"Kuinka täti parka silloin töllistää taivaaseen ja kuinka hän itkee!"
sanoi Tom. Sitten hän sanoi:
"Varokaa! Yks -- kaks -- kolme -- antakaa mennä!"
Ja he _antoivat mennä!_ Ilmapallo pillastui, ja tulevassa sekunnissa
sitä ei nähty ei kuultu.
Tom lähti nyt ensinnä hakemaan sitä paikkaa, jossa kivitaulut lyötiin
rikki, ja heti kun sen löysi, niin merkki hän paikan, että me voitais
rakentaa siihen muistopatsaan. Sitten me tavattiin siellä oikein mukava
luola, josta voi nähdä koko tuot' avaraa tasankoa, ja siinä majailtiin
me oottaessamme piippua.
Pallo tuli lentäen takasin, ja piippu oli muassa; mutta Polly täti
oli saanut kynsiinsä Jimin, kun hän sieppas sen, ja joka ihminen voi
helposti arvata mitä sitten tapahtui: täti pani noutamaan Tomia. Niin
että Jim sanoi:
"Tommi herra, hän seisoo ulukona porstuvan ovella ja tirkistää teit'
ylös taivaaseen ja sanoo, ettei liiku paikaltaan mukamas, ennenku on
saanu teiät kynsiins. Tässä tulloo aika ripitykset, Tommi herra -- s'on
vissi se."
Sitte me tehtiin lähtöä kotiin, mutt' eipä vain oltu oikein tupralla
tuulella.