; rupeatte parinhankkijaksi
kellokas-pässille ja heitätte suvikuntaisen uuhen vanhan sarvipään,
vääräsäärisen jäärän valtaan, vastoin kaikkia avioliiton lakeja. Jos et
sinä siitä joudu kadotukseen, niin ei itse paholainenkaan huoli
paimenista; en tiedä muuten, kuinka siitä pääsisit.
CORINUS.
Tuossa tulee nuori herra Ganymedes, uuden emäntäni veli.
(Rosalinda tulee, lukien paperilehteä.)
ROSALINDA.
"Jos helmist' etsit kallihinta,
On kalliin helmi Rosalinda.
Kautt' ilmain Zephyr sulorinta
Nimeäs kantaa, Rosalinda.
Mitä ihaat ihaninta.
Kaikki voittaa Rosalinda.
Halpa kauniimmankin hinta,
Kallis vain on Rosalinda."
SIERA.
Tuommoisia riimejä minä voisin teille ladella kahdeksan vuotta
yhtämittaa, päivällis-, illallis- ja makuuaikaa lukuun ottamatta:
niinhän ne hölkkäävät perätoukuria kuin voimuijat torille.
ROSALINDA.
Mene, narri!
SIERA.
Niinkuin esimerkiksi:
Tevanaan on tarvaan inta,
Miestä halaa Rosalinda.
Orhin sitoo marhaminta,
Pojat kiehtoo Rosalinda.
Huumaava on päivänrinta,
Huumaavampi Rosalinda.
Heinää kootaan tuoksuvinta,
Rukoon lyödään Rosalinda.
Pähkinäss' on kova pinta,
Kovempi on Rosalinda.
Kallis kauniin ruusun hinta,
Kalliimpi on Rosalinda.
Tämä on oikein sitä väärää runolaukkaa. Miksi te mokomalla ratsastatte?
ROSALINDA.
Vaiti, sinä tyhmä narri! Löysin ne puusta.
SIERA.
Totisesti, se puu kasvaa huonoja hedelmiä.
ROSALINDA.
Panen siihen teistä oksan, niin silloin se kasvaa koiranpuuta, ja
silloin saadaan aikaisia hedelmiä; sillä teidän kompanne mätenevät,
ennenkuin ovat puolikypsiä, ja se on se koiranpuun oikea ominaisuus.
SIERA.
Te sen sanoitte; mutta oliko se viisasta vai ei, sen päättäköön metsä.
ROSALINDA.
Vait! Tuossa tulee sisareni, lukien hänkin. Pois syrjään!
(Celia tulee, lukien paperilehteä.)