Kaiken yötä Thora heittelehti ankarassa houriossa, joka ilmausi samana
ainaisena hurjana huutona. Täti Margret saapui ja tapasi Annan
sairaskamarissa. Johtaja seurasi perästä ja istui tuntikausia
kuvernöörin kanssa alhaalla virkahuoneessa.
Lääkäri, tri Olsen, ei kertaakaan poistunut Thoran viereltä. Hän ei
salannut sairaan tilan vakavuutta. Hourio oli ennenaikaisten poltteiden
tuottama. Tuollainen murhaninto oli harvinainen, mutta ei tuntematon
nuorilla äideillä. Se yleensä aiheutui jostakin säikähdyttävästä
tapauksesta, kenties suuresta surusta, katkerasta pettymyksestä tahi
jostakin pöyristävästä tiedosta. Tri Olsen kuulusteli Annaa, mutta tämä
ei tiennyt mitään selitystä Thoran kohtaukseen. Sitten hän tiedusteli
Helgalta, vaan tämä ei paljoa puhunut.
Helga oli ilmeisen kauhun valtaamana. Hänen kasvonsa olivat
kalmankalpeat ja huulensa värisivät. Häntä ei saatu poistumaan talosta.
Kun johtaja lähti kotiin kello kymmeneltä, kykenemättä mitään tekemään,
niin hän ei saanut suostutelluksi Helgaa mukaansa. Sairaan kaikki kolme
hoitajaa panivat merkille, ettei Helga pyytänyt päästä Thoran kamariin.
"Järkevä tyttö", mietti tohtori. "Ymmärtää sen, ettei tule kärttämään
minulta", ajatteli Anna. Mutta tyttö näytti olevan kiihkeän valmis
tekemään mitä pikku palveluksia tahansa.
Kun ei ollut muuta tehtävää, istui Helga vierashuoneessa, vieläkin
viitta ja hattu yllään, pelokkaana kuunnellen yläkerrasta tunkeutuvia
mielettömiä huutoja. Pitkien, pimeiden tuntien kuluessa häntä
kiduttivat mitä tuskallisimmat ajatukset. Hänestä tuntui kuin murhan
tehneestä ja hän kyseli itseltään mitä tapahtuisi, jos Thora kuolisi.
Paitsi yläkerrasta tunkeutuvien vihlovien huutojen tuottamaa
ruumiillista tuskaa, paitsi soimaavan omantunnon vaivoja ja
sisaruusrakkauden ja säälin ahdistusta mikä hänet valtasi ja yllätti
näinä pimeinä hetkinä, Helga kärsi kaikkein kalvavinta kauhua
ajatellessaan, mitä Oskar palatessaan hänelle sanoisi. Häntä oli
lähetetty kutsumaan kotiin; ei ollut tarpeellista ilmaista hänelle
mitään.
Oskar saapui puoliyön aikaan, tomun ja hien peittämänä. Joku avasi
hänelle eteisen oven. Hän ei pysähtynyt katsomaan, kuka se oli, vaan
eteenpäin rynnäten tapasi ensimmäiseksi Helgan vierashuoneessa.
Hetkisen he seisoivat vastatusten kuin rikolliset -- Helgan koko ruumis
vapisi, Oskar huohotti raskaasti.
"Miten hän nyt jaksaa?" hän kysyi.
"Ei paremmin", vastasi Helga.
Hän kuuli yläkerrasta kirkunaa.
"Onko se hän?"
"On."
"Oih, Jumalani!" mutisi Oskar ja alkoi sättiä itseään syytöksillä.
"Minun olisi pitänyt ottaa hänet mukaani, kun hän pyysi. Miksi en sitä
tehnyt? Olisihan minun tullut tietää, mitä tapahtuisi."
Helga oli odottanut Oskarin hurjistuneena käyvän hänen kimppuunsa ja
olisi voinut sietää kamalimmankin loukkauksen, mutta tätä hän ei
kyennyt kestämään.
"Vika on kaikki minun", voihki Oskar. "Olen ollut narri -- heikko
itsekäs narri. Voi, Thora, herttainen, viaton, kauan kärsinyt Thorani,
anna minulle anteeksi, anna anteeksi!"
Helga ei saanut viivytyksi talossa kauempaa. Hän oli kuin pahantekijä
ja tahtoi päästä karkuun. Jättäen Oskarin, joka sohvan päänalusta
vastaan tuki päätään käsivarsien varassa, hän puikahti ulos ja vaelsi
yksinään pimeitä ja hiljaisia katuja pitkin kotiin.
Nähdessään Helgan menneeksi Oskar hiipi ylös Thoran ovelle, vaan hänen
ei sallittu astua sisälle, kun pelkkä kiihtymyksen hengähdyskin olisi
voinut sammuttaa elämän hiipuvan kipinän. Hänen äitinsä pistäysi ulos
hänen luokseen, takana olevaan isoon kamariin, ja tapasi hänet pöytää
vasten kasvonsa painaneena. Hän oli aikonut kelpo lailla torua
poikaansa heti nähtyään, mutta hänen tuskansa näkeminen vaiensi nuhteet
ja hän rupesikin sen sijaan lohduttelemaan.
"Ei, ei", virkkoi Anna. "Et olisi voinut ottaa häntä mukaasi. Asiat
ovat huonosti tällaisenaankin, mutta ajattelehan, miten paljoa pahemmin
olisi käynyt, jos kaikki tämä olisi siellä sattunut."
"Minun olisikin siis pitänyt pysyä kotona", huokasi Oskar. "Minun olisi
tullut heittää kaikki muu sikseen."
"Thora ei olisi voinut suoda sinun niin tekevän, poikani. Kenelläkään
meistä ei ollut oikeutta sitä odottaa."
"Mutta sinä et tiedä kaikkea, äiti. Olen käyttäytynyt häpeällisesti
Thoraa kohtaan. Luulin menetteleväni oikein, mutta olen tehnyt hänelle
vääryyttä, katalaa vääryyttä! Tyttö parka on kärsinyt kauheasti, ja
tämä on tuloksena."
Sarastuksen ensi juovain levitessä taivaalle idän tunturijäätikköjen
yläpuolella hourio tyyntyi ja sitä seurasi tietoinen kipukausi. Anna
juoksi Oskarille ilmoittamaan vaihdoksen, ja sitten samanlaiselle
asialle alakertaan, missä kuvernööri paitahihasillaan nukkui
virkahuoneen sohvalla.
"Hän on vihdoinkin tajuissaan, Luojan kiitos, ja tohtori sanoo hänen
voivan niin hyvin kuin saattaa odottaakin."
Kahta tuntia myöhemmin, kun aurinko nousi pikku kaupungin yli, ja vuono
ja tunturit hehkuivat tulipunaisina sen sädeloisteessa, laskeusi rauhan
enkeli tuskan taloon, kantaen lapsukaista sylissään.
Hymyillen ja ojennetuin käsin astui tohtori Oskarin huoneeseen ja
sanoi:
"Saanpa onnitella sinua. Tyttö -- kaunis tyttö."
"Mutta Thora?"
"Heikko, mutta aivan levollinen, ja niin voimissaan kuin asianhaaroihin
katsoen voi odottaa."
"Jumalan kiitos!"
"Ja käy nyt itse vuoteeseen, Oskar, ja nuku huomisaamuun, jos voit."
"Käyn kyllä -- kyllä. Kiitoksia, tohtori -- tuhansia, tuhansia
kiitoksia."
Sillävälin Anna oli virkahuoneessa kertomassa iloisia uutisia
kuvernöörille ja sitten juoksemassa pitkin taloa löytääkseen jonkun
viemään sanaa johtajalle.
"_Minä_ lähden, äiti", virkkoi ääni keittiöstä.
"Hyvänen aika! Sinäkö siellä, Magnus? Milloin sini tulit?"
"Yhdentoista seuduissa eilen illalla."
"Olit siis täällä ennen Oskaria?"
"Kultaharja nelistää vinhasti, äiti."
"Ja mitä olet keittiössä työskennellyt?"
"Kantanut puita ja keitellyt vettä Margret Nielsenille."
"Sitten on sinun nyt mentävä levolle -- käyt uniseksi:"
"Enkä mitä -- voin makailla valveillani kuusi yötä, tiedäthän, kun
karitsat ovat tulossa."
"No, tänä yönä on tullut karitsa, Magnus", sanoi Anna.
"Jumala sitä siunatkoon, ja pikku äitiä samoin", toivotti Magnus.