Silmä silmää vasten.
Määräajalla saapui Grange ja Nick oli häntä vastassa alaeteisessä.
Grange ei juuri ollut tyytyväisen näköinen ja seurasi Nick'iä
ruokasaliin vastahakoisesti.
"Luulin sinun olevan kaupungissa", sanoi hän istuen nojatuoliin.
"Tulin jo eilen kotiin. Milloin sinä aiot matkustaa?"
"Ensi perjantaina. Tulin tänne jäähyväisille."
"Muriel on Weirissa", sanoi Nick.
"Tiedän sen. Menen sinne huomenna. Daisy viipyy täällä parisen päivää
järjestämässä tavaroitaan."
"Entä sitten?"
Grange nolostui silminnähtävästi.
"Enpä tiedä, mitä hän sitten tehnee. Hän tekee aina päätöksensä vasta
viime tingassa."
Nick nauroi.
"Hän ei varmaankaan ole kertonut sinulle aikeitaan. Talveksi aikoo hän
matkustaa Intiaan."
Grange katsoi häneen.
"Sitä en usko."
"Mutta totta se on joka tapauksessa", sanoi Nick hymyillen ja alkoi
sitten puhua muista asioista.
Päivällistä syödessä kohteli Nick vierastaan niin ystävällisesti, että
tämä tuli sangen hyvälle tuulelle. Aterioituaan menivät he kirjastoon
tupakoimaan.
Grange meni suoraan uunin eteen lainkaan huomaamatta, että Nick lukitsi
oven ja pani avaimen taskuunsa.
Muutaman minuutin olivat he kumpikin aivan vaiti. Nick loikoi mukavasti
nojatuolissaan pää nojaten tuolinselustaan ja silmät ummessa.
Grangen valtasi äkkiä omituinen tietoisuus siitä, että jotakin
epämiellyttävää oli tulossa.
Samassa sanoi Nick kääntämättä päätään:
"Päästäksemme asiaan tahdoin vain sanoa, että näin sinut ja mrs
Musgraven tänään rannalla."
Grange säpsähti ja tarttui lujasti tuolinsa käsipuuhun.
"Näitkö?" sanoi hän sitten koettaen hillitä ääntään.
"Mitä aiot nyt tehdä?" kysyi Nick.
Grange teki väsyneen eleen.
"Tehdäkö? En mitään."
"Etkö mitään?" puuskahti Nick kiivaasti.
"En", vastasi Blake tuijottaen lattiaan. "Se on jo vanha asia ja mitä
vähemmin puhumme siitä, sen parempi."
"Muistatko erästä puheluamme muutama kuukausi sitten tässä samassa
huoneessa?" kysyi Nick. "Se koski sinun kihlaustasi miss Roscoen
kanssa. Oletko kenties unohtanut sen?"
Grange nousi hitaasti ylös.
"En", sanoi hän, "en ole sitä unohtanut."
"Siispä kysyn sinulta taasen, mitä aiot tehdä?"
Grangen muoto muuttui. Veri kohosi hänen kasvoihinsa, mutta hän
ponnisti kaiken voimansa pysyäkseen tyynenä.
"En ole koskaan ennenkään pettänyt naiselle antamaani lupausta, enkä
aio sitä nytkään tehdä."
"Tarkotatko totta?" kysyi Nick luoden häneen syrjäsilmäyksen.
"Kyllä, sen teen. Ja tahdon myös sanoa sinulle, etten aio sietää
kenenkään penkovan tätä asiaa."
"Ihminen!" huudahti Nick hypähtäen ylös tuoliltaan. "Luuletko voivasi
pelottaa minua? Kuuntele nyt mitä sanon ja paina mieleesi, etten minä
rahtuakaan välitä siitä, miten suvaitset käsittää sanani. Ja minulle
on aivan samantekevää, miten sinä olet itsellesi kaunistellut ja
kieräillyt tätä asiaa. Ainoa, joka on minulle jonkin arvoista, on se,
että Muriel Roscoe estyy antautumasta onnettomaan avioliittoon. Ja
minä aion sen estää. Sanoin sinulle jo kesällä, että hänen onnensa on
asetettava etusijalle, ja niin on myös käyvä. Epäilin sinua jo silloin.
Nyt on minulla todisteita. Ja minä vannon pyhästi, että ennen kuolet
kuin tulet hänen miehekseen."
Hän pysähtyi hetkeksi kuin hillitäkseen liiallista kiivauttaan.
Ennenkuin Grange ennätti sanoa mitään, jatkoi Nick tyynemmällä, mutta
varmalla äänellä:
"Jos olisitte rakastaneet toisianne, olisi asian laita toinen, mutta
sitä ette ole koskaan tehneet, sen tiedän. Minua ei ole huvittanut
ottaa selvää siitä, miksi sinä kosit häntä. Mutta syyn, miksi hän otti
sinut, olen koko tämän ajan tiennyt. Tiesitkö sinä sen?"
"Tiesin", vastasi Grange kiihkeänä ja ärtyneenä. "Hän tahtoi suojaa
sinua vastaan."
Säihkyvin katsein ja ääneen nauraen vastasi Nick:
"Niin juuri saadakseen suojelijan minua vastaan. Ja nyt on minun asiani
vapauttaa hänet ritarillisesta suojelijastaan."
Grange astui pitkin askelin ovea kohti, hän pelkäsi muuten voivansa
vastustaa haluaan kurittaa Nick'iä, joka seisoi tuossa niin uhmaavan
tyynenä.
Mutta ovi ei auennut ja kun Blake oli pari kertaa turhaan koettanut,
kääntyi hän kiivaasti takaisin.
"Ratcliffe", huudahti hän, "neuvon sinua oman itsesi vuoksi päästämään
minut pois täältä."
Mutta Nick ei hievahtanut, hän ei edes katsonut Grangeen.
"En ole vielä lopettanut", sanoi hän kylmästi. "Minulla on vielä
jotakin puhuttavaa."
Grange pysähtyi tahtomattaan.
"Mitä sitten?" kysyi hän.
"Sen saat kyllä heti kuulla. Huomaat kai nyt, että minä voin estää
sinut menemästä naimisiin Muriel Roscoen kanssa, ja sen aionkin tehdä,
ellet sinä vapaaehtoisesti luovu hänestä. Ymmärrät kyllä, että jos
minun täytyy käyttää tuota pakotuskeinoani sinua vastaan, merkitsee se
häpeää ei ainoastaan sinulle, vaan eräälle toisellekin."
"Katala heittiö!" huudahti Grange vavisten raivosta.
Nick jatkoi aivan tyynesti.
"Mutta jos heti kirjotat Murielille peruuttavasi kihlauksesi -- syyksi
saat sanoa mitä tahdot -- vannon minä puolestani, etten milloinkaan
kirjota hänelle tai millään tavoin koeta vaikuttaa hänen elämäänsä,
ellei hän selvästi osota minulle sitä haluavansa."
Hän vaikeni ja kotvaan ei kuulunut muuta kuin tuulen vinkuna ja sateen
rapina akkunaruutuja vasten. Näytti siltä, kuin olisi Nick kuunnellut
myrskyn pauhua, mutta itse asiassa ei hän kuullut mitään. Hän oli nyt
kadottanut kaiken toivonsa rakastamaansa naiseen nähden. Säästääkseen
hänen onnellisuuttaan ja tunnonrauhaansa oli hän luopunut hänestä. Hän
oli valmis katoamaan Murielin elämästä ja viettämään lopun elämäänsä
yksinäisenä ja hyljättynä raajarikkona.
Grangesta tuntui, kuin olisi hän kadottanut tasapainonsa ja vierinyt
alaspäin jyrkkää rinnettä.
"Lupaan antaa Murielille takaisin vapautensa", sanoi hän vihdoin.
"Tänä iltana?" sanoi Nick.
"Niin."
Taasen oli hetkisen hiljaisuus. Sitten Nick astui ovea kohti ja avasi
sen.
"Hyvä on", sanoi hän. "Asia on siis päätetty."
Grangen mentyä lukitsi hän uudelleen oven ja meni hitain askelin takan
ääreen. Tuuli vinkui yhä nurkissa ja rankkasade valui virtanaan. Mutta
Nick ei näkynyt sitä huomaavan. Hän istui aivan liikkumattomana ja
tuijotti eteensä kuumeisin katsein.