Herra Fredrik Wingfeltd, asuwa Belle-Isle en Terressä (Gotes du Nord)
kirjoittaa että hän maaliskuun 25 päiwänä 1880, kun hän meni lewolle,
luettuaan jonkun werran illalla, näki unissaan weljensä joka asui
Essexin kreiwikunnassa Englannissa, luonansa; tämä ei wastannut hänelle
tehtyyn kysymykseen, waan pudisti päätänsä, nousi tuolilta ja meni
tiehensä. Tapaus waikutti niin eläwästi kertojaan, että hän
unenhorroksissa hyppäsi sänkystään ja heräsi, kun hän laski jalkansa
lattialle, huutaen weljeään. Kolme päiwää tämän jälkeen kuuli hän
weljensä kuolleen pudottuaan hewosen selästä, 25 p:nä maaliskuuta 1880
kello yhdeksän illalla pari tuntia aikaisemmin hänen unennäköään.
Tutkimus on osoittanut tämän kuolontapauksen päiwämäärän oikeaksi ja
kertomuksen tekijän merkinneen unelmansa muistikirjaansa samana
päiwänä, kuin hänen weljensä kuoli, eikä myöhemmin.
"Herra S... ja hra L..., jotka molemmat palweliwat samassa wirastossa,
oliwat jo kahdeksan wuotta olleet erittäin hywiä ystäwiä. Maanantaina
19 päiwä maaliskuuta 1883 sai L... mennessään wirastoonsa ankaran
watsakohtauksen; hän poikkesi sentähden muutamaan apteekkiin, missä
hänelle annettiin muutamia rohtoja. Seuraawana päiwänä oli hän yhä
wielä sairaana; lauantaipäiwänä samalla wiikolla oli hän poissa
wirastostaan.
"Lauantai-iltana 24 päiwä maaliskuuta oli S... kotona, hänellä oli
päänkiwistys; hän sanoi waimollensa, että hänellä oli liian kuuma,
jotain sellaista ei hän ollut tuntenut kahteen kuukauteen; tehtyänsä
tämän muistutuksen meni hän lewolle ja minuutti myöhemmin näki hän
ystäwänsä L...n seisowan edessään, puettuna tawallisiin waatteisiinsa.
S... huomasi senkin yksityiskohdan L...n puwussa, että hänellä oli
suruharso hatussaan, että hänen päällystakkinsa oli auki ja että
hänellä oli keppi kädessään. L... katseli häneen teräwästi ja poistui.
S... tuli ajatelleeksi seuraawata lausetta Jobin kirjasta: 'Henki kulki
kaswojen edessä ja hiukset lihassani kohosi pystyyn'. Tällä
silmänräpäyksellä tunsi hän kylmän wäreen selkärankaa pitkin ja hänen
hiuksensa nousiwat pystyyn, hän kysyi waimoltaan, paljonko kello oli.
Waimo wastasi kellon olewan kaksitoista minuuttia wailla yhdeksän. Hän
lausui: 'Kyselen sitä sentähden että L... on kuollut; näin hänet
äsken'. Waimo koetti wakuuttaa, että se oli sula mielenkuwitus; mutta
hän wakuutti kiwenkowaan, ettei mikään perustelu saattanut häntä
muuttamaan wakuutustaan."
Näin kuuluwa oli herra S...:n antama kertomus. Hän ei saanut tietää
ystäwänsä kuolemasta ennenkuin seuraawana päiwäna sunnuntaina kello
kolme jälkeen puolen päiwän.
L... todellakin kuoli lauwautai-iltana, kun kello oli noin kymmenen
minuuttia wailla yhdeksän.