Syyskylmästä ne lehdet kellastui,
tien oheen taakseni ne jäivät,
ne palaa niinkuin tähdet tummat, suuret,
ne höystää tarhataimieni juuret,
niin kunnes tulee taas ne kevään päivät.
Ne lehdet elonpuusta irtaantui,
ne suven lapsia on sentään,
ne kiiltää, kuultaa niinkuin veri, kulta...
Kun synnyiniloissansa kuohuu multa,
ne myrskyn eellä keväällä nyt lentää.