Kirjallisia pikkuhelmiä XXV.
Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1910.
O. Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
George Sand.
_George Sand_, eli kuten hänen tyttönimensä kuului _Amantine Lucile
Aurore Dupin_, syntyi Pariisissa 1804. Hänen vanhempansa olivat
luutnantti Dupin, kuuluisan sotapäällikön Moritz Saksilaisen
jälkeläinen ja eräs rahvaannainen, Sophie Delaborde. Isän puolelta peri
kirjailijatar kirjailijalahjansa ja yltiöpäisyytensä, äidinpuolelta
"rahvaan vaistoja". Suurimman osan nuoruuttaan vietti George Sand
Berrissa Nohantin maatilalla isoäitinsä hoivissa, joka vallasnainen
lämpimästi ihaili valistusajan filosofisia ja uskonnollisia
mielipiteitä. Niinpä nuori tyttö kasvoikin kaikessa mahdollisessa
vapaudessa, viettäen suurimman osan ajastaan retkeilyillä metsissä ja
takamailla. Mitään varsinaista opetusta ei hän saanut, paitsi mitä
silloin tällöin luki latinaa ja luonnonhistoriaa. Chateaubriandin
"Atala" ja Bernardin de Saint-Pierren "Paul et Virginie" olivat hänen
lempikirjojaan. -- 1817 hänet pantiin "Couvent des augustines
anglaises"-nimiseen luostarikouluun Pariisissa. Täällä valtasi hänet
jonkun ajan kuluttua haaveellinen uskonnollisuus, päättipä hän ruveta
nunnaksikin. Tuumasta olisikin ehkä tullut tosi, ellei isoäiti, joka
pelkäsi pojantyttärensä sielunterveyttä, olisi 1820 palauttanut häntä
Nohantiin. Ja nyt kuluivat tulevan kirjailijattaren päivät entiseen
tapaan: hän samoili metsissä, luki mitä käsiin sattui ja lyöttäytyi
jälleen seudun nuorison pariin, kunnes 1822 meni naimisiin berrilaisen
maatilanomistajan, herra Dudevantin kanssa.
Yhdeksän vuotta kestänyt avioliitto ei ollut onnellisimpia -- siksi
olivat aviopuolisoiden sielunlahjat ja taipumukset liian erilaiset.
Heillä oli kaksi lasta. Lopulta kävi yhdyselämä nuorelle rouvalle niin
sietämättömäksi, että hän jätti miehensä ja lähti Pariisiin aikoen
elättää itsensä kirjailulla. Tämä tapahtui 1831.
Avustettuaan jonkun aikaa "Figaro"-lehteä rupesi alkava kirjailijatar
_Jules Sandeaun_ kirjalliseksi yhtiökumppaniksi. Heidän yhteistyönsä
tulos oli romaani "Rose et Blanche", mikä ei kuitenkaan herättänyt
erikoisempaa huomiota. Paljon suuremman menestyksen saavutti hänen
yksin kirjoittamansa "Indiana", joka ensi kerran teki tunnetuksi hänen
kirjailijanimensä George Sand. Seuraavat romaanit olivat "Valentine" ja
"Lélia". Viimemainittu on tunnusmerkillisin hänen silloiselle
kumouksellisuudelleen. Hän kirjoitti sen murtuneena, uskonnollisten ja
valtiollisten seikkojen herpaisemana. Se on hurja ylistyslaulu,
intohimoinen hätähuuto suusta naisen, jonka tunteita on syvästi
loukattu ja joka maailmassa näkee vain tylyyttä ja jumalattomuutta. --
1833-34 oleskeli George Sand Italiassa Alfred de Mussetin seurassa,
joka vaikutti kehittävästi etenkin hänen muotoaistiinsa -- tästä lähin
alkoi George Sand panna enemmän huolta tekotapaan, jonka hän
ensimäisissä teoksissaan oli tarkoitusperäisyyden rinnalla
laiminlyönyt. Suhde särkyi pian jättäen syvät, häviämättömät jäljet
kumpaiseenkin asianomaiseen. Teoksessaan "Elle et lui" kuvailee George
Sand tätä suhdetta. Vaikutelmiaan etelän mailta hän kertoo kirjoissaan
"Jaques" (1834), "André" (1835), "Léone Léoni" (samana vuonna), "Simon"
(1836) ja "Lettres d'un voyageur" (1837). -- 1835 hän tutustui
asianajaja Micheliin, joka vaikutti häneen sosialistiseen suuntaan.
Teoksessa "Mauprat" (1837) on Michelin vaikutus havaittavissa ja samana
vuonna ilmestyneessä "Lettres à Marcie" hän ylistää Lamennaisin
suurpiirteistä katolilaisuutta. 1838 ilmestynyt "Spiridon" taas on
kirjoitettu George Sandin entiseen tunteisiin perustuvaan, dogmeista
riippumattomaan deistiseen henkeen. "Consuelo" 1842, "La comtesse de
Rudolstadt" (1843-45) ja "Lucrezia Floriani" ovat kirjoitetut Chopinin
vaikutuksen alaisena -- "Le compagnon du tour de France" (1840) ja "Le
meunier d'Augibault" ovat taas sosialistissävyisiä. Mainittakoon vielä
kyläkertomukset "Moyny Robin", "Melchior", "La mare au diable",
"Jeanne," "François le champi" ja "La petite Fadette". -- Georg Sand
kuoli 1876 sukutilallaan Nohantissa, missä hän oli viettänyt viimeiset
kaksikymmentä elinvuottansa.
Kävisi liian pitkäksi tässä luetella kaikkia George Sandin teoksia.
Sitäpaitsi on hänen teostensa joukossa monta taiteellisesti vähemmän
arvokastakin. Mutta on sellaisiakin, jotka yhä vieläkin tenhoavat
lukijan ja -- mikä on ihmeellisempää -- on sellaisiakin teoksia, joissa
esitetyt aatteet yhä vielä herättävät vastustusta muutamissa piireissä
-- vaikka enemmän kuin sata vuotta on kulunut kirjoittajan syntymästä.
Hänen kirjallisen toimintansa keskeisenä problemina on kysymys miehen
ja naisen suhteesta -- avioliittokysymys. Hän pohtii ja erittelee
teoksissaan avioliittoa -- ja etenkin ranskalaista lemmetöntä
sovinnaisavioliittoa. Pyrintömääräksi tapoja ja lakeja luovalle
yhteiskunnalle hän asettaa avioliiton, joka perustuu yksinomaan
ja ainoastaan rakkauteen ja molemminpuoliseen täydelliseen
ymmärtämykseen, tuomiten kaikki tästä ihanteesta poikkeavat avioliitot
epäsiveellisiksi, yksilöitä alentaviksi ja yhteiskunnalle
vahingollisiksi. Tästä oli luonnollinen johtopäätös, ettei avioliitto
saanut olla purkamaton, sillä eihän ihminen voi mennä takaukseen
tunteittensa kestäväisyydestä. Päinvastoin piti George Sand paljon
kokeneena naisena elämänkestävää rakkautta vain erinomaisen suotuisten
olosuhteitten tuloksena. Hänelle oli rakkaus taivainen liekki, joka on
lähtöisin Jumalasta ja joka valtaa ihmisen ilman hänen omaa syytään ja
myös jättää hänet tahdosta riippumatta, ihmisen voimatta vangita sitä
hetkeksikään lakisäännöksillä tai tapojen vaatimuksilla.
Markiisitar.