Wasuraruru
Mi naran to omoo
Kokoro koso
Wasuré nu yori mo
Omoi nari-keré
(Rakastettunsa unhotuksen
Toivominen itselleen
On paljoa vaikeampi sielun tulikoe,
Kuin mitä on pyrkimys
Pysyä unhottamatta. Kimiko'n runo.)
Nimi loistaa erään talon oven yli riippuvasta paperilyhdystä geishojen
kadulla.
Yön aikana tämä katu on ihmeellisimpiä maailmassa. Se on ahdas kuin
hyttikuja höyrylaivassa, ja tummana kuultava laudotus umpisulkuisissa
taloissa, joissa kussakin on pienoinen kisko-ovensa, minkä paperiruudut
näyttävät jäätyneiltä lasi-ikkunoilta, panee ajattelemaan ensiluokan
kojuriviä laivassa. Oikeastaan talot ovat useampikerroksisia, mutta
sitä ei huomaa heti, varsinkaan jos kuu ei paista, sillä ainoastaan
alikerrat ovat valaistut heti ikkunain yläpuolella oleviin varjostimiin
saakka, joista ylöspäin pimeys vallitsee. Valaistus leviää kaitaisten,
paperiruutuisten ovien takana palavista lampuista sekä ulkopuolella
riippuvista paperilyhdyistä, joita on yksi joka oven kohdalla.
Katua pitkin katsellessa näkee kaksi lyhtyriviä sitä reunustamassa
kunne ne äärimpänä sulautuvat yhdeksi liikkumattomaksi keltaisen
valon kaukaisuudeksi. Muutamat lyhdyistä ovat puikeloita, toiset
lieriönmuotoisia, toiset taas neli- tai kuusisärmäisiä; ja somatekoisia
japanilaisia kirjainmerkkejä on niitä koristamassa. Katu on vallan
hiljainen, — vaiti kuin ison näyttelyn huonekalu-osasto sulkemishetken
perästä. Asukkaat ovat näet melkein järjestään poissa, yksityisissä tai
julkisissa juhlissa avustamassa. Heidän elämänsä on yön elämää.
Kirjotus ensimäisessä lyhdyssä vasemmalle, eteläpuolelta tullessa on:
»Kinoya: uchi O-Kata», joka merkitsee: Kultatalo missä O-Kata asustaa.
Oikealla kädellä riippuva lyhty ilmottaa siinä olevan Nishimuran talon,
missä Miyotsuru neitonen asuu, jonka nimi merkitsee: Loistossa elelevä
Kurki. Lähinnä vasemmalla on Kajitan talo, missä Kohana, Kukannuppu
asuu, ynnä Hinako, hän jonka kasvot ovat somat kuin nuken. Vastapäätä
on Nagayen talo, missä asuvat Kimika ja Kimiko … Ja tämä säteilevä
nimien kaksoisrivi on yli kilometrin pituinen.
Viimeiseksi mainitsemamme talon lyhdyssä oleva kirjotus osottaa,
että on yhteyttä molempien nimien Kimikan ja Kimikon välillä — ja
enemmänkin; Kimiko nimeen on liitetty Ni-dai-me, kunnianimi jota ei
voi muille kielille kääntää, ja joka ilmaisee että tämä Kimiko on
järjestyksessä toinen Kimiko. Kimika on opettajatar ja emäntä. Hän on
kasvattanut kaksi geishaa ja antanut kummallekin nimeksi Kimiko, tai
paremmin: toiselle uudistanut ensimäiselle antamansa nimen Kimiko. Tämä
saman nimen toistamiseen antaminen osottaa selvästi että ensimäinen
Kimiko — Ichi-dai-me — on mahtanut olla hyvin mainio. Vähemmän
onnistuneen, suosiota puuttuvan geishan julkista nimeä ei koskaan
siirretä hänen seuraajalleen.
Jos sattuu pätevää ja riittävää aihetta pistäytyä taloon sisälle —
sisälle päästään sysäämällä sivulle tuo valaistu kisko-ovi, jolloin
gon-gon-kello rupeaa soimaan ilmottaen vieraan, — niin saa tavata
Kimikan, ellei hän pienen seurueensa kanssa ole siksi illaksi tilattu.
Silloin tulee havainneeksi että hän on sangen älykäs henkilö, jonka
kanssa kannattaa keskustella. Hän voi kertoa, jos sille päälle tulee,
sangen mieltäkiinnittäviä tarinoita, ilmieläviä tarinoita lihaa ja
verta, tosi tarinoita ihmisluonnosta. Sillä Geishojen katu on täynnä
elämäntarinoita — surullisia, lystikkäitä, jännittäviä. Joka talolla
on tarinansa, ja Kimika tuntee ne kaikki. Toiset niistä ovat sangen
pöyristyttäviä, ja toiset voisivat saattaa kuulijan nauramaan, ja
toiset vaipumaan mietteisiinsä. Ensimäisen Kimikon tarina kuuluu
viimeksimainittuihin.
Ei se ole eriskummallisimpia; mutta se on niitä joita länsimaalainen
ehkä paraiten saattaa ymmärtää.