kenelle olen kiitollisuuden velassa kaikesta tästä? Kuka on minua
muistanut nyt, joka olen ollut monia vuosia häpiällä sivuun sysätty!
Kuka, översti Sparre? Sanokaa pian, ketä tästä kiitän?"
"Erästä korkeaa herraa, joka kävi luonanne sinä kauheana yönä, jolloin
valppaudellanne pelastitte laiva 'Torstenson'in'-haaksi-rikosta,"
vastasi översti Sparre. "Muistatteko sitä, ystäväni? Te kerroitte
hänelle Kaarle kuninkaasta ja uskollisuudestanne hänelle."
"Ja se vieras, jonka kyllä muistan, ken oli hän?" kysyi Roos.
"Holsteinin herttua Adolf Fredrik. Kahdennentoista Kaarlen
jumaloitsia, ja kuten tiedätte, likeinen sukulainen meidän
kuninkaalliselle suvullemme. Teidän uskollisuutenne liikutti häntä,
teidän valppautenne pelasti hänen ehkä hengen vaarasta; hän tahtoi
osoittaa kiitollisuuttansa, ja tässä näette hedelmän siitä, että hän
on puhunut hyvää puolestanne. Vihdoinkin on oikeus tapahtunut teille,
ystäväni, ja me kaikki iloitsemme siitä."
"Siis häntä tulee minun kiittää tästä ihmeellisestä asiasta," sanoi
översti Roos liikutettuna. "Taivas häntä siitä siunatkohon! Mutta
siunatkoon hän myös kuningastani Kaarlea, joka vielä haudan tuolta
puolelta osoittaa armonsa minulle. Ah, hän oli aina, niin kauvan kuin
hän eli, armollinen herra uskollisille palvelijoillensa, ja varmaan oli
se hän, joka lähetti herttuan luokseni, että minä vielä vanhoilla
päivilläni olisin saanut nähdä tämän ison ilon. Ah, sydämeni pohjasta
rakastan minä Kaarle-kuningasta! Jumalan armo ja rauha levätköön hänen
tomunsa yli!"
"Aamen!" sanoi översti Sparre, ja puristi syvästi liikutetun vanhuksen
kättä. "Hän usein rikkoi eläissänsä, mutta kuitenkin oli hän hurskas,
jalo herra ja suuri kuningas, semmoista harvoin maailma on nähnyt.
Sanon kanssanne: _Levätköön hänen tomunsa rauhassa! Armo ja kunnia
hänen muistollensa_."