Annan oleskellessa maatilalla saapui väliin tietoja hääseurueesta;
kirjeet toi viikkoposti hallitustalosta ja johtajalta. Ensimmäinen oli
Englannista, yhteinen kirje, johon kaikki kolme matkaajaa olivat
kyhänneet osansa. Sen aloitti Oskar leikkisällä katsauksella matkan
vaiheisiin, siitä asti kun "Laura" läksi laiturista.
"Oitis laivaan päästyämme kuulimme kapteeni Zinsenin luovuttaneen oman
kajuuttansa meille, ja siitä hetkestä tähän saakka on jokainen meille
osoittanut rajatonta vieraanvaraisuutta, varsinkin isän vanhat
yliopistotoverit -- professori Oxfordissa ja pankkiiri täällä
Lontoossa. Luonnollisesti tiedämme kaikesta saavamme kiittää
kuvernöörin nimen taikavoimaa, ja sen vuoksi harjaannutan itsessäni
tavatonta kunnioitusta sitä kohtaan, vaikka epäilen, tokko se
milloinkaan näyttää minusta kauniimmalta kuin hääpäivänämme tuon
muhkean maksuosoituksen alanurkassa."
"Ha, ha! Hiiri tietää, mistä tie käy takaisin juustonsa luokse",
virkahti Anna.
Helga loi säihkyvän kuvauksen Lontoon teattereista, taidenäyttelyistä
ja oopperoista.
"Puoliakaan ei oltu minulle kerrottu, niinkuin isossa kirjassa
sanotaan, ja ihmettelen entistä enemmän, miksi mikään tyttö parka olisi
tuomittu haaskaamaan elämänsä erämaassa, kun voisi asua noin ihanassa
neron ja kauneuden maailmassa."
"Hm! Hukkatyötä on veden kaataminen kalliolle", hymähti Anna.
Thoralta oli viimeksi hieman kaihomielinen pikku huomautus. Epäilemättä
oli kaikki hyvin ihmeteltävää, mutta kuitenkin yritti koti-ikävä häntä
kiusata pikkuisen. Hän ei niin aivan suuresti välittänyt oopperoista ja
taidenäyttelyistä, joten Oskarin täytyi kuljetella Helgaa yksinään.
"Mieluimmin istun hotellin ikkunassa ja katselen torilla tungeksivia
väkijoukkoja. Oi ääretöntä ihmispaljoutta! Aina menossa ja tulossa, ja
tuskin kukaan koskaan haastaa kenellekään? Se ensimältä tuntuu perin
kummalliselta. On niin outoa ajatella, että ihmiset kadulla eivät edes
tunne toisiaan näöltä ja että jokaisella ohi kulkevalla nuorella
naisella on oma perheensä jossakin -- oma miehensä kenties, ja omat
lapsensa -- ja että hän on rientämässä heidän luokseen. En tiedä, miksi
se saa minut tuntemaan itseni niin yksinäiseksi, ja silloin miltei
soisin olevani rakkaassa, suloisessa, kotoisessa vanhassa Islannissa
jälleen."
Magnuksen täytyi lukea tämä kirje ääneensä -- sillä Annassa ei ollut
kirjoitetun lukijaa -- ja Thoran osaan päästessään hänen äänensä
tukahtui ja sortui.
Seuraava kirje tuli Pariisista ja oli kokonaan Helgan käsialaa.
"Oi miten paljon nähtävää! Millaista ylellisyyttä! Millaista remua! Ja
mitä viehättävimpiä pukuja! Entäs ooppera -- Chopin, Verdi, Wagner,
Grieg! Olemme oopperassa joka ilta -- nimittäin Oskar ja minä olemme,
Thora kun ei paljoa piittaa musiikista. Thoran päähuvina on
käyskennellä Madeleinen kukkasmarkkinoilla ja katsella lasten
leikittelyä ja olla sen näköinen, kuin toivoilisi olevansa yksi
noista."
"Niin Thoramme kaltaista", virkkoi Anna.
"Niels on täällä -- Niels Finsen, tiedättehän. Niels on suorittanut
opintonsa musiikkiopistossa ja on joissakin tekemisissä Covent Gardenin
kanssa; sinne apuvoimia hankkiakseen hän on Pariisiin tullut. Hän
näyttää menestyvän merkillisen hyvin, paneepa minut melkein
kadehtimaan. Oi kun pääsisi eteenpäin elämässään! Ainiaaksi pelastuisi
tuolta harmajalta taivaalta, tuosta hyytävästä ympäristöstä! Mitä
antaisinkaan siitä! Mitään ei olisi minun ja menestykseni välissä, jos
vain näkisin tilaisuuden, mistä alkaisin. Ja kuka tietää -- ehkä
näenkin vielä! Niels selittää, että ääneni on ihmeteltävästi
parantunut, ja harjoittelen joka päivä. Mutta jos mieli todellista
tilaisuutta tällä alalla saavuttaa, pitäisi oleskella täällä tahi
Lontoossa, Dresdenissä, ja se kysyy kustannuksia. Olenhan melkein
pennitön, oikeastaan, ja käynyt niin pöyristäväksi kuvatukseksi
näköjäni, että ellei joku minulle lähetä --"
Kirje oli johtajalle, ja hän oli lopun leikannut pois.
"Hm! Hm!" äännähteli Anna. "Pyrkiipä pöyhistelemään." Ja sitten he
äänettöminä söivät illallisensa, savustettua lampaanlapaa ja
ruisleipää, ja Anna soitti rukoukseen.
Hääseurueen kolmas kirje saapui Italiasta, Oskarin yksin kirjoittamana.
Postinkuljettajan, joka sen toi, oli lumipyry pysähdyttänyt kahdeksi
päiväksi Sammaltunturille suojaan. Majatalotilalla olivat
karjansuojukset kokonaan hautautuneet, ja Magnus oli miehineen
ahertanut vyötäisiä myöten kinoksissa aamuhämärästä pimeään asti,
kaivamassa tietä elukkain ruokkimiseksi ja juottamiseksi.
"Maailma on valkeana siellä Islannissa, mutta täällä Italiassa ruusut
puhkeilevat, taivas kuultaa puhtaan sinisenä ja ilma on leuto.
Loistavia päiviä olemmekin viettäneet!
"Saavuimme Venetsiasta, hiljaisuuden ja unelmain kaupungista, Firenzeen,
päivänpaisteen kaupunkiin, ja Roomaan, kaupunkien äitiin, sekä sieltä
vihdoin laulun kaupunkiin Napoliin. Italia näyttää sävellyttävän koko
Euroopan! Hurmaava ja rakastettu Italia! Jospa vain joku voisi tehdä
Islannille saman! Ryhmyinen, jyhkeä, mahtava vanha Islanti! Mutta
maltas -- maltahan vain -- kenties joku sen vielä tekeekin!"
"Hui hai, Oskar, Oskar", huokasi Anna, "huokeampi lukea kaksitoista
vuorta kuin kiivetä yksi."
"Matkustelumme on Helgalle suunnattomaksi huviksi. Ulkosalla joka
minuutin, päivän pitkän, tehden tuttavuuksia kaikkialla. Thora ei tunnu
jaksavan oikein hyvin, lapsi parka, eikä juuri välitä liikuskella.
Lähdemme ensi viikolla Rivieralle ja sieltä takaisin Islantiin. Minun
on tietysti oltava kotona suurkäräjäin alkuun, mutta Helga sitä nurkuu
joka päivä. Kello on nyt kaksi aamulla, ja me olemme vast'ikään
palanneet _veglionista_ -- naamiohuveista nimittäin -- sillä tämä
(eilispäivä) on laskiaisajan viimeinen. Kukkasia, kulkueita, _confetti_
ja utumaailman pukuja! Helga näytti uhkealta uusimmankuosisessa
vaaleansinisessä _chiffon_-puvussaan ja oli eittämättä illan kaunotar!
Thora parka ei huolinut lähteä mukaan, vaan jäi hotelliin ja meni
aikaisin levolle."
Magnuskin ja hänen äitinsä menivät aikaisin levolle iltana, jona he
tuon kirjeen lukivat. Anna veti kellon nuoraa, ja palkolliset
nahkalapikkaissaan ja villasukissaan marssivat sisälle. Raamatunlukuna
oli kertomus lesken leilistä, ja virtenä:
"Lapsen mielin, nöyrtyen
käännyn puoleen Jeesuksen."
Viimeisen kirjeen he saivat kevään ensimmäisenä päivänä, kun oli tullut
suojaiset säät, vesi lorisi virtoina alas pitkin vuorten juovaista
lumirinnettä ja lampaat alkoivat vuonia. Se saapui Monte Carlosta ja
Thoran kirjoittama Annalle itselleen.
"Tämä seutu on ylen kaunista, Anna, mutta en kuitenkaan luule siitä
oikein, oikein paljoa pitäväni. Rakennukset ovat kaikki uljaita
palatseja, mutta eivät näytä niin kodikkailta ja mukavilta kuin
Islannin pikku talot. En uskalla tätä Oskarille sanoa, jott'en hänestä
tuntuisi kiittämättömältä, eikähän täällä kylläkään ole sumua eikä
usmaa eikä suuria vaahtopäitä aaltoja, sillä meri siintää aina
sinisenä; ja tietysti ovat puut ihmeen tuuhealehväisiä ja kukkaset
kovin somia! Toisinaan pidetään täällä karnevaaleja, jolloin
vaunuittain kukkasia heitellään kaikkialle; mutta seuraavana päivänä on
sääli katsella hentoisia ruusuja, joita tallattuina on lakaistu läjiin
kaduilla.
"Iltapäivisin raiuttelee soittokunta puutarhassa ja siellä ajellaan
vaunuilla ylt'ympäri. Illaksi mennään ravintolaan -- isompaan kuin
teollisuuskoulun rakennus -- ja siellä puhaltelee toinen soittokunta
päivällistä syötäessä -- kaksi tahi kolme sataa ihmistä yhtä haavaa, ja
kaikki naiset avokaulaisessa puvussa. Sen jälkeen pistäydytään
seurahuoneelle, missä on hiljaista ja hieman pimeää, ja ihmiset istuvat
pyöreiden pöytien ääressä korttia pelaamassa. Jokainen täällä pelaa
korttia, sillä kaikki näkyvät aina olevan lomaa viettämässä."
"Niin, mutt'ei pahahenki koskaan", tokaisi Anna.
"On vaan kamalaa kuulla, kuinka paljon joskus hävitään hetkessä. Eilen
illalla Oskar osoitti minulle kalpeakasvoista nuorta miestä, joka oli
hävinnyt koko maatilansa -- suuremman ja arvokkaamman kuin kotitila
siellä. Sanotaan, ettei hän ollut aikonut lainkaan ryhtyä peliin
huoneeseen poiketessaan, mutta kuume valtasi hänet, eikä miesparka
pystynyt vastustamaan."
"Sepä se, emme näe kuoppia, kun ne lumi kattaa", virkkoi Anna.
"Tulin siitä pahoinvointiseksi enkä kyennyt viipymään kauempaa, mutta
Helga tahtoi jäädä, joten Oskar nosti minut vaunuihin ja minä palasin
kotiin levolle. Soisin, ettei Helga olisi niin mieltynyt tuollaisiin
paikkoihin. Mutta hän on kuitenkin, ja sen vuoksi on Oskar pakotettu
menemään hänen mukanaan, vaikk'ei haluaisi, ja toisinaan hän palaa
sieltä hyvin alakuloisena. Tänne tultuamme hän on saanut huonosti unta
ja käynyt kovin rauhattomaksi. Olen iloissani, kun jätämme tämän
paikan.
"Mutta kaikkiaan olemme viettäneet vaiherikkaita aikoja, ja Oskar on
ollut minua kohtaan kovin hyvä, ja minä sanomattoman onnellinen.
Iloissani olen sentäänkin kotiin palaamisesta, kun saan nähdä kaikki
vanhat rakkaat kasvot -- sinun ja täti Margretin ja isän ja
kuvernöörin. Kaiketikaan ei Magnus nykyisin puhele minusta -- vai mitä?
Miten on Päistärikön laita? Pyydä Magnusta raaputtamaan sen korvia
minun puolestani ja suutelemaan sen ryhmyistä kuonoa. Tuiskahdammepa
vielä jonakuna päivänä oikein tuulena yli nummen! Mutta varmaankaan en
nykyään saa hyppelehtiä paljoa, vai mitä? Onpa omituista, Anna, ettei
siellä päin ole pikku lapsosia juuri missään näkyvissä! Toista oli
Italiassa, missä niitä näkee joka paikassa, pienet hennot jalat
kapaloituina kuin muumion.
"Saavumme kotiin alkukesästä, ja laskeskelen jo päiviä! Terveisemme
jokaiselle, ja jos joku erityisesti minua kysyy, niin sano, että jaksan
mainiosti ja olen hyvin onnellinen."
Kangaspuut olivat salissa sen iltaa jouten, jolloin Magnus tämän
kirjeen luki. Kukaan ei mitään virkkanut, kunnes Anna sytytti kaksi
kynttilää ja antoi toisen Magnukselle sanoen.
"Ota, olethan väsynyt, eikä ihme, kun nousitkin työhön ennen
päivänkoittoa. Montako karitsaa tänä aamuna?"
"Kaksikolmatta, mutta yksi parhaimpia kuolleena."
"Niin käy aina. Hyvää yötä."
"Hyvää yötä."