I.

Islanti näytti ihmeellisemmältä kuin konsanaan. Päivällä tuon vanhan,

vakaan pohjolan sfinksimäisissä kasvoissa ylt'yleensä näkyy sammuneiden

tulien vuosituhansia sitten uurtamia arpia, ja silloin sitä luulisi

kuolleeksi, jollei kuulisi tuliperäistä jymyä sen maanalaisista

uumenista. Nyt syyskuutamossa se lepäsi kuin suuri rauhallinen eläin,

juhlallisena yön sinertävässä hämyssä.

Kuu vielä kumotti, ja kaikki näytti läikkyvän sen hopeahohteessa,

talot, laivat, kalaveneet, edessä keinuva vuono, takana siintävä järvi,

ympärillä aukeava musta nummi ja etäällä välkkyvät lumihuippuiset

vuoret, kun pieni puurakennuksinen pääkaupunki alkoi herätä

aamuaskareihinsa.

Tänään oli Thingvellirissä vuotuinen lampaiden korjuupäivä.

Lammastarhalle oli runsaan viiden penikulman matka; ja kun Islannissa

ei ollut rautateitä, ei postivaunuja eikä mainittavasti maanteitäkään,

piti kaupungin nuorison, jos mieli joutua mukaan huviretkelle, olla jo

ani varhain liikkeellä pienten pörröisten poniensa selässä.

Tuomiokirkon tornikello juuri löi neljää, kun Thora Nielsen, johtaja

Nielsenin tytär, hätkähtäen heräsi unestaan ja kapsahti jalkeille. Hän

oli yöksi jättänyt uutimensa alas laskematta, havahtuakseen heti päivän

koittaessa, ja malttamatta edes katsoa, että kuutamo se oli hänen

silmäluomiaan kutkutellut, hän jo seisoi keskilattialla ja huusi

onnellisen nuoruuden heläjävällä äänellä:

"Täti Margret! Voi, täti! Olen nukkunut yli ajan! Minä myöhästyn! Täti,

kuulehan!"

Viereisen huoneen avoimesta ovesta kuulunut säännöllinen ja äänekäs

hengitys taukosi. Vanhanpuoleinen ääni, joka yritteli saada suopeaa

sointuaan vihaiseksi, virkahti unisesti:

"Tytön mokoma, herättää koko talonväen."

Kuului vuoteen narinaa ja paljaiden jalkojen tepsutusta, äänen

rapsahdellessa raesateena. Puhujasta ei muka ollut kissaksi, joka

pystyy nukkumaan päivälläkin, ja jos hänet kerran piti yösydännä

herättää, niin täytyihän toki saada siunaaman aika kasvonsa

virauttaakseen.

Tyttö kuunteli kotvasen ja nauroi -- surujen säästämän sielun kevyttä

ja rattoisaa naurua. Hän oli nuori ja harvinaisen vaaleaverinen,

naiseksi pikemmin lyhyehkö kuin keskikokoinen, ja joskaan eivät

kasvojen piirteet olleet kauniit, niin sulostutti niitä tuollainen

juonteiden pehmeys, jossa alituiseen leikkii hymy ihmisen itsensä

tietämättäkin.

Hän sytytti kynttilät, laski säleuutimet alas ja alkoi pukeutuessaan

hyräillä laulunsäveltä osoittaakseen, ettei ollut millänsäkään.

Vierashuoneestakin saapui tuota pikaa sanaryöpyn tyrehtymätön

lähde, vanhahko naishenkilö, joka näytti peräti hullunkuriselta

-- jos sopiikaan käyttää moista hetkeä katsastukseen --

alushameet laskoksilla, pieni karttuunimyssy päässä ja otsakiharat

paperikäärylöissä kuin vastikään valtamerien takaa tulleen laivan

keula imunilviäisten kiehtomana.

Siinä oli täti Margret, jonka kasvojen jokainen uurre ilmaisi

leppeyttä, kielen kuitenkin läplätellessä kuin poudasta piittaamaton

suihkulähde särmäkiville pärskyessään. Siinä silmänräpäyksessä, kun

näki Thoran alkupuuhat, hän huudahti:

"Silkkisetkö -- mitä, nekö aiot panna tähän aikaan aamusta! Ja kukahan

niitä näkisikään suurien saappaittesi alta?"

Tyttö nauroi tätä niinkuin kaikkeakin ja myönnytteli: "No olkoothan,

anna minulle sitten villaiset. Mutta sinäpä vasta olet kärtyinen, täti.

Miten olisi voinut myöhempään maata, kun aikoo kuuden tunnin

ratsastukselle?"

"Mutta kuka sinut saapikaan puoleksi päiväksi jolkottamaan?" jupisi

täti Margret, hengästyneesti hääräten tyttöä valmiiksi.

"Sen sinä, täti, hyvin tiedät -- Magnushan minua tahtoi. Kun valitsivat

hänet tämänvuotiseksi vuorenkuninkaaksi, niin lupasin lujasti tulla

lampaiden korjuuseen, ja tietysti --"

"Et sinä eksytä vanhaa kettua, tyttöseni, ja tässä on sinulle

pesuvettä. Ei ole Magnuksen tahtomisista tapahtumassa tämä lähtö, vaan

koko juttu on siinä, kuka sinut sinne viepi."

"Täti!" huusi Thora, nostaen tippuilevat kasvonsa pesuastiasta.

"Suotta sinä noin punastelet, kultaseni -- todeksi sen muutoinkin

tiedän."

"Puhut aivan päättömiä, täti Margret! Varmastihan tiedät Magnuksen itse

pyytäneen Oskaria minut tuomaan. Hän nimenomaan kirjoitti maatalolta,

kun ei ollut Oskaria nähnyt sen koommin kuin hän yliopistosta tuli ja

tahtoi tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla."

"Sitä suurempi hullu hän on!" intti täti Margret. "Mies, joka mielii

tyttöä omakseen ja pyytää poissa ollessaan toista miestä tälle

kaitsijaksi, on holhottavaksi pantava narri. Vain järjetön voi noin

läimäyttää oven takanaan umpilukkoon."

"Voi kuinka sinä viitsitkään, täti!" pahoitteli Thora. "Oskar on

Magnuksen veli --"

"Veli, tosiaankin! Niin oli Jaakob Esaun veli, ja Aabelin veli oli

Kain, ja kymmenen oikein koreaa poikaa oli Joosefin ja Benjaminin

veljiä."

"Hyvänen aika, täti, sinäpä olet kovin huonolla tuulella. Se sinussa on

ikävä puoli -- ainainen huono tuuli. Oskar Stephenssonista puhut kuin

mistäkin hulttiosta, vaikka mies on kuvernöörin poika ja jokaisen

jumaloima."

"Helppo puolustaa, ketä ei kukaan yritä lyödä. En sano Oskaria vastaan

mitään."

"Ethän tietystikään, sinä ikuinen äkäilijä. Enemmän sinä pidät hänestä

kuin kukaan, ja uskonpa sinun kademielin tahtovankin häntä itsellesi,

mielestäsi koko Islannin nerokkainta ja pulskinta miestä."

"Paljonhan kimaltelee kultasepän ikkunassa, mutta ei järki-ihminen sitä

kaikkea tahdo haalia itselleen."

"Voi hyväinen, tahdonko minä sitten?"

"Siltä näyttää, tyttöseni; mutta istuudu nyt tähän kuvastimen ääreen

suorimaan hiuksesi. Sinä olet menossa vihille Magnuksen kanssa, ja

ylihuomenna kihlauksenne laillisesti vahvistetaan kumpaisenkin perheen

kesken. Kuitenkin on sinulla ollut Oskar täällä käymässä jok'ainoa

päivä, ja kaiken päivää, siitä saakka kun hän viikko sitten palasi

Englannista, ja nyt aiotte kahden ratsastaa Thingvelliriin. Sinä saat

vielä pahoja aikaan, minä sanon. Ei samasta luusta kahdelle koiralle."

Tytön yllätti hillitön naurunpuuska. "Täti hyvä, kauniita nimityksiä

käytätkin!"

"Parempi minun puhua kuin jonkun muun. Ihmiset täällä ovat pelkkänä

korvana, ja Oskar höpisee herkeämättä -- aina sinusta."

"Eipähän aina, täti." Thoran sievät kasvot pyrkivät punehtumaan

kuvastimessa.

"Ihan aina! Eilenkin hän sanoi: 'Vastainen kälyni' --"

"Ei 'vastainen kälyni', täti."

"Kenellä se tässä suunvuoro oli, Thora? 'Vastainen kälyni on kerrassaan

viehättävä', hän sanoi --"

"No, mutta tuon 'viehättävän' sinä varmasti muistat väärin, tätiseni."

"Enkä muista, ja pidä sinä pääsi suorassa, neitiseni -- 'kerrassaan

viehättävä', hän sanoi, 'ja melkein minun jo käy kateeksi Magnus

veikkoa'."

Kuvastimessa välkähtelivät siniset silmät riemusta, mutta suu sanoi:

"No, tietysti olisin hirveästi pahastunut, jos sen olisin kuullut,

mutta eihän ole minun vikani --"

"Loruja!" tuhahti täti Margret halveksivasti. "Kuuntele sinä vain

ikuista äkäilijää, kultaseni, äläkä rakenna riitaa kahden veljeksen

välille."

Silloin kävivät kuvastimessa heloittavat kasvot totisiksi ja

miettiviksi, ja Thora virkkoi:

"Millaisia ikävyyksiä saatatkaan haastaa, täti! Pelkästään sen takia,

että aion Oskarin kanssa lammasten korjuuseen --"

"Niinpä niin, purosta suuren virran alku. Mutta puheestako olisi apua

-- peto talttuu, mutta ei niskoitteleva nainen."

Nähdessään sitten kyynelten kihahtaneen Thoran silmiin täti Margret

silitti tytön tukkaa leppoisemmin ja sanoi:

"Magnus ei kukaties ole yhtä nerokas kuin hänen veljensä, mutta

kaksinkymmenin verroin vankempi ja vakaisempi hän on, aivan yhtä

pystyvä pitämään huolta rakastamastaan ja omiaan hänen onnensa

turvaajaksi. Onhan sitä paitsi kaikki sovittua ja valmiina, ja raivattu

tie on huokein astua, rakkaani. Isäsi ja kuvernööri ovat teidän kahden

liiton päättäneet; se on heillä sydämen asiana, ja naimakirja on

laadittu, ja jos nyt jotakin vielä tapahtuisi --"

Mutta Thora oli pää kallellaan kuulostellut ääniä ulkosalta ja hypähti

nyt äkkiä seisaalleen huudahtaen: "Varmasti on tuo Päistärikön

astuntaa."

Katukivityksellä kopsahtelivat kaviot, ja ikkunan alta alkoi soinnukas

miehinen ääni huudella:

"Halloo! Halloo! Halloo!"

Thora syöksähti uutimien luo, raotti kahta sälettä ja sanoi ihmetellen:

"On se Oskar!" Hän naputti ikkunaruutuun ja huusi: "Pian tullaan!"

ulkopuolella olijaa tovin tähystellen.

Nuori kolmenkolmatta ikäinen mies istui ponin selässä ja piteli toista

ohjaksista. Hän oli pitkä ja solakka, lähes yhtä vaaleaverinen kuin

Thora itse, ja tiheät, lyhyet kiharat hulmahtivat alppihatun alta,

hänen sitä nostaessaan liikahtavia uutimia kohti. Kuu oli jo kadonnut;

auringon airueena tungeikse harmahtavan punerva kajastus utuisen

ilmakehän halki; lahdella kelluvat laivat ja kalaveneet häämöttivät

usvahunnussaan, ja katujen pimennossa liikehti edestakaisin häilyvinä

varjoina miehiä ja naisia, kaulaa myöten kääriytyneinä, mutta pakisten

ja naurellen kuin lapset.

"Joutuin, joutuin, täti!" huusi Thora ääntänsä alentaen, ja

makuuhuoneessa naisten kuiskutellen hyöriessä läjäytteli ulkona

odottelija sääryksiään ratsuraipalla ja vuoroin vihelsi ja lauloi

lempilaulun säkeitä --

"Juo maljani sä si-lmilläs,

niin vastaan omillain."

"Täytyykö minun pitää näitä rumia --?"

"Täytyy hyvinkin. Ne ovat lämpöiset ja mukavat, ja niitäkö kukaan

näkisi --"

"Täti, älä noin ääneesi puhu, jotteivät ihmiset kuule."

"Oi, heitä suu-kko ma-ljaha-n,

niin vii-nin hylkään ain."

"Hänellä on verraton ääni! Varmasti se vielä saavuttaa suuren

menestyksen."

"Saattaa niin sattua, mutta eivät ihmiset äänestä elä -- Islannissa

ainakaan -- tässä on päällyshameesi."

"Hyvänen aika, täti sinä."

"Se ja-no, jon-ka sielu sai,

pyys ju-omaa ju-ma-lain."

"Nyt hattuni! Jos minun on pidettävä tätä vanhaa, mustaa

ratsastuspukua, niin otanpa päähäni jotakin siroa. Tuo, jossa on höyhen

-- ei, tämä ja harso. Noin! Olenko sievän näköinen?"

"Kamalan sievän, jos minulta kysyt."

Tyttö nauroi hilpeästi ja virkkoi äänekkäämmin: "Menemme siis alas --

poikaparka on lähtö-innoissaan kait jo kyllästynytkin odotukseensa."

"Ei ole hän luulemma puoleksikaan niin innoissaan kuin tyttöparka."

Hymyävät kasvot jähmettyivät jälleen totisiksi. "Älähän enää puhu

noista ilkeistä asioista, kulta tätiseni."

"Äläkä sinä unohda muistutustani. Varohan tunteitasi, käpyseni."

Katuovi avautui ja eteiseen leijui meren hiljaisen kohinan tuomana

puhdas baritoniääni:

"Mut nektariin en va-ihtaa vo-is

ma se-ntään --"

"Hei! Hyvää huomenta, Thora! Täti Margretko siinä?"

Raollaan olevan oven kätköstä, toinen silmä ja kaksi käherrystötteröä

pilkistämässä kolmituumaisesta aukeamasta, vastasi täti Margret siinä

olevansa ja käski Oskaria, joka parhaillaan nosti Thoraa satulaan,

pitämään huolta hänen lapsestaan ja viemään hänet kaikessa turvassa

Magnukselle.

Oskar naurahti hieman huolettomasti ja vastasi -- tädin mielestä ei

kovinkaan vakuuttavasti:

"Ei siitä hätää, täti. Hyvästi!"

"Hyvästi."

"Hyvästi, täti Margret!"

"Hyvästi, Thora! Ja muista!"

Tuossa tuokiossa katosivat nuoret aamun usmaan, samalle suunnalle

häipyvässä ratsujen varjokulkueessa. Puolen tunnin kuluttua oli aurinko

noussut, ja pikku pääkaupunki hyöri vilkkaassa touhussaan.