"Tahdot siis mieluimmin kuolla?"
"Vaikka sata kertaa!"
"Hyvä... saat siis kuolla!"
Pappi antoi merkin ja pieni osasto sotilaita asettautui vangin
ympärille. Mutta hän ei värähtänyt. Tämä ylevä rohkeus herätti
johtajassa silmänräpäykseksi sääliä.
"Onko sinulla mitään pyytämistä minulta ennen? Tahdotko sinä syödä?
Tahdotko sinä juoda?"
"En", vastasi poika, "mutta minä olen hyvä katholilainen, enkä
tahtoisi tulla Jumalan tykö tekemättä rippi-tunnustustani."
Cabecilla'lla oli vielä messu-kasukka ja paita. "Polvistu", sanoi
hän, asettautuen itse kalliolle, jolloin sotamiehet jakautuivat
kahden puolen, ja kuolemaan-tuomittu alkoi: "Kuule minua, rakas isä!
Minä olen syntiä tehnyt..."
Mutta keskellä rippiä remahti luolan suulla hirmuinen kivääri sätke.
"Aseisiin!" huusivat vartiat.
Cabecilla kapsahti ylös, antoi käskyjä, valitsi vartiostot ja
järesti sotilaansa. Itse oli hän heittänyt kiväärinsä messu-pukunsa
päälle ja oli juuri lähtemäisillään, kuin huomasi pojan, yhä vaan
polvistuneessa asennossa.
"Mitä sinä täällä te'et?"
"Minä odotan päästöä."
"Niin tosiaankin: Minä olin jo unohtanut sinun."
Juhlallisesti nostaa hän nyt siunaavaisen kätensä nuorukaisen pään
päälle, katselee sitten hyökkäykseen rientäneitä sotilaitaan, mutta
kun heistä ei enää kukaan ehdi hänen messupalvelukseensa niin astuu
hän itse muutaman askeleen taaksepäin, tähtää rippilastaan ja ampuu
hänen paikalle.
X
Hyvä Jumala Chemilléssä, joka ei ole puolella eikä vastaan.
(Turaanilainen pyhimystaru.)
Chemillén pastori oli kutsuttu viemään "hyvä Jumala"
(ristiinnaulitunkuva) erään sairaan luo.
Kovaa oli todellakin ajatella jonkun täytyvän kuolla sellaisena
suloisena kesä-päivänä ja vielä juuri puolipäivärukouksen hetkellä
ihan elämän ja valon loistopisteessä.
Mutta kovaa oli ajatella pastoriraukkaakin, jonka täytyi lähteä
matkalle heti puolipäiväisen jälkeen juuri sillä hetkellä, jona
hän oli tottunut -- rukousnauha käsissään -- vähän uinahtamaan
viiniköynnösmajassa, joka lehotti niin raittiina ja rauhallisena
kauniissa persikka- ja ruusukoristeisessa puutarhassa.
"Sinulle Herra kannan minä uhrini!" ajatteli tuo pyhä mies huo'ahtaen
-- ja ratsastaen harmaalla aasilla "hyvä Jumala" edessänsä
satulan-sarjalla, kulki hän rantavierun kapeaa tietä, jota toiselta
puolelta rajoitti kukkasilla ja sammalilla koristettu punainen
vuoriseinä sekä toiselta puolelta kimaltelevilla piikivillä kirjattu
ja korkeilla pensastoilla verhottu jyrkänne.
"Sinulle Herra kannan minäkin uhrini", ajatteli aasi-raukkakin
huo'ahtaen omalla tavallaan ja nosteli vuorotellen milloin toista
milloin toista korvaansa karkoitellen kärpäsiä, jotka kiusasivat
häntä.
Kärpäset ovatkin kovin vaivaavia ja surisevia varsinkin tähän
vuoden-aikaan; ja kun siihen lisätään vielä mäkinen tie ja tuon pyhän
miehen paino, varsinkin näin heti puolisen jälkeen, niin täytyy
myöntää aasi-raukan tuntevan tehtävänsä.
Tämän tästäkin tuli vastaan käypäläisiä maalaisia, jotka antaen
"hyvälle Jumalalle" tietä väistyivät aina hieman syrjään ja nostellen
hattuaan käytöksellä, joka turaanilaisilla talonpojilla on niin
omituinen: silmä viekas ja kumarrus nöyrä.
Pastori vastasi kaikkiin tervehdyksiin "hyvän Jumalan" puolesta
sangen ystävällisesti, mutta tietämättä mitä hän teki, sillä uni
alkoi painaa hänen päätänsä.
Sää oli kuuma, tie karkea. Alinna rannalla poppelipuiden takana
päilyi Loirevirran mutkainen pinta, kuin hopea-suomus. Kaikki tuo
tulviva valo, nuo surisevat mehiläisparvet, jotka pemistelivät
liikkeelle kokonaisia pöly-pyörteitä kukkien siitin-tuoksua,
rastaiden laulu viinitarhoissa, joka ilmoitti noiden hotikaisten
pikkueläinten yltäkylläisyyttä ja hyvinvointia, kaikki tuo yhdistyi
hurmeuttamaan pastoria, jota jo entuudesta hyvä viinillä säestetty
puolinen kyllin painoi...
... Villandry oli jo jäänyt, ja juuri siinä, missä kallioseinä kohouu
jyrkimpänä ja tie kapenee ahtaimmaksi, herätti Chemillén pastorin
yht'äkkiä erään ajomiehen näreä huuto "dia! hue!" joka hevosmies
tuli häntä vastaan ajaen korkeaa heinäkuormaa, mikä jokaisessa tien
nikamassa raskaasti hetkahteli.
Silmänräpäys oli tukala; sillä niin oli rata ahdas, että vaikka olisi
suistunut kuinkakin sievästi kallion viereen, ei sittenkään riittänyt
tietä kahdelle... Mitä siis tehdä; palatakko aina maantielle asti
takaisin; vai --... Pastori ei voi siihen mitenkään suostua;
sillä sitävartehan hän oli juuri oikotien valinnutkin, että hän
ennättäisi ajoissa kuolevaisen sairaansa luokse. Hän selitti sen
kyllä ajomiehelle, mutta tuo tolvana ei tahtonut sillä korvalla edes
kuullakaan.
"Se tekee minulle kyllä pahaa, arvoisa pastori", lausui ajuri
ottamatta edes piippua suustansa, "mutta päivä on liian lämmin minun
palatakseni Azay'hin. Vaan teille, joka istutte mukavasti aasin
selässä, on se pieni asia, mutta..."
"Mutta, sinä heittiö, etkö siis ole jo nähnyt mitä minulla on
täällä?... Tämä on se 'hyvä Jumala' -- sinä tuonaisen pakana -- itse
'hyvä Jumala Chemillé'stä', jonka minun pitää kiireimmiten viemän
erään kuolevan sairaan luokse."
"No mutta, katsokaas, minähän olenkin Villandry'stä, minä..." ilvehti
ajomies, "ja 'hyvä Jumala Chemillé'stä' ei siis kuulu minuun... Dia!
hue!"
Ja niin läimäsi tuo pakana vaan hevosiaan selkään, uhaten heittää
aasin kuormineen kampsuineen kierien rinnettä alas aina virran
kaltalle asti.
Pastorillamme ei ollut kärsimystä liiaksi. "Ä-hää! Onko niin!
No, odota sitten vähän!" Ja vilauksella hypähti pastori aasinsa
selästä alas ja asetti "hyvän Jumalan" suurimmalla varovaisuudella
tienviereiselle kukkaspenkareelle, joka tuoksui niin hyvältä ja
kimalsi niin kauniin moniväriseltä, että tuskin itse Pyhän Martin
tuomiokirkko Tours'issa sille vertoja veti.
Sitten polvistui tuo pyhä mies alas ja rukoili lyhyen rukouksen:
"Hyvä Jumala Chemillé'ssä, sinä näet nyt kaikki mitä minulle
on tapahtunut; sinä näet, että tuo heittiö on pakoittanut minun
opettamaan hänelle vähän ihmis-tapoja. Tätä tehdäkseni en minä
tarvitse kenenkään apua, koska minulla on jänterät ranteet ja
oikeuskin puolellani... Istu siis tässä suloisimmassa rauhassa ja
katso taistelua, mutta älä ole puolella äläkä vastaan, niin on asia
pian suoritettu!"
Rukouksensa päätettyään nousi hän seisoalleen, käärien takkinsa hihat
ylös saadaksensa kätensä vapaammaksi; ja siinä olikin todellinen,
pehmeä ja ikäänkuin siunauksella silitetty papin-käsipari,
kiinnitettynä oikein vaikka leipurille sopivaan rannepariin ja niin
kovat kuin kuhmurat tammen rungossa.
Loiskis! Läiskis! Ja ensi läimäyksellä sai ajuri piippunsa murskaksi
vasten hampaitaan; toisella makasi hän eräässä kuopassa hävyissään,
ruhjottuna ja liikkumattomana. Sitten työnsi pastori kärryt
taaksepäin, käänsi ne varovaisesti sivuun, asetti hevosen pään suuren
silkkiäispuun siimekseen ja jatkoi matkaansa hienolla hyssy-juoksulla
sairaansa luo, jonka hän tapasi jo istumassa kukkakoristeisten
vuode-verhojensa välissä, ikäänkuin ihmeen kautta kuumeesta
parantuneena ja tuosta oikein täydellisesti taipuaksensa nyt juuri
avaamassa vaahtoavaa Vauvray-viini-pulloa.
Ja aina tästä ajasta asti on "hyvä Jumala Chemillé'ssä" ollut
korkeimmasti kansallinen Turaanissa ja häntä huutavat Turaanilaiset
kaikissa tappeluissaan, sanoen: "_Hyvä Jumala Chemilléssä älä ole
puolella äläkä vastaan_!"