Tuli yö, yö niin hiljainen kuin uinaileva neitonen. Se sulki hämyihinsä
pappilan ja kaiken. Pöndinen kellotteli jo sängyssä selällään. Hieronnan
jälkeen tuntui olo ihan autuudelta. Huoletkin haihtuivat. Hän siveli
vatsaansa ja lopulta nukahti hiljaa Herran turviin, sikeänä kuin
pappilan aitan turviin sen lattialle kannettu iso jyväsäkki.
* * * * *
Mutta palaamme Sakarin virkatalolle.
Sakari oli nyt päättänyt oitis lähteä Eulaliinansa luo. Potilaitansa hän
siinä nyt vielä hoiteli ja puhutteli ja varsinkin se, joka luuli, että
hänellä oli seitsemän päätä, oli nyt jo hänen vilpitön ystävänsä.
Erityisemmin oli Sakarikin juuri häneen kiintynyt.
Ja nyt puheli hän taas miehen kanssa siellä kopissa. Äkkiä ehdoitti
silloin mies:
»Nauretaanpas yhdessä ... vastatusten!»
»No!»
Ja he nauroivat molemmat vastatusten, ihan katketakseen.
»Kumpiko voittaa», uhitteli mies ja niin he koettivat. He nauroivat
käppyrässä ja kyykyllään ja jos miten. Viimein Sakari äkkiä kehasi:
»Minäpä nain tämän hullujenhuoneen johtajattaren.»
»Nai!» riemastui mies ja lupasi:
»Minä annan sinulle sitten seitsemännen pääni...»
Sakari oli onnellinen. Hän innostui taaskin puhumaan elämänsä ja koko
maailman pääkysymyksestä, viisausasiasta. Kun mies ei sanonut
tietävänsä, mikä on viisaus, selitti hän sille:
»Viisaus on pirun muna. Piru on sen muninut ihmisten päähän ja ihmiset
hautovat sitä ja kaakattavat, ja toiset kotkottavatkin sen päältä
ylpeästi, ja siitä ei kuitenkaan kanaa tule, vaikka kuin hautoisi, ja
niin ei maailmassa olisi yhtään kanaa, jos ei oikea kukko ja kana omista
tehtävistään ahkeraa huolta pitäisi.»
»Minkätakia ei tule?» innostui mies.
»Kun se on kivimuna.»
Mies nauroi riemuissaan kuin lapsi. Oli jo ilta, yökin. Palvelusväki oli
makuulla.
* * * * *
Ja miten liekin ollut, niin sai Sakari nyt, yön hiljaisuudessa taas
profeetan hengen ja hän alkoi miehelle selittää ja saarnata. Hän valaisi
oman elämäntehtävänsä, kertoi lähetystyöstänsä ja siitä, miten paljon
hän oli Beliaalissa aikaan saanut ja kuinka Herra häntä nyt palkitsee
rikkaudella, voimalla ja kunnialla, ja varsinkin paljolla avio-onnella.
Hän innostui ja kehasi:
»Sillä Herra antoi minulle kolme morsianta, koska minä sanalla paljastin
sen Beliaalin kansan kauhean emännällisyyden ja osotin, että tämä uskon
hylännyt ja viisauden valinnut suomenkansa lähestyy ihanaa vaimoa
ainoastaan kavalassa ja syntisessä aikomuksessa, kuten se vanha mato
Eevaa ja kavala kissa kermaa.»
»Mitä se sitä lähestyy?» katsoi mies Sakaria silmiin ihan suu auki, ja
Sakari selitti:
»Sillä kavalalla on jumpsut ja pumpsut mielessä ja rakkaus ja hempeä aie
sydämessä, mutta minä sen kukistin.»
»Häh?»
Ja Sakari selitti:
»Minun monimittainen saarnani matoi niinkuin raamatun käärme ja pitkä
mato pirun paratiisiin, jossa piru jo Eevasta lähtien valtansa
suostuvaiseen vaimoon ja viisauteen perusti. Ja siellä se saarna sitte,
sanan voimalla, niinkuin pitkä mato luirusi ja kolusi ja koukerti ja
pisti viisautta, ja niin kukisti viisauteen ja alati taipuvaisen ja
myöntyväisen vaimon vehkeilyihin perustuvan pirun vallan ja kurnutti
miehen korvaan ja marnutti tämän syntisen suomenkansan korvaan, että:
pelasta pöksysi, sillä emännällisyys ei ole sinulle, oi suomenkansa,
autuudeksi, sillä viisaampi on sinun kanoja kuin haikaroita hoitaa... Ja
kansa kuuli ja uskoi ja luopui viisaudesta ja vaimosta, niin että mies
hylkäsi haikaran ja piti kanan, niin että itku ja hammasten kiristys ei
pidä enää Beliaalissa uskon-taidollisten huoneessa kuulumaan. Ja Herra
antoi minulle palkaksi kolme morsianta, niin kuin Laaban antoi
Jaakobille kaksi neitsyt-tytärtänsä, että hänellä se hyvä ja lempeä olo
kaksinkertaisesti olisi. Mutta minulle antoi Herra kolme.»
»Minkätakia se Herra antoi?... Kolme morsianta sinulle?» tuli mies
uteliaaksi ja Sakari todisti alttiisti, voitokkaasti:
»Koska minä Beliaalissa viisauden ohella paljastin ja kukistin lihan
kauhian vallan, niin että nälkäisenä ja keppi kädessä pitää suomenkansan
ennen niin ylpiän lihan nyt vaeltaman, ja nöyränä vaimon ovelle
kolkuttaman ja hiipimän niinkuin yössä vaeltajan. Ja niinkuin
raadollisen, pitää sen emännältä ja neitseeltä ahkerasti anoman ja
hartaasti ruikuttaman ja houkuttaman ja mairittaman ja liehuttaman,
sillä minä otin siltä vapaa-passit ja papinkirjat pois ja panin
uskonpunnukset konttiin ja uskonkiirat eväspussiin, niin että sen pitää
vaimoon sidotun oleman.»
Mies kuunteli kuin lumottu, kädet housuressujen taskussa. Sakarissa
nousi profeetan henki. Hän julisti miehelle:
»Sillä kun minä kolistan, niin luidenkin pitää elävöitymän. Ja niin on
suomenkansa nyt uskon ja sanan avulla minun nimeeni ja mukaani alati
kukistava lihaansa, niinkuin syömäri, ruoka- ja mässäri juomahaluaan. Ja
kun Herra ihmeissään katsoi ja kuunteli ja höristi, jotta kuka se hänen
kansansa keskuudessa sai semmoisen hurskauden aikaan, niin minä sanoin
Hänelle että: Laskeudu huoleti levolle, Herra, eläkä päly ja pelästy,
sillä minä se täällä sinun huoneessasi, sanakangella oorninkia ja kuria
kolistan. Niin, että Sinä, Herra, itse lepää vain ja ole, eläkä talon
menoissa kährää ja kurku, sillä kyllä minä asiat oikeaan holliin soitan
ja nelistän ja kaihdan kissalta kermat, ja sen alati suloilumenoon
taipuvan vaimon viekoittajalta...»
Hän innostui. Herrasiunaa! Ihan hän yltyen kerskasi:
»Ja silloin Herra mielistyi minuun ja sanoi, jotta: Sinä olet oikea ja
kolea profeetta ja minun koturini ja kolistajani, ja siksi pitää sinun,
niinkuin Jaakobin, muustakin kuin emännistä äveriöitymän ja isoksi
isännäksi paisuman, ja sinun kansasi ja siemenesi pitää
uskon-pulliaisiksi ja sanan sukukunnaksi kutsuttaman, ettäs sanalla
synnit luista, ja hornat hongista kolistit ja köyhyydet ja kivut
kartanoilta karkoitit ja synnillisen viisauden, sen kauhean jalkavaimon,
Beliaalista suolle soittamaan lähetit. Aamen!»
»Aamen... Mitä se aamen on?» kiihtyi seitsenpäisen miehen uteliaisuus ja
Sakari selitti:
»Aamen merkitsee, että: Ole pullea!... Koskas uskoit, niin ole pullea
myös!»
Ja yks-kaks huomasi hän, että hänelle on, kuten apostoli Pietarille,
annettu taivaan valtakunnan avaimet, valta antaa synnit anteeksi, ja
niinpä hän julisti:
»Ja nyt minä annan sinulle ja kaikille muillekin hulluille synnit
anteeksi ja kuittaan vaimon ja emännän kanssa tehdyn suloilusynnin, ynnä
perisynnin ja vilpin. Ja teidän jokaisen pitää saaman taivaassa
kristallinen elämänkruunu päähänsä ja kaksitoista lihavaa ja sulo-oloon
taipuvaa emäntää, ja neitsyt-piikaset niinkuin polvella palvelevaiset
immet... Ja vielä pitää kunkin saada nojatuoli, niinkuin lenstuoli,
itsellensä ja jakkarat emännillensä, ja saavi viinaa ja lasiset pikarit
ja ruukut ja kilistimet, sekä huilu ja pitkä riemukannel. Sillä että
viisauden hylkäisitte, niin nyt minä vien teidät riemu- ja puhtikulussa
taivaaseen.»
»Vie!» riemastui mies alttiisti huudahtamaan, nauroi katketakseen ja
kehoitti innoissaan:
»Vie taivaaseen ja pöläytä!»
* * * * *
Ja niin oli Sakarin päätös valmis: Ettei syntisten pelastus jäisi
keskeneräiseksi, päätti hän viedä laitoksen kaikki hullut ihan
taivaaseen asti. Matkalla hän vain poikkeaa Eulaliinan luo, ottaa sen
mukaan, näyttää sille talonsa, pitää häänsä ja niin jatkaa joukkoinensa
riemukulkua taivasta kohti ja tuottaa sinne toisetkin morsiamensa ja
elää autuaana ja emännällisenä.
»Murhe pitää taivaassa silloin lakkaaman ja nouseman iso ilo ja häly!»
toisteli ja vannoi hän miehelle ja ylpeili:
»Sillä me menemme sisälle humukulussa. Ja astiat niinkuin mesikennot
ihanaa uskoa täynnä.»
* * * * *
Kävi kuin humaus elämässä. Kaikki oli valmista.
Ja niin alkoi Sakari koota kopeista väkeänsä.
Ja kun kaikki olivat jo koolla, valmiina lähtöön, muisti Sakari
vallesmannin neuvon, että taitavalla puheella voi hullun tehdä
viisaaksi. Hän alkoi sitä asiaa joukolle valaista, selittäen:
»Te kaikki olette nyt hulluja.»
»Olenko minäkin?» tarttui silloin eräs.
»Olet», vakuutti Sakari. Mies uskoi. Sakari jatkoi:
»Mutta kun hulluille osaa viisaasti puhua, niin ne ovat kuin viisaita.»
Koko joukko nauroi riemusta. Sakari jatkoi:
»Ja nyt kun minä vain puhun teille viisaasti, niin -- ei saa silloin
olla hulluja, vaan viisaita.»
Joukko remusi. Sakarilla oli taivaaseen lähtö jo ihan valmis. Hän vain
järjesteli ja selitti vielä, miten on taivaaseen tultua oltava ja
asetuttava. Hän selitti:
»Kohta kun on neulansilmän läpi pujottauduttu, mennään päärlyportista
sisälle, mutta siinä jäätte te, vähemmän kilvoitelleet neljä miestä,
esikartanolle ja autatte enkelejä pasuunan soitossa, ja jubileijalaulun
veisussa. Mutta enemmän kilvoitelleet tulevat minun perässäni suoraan
rubiini- ja safiirisaliin, missä Daavetti soittaa harppua hänen
jalkainsa juuressa istuvalle Batseeballe ja profeetta Bileaam, ynnä
Aabraham ja Iisakki ja Jaakoppi istuvat lenstuoleissa, Jaakopilla
molemmat emännät kahdenpuolen rinnallansa... Ja sen salin läpi humuttua
tullaan siihen varsinaiseen, isoon ja taidollisesti rakennettuun
kirkkauden saliin, jossa autuaat emännät jo istuvat
seinänvieri-istuimilla, kanteleet polvilla, ja jalokivillä koristetut
immet ovilla kainoina punastelevat ja tuhannessa kristallikruunussa
palaa tuhat kirkasta tulta kussakin, ja hurskas Saara kurkistaa meihin
tulijoihin salavihkaa ja uteliaana sen kammion ovelta, jossa kuningasten
tyttäret hierovat Latsarusta hunajalla ja pyhillä palssamivoiteilla.
Mutta pyhien kammioihin mennään vasta sitte, kun emännät ovat
halleluujan laulaneet ja kaihtoliinat laskeutuvat, ja alkaa himmennys ja
immet niiaavat ovilla ja kauriin salista kuuluu enkelien soiton
hiljainen hyminä, ja neitsyt-immet vaeltavat salaisuudessa, yljän lamput
kädessä, ja pyhien emäntien kesken käy sipse. Vasta silloin ovat kammiot
valmiit.»
Joukko kuunteli hartaana. Hän aivan varoitti ja teroitti:
»Tämä kaikki pitää ulkoa muistaa, sillä taivas on oorningin ja ankarien
pykälien paikka, niin että siellä on järjestys niin suoraviivainen kuin
jakaus, se autuaiden vaellustien esikuva, oikean kristityn päässä.»
Remuttiin, hälyttiin. Sakari muisti raamatut ja niin sai hän lisää
profeetan henkeä ja julisti:
»Ja koska me olemme taivaassa, niin minä, sinä uuden helluntain päivänä,
lähetän tälle suomenkansalle seitsemän kieltä jokaisen suuhun, niin että
tämän kansan pitää kilvan kielillä sanaa palveleman, ja niin pitää sanan
heläämän minun nimeeni. Aamen!»
Ja senkin, miten helppo ja yksinkertainen on uskovaisella, hänen
johdollaan, taivaaseen pääsy, ja miten selvä tie, hän vielä siinä
lähtiessä ilmoitti, selittäen:
»Sitä tarvitsee vain luopua viisaudesta ja sulostua uskoon, niin
paikalla alkavat taivaan päärlyt kimmeltää, niin että tien löytää,
vaikka sokkona kulkisi. Ja silloin on itku ja hammasten kiristys, ja
maallinen jurnu ja marnu pois.»
Joukko nauroi katketakseen ja oli ihan ilon ja riemun vallassa. Kaikki
olivat lähtövalmiita. Sakari antoi merkin ja hurjaa vauhtia syöksyi
joukko pois talosta, pois kartanolta ja alkoi villiä ravia painaa tietä
pitkin Eulaliinan luo, jatkaakseen sieltä matkaa Sakarin kotitaloa kohti
ja sieltä edelleen taivaaseen. Vasta seuraavana aamuna huomattiin, että
talosta oli yöllä poistunut sekä johtaja, että asukkaat. Saatiin tietää
minne päin joukko oli lähtenyt ja kymmenittäin lähti silloin hevosia ja
miehiä takaa-ajoon. Miten kaikki oli tapahtunut, ja mikä osuus Sakarilla
kaikessa oli, se jäi vielä kaikille arvoitukseksi.
Ja niin päättyi nyt tämän ainoan suomalaisen profeetan, tämän kansansa
tunnettua liikaa viisautta vastaan saarnaamaan lähteneen apostolin, ja
voimallisen uskon-julistajan ja saarnamiehen, Sakari Kolistajan
kolistus-, eli lähetystyö tässä hänen varsinaisessa lähetyspitäjässänsä.
Hereille hän oli siellä kolistanut ja kolkuttanut kaikki: Kaikki olivat,
kuten olemme jo huomanneet, heränneet ja etsivät nyt viisautta, jokainen
omassa muodossansa: ken omaa viisauttansa etsien, tai puolustaen, ken
toisen viisaudesta huolta pitäen, omaansa silti kuitenkaan unohtamatta,
ja jokainen piti verisenä loukkauksena, jos hänestä sanottiin, että
hänelle ei ole annettu liikaa viisautta, kuten Sakari Kolistajalle.
Oli toki yksi, joka oli yhäkin pysynyt viisaudestansa suruttomana. Se
oli ainoa olento maailmassa, joka -- vahingossa kai -- oli viisauden
lisäksi saanut myös kyvyn sitä viisautta oikein ja iloisesti ja
arvokkaasti, s.o. ilman ylpeilyä hyväkseen käyttää: Se on tämän kirjan
päähenkilö, vallesmannin Pudde.
Tämä kaikki nyt tiedetään. Ja kiitollisuudella on isänmaa jo tässä
seurakunnassa suoritetun lähetystyön johdosta aina muisteleva Sakari
Kolistajaansa, häntä, joka maansa entisiin, hyvin ansaittuihin, ujoihin
arvonimiin: »totuuden, runon, viisauden, tulevan n.s. korkeimman kaiun,
kainon kehumisen ja vaatimattoman itsetuntemisen kotimaa», on lisännyt
uuden arvonimen: »suuren Sakari Kolistajan ja voimallisen kolkutuksen ja
sanakolinan kotimaa», maa, johon jo Sakari-ansioittemme ja
henkiheimolaisuutemme takiakin, on halumme kultapilvistäkin, kuten tämän
totuudenmaan rannoilla ja sanatanterilla laulaen ja vannoen todistamme,
esimerkiksi Ameriikkaan, silavan ja dollarien maahan myötämöisin
livistäessämme.