Eräs huomio, josta oli kohtalokkaat seuraukset.
Koko sillä viikolla, joka seurasi Murielin ensimäistä käyntiä Daisyn
luona, tunsi hän itsensä yhä rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi päivä
päivältä. Pilvet näyttivät vähitellen haihtuvan ja aurinko alkoi
jälleen luoda loistettaan hänen elämäänsä. Hän kävi joka päivä Daisyn
luona ja he kiintyivät toisiinsa yhä enemmän.
Aamusin ratsasti hän Nick'in seurassa, mutta Nick ei päivisin koskaan
tullut hänen luokseen, joten Muriel sai pitkät ajat oleskella yksin.
Tällöin hän tavallisesti lojui riippuverkossaan uneksien. Vaikkakin hän
jo tunsi olevansa terveempi ja elämänhaluisempi, oleskeli hän kuitenkin
mielellään puutarhan hiljaisimmassa sopukassa, jossa ei kukaan häntä
häirinnyt.
Nick'iin perehtyi hän myöskin yhä enemmän eikä enää pelännyt
ajatellessaan heidän lähenevää vihkimistään. Ani harvoin puhuivat
he keskenään vakavammista asioista. Muriel piti Nick'in sormusta
sormessaan ja oli kerran ujosti kiittänytkin siitä Nick'ia. Nick ei
silloinkaan puhunut mitään sormuksessa olevasta kirjotuksesta ja siitä
oli Muriel hänelle kiitollinen.
Häät oli määrätty pidettäviksi viikon perästä. Kaikki oli jo sitä
varten valmista ja heti häiden jälkeen aikoivat nuoret matkustaa
Nepaliin, jonka Nick tahtoi näyttää nuorelle rouvalleen. Nick odotti
hartaasti häämatkaa, sillä hän toivoi heidän jouduttuaan kahden kesken
elämään yhä läheisemmin toisiinsa kiintyvän. Kaikkein ensinnä aikoi hän
osottaa Murielille, ettei tällä ollut vähintäkään syytä pelkoonsa, ja
hän uskoi lopullisesti voittavansa tytön vastarakkauden. Veri kuohui
kuumana hänen sitä ajatellessaan.
Sinä päivänä, jolloin Daisyn miestä odotettiin kotiin, pysyttelihe Nick
poissa, jotta Will saisi viettää sen päivän kahden kesken vaimonsa
kanssa. Sen sijaan tuumi hän mennä Murielin luo, ja ainoastaan eräs
sattuma esti hänet tuumaansa toteuttamasta -- sattuma, joka sitten
tuli hänelle sangen kalliiksi. Muistaessaan että hänellä oli joitakin
kirjeitä kirjotettavana, peruutti hän matkatuumansa. Eihän hän
sitäpaitsi ollut varmakaan, olisiko hänen käyntinsä Murielin mieleen
ja, tottunut kun oli aina tukahuttamaan omat toiveensa Murieliin
nähden, piti hän viisaimpana pysyä kotonaan. Hänellä ei ollut
aavistustakaan siitä, miltä kärsimyksiltä hän olisi heidät kummatkin
säästänyt, jos olisi totellut äskeistä mielijohdettaan.
Muriel lojui riippuverkossaan polvillaan kirja, jota hän ei lukenut.
Pinjapuut hänen yllään suhisivat, muuten oli kaikki hiljaista. Käsi
poskea vasten nukahti hän herkkään uneen.
Äkkiä herätti hänet jokin ääni. Hän ei nähnyt mitään, mutta kuuli
puhetta ja teekuppien kalinaa.
Lady Basset oli luultavasti tullut kotiin tuoden muassaan vieraita.
Muriel tiesi, etteivät he voineet nähdä häntä, mutta hän puolestaan ei
voinut poistua heidän huomaamattaan. Siksi jäi hän edelleen loikomaan
riippuverkkoonsa.
Muriel avasi kirjan ja aikoi lukea, mutta kovaääninen puhe häiritsi
häntä. Hän kuuli kimakan naisäänen sanovan:
"Niin, hänen tietenkin oli pakko tehdä siten, mutta sääli häntä on
sittekin. Vai miten, enkö ole oikeassa?"
"Ajattelin samoin kuin tekin, että hän oli sangen hienotunteinen",
vastasi lady Bassetin lempeä, mutta varma ääni. "Onhan itsestään
selvää, että hän rehellisenä miehenä tarjoutui menemään naimisiin hänen
kanssaan. Mutta sekään ei vielä riittänyt, hän oli oikein kiihkeä. Hän
katsoi sen luultavasti velvollisuudekseen, koska tyttö-raukan isä oli
uskonut lapsensa hänen huostaansa. Tyttö on vielä aivan kehittymätön
eikä ymmärrä, mihin asemaan hän on joutunut. En luullut hänen suostuvan
kapteeni Ratcliffen kosintaan, ellei hänelle selitettäisi, miten
välttämätöntä on, että he menevät naimisiin. Sillä tyttö ei nähtävästi
rakasta häntä. Pieni raukka, hän on vielä liian nuori ymmärtääkseen,
mitä rakkaus onkaan. Sääli heitä kumpaakin."
Murielin kirja oli luisunut maahan.
Hetken jälkeen kuului miehen ääni sanovan:
"Ymmärrän hyvin levottomuutenne, rakas lady Basset. Sen mukaan kuin
minä tunnen Nicholas Ratcliffea, olisi todellakin ollut syytä epäillä,
täyttäneekö hän tässä tapauksessa velvollisuutensa kunnian miehenä vai
ei. Kunnioitukseni häntä kohtaan on toden totta kohonnut tämän hänen
itsensä uhrauksen johdosta. Kunhan hän vain olisi kyllin voimakas
kestämään sen."
"Koska tuo nuori mies on huomannut, miten huonoon valoon miss Roscoe on
joutunut, niin uskaltanemme toki toivoa, että hän pysyy sanassaan",
vastasi toinen ääni.
Nyt kuului joku kolmas henkilö sanovan:
"Nick-parka! Säälin häntä joka tapauksessa. En voi kuvitella
häntä naineena miehenä. Hän on aina viettänyt iloista elämää. Mrs
Gybbon-Smith sanoi, että hänenkin mielestään oli vahinko, kun Nick
täten tärvelee koko tulevaisuutensa tällä naimiskaupalla. Naineet
upseerit eivät tähän aikaan milloinkaan pääse kohoamaan virassaan. Ja
hänen tulevaisuuttaan pidettiin niin lupaavana!"
"Niin, voin vain sanoa että iloitsen enemmän siitä, mitä on
tapahtunut", vastasi lady Basset kiitollisella äänellä. "Tyttö ei
ole puhunut tuosta kauheasta ajasta, mutta luulen hänen oleskelleen
vuorilla kokonaista kolme päivää kapteeni Ratcliffen seurassa. Jo
vähemmälläkin olisi nuoren tytön maine piloilla. Minua on kovin
säälittänyt pieni Muriel-raukka."
"Parempiin käsiin hän ei olisi voinut joutua, kuin teidän", vakuutti
miehen ääni. "Mutta nyt luulen, että meidän täytyy jo lähteä. Me
menemme Boltoniin päivällisille ja illalla Parkerille. Toivon, että
siellä tapaamme toisemme."
Monien kohteliaisuuksien jälkeen lähtivät vieraat puutarhasta lady
Bassetin saattamina. Tuli jälleen hiljaista.
Mutta puutarhan syrjäisemmässä osassa makasi liikkumaton olento
pitkällään maassa. Se oli siinä kauan, kauan.