Oskar pani parhaansa pitääkseen tulta vireillä sisäisen pyhättönsä
alttarilla -- rakkauden ja velvollisuuden lieskaa -- mutta useammin
kuin huomasikaan se liehahteli, hiipui ja uhkasi sammua. Hän tahtoi
ilmaista, miten oikeastaan oli Magnuksen laita, mutta aina kun sai
mietityksi sopivan muodon paljastukselleen, nousi eteen ilkeä kysymys,
jonka varmasti saisi vastatakseen: "Onko mahdollista, että seisoit
toimettomana vieressä, meidän tuomitessamme Magnusta paheesta, johon
hän ei ollut syypää, ja ylistellessämme sinua hyveestä, jota sinulla ei
ollut?" Tuollaisen puheen nöyryytys tuntui vaitiolon alennustilaa
tukalammalta, ja päivä päivältä Oskar lykkäsi kiusallisen tunnustuksen
tuonnemmaksi. Siten kului kuukausi, hänen mitään sanomatta.
Asema olisi käynyt helpommaksi, jos olisi paremmin edistynyt työssään
-- jos olisi voinut tuntea mahdottomaksi, että johtaja saattoi katua
Magnuksen menettämistä. Silloin hän olisi sanonut: "Lopultakin,
vaikk'ette tietysti siihen aikaan niin ajatellut, on kaikki käynyt
parhaaksi", johon johtaja olisi vastannut: "Oikeassapa olet,
kummipoika", ja sitten hän olisi kertonut kaikki.
Mutta työ onnistui kehnosti, ja kieltämättä oli lian huono liikemies.
Ensinnä johtajan hommiin naimasopimuksen perusteella mentyään hän
kuljeskeli tarkoituksettomana ja neuvottomana toimiston ja
tavarasuojamain väliä, vapaan herrasmaisesti puettuna, muistuttaen
perhosta takakujassa. Sitten tuumi johtaja: "No no, nuori mies, meidän
on ryhtyminen työhön, valitse osasto ja ole siitä vastuussa."
Oskar valitsi vientipuolen. Täten hän joutui tekemisiin maamiesten
kanssa, ja muutamat puijasivat armottomasti, kätkien ala-arvoisen
villan niiden tukkujen sisukseen, joita hän heiltä osteli. Magnus olisi
kaivanut ilmi sekä kelvottoman tavaran että sen tyrkyttäjät, ja nämä
olisivat pötkineet kiireimmiten pakoon hänen uhkaavien kasvojensa
edestä: mutta Oskar halusi pysyä hyvissä väleissä jokaisen kanssa, ja
liike kärsi vahinkoa sikäli.
Viikon kuluttua hän tahtoi vaihtaa osastoaan, arvellen tuontiliikettä
paremmin alakseen. "Hyvä on", vastasi johtaja. "Erehdyksiä tekevät
nuoret kuin vanhatkin -- käyhän käsiksi tuontipuoleen, poikani."
Tuontiliikkeessä hän sai hyöriä höyrylaivain ja kauppa-alusten
laivurien asioissa, ja nämä olivat nopeat työntämään vastuunsa
vahingoittuneista lasteista Oskarin niskoille.
Taasenkin viikkokauden perästä hän kävi johtajan puheille ja sanoi: "En
luule erityisen osaston soveltuvan itselleni parhaiten, kummi-isä --
etkö antaisi minulle yleistä ylivalvontaa?" Johtaja kohautti
hartioitaan, mutta vastasi: "Kernaasti minun puolestani. Ole siis
lähimpänä miehenäni, ja minä keventelen taakkaani, mikäli sinä
perehdyt."
Mutta sen koommin ei Oskar tehnyt mitään, ei hyvää, pahaa tahi siltä
väliltäkään. Hän juoksenteli alituiseen joka taholla kuin
hengästyksissään, mutta saapui aamuisin millä tunnilla sattui ja läksi
mihin aikaan tahansa iltaisin ja puikahteli yhtämittaa Thoraa
tapaamaan. Tämä pikku naikkonen oli peräti tyytyväinen, mutta johtaja
kuului sanovan täti Margretille: "Magnuksessa oli lopultakin jotakin,
Margret." Ja täti Margret kuului vastaavan: "Monihan hyvä säilä on
huonossa huotrassa."
Mutta eräänä päivänä syöksähti Oskar päätäpahkaa johtajan luo, tuoden
suuria uutisia. Kaupungin valtiopäivämies oli kuollut, ja radikaalinen
puolue jo valmisteli oman ehdokkaan ajamista -- Oddsson-nimisen jyrkän
sosialistin, joka vihasi vanhaa järjestystä sekä politiikassa että
liikealalla.
"Minäkinhän sopisin suurkäräjille." touhusi Oskar. "Voisin suojella
kauppaetuja noilta riivatuilta kumousmiehiltä, ja tukea vanhoja
periaatteita."
"Annahan kun puhun isällesi ensin", sanoi johtaja. Ystävykset
päättivät suunnitelman hyväksi. Tuo Oddsson ei ainoastaan uskonut
Magnuksen väitteitä vaihtokaupasta, vaan oli myös kiihkein
ajamaan uuden perustuslain säädäntää Islannille, jonka mukaan
kuvernöörin virka poistettaisiin ja sijalle asetettaisiin yksistään
valtiopäiville vastuunalainen ministeri. Hänet oli pidettävä poikessa.
Itsepuolustuksessa täytyi heidän taistella yhteistä vihollista vastaan!
Oskar oli hyvä ehdokas, ollen nuori, vilkas ja nerokas ja tunnetusti
yleisön suosikki.
"Mutta minä en voi vaalipuuhissa esiintyä", huomautti kuvernööri.
"Jätä se minun huostaani", tuumi johtaja. Hän palasi kertomaan asiaa
Oskarille, joka ilosta hihkaisten kiiti lennättämään tietoa siitä
Thoralle.
Thora oli nyt viettänyt säteilevässä onnessa kokonaisen pitkän
kuukauden. Jos toisinaan ajattelikin Magnuksen asemaa, niin hän muisti
Oskarin luvanneen selvittää asiat, eikä viivytys tuntunut suurelta,
sillä hän ei enää mitannut olemassaoloa päivittäin, vaan tunteittain,
ja tajusi sydämessään yhden ainoan tunteen -- rakkauden Oskaria
kohtaan, ja siis myöskin kaikkia ja kaikkea kohtaan maailmassa. Vuoden
vanhetessa ja syksyn puhurien ehkäistessä enemmät retkeilyt vuonon
saarille he pysyivät kotona, kisaillen kuin lapset tahi kitaraa ja
pianoa soitellen. Sellaisina hetkinä Thora tuli hienokseltaan
muistelleeksi Magnusta, sillä huone oli sama ja kaikki ennallaan paitsi
päivän tunti, mutta aina oli erotuksena Oskar.
Oskar opetti hänelle joitakuita islantilaisia lempilauluja, ja hän
lauloi niitä hentoisella, viehkeällä sopraanolla, jolle Oskar osoitti
myrskyistä mieltymystä; eikä häntä vähintäkään loukannut, ettei Oskar
milloinkaan käsitellyt hänen lauluaan vakavalta kannalta -- hän ei
kohdellut Thoraa itseäänkään vakavasti. Hän nimitteli lemmittyään
"Thora-lapseksi" ja Thora häntä "Pahaksi pojaksi."
Heti kun Oskar vain pääsi näkyvistä lähetti Thora perästä kirjeen kuin
hänen unohtamansa nenäliinan. Hän vastasi aina; kirjeet olivat
taidokkaasti sommiteltuja ja hellää kiusoittelua täynnä, mutta kenties
Thora sydämessään lopultakin tunsi pikku pettymystä niitä lukiessaan.
Ne eivät olleet oikein rakastajan tapaisia; tuskin oli joukossa
ainoatakaan, jota ei olisi voinut ääneensä lukea täti Margretille,
tuskin ainoatakaan aivan hänen omaansa.
Mutta itse saapuessaan Oskar korvasi kaikki puutteet, ja sinä päivänä,
jona hän huimalla harppauksella tulla tuiskahti vierashuoneeseen
julistamaan, että häntä puuhattiin valtiopäivämieheksi, Thora näki
hänet hetkeksi mahtavana ja suurenmoisena kuin usman läpi auringon
sädehehkuun murtautunut vuorenhuippu, ja sitten hän sanoi: "Ja nyt
täytyy Pahan pojan leikkiä kanssani -- emme ole eilisestä asti olleet
sokkosilla."
Thora oli liian onnellinen ajattelemaan onneaan, mutta toisinaan hän
päätteli yhtä puuttuvan sen täydellisyydestä -- että Helga tulisi
kotiin olemaan siitä osallisena. Hän puhui asiasta Oskarille, mutta
hetkellä, jolloin tämä oli julisteluihinsa uppoutuneena ja virkahti
vain: "Oiva aate! Mainiota! Helga on oikea tenhotar! Kutsu hänet
tosiaan, jos johtaja suostuu", ja yltyi jälleen selittelemään
väsyttäviä valtiollisia tuulentupiaan.
Sitten vihjasi Thora siitä täti Margretille, joka antoi asialle
vähemmän kannatusta. Kiinteästi tähystäen häntä silmälasiensa takaa
pudisti kelpo täti suortuviaan ja varoitteli: "Älä ole hupelo! Kahden
kauppa, kolmannen korvapuusti."
Mutta Thora mainitsi mieleenjohtumastaan Annallekin, ja tämän vanha
äidillinen sydän heltyi. "Olisipa kaunista, jos saisit niin käymään,
Thora", rohkaisi hän, "ja jos se sitten johtaisi toiset kaksi yhteen,
niin se vasta siunaus olisi!"
Siitä asti Thora piti itseään perheen rauhanrakentajana ja lähestyi
siinä mielessä isäänsä. Johtaja kuunteli häntä myötätuntoisesti, sillä
luonto on lujempi kuin lakimiehen kynän vedokset, ja hän oli useasti
syytellyt itseään tyhmäksi, kun oli lapsestaan eronnut. "No, enpä näe
mitään sitä vastaan", hän myönsi. "Tyttö voisi saapua häiksi --
viipyäkseen vuodenkin -- ainakin edes vuoden. Kirjoitan lakimiehelle
Tanskaan."
Samassa postissa kirjoitti Thora Helgalle:
"_Rakkahin Helga_. -- Isä kirjoittaa lakimiehelle, pyytäen häntä
lähettämään sinut takaisin Islantiin, ainoastaan vuodeksi, joten äiti
ei toivoakseni vastusta. Olen varma siitä, ett'et sinä sitä tee, kun
sanon, mitä on tapahtumassa. On tulossa häät, ja tietenkin kemut ja
muita suuria puuhia.
"Helga kulta, minä olen menossa naimisiin Oskar Stephenssonin kanssa,
joka on palannut Englannista ja on ylen pulska ja nerokas. Jos voisit
hänet nähdä nykyisin, niin rakastuisit häneen heti paikalla, mutta hän
pitää minusta hyvin paljon, ja minä olen kovin onnellinen. Vähällä oli
minusta ja hänen veljestään Magnuksesta tulla pari, mutta kihlaus
rikkoutui, ja nyt olen sydämestäni pahoillani Magnuksen tähden, ja jos
kotiin tultuasi koskaan kuulet mitään pahaa hänestä, niin et saa uskoa
sanaakaan siitä, sillä Magnus on kultaakin parempi, mutta _minä_ vain
en voinut hänestä pitää, niin ettei käynyt yrittäminenkään.
"Hyvä Helga, minulla on niin kovasti paljon asioita kerrottavana, mutta
ne täytyy säästää siksi kunnes tulet. Kauppa on ollut huonoa tämän
kesää, ja Oskar on yhtynyt isän liikkeeseen. Minä kudon kangasta isän
joulupuvuksi, mutta ei se paljoa edisty, kun on eräs alituiseen
häiritsemässä, ja onhan naimisiin mennessä paljon hommailtavaa --
senhän arvaat.
"Rakkahin Helga, minulla ei nyt ole enempää kirjoitettavaa. Sano
terveiseni äidille ja muista saapua pian, sillä häät ovat kohdakkoin,
vaikk'ei vielä olekaan varmaa päätöstä. Rakastava sisaresi _Thora_.
"J. K. -- Tule joutuin. Olen niin tavattomasti innostunut esittelemään
sinut Oskarille."
Pari viikkoa jälkeenpäin ilmoitti johtaja saaneensa sanan
lakimieheltään Tanskasta, että Helga lähtee ensi laivalla.
"'Lauralla', ja se tulee marraskuun ensimmäisenä päivänä -- juuri
vaalipäivänä!" huudahti Oskar.
"Onpa onnellinen enne!" huoahti Thora, ja sen iltaa hän kokonaan
hyräili islantilaisia lempilaulujaan onnensa yltäkylläisyydessä.