yltäkylläisine antimineen. Pöydän yläpäähän asettuivat isä ja äiti sekä
vanhin sisareni istumaan -- nämä kaksi ainoat naishenkilöt, jotka
seurassa olivat -- ja heidän jälkeensä asettuivat pöytään arvohenkilöt
arvonsa ja virkaikäoikeutensa mukaan. Minun paikkani oli kauimpana
toisen pöytäsivustan päässä tehtaankirjanpitäjäin ja pikkupappein
joukossa.
Alussa oli tunnelma vakava, milt'ei juhlallinen, kuten sopiikin
tällaisessa tilaisuudessa. Syötiin ääneti tahi puheltiin aivan hiljaa.
Mutta vähitellen aterian kestäessä alkoi keskustelu sujua vilkkaammin ja
kovaäänisemmin ja saada luonnollisen, iloisemman sävyn. Eikä olekaan
ihmettelemistä siinä, jos henkilöt, jotka eivät koskaan olleet tunteneet
tahi edes nähneet vainajaa, eivät kyenneetkään pitkänpäälle
pysytteleimään itkusilmäisinä, eivätkä he toki olleetkaan purevassa
pakkasessa ajelleet penikulmamääriä ollakseen vain murheellisia perille
päästyään, vaan olivat he lähteneet maalaisiin kutsupitoihin. Mielen
hilpeydelle antoi vielä lisälentoa salissa löyhkäilevä herttainen lämpö,
loistavat kynttilät, runsaat ja maukkaat ruokalajit sekä vielä -- eikä
toki vähimmässä määrässä -- erinomaiset, hienot viinit, Petersénien
viinikellarin viimeiset, kauan säilyneet jäännösantimet, jotka nyt
piilostaan oli esiin otettu tyhjennettäviksi vainajan ja hänen huoneensa
kunniaksi ja muistoksi. -- Vähitellen kohosi tunnelma yhä vetreämmäksi,
juttelun ja keskustelun pauhina täytti salin ja haarukkain ja veitsien
valtava kalina häipyi puhelun paisuvaan porinaan. Silloin nousivat äiti
ja sisareni pöydästä, keksien poistumisensa syyksi väsymyksen ja
pahoinvoinnin.
Päivällisen syöntiä jatkui yhä edelleen ja yhä tiheämmiksi muodostuivat
tyhjennettyjen viinipullojen rivit pöydällä. Silloin alkoi eräs
kappalaispappi, jolla oli hyvänlainen lauluääni, ensin aivan hiljaa,
melkein kuin itsekseen, vaan sitten vähitellen kovaäänisemmin laulaa
vanhaa tunnettua pöytälaulua:
»Kun istumme seurassa leikkisäpäällä
ja käsiss' on tuoksuvat maljat,
niin riemuten juo: -- maan murheissa täällä
ei iloita liiaksi koskaan.»
Vastustamattomasti vaikutti tuo hilpeä laulu lähinnä istuviin, temmaten
heidät mukaansa, ja tuntien tuollaista suloista hyvinvoinnin tunnelmaa,
joka ihmisen valtaa syötyään herkullista ruokaa ja maisteltuaan hienoja
viinejä, yhtyivätkin he innostunein äänin laulamaan laulun
loppukerrantaa:
»On kukkanen ilo, se puhkeevi nyt,
vaan huomenna kuihtuvi jälleen.
Juur' nyt, kun sä voit, elä onnessa vain,
ja aattele huomista sitten.»
Keskustelu ja hälinä paisui yhä kovaäänisemmäksi, liikkeet ja elkeet
kävivät vilkkaammiksi, laseja tyhjennettiin tiheämpään ja pian
helähytettiin laulu uudelleen yhä innostuneimmin äänin. Isäni, isäntänä
ollen, oli joutunut sangen kiusalliseen asemaan, ja kun hän huomasi,
ett'ei hän pystynyt hillitsemään riemukkaaksi remahtanutta tunnelmaa,
käski hän lopettaa päivällisaterian niin pian kuin mahdollista ja
vetäytyi senjälkeen pois seurasta, pyytäen rovasti Forsmanin ottamaan
isännyyden huostaansa.
Sillä aikaa kun salin valtavilta ruokapöydiltä kannettiin
päivällisjätteitä pois, siirtyivät vieraat vierashuoneeseen juomaan
kupposen kahvia. Ja kun se oli tehty, astuttiin jälleen saliin, jonne jo
toti- ja punssitarjottimet oli vieraita varten esille kannettu. -- Kun
nyt ei enää isäntäväen läsnäolo ollut kohonnutta tunnelmaa
hillitsemässä, leijaili se pian yhä hilpeämpänä ja täyteläisempänä,
kunnes jo useiden vieraiden jalat alkoivat hieman hoippuilla ja silmät
hämäränharhaileviksi käydä. Silloin antoi rovasti Forsman merkin, että
oli koittanut jo poislähdön hetki, jolloin kukin vieras sai vielä
mukaansa suuren sahramirinkelin ja joukon jälellä olevia surukonvehtia.
Mutta talon alaveräjälle kuului vielä jonkun aikaa kotiaan kohden
ajelevan vierasjoukon parvesta tuon iloisen laulun säveleitä, kunnes ne
vähitellen yhä enemmän ja enemmän häipyivät avaruuteen ja yön synkkään
pimeyteen:
»On kukkanen ilo, se puhkeevi nyt,
vaan huomenna kuihtuvi -- -- -- --».
SISÄLLYSLUETTELO.
Siv.
Johdanto............................................ 5
I. Aikaisimpia muistojani........................ 7
II. Isoäiti....................................... 11
III. Tinasotamies.................................. 16
IV. Naapuritalossa................................ 26
V. Ensimmäisen kerran teaatterissa............... 33
VI. Mummo......................................... 44
VII. Suur-isoäiti.................................. 58
VIII. Eräs koulu Suomessa 60 v. sitten.............. 77
IX. Ystäväni ja minä.............................. 85
X. Kimnaasissa................................... 104
XI. Tunteiden herätessä .......................... 119
XII. Veljekset Nasse ja Nisse...................... 126
XIII. Mummo-vainajan hautajaiset.................... 134
End of Project Gutenberg's Muistoja lapsen ja hopeahapsen 1, by Anders Ramsay