Johdanto.
I. Taistelun ensimmäinen vaihe.
II. Kaksi laajakantoista suunnitelmaa, joista toinen
surmattiin, toinen riutui tautikuolemaan.
III. "Nya Pressenin" lakkautus. Ensi opinnäyte salakuljetuksessa.
IV. Yhä laajempaa salakuljetustoimintaa.
V. Muutto Ruotsiin ja toiminta siellä.
VI. Tuttavuuksia japanilaisten kanssa.
VII. Suunnitelmia kehitetään edelleen.
VIII. Kongressi Pariisissa.
IX. Vallankumouksen valmistelut.
X. Aseidentuontiyritys.
XI. Venäjän vallankumous v. 1905.
XII. Rauhallista toimintaa kotimaassa. Uudelleen maanpakolaisena.
XIII. Kansainvälinen jury.
XIV. Burtsevin asiakirjat.
XV. Maailmansota ja suomalainen jääkäripataljoona.
Esipuhe.
Monelta taholta on minua kehoitettu julkaisemaan muistelmani niiltä
vuosilta, jolloin taisteltiin Suomen oikeudesta käytettävissä
olevilla aseilla, tuota näennäisesti toivotonta taistelua Venäjän
itsevaltiutta vastaan, joka halusi ulottaa kaikkivaltansa meidänkin
syrjäiseen maahamme, minkä muu, suuri maailma tunsi melkein
vain maantieteellisenä käsitteenä. Kauan epäröin noudattaisinko
kehoituksia. En omasta puolestani, sillä olin jo niin auttamattoman
pahassa maineessa vallanpitäjien silmissä, etteivät kaikkein
suorimmatkaan paljastukset saattaneet vaikuttaa sitä eikä tätä,
mutta toiset, jotka jo ennestään olivat epäluulon alaisia, osaksi
yhä olivat valtaa pitävien mielestä enemmän tai vähemmän viattomia,
saattaisivat sepitelmieni vuoksi joutua ikävyyksiin.
Taisteluvuosina ja pitkään aikaan sen jälkeen ei sentakia
saattanut tulla kysymykseenkään kirjoittaa näistä asioista,
etenkin kun eräs merkittävä välikohtaus näiltä vuosilta suuresti
muistutti valtiopetosta ja vehkeilyä vieraan vallan kanssa, jonka
julkaisemisesta ei mitenkään saattanut olla puhetta. Sillä vaikka
Venäjän vallanpitäjillä olikin enemmän kuin aavistus näistä
vehkeilyistä, he eivät sentään tunteneet kaikkia yksityiskohtia
eivätkä siis tienneet mihin sitoumuksiin tuo vieras valta oli
ruvennut.
Kaikki nuo syyt ovat nyt lakanneet vaikuttamasta Venäjällä
tapahtuneen suuren kumouksen vuoksi. Se minkä silloin näimme
kangastelevana unelmana jossakin kaukaisessa tulevaisuudessa on
nyt todellisuutta. Suomi on vapaa, ja Venäjän itsevaltius on
ikuisiksi ajoiksi poissa, toivottavasti, sillä vaikka jonkun
entisen suuriruhtinaan onnistuisikin liittää sen sirpaleet joksikin
entisen vallan tapaiseksi, on kuitenkin varsin vähän uskottavaa,
että sellainen uusi tsaarivaltio pysyisi pystyssä edes niin kauan,
että siitä voisi koitua vakava vaara Suomen itsenäisyydelle. Saamme
kyllä olla vakautuneita siitä, että tahtoa ei puutu, sillä tässäkin
tapauksessa pitää paikkansa se, että mitään ei ole unohdettu ja
hyvin vähän on opittu siitä, mitä pyhässä Venäjän valtakunnassa on
tapahtunut.
Ne jotka nyt kaikkein äänekkäimmin vakuuttavat etteivät he
koskaan hyväksy minkäänlaisia Suomen vapaan aseman loukkaamista
tarkoittavia toimenpiteitä, saattavat yhtä helposti kuin venäläinen
vaihtaa mielipiteitä koska hyvänsä, yhtäkkiä kääntää kelkkansa,
jos olosuhteet vain näyttävät suotuisilta. Sen vuoksi tekisimme
pahimman laatuisen valtiollisen tyhmyyden, jos jollakin lailla
avustaisimme järjestyksen palauttamista Venäjän nykyiseen kaaokseen,
niin paljon kuin sitä saattaakin puoltaa niin taloudelliselta kuin
inhimilliseltäkin kannalta.
Jokainen on itseään lähinnä, sanoo sananlasku, joka ei vähimmän
pidä paikkaansa valtioitten politiikassa. Niin paljon myötätuntoa
kuin yksilöt Venäjällä ansainnevatkin, on meidän nyt kuitenkin
vahvistettava omaa yhteiskuntajärjestystämme, omaa asemaamme
riippumattomana valtiona, ja siinä eivät mitkään muut näkökohdat saa
tulla väliin, ei ainakaan ennen kuin kaikki on valmista. Sen vuoksi
onkin meille, on Suomelle edullista, ettei Venäjän valtakunnassa
ole järjestystä, että nykyinen tilanne saa jatkua siksi kunnes se
itsestään katoaa. Kun se aika tulee, pitäisi Venäjän olla niin
uupunut, että saa kulua pitkä aika, ennenkuin se taas voi suunnitella
naapuriensa ahdistamista.
Koetan tässä kirjassa kuvailla pitkän, näennäisesti niin toivottoman,
itsevaltiusjärjestelmää vastaan kohdistuvan taistelun vaiheita,
yksityiskohtia, joissa itse jollakin tavalla olen ollut mukana
jonakin ajankohtana. Sen ohella en saata olla ajattelematta tapausta,
joka sattui Amerikassa kohta kolmekymmentä vuotta sitten, ja joka
niin sanoakseni antaa avaimen osanottooni taisteluun tsaarivaltaa
vastaan.
Kohtaus sattui Chicagossa. Olin eräitten muitten ohella kutsuttu
erään matkustavan perheen vieraaksi, joka oli väliaikaisesti
asettunut asumaan hotelliin. Vieraitten joukossa oli pari
amerikkalaista upseeria, jotka kuultuaan että olin suomalainen,
kysyivät mitä Suomessa oikeastaan tapahtui. Sanomalehdissä oli
puhuttu jotakin levottomasta mielialasta maassa, mutta ei päästy
selville, mistä oikeastaan oli kysymys. Yhdeksänkymmentäluvun alussa,
tarkemmin määriteltynä v. 1892, venäläistyttäminen alkoi nostaa
päätään, ja Suomessa alkoi tuntua yleistä levottomuutta. Koetin
selvittää asian niin hyvin kuin taisin ja koskettelin sen ohella myös
Suomen autonomista, kaikkien venäläisten hallitsijoiden vahvistamaa
asemaa.
Toinen upseeri kyseli vielä Suomen asukaslukua, sen armeijaa, oliko
joku suurvalta luvannut taata sen itsehallinnon y.m. sävyllä,
joka tuli sitä pilkallisemmaksi mitä selvemmäksi kävi Suomen
voimattomuus Venäjän rinnalla. Lopuksi hän sanoi, että suomalaiset
olivat suorastaan hulluja vastarintaan ryhtyessään. -- "Ainoa,
mitä voitte tehdä, on alistua nurkumatta. Jos rupeatte nenäkkäiksi
vastarinnassanne, saattaa käydä niin, että Venäjä antaa teille vitsaa
kaupan päällisiksi."
"Se on kyllä mahdollista, kun ottaa huomioon tsaarinvaltakunnassa
vallitsevat käsitykset oikeudesta ja kohtuudesta, joita näytään
kannattavan muuallakin", vastasin pilkallisen sävyn ärsyttämänä.
"Mutta niin toivottomalta kuin kaikki näyttääkin, olen kuitenkin
varma siitä, että vastarintaa kaikissa tapauksissa tehdään. Ja mitä
minuun itseeni tulee, otan osaa taisteluun, vaikkapa minun täytyisi
ryömimällä mennä kotiin ollakseni mukana."
Kului tosin vielä eräitä vuosia ennenkuin ratkaiseva taistelu alkoi,
ja yhteen aikaan näytti jo siltäkin, kuin se olisi ehdottomasti
kääntynyt epäedulliseksi meille. Mutta taistelu alkoikin uudelleen,
heti kun olosuhteet muuttuivat. Ja mukana olen ollut, milloin
tavalla, milloin toisella, mutta mukana kaikissa vaiheissa. Tulokset
ovat olleet hyvinkin mitättömiä, mutta tahto on joka tapauksessa
ollut hyvä, tahto vastustaa Venäjän tsaarivaltaa millä keinoin
hyvänsä.
Helsinki, syyskuulla 1919.
_Konni Zilliacus_.