Näit edessäsi unet kultaiset
kuin tornit, uponneina aallon alle.
— Nyt takanas on päivät mennehet
kuin laivan vanat, kuolleet ulapalle.
Öin ylläs, allas tähtiparvi on
kuin verkon silmukoissa tuhat kalaa.
Mut kuolleen-harmaa, tyhjän-toivoton
on meren erämaa, kun aamu palaa.
Niin sadat ajast'ajat vaeltain
samosit meren salaisuutta kohti.
Edessä silmiesi hourivain
se paetessaan väikkyi — Tyhjään johti.
Et aavain kimallusta vanginnut,
ei tähtiarkuin lastattuna laivas.
Oi unten-kalastaja, uupunut
oot oma varjos. Sua ilkkuu taivas.
— Mut yhä edessäsi kimmeltäin
on merta, kaupunkeja aallon alla.
Käy kätes ruoriin: keula niitä päin!
Taas sata vuotta kuljet ulapalla.