Niihin aikoihin, jolloin kreikkalaiset olivat maailman sivistynein
kansa, laulettiin heidän keskensä useita runoja heidän jumalistaan ja
muinaissankareistaan. Erittäin pidettyjä olivat runot n.k. troialaisen
sodan urhoista, ja enimmin ihailtiin niitä runokokoelmia, jotka
kulkivat Iliadin ja Odysseian nimisinä ja joita luultiin runoilija
Homeroksen tekemiksi. Molemmat kokoelmat ovat säilyneet
jälkimaailmalle. Odysseiassa kerrotaan Odysseuksen ihmeellisistä
seikkailuista Troian sodan jälkeen. Iliadissa taas lauletaan siitä
riidasta, joka kymmenentenä sotavuotena puhkesi ylikuningas Agamemnonin
ja suuren sankarin Akhilleuksen välille, ja niistä tapauksista, jotka
siitä olivat seurauksena (ja joista kerrotaan tämän kirjan 9-27
luvuissa). Aikaisemmista ja myöhemmistä tapahtumista löytyi kyllä
muitten runoilijain tekemiä runoja, mutta ne ovat kaikki joutuneet
hukkaan, niin että niitten sisältöä tunnetaan sangen vähän.
Että kreikkalaiset niin yleiseen pitivät Homeroksen runoista, riippui
siitä, että niissä niin tarkasti ja todenmukaisesti kuvattiin koko
heidän kansallinen elämänsä: heidän perhe- ja yhteiskunta-olonsa,
heidän toimensa niin rauhan kuin sodankin aikana, heidän tapansa ja
uskontonsa sekä heidän tunteensa ja ajatuksensa elämästä ja kuolemasta.
Moni oppinut on ollut sitä mieltä, että tarina Troian sodasta olisi
puhdas mielikuvituksen tuote. Mutta viimeisen miespolven eläissä on
saksalainen kauppias Herman Schliemann kaivannut esiin jäännöksiä
tuhatvuotisesta linnasta juuri sillä samalla kunnaalla, jossa muinaisen
Ilionin piti sijainneen. Ja kun näitä löytöjä on tarkemmin tutkittu, ei
enää kukaan epäile, etteivät ne olisi jäännöksiä juuri siitä
loistavasta kaupungista, josta Homeroksen Iliadissa kerrotaan.