Surun majassa Jumala suojelee pienten lasten sydämiä särkymästä. Pikku
Elin oli ollut kaiken iltaa hilpeä ja onnellinen. Hän oli pieni ilon
hengetär, jonka nauru -- herttainen kuin päivänpaisteisen puron solina
-- viekoitteli kenenkä hyvänsä hymyilemään. Vanha Maria oli ymmällä,
kun hänen oli sanottava, kumpaisen näköinen tyttö oli enemmän, isänsäkö
vai äitinsä. Kun lapsi nauroi, sanoi Maria: "Pienokainen on paljon
isäänsä", mutta kun se kuunteli ja katseli syrjin ylöspäin, niin oli
Maria huomaavinansa äidinkin näköä aika lailla.
Anna vei hänet makuulle, ja sill'aikaa kun häntä riisuttiin, hänen
kielensä pyöriskeli kuin sukkula. Aika oli kulunut hauskasti hänen
saavuttuansa, ja hänellä oli jos jotakin juteltavaa: hän oli käynyt
Marian kanssa rotkon partaalla mustikoita poimimassa, ja kaksi suurta
mustaa kaarnetta oli istunut kallion kielekkeelle ja vaakkuen katsellut
alas häneen; Erikin kanssa hän oli käynyt navetassa katsomassa, kun
lehmiä lypsettiin, ja Gudrun oli -- hänen suunnattomaksi ratokseen --
pirskauttanut hiukan maitoa hänen silmilleen; ja ennen kaikkea piti
kertoa miten hän oli löytänyt pikkuisen karitsan, joka oli käynyt
hallavaksi, kun oli menettänyt äitinsä, ja oleskeli kodassa, sentähden
että sen isä oli karannut sen tyköä, ja se oli pannut kylmän kuononsa
hänen kasvojansa vastaan ja sanonut "bää", ja sen nimi on Maggie!
"Maggie tulee ja herättää sinut huomenaamulla, kultaseni", sanoi Anna.
"Saako se tulla tänne sisään, mummu?"
"Kyllä, sydänkäpyni", lupasi Anna, ja silloin lapsen nauru sadevirtana
väreili läpi huoneen.
"Mutta nyt on myöhä, ja kilttien pikku tyttöjen tulee jo olla hiljaa
kuin hiiret."
"Kyllä, mummu" -- kuului hengästynyt kuiske.
"Tämä on tästälähin sinun oma pieni makuusuojasi, kultaseni, ja isoäiti
on sen sisustanut somaksi, jotta se kelpaisi sinulle vielä
suuremmaksikin kasvettuasi."
"Niin, mummu" -- säesti taas vieno kuiskaus.
"Tuossa on säilytyskammio vaatteillesi, ja tässä oma pieni
liinavaatearkkusi, ja tuo -- tuolla ylhäällä seinällä -- on äitisi
kitara, ja kerran opit sinäkin sillä soittamaan."
"Kyllä, mum-mu" -- kuiskaus alkoi kuulostaa hieman raukealta.
"Tuo toinen kamari on vierashuone, ja Magnus setä nukkuu aina siinä,
paitsi milloin on vieraita; jos yöllä koputat, niin hän varmasti
kuulee."
"Kyllä, mum-mu" -- kuiskaus kävi vitkaan ja unisesti.
"Mummu tahtoo, että olet kovasti hyvä tyttö Magnus sedälle. Hän rakasti
sinun armasta, suloista äitiäsi peräti paljon -- oi, niin peräti paljon
-- mutta menetti hänet --"
"Niinkuin Maggienkin äidin?" -- kysymyksessä sointui äkillistä
valpastumista.
"Maggien äiti oli vain lammas, lapseni."
"Ooh!"
"Mutta nyt on Jumala antanut Magnus sedälle sinut palkitakseen hänelle
kaiken, niin että sinun tulee olla hänelle niin hyvä kuin ikinä osaat."
"Kyllä, mum-mu." Kuiskaus oli raukea.
"Kun sinusta kasvaa suuri, suuri tyttö eikä isoäitiä ole täällä, niin
sinun tulee rakastaa ja hoivata häntä aivan yhtä hellästi, kuin jos hän
olisi oma isäsi."
"Ky-yllä, mu-u-mmu."
"Ja jos kuka hyvänsä tulee ja tahtoo ottaa sinut pois häneltä, niin
sinä et saa mennä -- sinun pitää aina jäädä olemaan Magnus sedän
kanssa."
"Ky-yllä, mum --"
"Siinäpä hyvä tyttö! Ja nyt kiipeä sänkyysi ja mummu suutelee sinua ja
peittää sinut patjoihin yöksi."
"Ja pääseekö Maggie aamulla sisään?"
"Kyllä, kultani."
"Hyvää yötä, mum-mu!"
"Hyvää yötä, lapsoseni!"
"Hyv'-yöt' mum-mu."