Minä olen pikku piika, kannan karjan vettä,
Ei oo sukkaa, ei oo kenkää, ei kun kaksi kättä.
Onnen likka minä olen, kovan onnen saanut,
Eipä ole poika vielä vieressäni maannut.
Kävi kyllä poikiaki, vaikkei minua vasten,
Sitten aamupuolella he katoovat kun kaste.
Vaan en sure enkä huoli, vaikka olen köyhä,
Vielä minä nätin pojan verrakseni löyän.
Mitäpä mä tuota suren, jos olen toisen orja;
Kohta tulee toinen vuosi, oma kulta korjaa.
Suomen maassa Karjalassa on mun kultani juuri,
Vaikk' en tieä enkä tunne pienkö lie vai suuri.
Sitä aina ajattelen, sitä ilohetkee,
Koska minut oma kulta vierehensä kätkee.