Yhdistyneet.
"Eikö ollutkin hupaista?" sanoi Nick poimien taskustaan rahan toisensa
jälkeen. "Tämähän on jo varsin hyvä saalis! En aavistanut sinun
harjoittavan hyväntekeväisyyttä näin suuressa määrin."
Muriel tarttui hänen käteensä.
"Sinulla ei ole oikeutta pitää niistä ainoatakaan. Sinä olet
keinotellut minulta rahojani. Miten saattoikaan johtua mieleesi
näytellä sellaista komediaa?"
"Se ajatus kai lähetettiin minulle taivaasta", selitti Nick. "Kerronko
sinulle miten se johtui mieleeni? Se tapahtui eräänä myrskyisenä
yönä aavalla merellä matkustaessani tänne Daisyn kanssa. Loikoilin
kannella tähtien kirkkaasti kimmeltäessä ja ajattelin sinua. Silloin
tuli tuo tuuma mieleeni kuin itsestään. Ikävöin kovin nähdä sinua ja
tiesin, että siten et sinä koskaan minua huomaisi. Etkä olisi sitä
tehnytkään, ellen olisi saanut sinun terveisiäsi Daisyltä. Olin juuri
aikeissa kadota taasen, kun sen sain, mutta sitten muutin päätökseni ja
jäin. Bobby Fraser oli osallinen salaisuudestani. Hän tietää kaikkien
ihmisten salaisuudet. Heti kun sain kuulla lady Bassetin hyvin keksityn
tarun buddalaisluostarista, varustauduin taisteluun! Mutta sinä et
näyttäytynyt, kuten muistat. Minun täytyi odottaa, kunnes sinä tulit
ulos. Mutta silloin tapahtuikin tuo eilisiltainen murhayritys ja minun
täytyi paeta. Enhän voinut antautua vaaraan tulla paljastetuksi. Eikä
se olisi ollut sinuun nähdenkään erikoisen hauskaa. Kas siinä koko
liikuttava kertomukseni ja minun mielestäni ei sinun tarvitseisi
kadehtia minua näistä rahoistani, jotka siis saanen pitää palkintona
uskollisuudestani."
Muriel nauroi kyynelten kimallellessa silmäkulmissa.
"Olisin antanut sinulle jotakin paljon parempaa, jos olisin tietänyt,
että se olit sinä."
"Se ei ole vieläkään liian myöhäistä", vakuutti Nick. "Voithan alottaa
heti, jos tahdot. Annahan tänne kätesi, oma tyttöseni. Ethän enää
kieltäytyne pitämästä sormessasi minun sormustani, vai miten?"
"Ilolla sen teen", vastasi Muriel Nickin pujottaessa sormuksen hänen
vasemman käden nimettömäänsä. Hänen silmänsä olivat aivan kyyneleiset,
mutta Nick ei sitä huomannut, niin kokonaan oli hän kiintynyt
tehtäväänsä.
"Olga raukka!" sanoi hän. "Hän oli niin epätoivoinen antaessaan sen
minulle takaisin. Tuumin, että hänelle olisi lähetettävä sähkösanoma.
Miten sen kerron hänelle? Omnia vincit amor? Hän on jo kyllin vanha
ymmärtääkseen, mitä se merkitsee. Ja jos vielä lisään: Muriel ja Nick,
niin ymmärtää hän kaikki tyyni. Onpa vahinko, ettei hän voi tulla
häihimme. Olisi tosiaan hauskaa nähdä hänen pienet, iloiset kasvonsa
lady Bassetin viekkaasti hymyilevien kasvojen sijasta", jatkoi hän
merkitsevästi nauraen.
"Nick, miksi lady Basset vihaa sinua?"
"Sitä en ymmärrä", vastasi Nick hymyillen. "Niinhän tekevät monet
muutkin. Ehkäpä hänkin lopulta rakastuu minuun. Sitähän ei voi näin
edeltäkäsin sanoa."
"Älä jaarittele, Nick. Miksi et sano sitä minulle?"
Muriel pani kätensä hänen käsivarrelleen.
"En voi sanoa sitä sinulle, rakkaani, siksi, että hän on nainen.
Hänellä sattui kerran sangen epämiellyttävä seikkailu ja minä olin
siihen puolittain syypää. Ja siitä saakka on hän vihannut minua koko
sydämestään."
Muriel alkoi vähitellen ymmärtää.
"Tapahtuiko se eräässä laivassa?" kysyi hän.
Nick loi häneen terävän katseen.
"Kuka sen kertoi sinulle?"
Muriel punastui hieman.
"Bobby Fraser. Hän ei maininnut naisen nimeä. Me... me puhuimme kerran
sinusta."
Nick nauroi iloisesti.
"Kerranko vain?"
Muriel punastui yhä enemmän.
"Sinä olet hupsu, Nick. Mutta toivon, ettei tuo nainen olisi ollut lady
Basset. Minusta on niin ikävätä, että hän niin kovin vihaa sinua."
"Minusta se ei ole lainkaan ikävää", vakuutti Nick. "Mutta hänhän
kostikin myrkyttämällä sinun mielesi minua kohtaan. Olen aina tietänyt,
että häntä minun on kiittäminen siitä, mitä tapahtui Simlassa."
"Ei yksin häntä", sanoi Muriel rehellisesti. "Olin täynnä
ennakkoluuloja sinua vastaan... toisista syistä."
"Tiedän senkin", sanoi Nick pyöritellen hänen kättään edestakaisin
nähdäkseen, miten rubiinit välähtelivät auringon paisteessa. "Sinä olit
kuin pieni arka kaniini, joka pakenee hirveätä petoeläintä. Alotit
pakosi jo tuona viimeisenä iltana Warassa, kuin minä pakoitin sinut
juomaan unijuoman eikä pelkosi vieläkään taida olla tyysten poissa.
Sinun mieleesikään ei liene milloinkaan juolahtanut, että minä olisin
alistunut mihin kidutukseen tahansa jottei minun olisi tarvinnut
sitä tehdä. Mutta sinun ei tarvitse pelätä, että se koskaan enää
uudistuisi", sanoi hän nauraen äkkiä ääneensä. "Minä en saane mitään
pahaa aikaan yhdellä kädelläni, vai mitä arvelet? Näithän itse, miten
minun oli vähällä käydä eilen illalla. Voihan sitä pitää jonkinlaisena
lohdutuksena, eikö totta, rakkahin?"
"Vaiti, Nick, vaiti! Et tiedä, miten onnettomaksi teet minut
tuollaisella puheellasi."
"Rakas lapsi, mitä sanotkaan? Minähän koetin vain esiintuoda hyviä
puoliani sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat."
"Vaiti", sanoi Muriel taasen tuskin kuuluvalla äänellä. "En voi kestää
sitä. Ellei minua olisi, et sinä olisi menettänyt kättäsi."
"Joutavia" sanoi Nick vetäen hänet syliinsä. "Kuka sen on sinulle
sanonut?"
"Tohtori Jim."
"Jim on aasi ja sen aion sanoa hänelle itselleenkin. Älähän nyt itke,
rakkaani. Sen arvoinen ei asia todellakaan ole. Sinun tähtesi toivon,
ettei se olisi tapahtunut, mutta, itse tähteni en siitä lainkaan
välitä."
"Älä siis sitä ajattele minunkaan tähteni", kuiskasi Muriel. "Minä
rakastan sinua siitä syystä vielä enemmän."
"Sittenhän se onkin vain onneksi minulle", sanoi Nick iloisesti.
"Tiedätkö, mitä teemme heti kun olemme mies ja vaimo? Me nousemme
maailman korkeimman vuoren huipulle katselemaan auringonnousua ja
kiittämään Jumalaa."
Muriel katsoi häneen ja naurahti hämillään.
"Nick, sen täytyy tapahtua pian?"
"Aivan heti", vastasi Nick hyväillen hänen tuuheaa tummaa tukkaansa.
"Menkäämme siis puhumaan asiasta sir Reginaldin kanssa. Hän kai
lienee jo noussut ylös ja ellei hän ole, niin olemme mielestäni asian
tärkeyden vuoksi oikeutetut herättämään hänet."
* * * * *
Lähestyessään kuistia näkivät he sir Reginaldin istuvan siellä juomassa
aamukahviaan, mutta Murielin kauhistukseksi ei hän ollutkaan yksin.
Aika oli kulunut nopeammin kuin hän luulikaan ja sekä eversti Cathard
että Bobby Fraser olivat tulleet sir Reginaldin luo puhumaan eilisillan
näytelmästä.
Murielin ja Nick'in ollessa jo aivan kuistin luona ilmestyi lady Basset
äkkiä eteisen ovelle.
Nick'ia nauratti. Kohtaus oli hänestä perin huvittava.
"Mitä aiot tehdä?" kysyi Nick.
"En tiedä", vastasi Muriel. "Mieluummin juoksisin tieheni."
"Etpä suinkaan", sanoi Nick tarttuen hänen käteensä. "Tule nyt vain
kanssani ja ole rohkea."
Muriel myöntyi nauraen hermostuneesti ja Nick saattoi hänet
juhlallisesti portaita ylös.
Hänen ei kuitenkaan olisi ollut syytä tuntea itseään noin noloksi,
sillä kaikki kuistilla olijat, Bobby Fraseria lukuunottamatta,
tuijottivat vain Nick'iin, kuin olisivat he nähneet edessään jonkin
kuolleista ylösnousseen.
Nick oli siitä huolimatta aivan tyyni. Hän pysähtyi aamiaispöydän
eteen, kumarsi syvään lady Bassetille ja kääntyi sitten sir Reginaldin
puoleen.
"Kaksivuotisen vakavan harkinnan jälkeen", selitti hän, "olemme nyt
päättäneet tehdä välimme selväksi menemällä naimisiin ja toivomme, että
te, sir Reginald annatte meille siunauksenne."
"Sepä oli tosiaan yllätys", änkytti sir Reginald.
"Niin, sen kyllä ymmärrän", sanoi Nick. "Yllätys se on minullekin.
Mutta vaikkakin olen täysin selvillä omasta mitättömyydestäni, koetan
parastani ansaitakseni tämän osakseni tulevan kunnian. Ja toivon, että
saamme luottaa teidän suostumukseenne ja apuunne."
Taasen kumarsi hän lady Bassetille, katseessaan hieman ivallinen ilme.
Lady Basset ojensi hänelle kätensä, poskillaan tavallista heleämpi puna.
"Tämä oli tosiaan aivan odottamatonta, kapteeni Ratcliffe", sanoi hän.
"Mitä teille kuuluu? Ymmärtänette hämmästyksemme. Vasta muutama päivä
sitten kertoi joku, että te olitte mennyt buddalaisluostariin."
"Se samainen henkilö puhui siis sulaa valhetta, parahin lady",
sanoi Nick. "Toivon, ettei tuo sanoma teitä kovin huolestuttanut.
Ja vakuutan, etten milloinkaan ottaisi niin tärkeää askelta ensin
ilmottamatta siitä teille. Harras toivoni on, että tuleva avioliittoni
aiheuttaisi teille vähemmän mielipahaa."
Lady Basset hymyili teeskennellysti.
"Ah, minun ei tarvinne olla huolissani. Te kyllä tulette toimeen
mainiosti", sanoi hän.
"Niin minäkin uskon, lady Basset", sanoi eversti Cathard. "Ratcliffe
ei hevin antaudu. Se oli aina minun ajatukseni hänestä hänen vielä
ollessaan virassaan."
"Miss Roscoe", keskeytti hänet Bobby Fraser, "lähettäkää minulle sana,
jos teidän joskus on vaikea käsitellä häntä."
Muriel katsoi häneen rohkeasti.
"Kiitän, mutta sitä en ollenkaan pelkää."
"On paljon luultavampaa, että hän aina tulee olemaan minun
puolellani", huomautti Nick tyytyväisenä, "koska en itse enää ole
taistelukelvollinen."
"Entä mitä olette tehneet koko tämän ajan?" kysyi sir Reginald äkkiä.
"Tehän olette olleet aivan näkymättömissä."
Nick näytti ylenmäärin ihastuneelta.
"Olen vain antanut ajan kulua", kuului hänen arvoituksellinen
vastineensa. "Se oli kyllä yhdelle ja toiselle hieman yksitoikkoista,
mutta olipa sillä sentään toivottu vaikutuksensa."
Sir Reginald mutisi jotakin ja katsoi kysyvästi puolisoonsa, jonka hymy
teki hänet hieman epävarmaksi.
"Ja nyt aiotte naida miss Roscoen?" sanoi hän.
"Niinpä niin, heti paikalla."
"Vai niin", sanoi sir Reginald hymyillen itsekseen. "No niin, kun loppu
on hyvä, on kaikki hyvin, ja Muriel on jo kyllin vanha ymmärtääkseen,
mitä tahtoo. Onneksi olkoon molemmille!"
"Siihen yhdyn minäkin", sanoi Bobby Fraser lämpimästi. "Sydämellisimmät
onnitteluni."