(Juhani Siljon muistolle)
Alas painui, puoleen maan
pääs, otsas korkea liian varhain.
— Olit poika kuninkaan,
aseveljies nuorten joukossa parhain.
Mut viitoin ja kannuksin
et etsinyt kruunuas maailmasta.
Käsin näkymättömin
toi kulmilles seppelen Kuolema vasta.
Pyhä kutsumuksen-ties
sua johdatti vuorin ja laaksoin;
et poikennut polulta, mies,
sitä et sinä mitannut tuumin ja vaaksoin.
Teit kaiken, minkä teit,
oman kuninkaallisen, tuntos mukaan.
Nimes "Maailman kirjaan" veit —
sitä tahrattomampaa ei vie kukaan.
Käsin tyhjentymättömin
sinä jakelit tarvitsevaisille kultaa.
— Olet luonamme vieläkin,
nyt vaikk' olet mullassa multaa:
Joka kerta, kun kevät saa
ja kupeensa vyöttää nuorten suku,
sen silmiin kangastaa
sinun piirtämäs "Maailman kirjan" luku.
Miespolvet vaihtukoot —
ei äänes vaieta saata.
Aseveljies oppaana oot:
— Ylös, matkalle, kohden pyhää maata!
("Seppelöidyn" ensi-iltaan.)