Varhain seuraavana aamuna Magnus pistäysi hallitustaloon ja astui
Oskarin kamariin. Hän tapasi tämän kynä kädessä istumassa
kirjoituspöydän ääressä, tyhjä paperiarkki edessään ja revittyjä
lappusia ylt'ympärillään, kuin olisi turhaan yritellyt kyhätä kirjettä.
Veljekset tervehtivät toisiaan kankeasti ja koko keskustelun aikana
kumpikaan tuskin katsoi toistaan kasvoihin.
"Tulin sanomaan sinulle", aloitti Magnus kirjoituspöydän sivuun
istuutuen ja katseensa lattiamattoon kiinnittäen, "tulin sanomaan
sinulle, että näen keinon -- luulen näkeväni keinon pulasta
päästäksemme."
"Mikä se on?" kysyi Oskar, vakaasti tuijottaen edessään olevaan
puhtaaseen paperiin.
"Siihen suunnitelmaan ei Thora kuulu ollenkaan, eikä se luo
minkäänlaista varjoa sinuun; älä siis kysy mikä se on. Aion sitä
huomenna koettaa, ja jos se onnistuu, niin seuraukset kohtaavat minua
-- yksistään minua -- eikä siitä tule kenellekään muulle haittaa ja
hankaluutta."
Oskar kumarsi päätään paperiarkkiin päin eikä virkkanut mitään.
"Mutta ennenkuin astun aikomani askeleen, tahdon saada varmuuden siitä,
että tulokset ovat sen arvoisia. Siksi olen nyt tässä -- saavuin
tekemään sinulle muutamia kysymyksiä."
"Mitkä ne ovat?" kysyi Oskar.
"Ne ovat hyvin arkaluontoisia ja mieskohtaisia, mutta minulla
luullakseni on oikeus tehdä ne aikeitteni perustuksella", sanoi Magnus
ja jatkoi lujemmalla äänellä: "ja myöskin oikeus saada niihin vastaus."
"Kysy", äännähti Oskar.
"Tahdon ensinnäkin tietää, naitko Thoran, jos saan hänet päästetyksi
lupauksestaan?"
"Ihan varmasti -- jos hän minut ottaa -- kyllä."
"Muistanet eilen sanoneesi, että rakkaus -- molemminpuolinen rakkaus --
on oikean avioliiton ainoana pohjana. Kenties sen unhotin omassa
asiassani, mutta en saa sitä sivuuttaa nyt. Ei siis riitä se, että
Thora sinua rakastaa; sinun on rakastettava Thoraa -- sinä rakastat
häntä?"
"Niin teen."
"Tunteesi on ollut lyhytaikainen -- oletko varma siitä, ettei se ole
haihtuva houre?"
"Aivan varma."
"Juhlallisen askelen astuu kaksi ihmisolentoa sitoutuessaan yhteen,
kuten Thora sanoi, myötä- ja vastoinkäymisiin, kunnes kuolema heidät
erottaa -- et sitä pelkää?"
"En."
"Rakastat häntä aina?"
"Aina", vastasi Oskar.
"Olet ottanut lukuun kaiken, mitä se maksaa ja mitä siitä seuraa?"
"En tiedä mitään maksamisista enkä seuraamuksista, Magnus. Tiedän vain
rakastavani Thoraa kaikesta sydämestäni ja sielustani ja pyhittäväni
koko elämäni hänen onnelleen, jos hänet vapautat ja hän suostuu
ottamaan minut miehekseen."
Magnus siirrähti tuolillaan, rykäisi ja aloitti uudelleen.
"Thora on suloinen, hyvä tyttö", hän sanoi, "paras ja suloisin tyttö
koko maailmassa, mutta hän on yksinkertainen islantilaisneito eikä ole
milloinkaan käynyt maansa ulkopuolella. Ei hän ole sinun kaltaisesi, ja
jos hänet Englantiin viet, niin hän ei ole sikäläisten ystäviesi
kaltainen. Oletko sitä ajatellut? Oletko valmis tyytymään hänen
kasvatuksensa ja sivistyksensä vajavuuksiin? Kestääkö rakkautesi kaiken
sen pingoituksen, mitä moinen avioliitto aiheuttaa?"
Nyt oli Oskarin vuoro rauhattomana kääntelehtiä istuimellaan. "Miksi
teet tuollaisen kysymyksen, Magnus?"
"Kestääkö?" kertasi Magnus tiukemmin.
"Luulen sen todella kestävän."
"Mutta kestääkö se?" tiukkasi Magnus tuimasti.
"Kestää", sanoi Oskar.
Kotvasen vaiti oltuaan lausui Magnus tyynesti:
"Haluaisin vielä tiedustaa sinulta paria kolmea seikkaa ja niitä kysyn
yhtä paljon sinun kuin Thoran vuoksi."
"Jatka", virkkoi Oskar.
"Thora on nykyään kuin ainoa lapsi ja vanhan isänsä lemmikki. Jos hän
haluaisi tytärtään naineenakin jäämään Islantiin, niin suostuisitko
lopun ikääsi elämään täällä?"
"Jos johtaja Nielsen sen asettaisi ehdoksi -- kyllä."
"Luonnollisesti on meidän isällämme joitakin suunnitelmia,
kustannettuaan niin paljon kasvatukseesi, ja sinullakin on omat aikeesi
ja pyrintösi, mutta jos nämä joutuisivat rakkautesi tielle, jos ne
kiusaisivat sinua pois Thoran luota, niin olisitko valmis luopumaan
niistä?"
"Tietenkin olisin."
"Olet varma siitä?"
"Olen varma siitä -- nimittäin -- olisihan tietysti tukalaa -- heittää
koko elämänsä aikeet ja pyrinnöt -- mutta jos ne joskus, kuten sanot,
joutuisivat rakkauteni tielle, kiusaisivat minua pois Thoran luota
-- kiusaisivat minua jättämään hänet, mennäkseni Englantiin,
esimerkiksi --"
"Tahi johonkin muuhun maahan, tahi jonkun muun naisen luokse?"
"Se ei ole mahdollista, Magnus."
"Mutta jospa olisi?"
"Minä en menisi", sanoi Oskar.
"Joten, jos minä luovun Thorasta ja hän suostuu sinulle, ei mikään eikä
kukaan pääse häiritsemään hänen onneaan?"
"Ei mikään eikä kukaan", toisti Oskar.
"Kirjoita se siis", käski Magnus napauttaen kirjoituspöydällä olevaan
paperiin.
"Kirjoita?"
"Hänelle, ei minulle. Jos olet kaikesta tästä varma, niin ethän arkaile
pistää siitä mustaa valkealle."
"En arkaile, mutta ei kannata kirjoittaa sitä Thoralle."
"Miks'ei?"
"Siksi että hän eilen sinun mentyäsi sanoi antaneensa lupauksensa
sinulle ja olevansa pakotettu sen pitämään, vaikka hänen sydämensä
olikin minun."
"Hän sanoi sinulle noin?"
"Niin teki."
Magnus epäröi kotvasen ja virkahti sitten eilisellä tukahtuneella
äänellään: "Kirjoita se kuitenkin, niin minä vien kirjeen."
"Tarkoitat sitä todella, Magnus?"
"Niin."
"Päästät hänet lupauksestaan ja puhut puolestani?"
"Laadi kirjeesi", lausui Magnus käheästi.
"Sinäpä olet kelpo veikko! Saat minut ajattelemaan kehnoa käytöksestäni
ja toivottelemaan, etten olisi sinä ilmoisna ikänä palannut
Englannista. Mutta enpä sentäänkään voi sitä toivotella, sillä Thoran
rakkaus on nyt koko maailmani ja tekisin mitä tahansa sen
säilyttämiseksi. Mutta jos olen tehnyt sinulle vääryyttä, niin en tiedä
mielipahani ilmaisemiseksi sen parempaa tapaa kuin asettaa sinun
käsiisi kalleimmat asiani. Kirjoitan kirjeen heti, Magnus. Koetin
kahteenkymmeneen kertaan turhaan sepittää sitä, mutta nyt voin ja
tahdon sen tehdä."
Oskarin kynän kiitäessä paperiarkilla istui Magnus kumarassa,
kengänkärjellä kaivellen lattiamaton kuvioita. Tuima taistelu riehui
sydämessä vielä nytkin, sillä paholainen tuntui kuiskuttelevan hänen
korvaansa: "Mitä aiotkaan tehdä? Etkö kuullut -- Thora oli päättänyt
pitää lupauksensa? Menetkö taivuttelemaan häntä luopumaan siitä? Et
jaksa kestää tätä kaikkea -- et mitenkään!"
Kirjeensä lopetettuaan Oskar antoi sen Magnukselle ja sanoi: "Tässä se
on. Luullakseni se lausuu kaiken, mistä puhelimme, vaikka vähemmän kuin
hitusen siitä, mitä tunnen. Varma kuitenkin olen siitä, että hän
kuuntelee sinua; mutta jollei hän sitä tee -- jos hän lähettää minulle
saman vastauksen --"
"Niin mitä silloin teet?" kysyi Magnus seisahtuen ovelle.
"Silloin palaan ensimmäisellä höyrylaivalla Englantiin ja pyydän sinua
olemaan kellekään hiiskumatta tapahtuneesta."
Valon välkähdys leimahti Magnuksen kasvoille ja hiutui sitten
hiljalleen pois.
"Mutta en voi vielä sitä harkita, Magnus, kunnes kuulen käyntisi
tuloksen. Mene hänen luokseen, puhu hänelle, sano, ettei hän ole
vastuussa isänsä tekemästä sopimuksesta; rukoile häntä säästämään
tuholta oma elämänsä ja minun. Teetkö sen?"
"Teen."
"Jumala sinut palkitkoon, veikkoni! Olet parhain veli mitä voi
ajatella. Älä viivy liian kauan. Elän hädin paluuseesi saakka. Pelasta
minut jännityksestäni niin joutuin, kuin suinkin kykenet, Magnus. Jospa
vain tietäisit, kuinka hellittämättömästi rakastan tuota pikku tyttöä
ja miten paljoa hänen vastauksensa minulle merkitsee --"
Mutta Magnuksen tuskaiset kasvot olivat jo kadonneet oven taakse.
Porrasten alipäässä tapasi hänen äitinsä hänet ja sanoi: "Oletkin siis
koko ajan ollut ylikerrassa Oskarin luona. Isäsi haeskeli sinua
johtajan kanssa joka paikasta. Heillä oli lakimiehet luonansa kaiken
aamua, ja he olisivat sinun kanssasi jostakin neuvotelleet. Nyt
lieneekin jo kaikki kunnossa, joten ei enää ole siitä huolta. Mutta
siunaa ja varjele, sinäpä vasta näytät kalpealta ja kuihtuneelta,
Magnus! Vuoristossa työskenteleminen ei ole ollut sinulle hyväksi, ja
sinun täytyy välttää sitä."
Magnus selitti olevansa kiireellä asialla ja riensi johtajan asuntoon.
Kiiruhtaessaan pitkin katuja Oskarin kirje povitaskussaan ja
hermostunein sormin sitä painellessaan hän kuuli jälleenkin paholaisen
kuiskuttelun, joka äsken oli häntä houkutellut: "Hävitä se! Etkö
kuullut hänen uhkaavan lähteä maasta? Anna miehen mennä! Kirjeestä ei
saa tietoa yksikään sielu! Ei Thorakaan koskaan kuule siitä mitään! Ja
Oskarin mentyä Thora täyttää sinulle antamansa lupauksen! Anna hänen se
täyttää! Jollei hän sinua nyt rakasta, niin oppiipa tuonnempana
rakastamaan. Ja jollei oppisikaan, niin sinun hän olisi kuitenkin; sinä
omistaisit hänet, ja kenellä on suurempi oikeus? Hävitä se! Hävitä."
Mutta hänen hyvä enkelinsä tuntui sanovan vastaan:
"Mitä hyödyttää saada naisen ruumis, jollet voita puolellesi hänen
sieluansa? Se on himoa, ei rakkautta; ja ainakin on liian myöhä sitä
ajatella. Ratkaistavanasi on perin yksinkertainen kysymys -- rakastatko
itseäsi enemmän, kuin rakastat Thoraa, vai Thoraa enemmän kuin
itseäsi?"
Ja sitten tuntui paholainen taasenkin härnäilevän: "Oletpa narrin
asialla! Jos voitat, niin menetät; jos menetät, niin voitat. Jos
suostuttelet Thoran säilyttämään onnensa, niin tuhoat omasi! Jollet
taivuta häntä ottamaan Oskaria, niin sinä saat hänet! Oletko mies? Onko
sinussa tilkkaakaan kuumaa verta?"
Taistelu oli ankara, mutta Magnus päätti toimia tytön onneksi ja
omaansa vastaan, hokien itselleen joka askelella: "Eteenpäin; tahdot
Thoran onnea, suorita siis toimesi; se on kyllä raskas, mutta
eteenpäin, eteenpäin!"
Hän saapui johtajan talolle vankat raajat allaan notkahtelevina ja
tuhkanharmailla kasvoillaan hikihelmet.