Beyroth'ista kotiin.
Matkamme Palestiinassa ja Syriassa oli siis onnellisesti päättynyt.
Väsyneinä, erittäinkin ratsastuksesta Schtoran ja Beyroth'in välillä,
odotimme suuresti tarpeellista lepoa. Keskiviikkona Toukokuun 14 p:nä
k:lo 7 illalla astuimme egyptiläiseen höyrylaivaan matkustaaksemme
_Portsaid'in, Suez'in-kanavan ja Ismailian_ kautta Egyptin
pääkaupunkiin, _Kairoon_. Kaksi vuorokautta matkustettuamme saavuimme
viimemainittuun kaupunkiin perjantaina 16 p:vänä iltapäivällä.
Viivyimme Kairossa sitte lähes neljä päivää. Koko ajan aamusta iltaan
asti käytimme niiden merkillisyyksien katselemiseen, joita tässä
paikassa löytyy runsaasti. Ikivanhan sivistyksen jälkiä huomaa
matkustaja kaikkialla. -- Pappienkokouksessa Jerusalemissa tutustuimme,
kuten ennen olen maininnut, pastori B:iin, joka asuu Kairossa ja on
harvinaisen hauska ja ystävällinen mies. Hän teki meille joka päivän
varalle uuden ohjelman, jonka avulla helposti voimme huomata kaikki,
mikä ansaitsi näkemistä. Aina kun häneltä vaan riitti aikaa opasteli
hän meitä matkoillamme ja käveli retkillä; ja kun virkatoimet häntä
estivät, selvitti hän meille asiat ja paikat niin hyvin, että suuritta
vaikeuksitta voimme omin päin suoriutua. Milloin matkustimme "Siseh'in
pyramiideille," milloin ratsastimme muuleilla "vanhaan Kairoon,"
milloin soutelimme venheellä valtaavan, ihmeellisen Niili-virran
aaltoloilla, milloin kävimme basaareissa, jossakin moskeassa,
linnoituksessa, kirjastossa, taikka "kalifein haudoilla," milloin
kävelimme Esbekijellä lähemmin tutustuaksemme kansan elämään j.n.e.,
j.n.e. Matkamuistelmani tulisivat liian laveiksi, jos tässä kertoisin
kaikista niistä merkillisyyksistä, joita joka askeleella tapaa tässä
maailman vanhimmassa sivistysmaassa. Matkustajat ovat kirjoittaneet
suuria teoksia tämän ikivanhan sivistysmaan muinaisista vaiheista ja
suurista muistomerkeistä, jonka tähden en ryhdy lainkaan niistä
kirjoittamaan. Huomattavaa on että juuri täällä muhammettilaisuus
kukoistaa ja vallitsee uskonnollisella alalla hyvin voimakkaana. Sillä
näyttää täällä olevan oikea keskikohtansa. Se ilmenee muun muassa
siitä, että yksinään Kairossa on 400 moskeaa. Ilolla saatan mainita
että kristillisetkin kirkkokunnat tekevät siellä työtä milloin
paremmalla milloin huonommalla menestyksellä, ja että Jesus Kristuskin
on löytänyt siellä sydämmiä, jotka ovat avautuneet Hänelle. Mutta
sittenkin pakanuuden pimeys, joka muhammettilaisuudessa on
kauhistavampi kuin missään muussa niistä uskontomuodoista, joita
ahtaammassa merkityksessä kutsutaan pakanallisiksi, peittää maan ja
kansan. Jokainen kristitty, joka matkustaa täällä ja näkee noitten
kapeitten, jäykännäköisten minareettein kohouvan taivasta kohti, ei voi
muuta kuin toivoa ja rukoilla, että nuo sadat ja tuhannet moskeat pian,
hyvin pian muutettaisiin kristillisiksi kirkoiksi, joissa
julistettaisiin evankeliumia "ristiinnaulitusta" jokaiselle
uskovaiselle autuudeksi, että pakanuuden pimeys hälvenisi ja Kristuksen
kirkkauden loisto valaisisi pimeitä sydämmiä. _Milloin_ tämä aika
tulee, sen tietää yksin Herra; mutta jokainen rukoilkoon uskossa, että
se tulisi.
Ne päivät, jotka olimme päättäneet oleksia Kairossa, kuluivat pian.
Tiistaina 20 p:nä Toukokuuta oli lähtöpäivä. Helteinen aurinko oli
laskeutunut ja ilta oli käynyt viileäksi ja miellyttäväksi kuuman,
polttavan päivän perästä. Toverini v. R. ja minä kuljimme ystävällisen
pastori B:n saattamana Kairon rautatien asemalle, matkustaaksemme
yöjunalla Alexandriaan. Suuri tungos oli asemalla. Varmaankin olivat
kuuman päivän takia useimmat matkustajat säästäneet matkansa yöksi.
Vaunuihin ei tahtonut mahtua kaikki matkustajat. Kauvan etsittyämme
löysimme vihdoin jotenkin mukavan paikan. Vielä kerran puristimme
jäähyväisiksi ystävä B:n kättä. Vielä silmäsimme Kairoon, se näyttikin
meistä nyt niin omituisen viehättävältä, kun oli synkkä yö ja siellä
täällä tuikkeli kirkkaita valoja. -- Juna lähti kiitämään Välimeren
rannikkoa kohti. Päästyämme matkalle aloin lähemmin tarkastaa sitä
kirjavaa seuraa, johon olimme joutuneet. Läheisin naapurini oikealla
puolella oli eräs arabialainen kirjailija, joka, kumma kyllä, osasi
puhua saksaa. Hän sanoi oleskelleensa Saksassa neljä vuotta ja olevansa
nyt matkalla Damaskukseen, likemmin tutustuaksemme sikäläisiin oloihin,
joista hän aikoi kirjoittaa tutkimuksen. Hetken kuluttua kääntyi
puheemme uskonnolliselle alalle, kun kysyin, tiesikö hän mistä
muhammettilaisten kuukauden pituinen paasto, joka muutama päivä sitten
oli päättynyt, oli saanut alkunsa. Sanoin matkalla kuulleeni
monenlaisia selityksiä, muun muassa Damaskuksessa seuraavan:
Kun Muhammed kerran oleskeli Damaskuksessa, näki hän siellä ihmeen
kauniin tytön, johon hän heti rakastui. Tietysti hän tahtoi saada tytön
vaimoksensa. Mutta tyttöpä ei myöntynyt hänen pyyntöönsä, hän kun jo
sitä ennen oli rakastunut erääseen nuoreen mieheen. Profeetta kävi
mustasukkaiseksi. Eräänä iltana, kun Ramadan -- se oli tytön isän nimi
-- pani toimeen pidot, joihin hän kutsui Muhammedin ja muita eteviä
henkilöitä, tapasi profeetta tytön ja hänen rakastajansa Ramadan'in
kartanon portilla hellästi seurustelemassa; mustasukkaisuuden
kiihdyttämänä hän miekallansa lävisti nuoren tytön. Tehtyänsä tämän
hirmuisen työn meni hän sisälle aivan kun ei mitään olisi tapahtunut.
Ihmiset, jotka myöhemmin saapuivat pitoihin, huomasivat portilla
ruumiin ja kertoivat siitä sisään tullessaan. Aikaa voittaen alettiin
kaivata perheen nuorta tytärtäkin. Kaikki riensivät ulos ja löysivät
hänen lävistettynä portilla. Kauhistuneena ja surun valtaamana vaati
Ramadan etsimään rikollista. "Sen, jonka miekka on vereen tahrattu,
täytyy kuolla, olipa se vaikka itse Muhammed." Vastustamatta tunnusti
Muhammed rikoksellisen työnsä ja kertoi syyn siihen sekä lisäsi:
"Tästälähin pitää kaikkien naisten käydä huntu kasvoilla, jott'eivät he
suloudellansa viettelisi miehiä kiusaukseen, ja tämän rikokseni tähden
minä paastoon kuukauden sekä annan käskyn tunnustajoilleni, että hekin
joka vuosi paastoovat kuukauden." Paastoa kutsutaan sittemmin murhatun
tytön isän nimellä Ramadan'iksi. -- Kuultuansa kertomukseni, joka ei
suinkaan saattanut Muhammed'in uskonnon perustajaa varsin edulliseen
valoon, hymyili mies pilkallisesti ja sanoi, ettei selitykselläni ollut
rahtuakaan perustetta. "Paasto", sanoi hän, "on saanut alkunsa siitä
luonnollisesta syystä, että se on terveellinen kuumassa ilman-alassa.
En minä ainakaan tiedä muuta syytä siihen enkä ole löytänyt toista
tutkimuksien kautta mainitussa asiassa."
Puhelimme yhä edelleen uskonnollisista asioista. Kerskaillen lausui
hän: "Minä puolestani en luota Muhammed'iin enkä profeettoihin." Hän
tahtoi omistaa itselleen kunniaa, jopa kerskata siitä, ett'ei hän
uskonut Muhammedia eikä profeettoja, kuten hänen sanansa kuuluivat;
Kristuksesta ei hän tahtonut kuulla puhuttavankaan. -- "Te olette siis
vapaa-ajattelija?" minä sanoin hänelle. "Aivan oikein, niin olenkin.
Jumalan kyllä uskon löytyvän, mutta hän ei ole lainkaan hyödyttänyt
minua enkä minä välitäkään hänestä", hän vastasi. -- "Te ette siis
tarvitse häntä?" -- "En." -- -- "Mutta kuinkahan onkaan, eikö
omatuntonne jolloinkulloin todista teitä vastaan? Eikö se sano, että
olette rikkonut siveyden lain vaatimuksia?" -- Tähän kysymykseen hän ei
tahtonut suorastaan vastata, vaan koetti kierrellä sitä kaikenlaisilla
väitteillä. Mutta kun uudistin kysymykseni, tuli hän kuitenkin sen
verran myöntäneeksi, ett'ei hän ollut varsin viaton. "Ihan selvää on
siis, että teidän kerran välttämättömästi täytyy joutua tekemisiin sen
Jumalan kanssa, jonka olemassaolosta te olette vakuutettu. Jollette
tahdo tehdä hänelle tiliä jo tässä ajassa, niin täytyy teidän tehdä
ainakin tuomiopäivänä. Teidän omatuntonnehan todistaa teitä vastaan."
Puheeni johdosta rupesimme vähän keskustelemaan tulevaisesta elämästä
ja ijankaikkisuudesta. Hän koetti kaikin voimin vierottaa tätä ajatusta
mielestään. Selvästi huomasin, että hän kävi vähän levottomaksi.
Kaikenlaisilla verukkeilla koetti hän hälventää levottomuuttaan.
Onnistuiko hän siinä, en tiedä. Kaikissa tapauksissa oli nukkuvan
omantunnon ääni herännyt. Tunnustin hänelle uskoni ja koetin selittää
hänelle, että minä ainakin tarvitsen Vapahtajaa ja että minulla olikin
Vapahtaja, Jesus Kristus, joka on minun puolustajani nyt ja
tuomiopäivänä. -- "Te olette siis kristitty?" sanoi mies. -- "Niinpä
olen ja tahdonkin olla; ilman Jesusta en voi elää, ilman häntä en voi
kuolla enkä astua tuomiolle." -- Tähän pysähtyi keskustelumme, sillä
mies vetäytyi syrjään eikä tahtonut pitkittää puhettamme.
Tuona pimeänä yönä, jolloin kuljimme Alexandriaa kohti, tulin tämän
keskustelun johdosta erittäin ajatelleeksi sitä surkuteltavaa seikkaa,
että ihmiset ylimalkaan tahtovat kokonaan vierottaa sydämmestään kaikki
tuomion ja ijankaikkisuuden ajatukset ja tuuditella mieltänsä makeaan,
petolliseen uneen. Muhammettilaiset ja kristityt ovat siinä suhteessa
aivan yhtäläisiä. Voi, kuinka hirveätä lieneekään, kun kerran täytyy
herätä tuosta unesta! Oi, ett'ei olisi liian myöhäistä! --
Arabialainen matkatoverini katosi ainaiseksi silmistäni Alexandrian
rautatien-asemalla. Kentiesi hän joskus muistaa yöllisen keskustelumme,
Suokoon Jumala, että sekin olisi auttamassa häntä kääntymään Jumalan
puoleen, jota vastaan hän tässä tilaisuudessa taisteli!
_Alexandriassa_, joka on eurooppalaiseen malliin rakennettu suuri
kaupunki Välimeren rannalla, viivyimme ainoastaan muutamia tunteja,
siksi kun laiva lähti Ateenaan. Matka, joka kesti vähän päälle kahden
vuorokauden, oli erinomaisen hauska, meri kun oli tyyni melkein koko
ajan. Olimme siten tilaisuudessa nauttimaan raitista meri-ilmaa ja
tarpeellista lepoa, mikä olikin välttämätöntä, koska pienet retkeilymme
Egyptissä olivat tehneet meidät tuiki väsyneiksi.
Viivyimme _Ateenassa_ neljä päivää, joina huomiomme oli kiintynyt
kaikkeen ylevään ja jaloon, jota täällä tapaa. Eloisa Hellas vanhoine
muistomerkkeineen tarjoo paljon, joka ansaitsee matkustajan
tarkkaavaisuutta. Joka päivä kävimme katselemassa noita suuremmoisia
jätteitä Kreikan suuruuden aikakaudelta, joita jokaisen matkustajan
täytyy Ateenassa käydessään ihmetellä. Tuskin voi ottaa askeltakaan
tapaamatta jotakuta vanhan sivistyksen muistomerkkiä. Toinen suuri
raunio toisensa vieressä viittaa matkustajaa muistelemaan Kreikan
kansan muinaista mahtavuutta. Kuumeentapaisella innolla ovat
tiedemiehet ja tutkijat viime vuosikymmeninä koonneet ja järjestäneet
kaikki, mitä on jäljellä muinaisilta ajoilta. Siten on voitu ja voidaan
yhä paremmin saada selville muinais-kreikkalaisien maailmankatsanto,
elintavat y.m. Matkustajan ajan vie kokonaan suurten museoiden
katseleminen, joissa säilytetään vanhoja kapineita, taideteoksia j.n.e.
-- Nykyinen Ateena, joka on suurehko (90,000 asukasta) uuden-aikaisesti
rakennettu kaupunki viehättää suuresti matkustajaa, ja vielä enemmän
sen laajat ympäristöt.
Jätän taideteokset, rauniot y.m., huolimatta niistä tehdä tarkempaa
selkoa. Huomautan vaan siitä, mikä etupäässä veti huomioni puoleensa
Ateenassa, nim. että ap. Paavali kerran, 2:lla lähetysmatkallaan, kävi
täällä, että hänkin jaloillansa tallasi Hellaksen herttaisia seutuja.
Itse paikka, "_Areopagi_", jossa hän julisti elämän sanaa, on vielä
jäljellä. Sen saarnan kautta, jonka hän siinä piti (Ap. T. 17:22-31),
kylvi hän kristin-opin jaloa siementä ihmisten sydämmiin, siementä,
joka toivottavasti kantoi hedelmiä, ainakin muutamissa, ijankaikkiseen
elämään.
* * * * *
Tiistaina Toukokuun 25 p:nä jätimme Ateenan ja matkustimme rautateitse
Patrakseen, mennäksemme sieltä höyrylaivalla Brindisiin. Rautatie
Patrakseen kulkee pitkin Korintoksen lahden ihmeen ihanaa rantaa.
Peloponneesoksen koko pohjois-osa on tavattoman hedelmällinen;
matkustaja kulkee koko ajan aivan kuin ihanimmassa puutarhassa, ja
silmää sulostuttaa kaikkialla luonnon kauneus. Matkalla poikkesimme
muinaiseen Korintokseen, josta ei ole enään jäljellä muuta kuin
muutamia vähäpätöisiä raunioita. Mitätön, siivoton kylä on näitten
raunioitten läheisyydessä. Ap. Paavali oli muinaisessa Korintoksessa
tehnyt työtä Jumalan valtakunnan levittämiseksi. -- Merimatkalla
vietimme muutamia herttaisia hetkiä mainion kauniilla Korfun saarella.
Toukokuun 29 p:nä aikaisin aamulla seisattui laiva Brindisin edustalle,
ja me astuimme Italian mantereelle. Muutaman tunnin kuluttua pitkitimme
rautateitse vanhaa Pompejia kohden, johon minä aijoin pysähtyä
muutamaksi päiväksi. Jo saman päivän iltana k:lo 9 1/4 erosin rautatien
asemalla Pompejin edustalla rakkaasta ystävästäni v. R:sta, joka lähti
Rooman, Genuan, Milanon ja Sveitsin kautta omaistensa luoksi
Saksanmaalle. Näin jäin yksinäni pitkittämään matkaa pohjoiseen päin.
Ilman suuritta vastuksitta tein matkan Vesuviukselle, viivyin sitte
muutamia päiviä ihanassa Napolissa ja vanhassa, muinaismuistoista
rikkaassa Roomassa ja matkustin sitten Florensin, Milanon ja S:t
Gotthard'in kautta Basel'in kaupunkiin Sveitsissä, jonne saavuin
Kesäkuun 7:nä päivänä illalla.
_Baselissa_, jossa viivyin kokonaisen kuukauden, olin tilaisuudessa
tarkastamaan niitä huomiota-ansaitsevia uskonnollisia oloja, jotka
Sveitsissä ovat aikain kuluessa muodostuneet. Kehittynyt epäusko ja
Jumalan kieltämys toiselta puolen, ja totinen kristillinen usko
toiselta puolen ovat tässä maassa julkisessa sodassa keskenänsä, ne
ovat erotetut toisistaan kuin kentiesi ei missään muualla. Joko --
taikka! Joko ihmiset kuuluvat julkisesti uskottomien ja Jumalan
kieltäjien joukkoon, taikka ovat he kokonansa yhdistyneet uskovaiseen
joukkoon. Juopa näitten joukkojen välillä näyttää ihmissilmälle melkein
ylipääsemättömäksi. Sotaa käydään julkisesti molemmin puolin, ja aseet
ovat hyvin teroitettuja. Se, joka uskoo Jesukseen Kristukseen,
tietää, millä tavalla tämä taistelu päättyy. Hän, joka kutsutaan
"Voitonruhtinaaksi", ja josta raamattu sanoo, että "Jalopeura Juudasta
on voittanut", on aivan varmaan johdattava hänen puolestansa
taistelevan lauman ijäiseen voittoon.
Koitin Baselissa oleskellessani tutustua sisälähetyksen
toimintatapoihin; sen eri haarat: kaupunkilähetys, sunnuntaikoulut,
kristillinen diakonia, kolportööritoimi ja nuorukaisyhdistykset
olivatkin erityisten tutkimuksieni esineenä. Siinä tarkoituksessa kävin
Grischoonan laitoksessa, joka sijaitsee kahden tunnin matkan päässä
Baselista, ja tein matkan Bern'iin, lähemmin tutustuakseni siellä
vaikuttavan "Evangelische Gesellschaft'in" toimintaan. Baselissa
ollessani oli suuri lähetysjuhla, jota tällä erällä vietettiin
tavallista suuremmilla juhlallisuuksilla, koska oli kulunut
seitsemänkymmentäviisi vuotta sitten kun Baselin lähetys perustettiin.
Juhlassa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä läheltä ja kaukaa, niitten
joukossa 129 pappia ja lähetyssaarnaajaa.
Matkallani pohjoiseen pysähdyin kahdeksi viikoksi _Berliniin_,
tutustuakseni siellä olevan kaupunkilähetyksen ja nuorukaisyhdistyksen
vaikutukseen.
Heinäkuun 22:na p:nä matkustin Tanskaan, jossa oleskelin viikon päivät
Askov'in kansan-opistossa, kävin käymäseltä Börkop'in kansanopistossa
ja olin Wiborg'in opettajakokouksessa sekä pohjoismaisessa
koulunopettajainkokouksessa ja sunnuntaikoulukokouksessa
Köpenhaminassa. Koetin tarkkaan tutkia kansan-opistojen syntyä,
kehitystä ja luonnetta täällä niiden synnyinmaassa. Sen ohessa tahdoin
lähemmin tutustua suureen sisälähetys-liikkeeseen, joka nykyään voittaa
yhä enemmän alaa Tanskassa ja on luonteeltaan kirkollinen.
Köpenhaminassa oleksiessani otin selvän sikäläisen kaupunkilähetyksen
ja nuorukais-yhdisyksen toimintatavasta.
Loppuosan matka-ajastani Syyskuun 4:n päivään asti käytin Ruotsia
varten, jossa olin "vapaassa pappis-kokouksessa" Tukholmassa ja
kansanopisto-kokouksessa "Hvilan" kansanopistossa Skånessa,
koetin saada tietoa kaupunkilähetyksen, sunnuntaikoulun ja
nuorukais-lähetyksen toiminnasta Tukholmassa.
Syyskuun 5 p:nä saavuin jälleen rakkaaseen kotimaahani. Kaikki oli
hyvin onnistunut. Niin kuin hyvä ystäväni Helsingin rautatien-asemalla
eron hetkellä toivotti minulle, olikin Herra koko matkalla vahvistanut,
auttanut ja tukenut minua vanhurskautensa oikealla kädellä. Hänen
nimensä olkoon ylistetty ijankaikkisesti!