Antautuminen.
Tultuaan metsän reunaan Sheldon tapasi Joanin, joka odotti veräjän
luona. Häneltä ei voinut jäädä huomaamatta, että tyttö ilostui
nähdessään hänet.
"En voi sanoa, miten iloinen olen nähdessäni teidät", sanoi Joan
hänelle tervehdykseksi. "Miten Tudorin on käynyt?" Tuo viimeinen
paukuttelu ei kuulunut miellyttävältä. Tekö ammuitte vai Tudor?"
"Vai niin, te siis tiedätte kaiken", vastasi Sheldon kylmähkösti.
"Viimeksi ampui Tudor, mutta hän teki sen vasemmalla kädellään. Hän on
haavoittunut, sai reiän olkaansa." Hän katsahti terävästi Joaniin.
"Olette pettynyt vai mitä?" lisäsi hän sitten hitaasti.
"Mitä tarkoitatte?"
"Sitä, että en surmannut häntä."
"Mutta enhän minä sentään tahtonut saada häntä surmatuksi sen vuoksi
että hän suuteli minua", sanoi Joan.
"Mitä, suuteliko hän teitä", huudahti Sheldon ilmeisesti hämmästyneenä.
"Minä luulin, että hän oli loukannut käsivarttanne."
"Voihan sitä sanoa suudelmaksi, vaikka se osuikin nenänpäähän." Tyttö
nauroi muistellessaan hullunkurista kohtausta. "Mutta kyllä minä
itsekin maksoin hänelle palkan. Löin häntä kasvoihin. Ja hän loukkasi
käsivarttani. Se on mustansininen. Katsokaa."
Hän veti ylös avaran puseronhihan, ja Sheldon näki kahden sormen
sinisen jäljen.
Juuri silloin tuli joukko mustaihoisia esiin metsästä kantaen
haavoittunutta karkeatekoisilla paareilla.
"Eikö tämä ole romanttista?" sanoi Sheldon ivallisesti hymyillen ja
tutkien Joanin hämmästynyttä katsetta. "Ja nyt minun on näyteltävä
välskärin osaa ja puoskaroitava hänet kuntoon. Hullunkurinen, tämä
kahdennenkymmenennen vuosisadan kaksintaistelu. Ensin ammutaan mieheen
reikä ja sitten suoraa päätä sitä tukkimaan."
He olivat väistyneet syrjään antaakseen tilaa paareille, ja Tudor, joka
oli kuullut äskeisen huomautuksen, kohottautui terveen kyynärpäänsä
varaan ja sanoi uhkamielisesti irvistäen:
"Olisittepa te saanut minun luotini ruumiiseenne, niin olisitte saanut
tukkia sen lautasella."
"Teitä kurjaa!" huusi Joan. "Te olette veistellyt kuulianne."
"Sopimuksen mukaisesti", vastasi Tudor. "Kaikki oli luvallista.
Olisimme saaneet käyttää dynamiittia, jos meitä olisi haluttanut."
"Hän on oikeassa", vakuutti Sheldon heidän seuratessaan paareja
pihamaalle. "Kaikki aseet olivat sallitut. Minä istuin ruohikossa, josta
hän ei voinut minua nähdä, ja ammuin sieltä jalon salametsästäjän
tavoin. Niin käy, kun on naisia plantaasilla. Ja nyt täytynee ajatella
antiseptisia aineita ja leikkausta. Ikävä homma, ja minun täytyy lukea
yhtä ja toista, ennenkuin ryhdyn siihen."
"En minä ymmärrä, että syy olisi minun", alkoi Joan. "Enhän minä voinut
sille mitään, että hän suuteli minua. Enhän voinut uneksiakaan, että
hän yrittäisi mitään sellaista."
"Me emme tapelleet suudelman takia. Mutta nyt minulla ei ole aikaa
selittää. Jos te hankitte siteitä ja muuta sen semmoista, niin minä
katson, mitä kirjassani sanotaan 'ampumahaavoista ja niiden hoidosta'."
"Onko verenvuoto huolestuttava?" kysyi Joan.
"Ei. Luoti näkyy vältelleen tärkeimpiä valtimoita, Mutta olisi siinä
saattanut käydä hullustikin."
"Silloin teidän ei kannata etsiä apua kirjoista", sanoi Joan. "Minä
olen kuolemaisillani uteliaisuudesta saada kuulla, mikä oikeastaan oli
syynä. 'Apostle' on tyvenessä niemen tällä puolen ja sen veneet ovat
vesillä hinatakseen sen tänne. Se laskee ankkurinsa viiden minuutin
kuluttua ja tohtori Welshmere on varmaan laivassa. Meidän ei siis
kannata tehdä muuta kuin katsoa, että Tudorin olo on mukava. Olisi kai
paras panna hänet teidän huoneeseenne moskiittoverkon alle ja lähettää
sana tohtori Welshmerelle, että hän ottaisi lääkärintyökalunsa
muassaan."
Tuntia myöhemmin sairas oli saanut tarpeellisen hoidon ja huolenpidon
ja tohtori Welshmere lähti rantaan palatakseen laivaansa, mutta lupasi
tulla uudelleen maihin päivälliselle. Joan ja Sheldon seisoivat
verannalla ja näkivät hänen poistuvan.
"En sano enää koskaan pahaa sanaa lähetyssaarnaajista nähtyäni heitä
täällä Salomonin-saarilla", sanoi Joan istuutuen laivatuoliin.
Hän katsahti Sheldoniin ja alkoi nauraa.
"Se on oikein", sanoi Sheldon. "Samaa minäkin tunnen käyttäydyttyäni
naurettavasti ja yritettyäni surmata vieraani."
"Mutta te ette ole sanonut, mikä oli tuohon kaikkeen syynä."
"Te", vastasi Sheldon lyhyesti.
"Minä? Mutta tehän sanoitte juuri päinvastoin."
"Enkä sanonut. Suudelma ei ollutkaan syynä." Hän astui kaidepuun luo ja
nojasi siihen katsoen Joania suoraan silmiin. "Mutta teidän tähtenne se
oli sittenkin. Voinhan kertoa teille kaiken. Muistatte, että aikoja
sitten varoitin teitä seurauksista, kun tahdoitte tulla Beranden
osakkaaksi. No niin, nyt koko rannikko juoruilee siitä, ja Tudor ei
suostunut olemaan kertomatta juoruja minulle. Huomaatte siis, että
teidän on mahdotonta jäädä tänne nykyisten olosuhteitten vallitessa.
Olisi parempi jos lähtisitte täältä."
"Mutta minä en tahdo lähteä", vastusteli Joan onnettoman näköisenä.
"Hankimme siis seuranaisen."
"En minä tahdo sitäkään."
"Mutta ette kai odota, että minä vähitellen ammun jok'ainoan
maankiertäjän täällä Salomonin-saarilla, joka avaa suunsa?" kysyi
Sheldon synkeä ilme kasvoillaan.
"En, en sitäkään", vastasi Joan äkkiä päättäväisesti. "Sanonpa teille
mitä me teemme. Me menemme naimisiin ja saamme kaikki juorut
vaikenemaan. Siinä piste!"
Sheldon katsahti häneen hämmästyneenä. Hän olisi luullut Joanin pitävän
häntä pilkkanaan, ellei lämmin puna äkkiä olisi noussut tytön poskille.
"Tarkoitatteko sitä todella?" kysyi hän epäröiden. "Ja miksi?"
"Saadaksemme kaikki rannikon ilkeät juorut vaikenemaan. Eikö siinä ole
syytä kylliksi?"
Kiusaus oli niin suuri ja tuli niin äkkiä, että se sai Sheldonin
vapisemaan, mutta samassa tuo sama vastenmielisyys, jota hän oli
tuntenut loikoessaan ruohikossa taistellen hyttysiä vastaan ja
kiroillen seikkailuja, valtasi hänet ja hän vastasi:
"Ei, se on vähemmän kuin ei mitään. Minä en tahdo saada teitä
vaimokseni vain tarkoituksenmukaisuussyistä."
"Te olette naurettavin olento mitä ajatella saattaa!" huudahti Joan
miltei muinoinen kiivas sävy äänessään. "Te puhutte minulle rakkaudesta
ja naimisiinmenosta aivan vastoin minun tahtoani ja kuljette
viikkokausia plantaasilla viheliäisenä siitä, ettette saa minua, ja
tuijotatte minuun, kun luulette etten sitä huomaa, niin nälkäinen
katse silmissänne, että saatte minut tuumimaan milloinkahan viimeksi
olette syönyt kunnollisen aterian, ja heitätte helliä silmäyksiä
revolverivyöhöni, joka riippuu naulassa, ja taistelette minun tähteni
ja niin edespäin -- ja -- ja nyt kun sanon tahtovani mennä naimisiin
kanssanne, niin te suvaitsette hylätä tarjoukseni."
"Te ette voi tehdä minua naurettavammaksi kuin tunnen olevani", vastasi
Sheldon mietteissään hieroen otsaansa, johon oli noussut aika kuhmu.
"Ja jos tämä nyt on teidän romanttinen ohjelmanne -- kaksintaistelu
tytön takia ja sitten tyttö voittajan syliin -- niin minä en aio tehdä
itseäni entistä suuremmaksi aasiksi suostumalla siihen."
"Minä luulin, että te tekisitte sen heti paikalla", tunnusti Joan,
mutta nähdessään hänen veitikkamaisen ilmeensä ei Sheldon hevillä
voinut olla epäilemättä hänen näennäisen naiivisuutensa vilpittömyyttä.
"Siinä tapauksessa minulla on toinen käsitys rakkaudesta kuin teillä",
sanoi hän. "Minä tahtoisin, että rakastamani nainen tulisi vaimokseni
siksi, että hän rakastaa minua, eikä romanttisesta ihailusta sen
johdosta, että minun on onnistunut nävertää reikä miehen olkapäähän
savuttomalla ruudilla. Tiedättekö, minua alkaa kyllästyttää tämä
seikkailuhulluttelu ja hölynpöly. En pidä siitä. Tudor on juuri mainio
esimerkki tuosta seikkailuja harrastavasta ihmiskunnasta, niin
itsepäisesti kuin hän etsi riitaa kanssani ja tahtoi tapella --
'elämästä ja kuolemasta', niin hän sanoi. Se oli surkean
hullunkurista."
Joan puri huultaan, ja vaikka hänen katseensa oli yhtä rauhallinen ja
selkeä kuin tavallisesti, juorusi poskien hehkuva puna, että hän oli
vihainen.
"Tietysti, ellette tahdo mennä naimisiin kanssani..."
"Tahdonhan minä", keskeytti Sheldon äkkiä.
"Mutta tehän..."
"Ettekö siis ymmärrä, pikku tyttö, että minä tahtoisin teidän
rakastavan minua", jatkoi Sheldon kiihkeästi. "Muuten avioliittomme
olisi puolinainen. Minä en tahdo, että te menette naimisiin kanssani
vain sen vuoksi, että rannikon juorut siten saadaan vaikenemaan, eikä
myöskään mistään typerästä romanttisesta syystä. En tahtoisi saada
teitä omakseni... sillä tavoin."
"Siinä tapauksessa" -- Joan puhui hyvin vakavasti, vaikka Sheldon olisi
voinut vannoa jälleen näkevänsä tuon veitikkamaisen ilmeen -- "koska te
olette halukas harkitsemaan tarjoustani, niin sallinette minun tehdä
joitakin huomautuksia. Ensiksikään teidän ei pidä puhua niin
pilkallisesti seikkailusta, koska oma elämänne on seikkailua. Ja
varmasti se oli sitä jo minun tullessani tänne ja tavatessani teidät
kuumeeseen menehtymäisillänne yksinäisellä plantaasillanne, missä
parisataa hurjaa ihmissyöjää himoitsi henkeänne. Sitten minä tulin..."
"Niin, sitten te tulitte myrskytuulen tuomana", puuttui Sheldon
puheeseen, "suoraa päätä kuunarinne haaksirikosta, sousitte rantaan
vene täynnä uhkeita tahitilaismerimiehiä ja astuitte bangalooni
Baden-Powell-hattu päässä, merisaappaat jalassa ja valtava
Colt-revolveri riippuen vyössänne, ja minä myönnän mielelläni, että te
olitte kuin seikkailun hengetär."
"Mainiota!" huudahti Joan riemuiten. "Siis yksinkertaista yhteenlaskua
-- lisäämme teidän seikkailunne minun seikkailuuni. Se asia on siis
selvä, eikä teidän tarvitse tehdä pilkkaa seikkailusta. Toiseksi minun
mielestäni Tudorin suuteluyritys ei ollut ensinkään romanttinen eikä
myöskään tämä järjetön kaksintaistelu ollut seikkailua. Mutta sen
sijaan minusta on romanttista, että te rakastuitte minuun. Ja
lopuksi... nyt lisäämme romantiikkaa romantiikkaan... minä luulen, että
rakastan teitä, Dave -- voi Dave!"
Viimeiset sanat hän puoleksi kuiskasi ujolla kyyhkysäänellä Sheldonin
sulkiessa hänet syliinsä ja painaessa hänet rintaansa vasten.
"Mutta minä en rakasta sinua tämänpäiväisen hulluttelun takia",
kuiskasi Joan painautuen hänen olkaansa vasten. "Valkoiset miehet eivät
saisi kierrellä maita ja metsiä tappaakseen toisiaan."
"Miksi sinä sitten rakastat minua?" kysyi Sheldon -- kuten kaikki
rakastajat tuon ikuisen kysymyksen lumoissa, joka ainiaaksi on jäänyt
vastausta vaille.
"En tiedä -- siksi vain että rakastan, luullakseni. Ja yhtä tyydyttävän
selityksenhän sinäkin annoit minulle silloin kun keskustelimme niinkuin
kaksi miestä keskenään. Mutta minä olen rakastanut sinua viikkokausia
-- koko ajan, kun sinä olet ollut niin ihastuttavasti ja
hienotunteisesti mustasukkainen Tudorille."
"Jatka, jatka", pyysi Sheldon kuiskaten hänen vaietessaan.
"Minä odotin, että sinun kärsivällisyytesi pettäisi, ja kun se ei
tapahtunut, niin rakastin sinua sitäkin enemmän. Sinä olit niinkuin
isä ja Von. Sinä jaksoit pitää itsesi aisoissa. Et antautunut
hullutteluihin..."
"Ennenkuin tänään", keskeytti Sheldon.
"Niin, ja senkin vuoksi rakastin sinua. Aika oli jo täytetty. Minä olin
jo alkanut ajatella, ettet sinä enää koskaan ottaisi koko asiaa
puheeksi. Ja nyt kun minä olen tarjonnut itseni sinulle, niin sinä et
edes ole sanonut suostuvasi."
Molemmat kätensä Joanin olkapäille asettaen Sheldon vetäytyi käsivarren
mitan päähän hänestä ja katsoi häntä kauan suoraan silmiin, joiden
katse ei enää ollut kylmä, vaan ikäänkuin kultaisen hohteen
läpitunkema. Silmät sulkeutuivat hetkeksi, mutta avautuivat jälleen, ja
Joan vastasi rohkeasti hänen katseeseensa. Sitten Sheldon taas hellästi
ja hartaasti veti hänet puoleensa.
"Entä 'oma kotiliesi ja satula'?" kysyi hän hetkistä myöhemmin.
"Nehän olen miltei saavuttanut. Ruohomaja on kotini ja 'Martha'
satulani ja -- ja katsohan kaikkia näitä puita, jotka olen istuttanut,
puhumattakaan maissista. Ja kaikkeen olet sinä syynä. Ehkä en koskaan
olisi alkanut rakastaa sinua, ellet sinä olisi saanut minua innostumaan
Beranden viljelykseen."
"Kas tuolla tulee 'Nongasela' esiin niemenkärjen takaa ja sen veneet
ovat vesillä", sanoi Sheldon kiinnittämättä huomiota Joanin viimeisiin
sanoihin. "Ja asiamies on laivassa. Hän on matkalla San Christobaliin
tutkimaan lähetyssaarnaajan murhaa. Onpa meillä onni matkassa, muuta en
voi sanoa."
"Tuota onnea minä en oikein käsitä", sanoi Joan pettyneenä. "Meidän
olisi pitänyt saada viettää tämä ilta aivan kahdenkesken ja puhua
kaikenlaista. Minulla on niin loppumattomasti kysyttävää sinulta.
Emmekä me tällä kertaa olisi puhuneet niinkuin miehet keskenään",
lisäsi hän.
"Mutta minun tuumani on sittenkin parempi." Sheldon oli hetkisen kahden
vaiheilla. "Katsos, asiamieshän on saariston ainoa viranomainen, joka
voi antaa meille naimalupakirjan. Ja -- sanohan, eikö meillä ole onnea
-- tohtori Welshmere on täällä ja voi vihkiä meidät. Voimme siis mennä
naimisiin tänä iltana."
Joan vetäytyi säikähtyen kauemmaksi hänestä, irroittautui hänen
syleilystään ja peräytyi useita askeleita taapäin. Sheldon näki, että
hän oli todenteolla pelästynyt.
"Minä... minä olin luullut..." sopersi hän.
Mutta vähitellen hänessä tapahtui muutos. Veri syöksähti hänen
kasvoihinsa, ja ne hehkuivat aivan samoin kuin Sheldon kerran
aikaisemmin tänä päivänä oli nähnyt niiden hehkuvan. Hänen viileän
levollinen katseensa ei enää ollut viileä eikä levollinen; silmät
olivat saaneet lämpimän hohteen, ja luomet painuivat alas. Katse väisti
arasti Sheldonin katsetta hänen astuessaan takaisin hänen luokseen ja
painautuessaan hänen syliinsä. Ja hän sanoi hiljaa, melkein kuiskaten:
"Dave, minä olen valmis."