Theklan kertomus.
Wittenbergissä, Tammikuun 23 p. 1546.
T:ri Luther on tänään lähtenyt Wittenbergistä syntymäkaupunkiinsa
Eislebeniin ratkaisemaan Mansfeldin kreivien riitaa muutamista
patronati-oikeuksista.
Hän oli mennessään hyvällä mielellä ja aikoo palata kolmen neljän
päivän perästä. Hänen kolme poikaansa, Johan, Martin ja Paulus
seurasivat häntä. Rouva Luther on levoton ja alakuloinen hänen lähtönsä
tähden, mutta toivoaksemme ilman erinäistä syytä, vaikka Tohtori
nykyisin usein on ollut heikko ja kipeä.
Se unteliaisuus ja hiljaisuus, joka aina havaitaan Wittenbergissä, kun
hän on poissa, on epäilemättä suurennut tämän talvisen ilman ja niitten
sadetten ja myrskyjen kautta, jotka ovat paisuttaneet kaikki joet
tulvilleen. Hän on todella meidän pikkuisen mailmamme isä ja kuningas;
ja kun hän on meidän luonamme, näyttää koko Saksa ja mailma likemmältä
meitä hänen lavean järkensä ja hänen sydämensä tähden, joka väreilee
jokaisesta puutteesta ja surusta koko mailmassa.
Rouva Luther on tänään kertonut minulle, että T:ri Luther sanoi,
ennenkuin hän lähti, että "hän laskeuisi ilolla kuolinvuoteellensa, jos
vaan ensin saisi nähdä rakkaat Mansfeldin herransa sopineina." Hän
jutteli myöskin, että hän juuri on päättänyt Genesin kommentarinsa,
joita hän on kirjoittanut näinä viime kymmenenä vuotena, näillä
sanoilla:
"_Minä olen heikko enkä jaksa tehdä mitään enää. Rukoilkaat Jumalaa,
että Hän suo minulle levollisen ja autuaallisen kuoleman_."
Hän arvelee, että T:ri Luther viime aikoina on tavallista enemmän
ajatellut kuolemaa, ja pelkää, että hänellä on joku sisällinen aavistus
elikkä tunto pikaisesta lähdöstä.
Kuinka kauan hän on puhunut kuolemasta, niinkuin jostain toivottavasta
asiasta! Kuitenkin surettaa se aina sydäntämme, kun kuulemme hänen
puhuvan niin. Kun hän puhuu Tulemuksesta, niinkuin se olisi kaiken
pahan loppu ja Jumalan valtakunnan alku, voimme hyvin kuunnella, mutta
ei, kun hän puhuu siitä Tulemuksesta, joka olisi kaiken pahan loppu
hänelle, vaan kaikkein surujen alku meille.
Nyt on rouva Luther kuitenkin saanut vähän lohdutusta hänen
kirjeistänsä, jotka ovat iloisemmat, kuin ne, jotka hän viime vuonna
sai Tohtorin poissa ollessa. Silloin hän neuvoi rouvaansa myymään
kaikki heidän Wittenbergin omaisuutensa ja muuttamaan kartanoonsa
Zulsdorf'iin, että hän tietäisi hänen kunnialla pääsneen Wittenbergistä
-- tuosta "itsekkäisyyden ja hekuman pesästä" -- ennenkuin hän kuoli.
Hänen ensimäinen kirjeensä siitä, kuin hän tällä kertaa jätti
Wittenbergin, on kirjoitettu näin:
"Hyvälle ja rakkaalle Käthe Lutherin'alle Wittenbergiin. Armoa ja
rauhaa Herrassa."
"Kallis Käthe! Tänään kello puolivälissä yhdeksän tulimme Halleen,
vaikk'emme vielä ole pääsneet Eislebeniin, sillä suuri anabaptisti
lähetti meitä vastaan vedentulvan ja isoja jää-möhkäleitä, jotka
peittivät maan ja uhkasivat kastaa meidät kaikki uudestaan. Emmekä
myöskään voineet palata Muldan vuoksi. Sentähden pysymme levollisesti
täällä Hallessa molempien jokien välissä. Ei sen vuoksi, että meitä
haluttaisi juoda vettä, vaan me lohdutamme itseämme hyvällä Torgau'in
oluella ja Rheinin viinillä siinä tapauksessa, että Saale rupeisi
raivoamaan jälleen. Me, näet, ja palveliamme ja lauttamiehet emme tahdo
kiusata Jumalaa ja rohjeta vesille; sillä perkele riehuu meitä vastaan
ja asuu virroissa; parempi on karttaa häntä, kuin valittaa hänen
päällensä, eikä ole tarpeellista, että me joudumme paavin ja hänen
joukkojensa pilkan alaiseksi. Minä en olisi uskonut, että Saale näin
yltyisi ja hyökkäisi maantien ja kaikkien yli. Ei muuta tällä kertaa;
vaan rukoelkaat meidän puolestamme ja olkaat hurskaat. Luullakseni
olisit sinä, jos olisit ollut täällä, neuvonut meitä tekemään juuri,
mitä me olemme tehneet. Jotta kerran olisimme noudattaneet sinun
neuvoasi. Täten jätän sinut Jumalan haltuun. Amen. Hallessa St.
Paavalin kääntymyksen päivänä.