Tullut oli kansakoulu. Siellä se oli "opinpaja" Vehkakunnaalla. Ei
ollut auttanut valitus kuvernööriin. Syyskuun lopulla, siis lähes
puolivuotta viipyneenä, oli vihdoinkin kuvernöörin päätös saapunut ja
velvoitti kunnan oman päätöksensä mukaan perustamaan kansakoulun heti.
Ei siitä kuitenkaan "heti" olisi mitään tullut, jollei Erkki Mäkelä
omaa päätään noudattaen ja omien uhraustensa uhalla olisi rakennuttanut
kansakouluhuoneusta sitä vauhtia, että se oli jotenkuten valmiina
samaan aikaan kun kuvernöörin päätös saapui. Opettajaa oli alkuun
hankittu yksityisesti, mutta kun se oli seminaarin läpikäynyt,
pidettiin heti jotenkin varmana että hän tuli saamaan paikan siinä
koulussa varsinaisena opettajana ja valtion palkalla. Kalle Kosola on
hänen nimensä ja edellisenä kevännä seminaarista kokelaana laskettu.
Hän oli veljensä kauppiaan luona asunut kesää ja tullut siten
tunnetuksi Erkille ja muille kunnan miehille.
Niin kyllä se oli kummallista että heidän harmaapäinä, haudan partaalla
piti näkemän ajan, jolloin kansakoulu oli heidän kunnassa, eikä
ainoastaan kunnassa, vaan vieläpä Mäkelän maalla, pikkusessa matkaa
kartanosta. Tuolla aina näkyvällä Vehkakunnaan mäellä... Mutta olihan
heistä aika jättänyt. Maailma muuttuu, kummallisesti mullistelee.
Turhaa sitä vastustaa. He lähenevät kiirein askelin hautaa...
Tätä vanhukset tuumailivat laskiaissunnuntaiaamuna. Ei sentään Heikki
ollut pannut vielä poikiaan kouluun, eikä moni muukaan. Lupaa Heikki
pikku Yllin panna, kun se kykenemään rupee.
"No jospa tuo nyt herra yhdestä pojasta tulis. Jos tulis pappi, niin se
olis jotakin." "Jotka monta autuuteen johdattaneet ovat, niiden pitää
sitä kirkkaamman kruunun saaman", arveli Heta. "Mutta jos opettaa
väärin pappikin ja näyttää pahaa esimerkkiä, niin joutuu alimmaiseksi
pahaan paikkaan. Ei se ole niin papinkaan helppoa. Hohoi." -- "Älä nyt
turhia huolehdi", lohdutteli ukko, "kyllä siinä monta matkaa on
ennenkuin Ylli-pojasta pappi tulee, jos kouluunkin pannaan."
Samassa tuli Hilma edustupaan uusi virsikirja kädessä.
"Täss on niin kauniita virsiä, paljo kauniimpia kuin vanhassa.
Minkätähden äiti ja isä niin moittivat että sitä on ruvettu kirkossa
veisaamaan."
"Voi sinuakin, kun olet joutunut niihin eksyksiin, jotka ennustusten
mukaan ovat tulleet." Äidin ääni oli valittavainen.
Tytär luki harvakseen;
"Mutta mieli sokeentui
Meiss on synnin sumusta,
Tahtommekin turmeltunut
Kaikk on lankeemuksesta.
Katso, Herra, eksymme,
Työmme, aivoituksemme
Harhailevat luotas kauas;
Se vie sielustamme rauhas".
"Eikö se luista kauniisti?"
"Etsi sitten vanhasta virsikirjasta. Paljo kauniimmasti esimerkiksi nuo
viimeiset säkeet:
"Työmm ja aivotuksemme
Harhailevat sinust kauvas,
Siit' on sielumm surkiass vaivass."
Hän luki muita värsyjä ja muita virsiä. Matki kuinka vanhassa
virsikirjassa sanotaan.
"Jossakin paikassa juuri kuin Jumala sylkisi ja itkisi ja nauraisi.
Hyi, kuka niin rumasti voi Jumalasta ajatella! Eihän sitä luulis
tohtivankaan..."
"Mutta etkö sinä lapsi-parka ymmärrä minkälaisia ihmisiä ne on joita
Jumala poies potkii! -- Kyllä ne uuden virsikirjan virret kauniilta
kuuluvat, mutta ne ovat ihmisten kaunistamia. Eksytykset tulevat
kauniissa muodossa ja ovat sitä vaarallisempia. Vanhassa virsikirjassa
on Jumalan sana semmoisena kuin hän itse on sen meille ilmoittanut."
"Voi voi kuinka lyhyesti te äiti käsitätte. Eihän Jumala ole antanut
suorastaan muuta kuin raamatun, tuskin sitäkään kaikkia. Virsikirjahan
on vanhakin ihmisten tekemä. Eikös niin isä?"
"En minä häntä tiedä", vastasi ukko vähä yreästi. "Papit taitavat
tietää. Mutta kyllä se on totta että tuo uusi virsikirja on alusta
loppuun ihan nurinpäin kokoonpantu. Vanha virsikirja alkaa virrellä:
'Nämät ne kymmenen käskyy ovat', Mutta uusi alkaa adventtivirrellä.
'Iloitse morsian, Ja riennä vastahan', niin niin kai siellä ensimmäiset
sanat kuuluu. Ja semmosta sekasotkua se on alusta loppuun saakka."
"Mutta adventtisunnuntaistahan kirkkovuosi alkaa."
"Tuolla se on ukon suuri virsikirja viratonna piirongin päällä. Toissa
pyhänä kantoi sen kirkosta kotiin. Se joka niin kauan on kelvannut, ei
kelpaa enää! 'Hajota henget ynsiät, Kuin ovat viekkaat, viriät, Ain
outoi edes ottamaan, Sun selkiää sanaas sortamaan!'" Huokaillen hän
lausui nuo sanat.
"Useinhan sitä muistaa kun näkee tuo virsikirjan tuossa että niin sitä
silloin ja silloin veisattiin. Nyt ne on veisuut veisattu..."
Erkki tuli sanomalehti kädessä.
"Nyt vaari ja muori ihastuvat sanomalehtiin ja kaikkiin uudenaikaisiin
touhuihin, kun kuulevat kuinka täällä kehutaan meidän kuntaa
edistyväksi kunnaksi." Hän luki sieltä: "Kansakoulu oli vastuksista
huolimatta saatu toimeen. Soittokunta oli pitänyt ensimmäisiä
harjoituksiaan. Raittiusseuraa puuhataan. Uusi virsikirja oli otettu
veisattavaksi kirkossa." -- Noista kustakin asiasta kerrottiin
seikkaperäisesti ja ihan niin kuin ne olivat tapahtuneet. Lopussa
oli:
"Jos kuntamme edelleenkin edistyy sitä kyytiä kuin viime
vuonna ja kuten tämä vuosi hyviä toiveita antaa, niin pian
olemme Etelä-Pohjanmaan edistyneimpien kuntain rinnalla.
Vastus on murtunut, pimeys poistuu valkeuden tieltä."