Niinkuin aikoinaan »roska-romantiikassa» Goethen kunniallisen ritarin
Götzin ja Schillerin Karl Moorin sekä Sonnenwirtin jäljittelijät
vähitellen tekivät yhteiskunnasta syyllisen ja rikollisesta
yhteiskunnan epäkohtien uhrin, jolle he romaaniensa tuhansilla
sivuilla suitsuttivat osanottoaan ja ihannoimistaan, muodostuu yleensä
alhaisissa rikosjutuissa tuo rikollinen vähitellen siksi, joka vasta
onkin oikeuden puolesta kovin kärsinyt ja kuolemaan saakka ahdistettu
raukka. Mutta tästä harhateille joutuneesta suunnasta on visusti
eroitettava se salapoliisi- ja rikostapaus-kirjallisuus, jolla on aina
ollut siveellinen tarkoitus ja kirjalliset pyrkimykset. Se saa alkunsa
kauhuromantiikan piiristä, mutta on sen tosiasiallinen perustaja Edgar
Allan Poe, joka kehitti aivan nykyaikaiseen mittaan siinä esiintyvän
johtopäätös-menetelmän. Poen suoranainen jäljittelijä on Conan Doyle,
jonka Holmes ja Watson ovat Poen luomia tyyppejä.
Kauan on sitten Doylen Sherlock Holmes etsinyt tällä alalla
vertaistaan, sitä pitkiin aikoihin löytämättä. Syynä on ollut etupäässä
se, että kilpailijat kaikesta onnistuneisuudestaan huolimatta aina
jäljittelivät Holmesia, jolle siis jäi voitoksi alkuperäisyyden leima,
jos ei muuta. Ja vaikka Holmes-kertomusten myöhemmissä sarjoissa rupeaa
näkymään väsähtymisen merkkejä, olivat ne edelleen yleisön suosikkeja,
sillä niissä esiintyvä kylmän järjen ja hyvän asian voitto miellytti
aina.
Mutta kehitys menee eteenpäin. Jo kauan on kirjallisten piirien
huomiota herättänyt eräs englantilainen ajattelija ja sanomalehtimies
_Gilbert Keith Chesterton_ terävyydellään, syvällisillä ajatuksillaan
ja omintakeisella esitystaidollaan, ja kun hän vihdoin julkaisi
kertomuskokoelmansa »_Isä Brownin viisaus_» ja »Isä Brownin
yksinkertaisuus», oltiin selvillä, että Sherlock Holmes oli saanut
etevän kilpailijan, pienen roomalais-katolisen papin nimeltä Brown.
Nämä kertomukset ovat todella hyvää ja mielenkiintoista kirjallisuutta.
Isä Brown hoitelee seurakuntaansa ja joutuu siinä toimessaan
selvittämään mitä salaperäisimpiä arvoituksia. Levollisella ja
kirkkaalla järjellään sekä tuntien ihmissielun salaisimmatkin
sopukat hän ratkaisee asiat mitä yksinkertaisimmin silloinkin, kun
mitä salaperäisin mysterio näyttää olevan edessä. Ja tuon pienen,
vaatimattoman papin mukana kulkeutuu keskusteluun mielenkiintoista
aatteellisuutta, iäisyysarvojen terävää pohdintaa, joissa paljastuu
laajasti sivistynyt, ajatteleva ja itsenäinen kirjailija-yksilö. Kuta
enemmän lukija näihin kertomuksiin perehtyy, sitä mieluisemmaksi käy
hänelle isä Brownin persoona.
Mutta Chestertonin kertomuksissa on paljon muutakin kuin tuo henkevä
arvo. Niissä on kauneutta sekä ulkomuodossa että sisällyksessä.
Todellisen luonnontuntijan tavoin hän terävillä havainnoilla
värittää näyttämönsä ja luo siihen juuri tilanteeseen sopivan
ramppivalaistuksen. Mestarin tavoin hän heittää näyttämölle milloin
kirkkaan, milloin romanttisen haaveellisen valaistuksen, antaen
taitavasti sorvattujen vuorosanojen sattua terävästi paikalleen.
Voimansa tuntevana kuvaajana hän muovailee lauseensa sattuvasti ja
hillitysti, vähääkään menemättä yli sen, mikä on tarpeellista. Näin
muodostuvat hänen kertomuksensa kokonaan toisiksi kuin ovat olleet
parhaimmatkaan alallaan tähän saakka, todellisiksi taideluomiksi.
Sanomattakin on selvää, että ne ovat harvinaisen jännittäviä.
Chesterton on syntynyt 1874. Uransa hän alkoi kirjallisuuden
arvostelijana kirjoitellen eri lehtiin. Hänen julkaisunsakin ovat
osaksi kirjallisia tutkimuksia, osaksi kaunokirjallisuutta.
Toivomme, että Suomen yleisö löytäisi kertomuksista itselleen samaa
viehätystä kuin suuren maailman yleisö on löytänyt. Huoletta voidaan
kertomukset antaa myös nuorten käsiin.